François de la Rochefoucauld: "Réflexions ou sentences et maximes morales" - ex Libris...

"Mietteitä", La Rochefoucauld, Oy Scanria Ab, 2018, 144 s., suomentanut
Risto Mikkonen.

"François de La Rochefoucauld  oli ranskalainen sotilas ja kirjailija, jonka jälkipolvet tuntevat erityisesti aforismien kirjoittajana. Hän syntyi Pariisissa vuonna 1613 merkittävään aatelisperheeseen. Naimisiin François meni
14-vuotiaana, ja 16-vuotiaana hän oli ensimmäistä kertaa mukana sodassa.
Hän jatkoi sotilaan uralla neljännesvuosisadan ajan puolustaen ranskalaisen aateliston etuja milloin vieraan vallan armeijaa, milloin Ranskan kuningasta ja tämän kardinaalia vastaan (Ludvig XIII:n vallassa ollessa kardinaalina oli Richelieu, Ludvig XIV:n aikana Mazarin).
Kun Ludvig XIV sai lopulta Pariisin valtansa alle vuonna 1652, La Rochefoucauld vetäytyi pois julkisesta elämästä ja alkoi kirjoittaa muistelmiaan. Vuosina 1657–8 hän alkoi laatia ajatelmien kokoelmaa, jotka julkaistiin vuonna 1665 nimellä Réflexions; ou, sentences et maximes morales. Teoksesta otettiin useita korjattuja painoksia, viides ja viimeinen vuonna 1678. La Rochefoucauld kuoli Pariisissa vuonna 1680." (Takakansi)

Kai Kiviranta (2018) toteaa esipuheessaan: - La Rochefoucauld ei tarjoile valmiita totuuksia vaan jättää oivallukset ja johtopäätösten teon lukijalle...
Hän luonnehtii tekijää filosofiseksi kirjailijaksi ja aforistikoksi kertoen, että nämä maksiimit La Rochefoucauld kirjoitti lähinnä omaksi huvikseen.
Johtopäätösten vedon vetämisen ilo ja jättäminen lukijan harteille on mielestäni oiva ominaispiirre sananiekassa, sillä valmiiksipureskeltu on tympeää ja hapanta haikailua...

Aina yhä uudelleen saa hämmästellen todeta, kuinka samankaltaisia ytimiä ne monasti sisältävät ja kuinka hyvin panssaroituja ajan rientoa vastaan nämä herkut ovat; ikiaikaisia totuuksia, esimerkkejä siitä, että vaikka aika  - kliseisesti - yhä vimmatummin kiihtyvällä tahdilla muuttuukin, niin tämä kahdelle kintulle taapertamaan kömpinyt  Homo sapiens kätkee sisälleen selkäytimeensä  paljon yhtä ja samaa sisäänrakennettua.

Aforismit, mietteet, lausahdukset ja tokaisut kuten myös nämä maksiimit ovat hauskoja, nasevia ja inhorealistisiakin töksähdyksiä, piikkejä, perustotuuksia ja ravisteluja arjen höperehtimisen hyörinöissä ja pidempien lukutuokioiden lomassa.  Otteita annista:

-  Itserakkaus on imartelijoista suurin.
-  Kaikilla meillä riittää voimaa kantaa toisten vastoinkäymisiä.
-  Ensimmäisenä  mieleen juolahtanut ajatus on usein paras.
-  Pikkuseikkojen parissa ei tehdä suuria tekoja.
-  Täydellistä rohkeutta on toimia yksinään siten kuin toimisi kaikkien edessä.  
-  Luonto suo edellytykset, kohtalo potkaisee liikkeelle.
-  Onnen lahjat käyvät lopulta tasan, vaikkei pinnalta katsoen siltä näyttäisikään.

-  Useimmat kunnialliset naiset ovat kätkettyjä aarteita, jotka pysyvät turvassa vain siksi, ettei kukaan etsi heitä.
-  Niin harvinaista kuin tosi rakkaus onkin, tosi ystävyys on vielä harvinaisempaa. 
 -  Jos onnistumme vastustamaan kiusauksia, se johtuu niiden heikkoudesta eikä meidän  vahvuudestamme.

-  Niin harhaanjohtavaa kuin toivo onkin, se ainakin kuljettaa meitä elämämme iltaan miellyttävää polkua pitkin.
 -  Vanhukset lohduttavat mielellään antamalla hyviä neuvoja, kun eivät enää kykene antamaan huonoja esikuvia.
-  Toisia edesmenneitä kaivataan enemmän kuin surraan, toisia taas surraan, muttei juuri kaivata. 

No, tuosta vimoisesta voidaan toki olla montaa mieltä, mutta meille ihmisille on suotu oiva kyky osata nauraa itsellemme, kunhan emme sitä kaiken keskellä unohtaisi. Juuri tätä tervehdyttävää ja helpottavaa ominaisuuttamme nämä La Rochfoucauldin maksiimit elvyttävät ja kutittelevat houkutellen naurun ja hyvänmielen herkullisen antoisaan maailmaan!  Kaunis ulkoasu: kansi ja  taitto Susanna Westerlund-Vuorela.

 -  Naisen mieltä ja sydäntä eivät hänen temperamentilleen sopimattomat säännöt sido.

Presiis näin on: