Marko Kilpi: "Undertaker - Kuolemanenkeli" - ex Libris...

"Undertaker - Kuolemanenkeli", Marko Kilpi,CrimeTime, 2018, 393 s.

Marko Kilpi  (s.1969) Rovaniemellä) on kuopiolainen vanhempi konstaapeli,
joka on noussut suomalaisen rikoskirjallisuuden kärkikaartiin.  Esikoisteos Jäätyneitä ruusuja (2008) sai Suomen dekkariseuran vuoden johtolanka -palkinnon. Kilven toinen romaani Kadotetut (2009) valittiin Finlandia -palkinnon ja Savonia -palkinnon ehdokkaaksi. Romaani sai Kuopion taiteilijaseuran myöntämän Minna -palkinnon.  Marko Kilpi toimi aiemmin elokuva-alalla,
kunnes päätti kypsällä iällä hakea poliisikouluun. Nykyisin hän toimii Kuopiossa vanhempana konstaapelina." (Lievelehti) Kuva: Marko Kilpi Facebook:

"Tunnollinen perheenisä, hienotunteinen hauturi, mutta samaan aikaan kansainvälisen tason ammattirikollinen Jarmo Kivi johdattaa nuorta, hyväuskoista Tuomasta yhä syvemmälle pimeyden ytimeen. Selviytyäkseen Tuomas joutuu suostumaan aina vain yllätyksellisemmäksi osoittautuvan Kiven suunnitelmiin.  Kirkasotsainen opiskelijanuori Tuomas, joka on ajatunut elämässään syveneviin ongelmiin. Tuomas on täydellinen Kiven tarkoituksiin. Hän tarjoaa auttavan käden ja pyörittelee Tuomaksen yhä tiukempaan otteeseensa.
-Tuomas saa pian huomata, että on vaikeaa sanoa, kumpi on vastenmielisempää - rehellinen työ kuoleman parissa, vai epärehellinen rikosten maailmassa." (Takakansi)

Aiemmat Marko Kilpi -postaukset: Kuolematon 2013 ja Undertaker - Kuolemantuomio 2017, joista lyhyesti: Kilven vähäeleinen ja jäntevä tyyli puree niin, että lukiessa tulee tunne kirjailijan vahvasta läsnäolosta ja seisomisesta tekstinsä takana. Eikä tämä luottokirjailija petä tässä uusimassakaan.
Varsinaisten rikosten juonenkulun ohella Kilpi käsittelee vihlovasti sitä surua ja tuskaa sekä niitä avonaisiksi jääviä kysymyksiä, jotka itsemurhan tekijä jälkeensä jättää.

-  Tiina tempaisee oven auki. Hän maistaa veren. Ruudin. Metallin. Ne tulvahtavat hänen suuhunsa niin voimallisesti, että hengitys salpautuu. Ne maistuvat kitkeriltä. Pistäviltä. Ne eivät katoa, vaikka kuinka niitä on yrittänyt huuhtoa pois. -  Mitä tapahtuu, jos hän painaa liipasinta enää yhtään enempää? 
Millaiseksi Miran elämä muuttuu? Olisiko Mira seuraava. Tiina paiskaa aseen lattialle. Se pomppii pitkin betonia ja liukuu aselokeron alle. Hän vapisee kauttaaltaan. Se ei johdu pelosta. Eikä surusta. Eikä heikkoudesta.
Se johtuu vihasta. Miksi sinä teit sen? Mitä sinä sait minut tekemään?
Millä oikeudella? SAATANAN PASKIAINEN... 
-  Ei ole oikeudenmukaisuutta. Ei kohtuutta. Ei mitään. Kaikki on tyhjää.


-  Lomamatkat sponsored by sotku. Ajatuskin yhteiskunnan elättinä olemisesta puistattaa. Se tekee heikoksi. Vaurioiseksi. Ennen kaikkea riippuvaiseksi.
Kokemus on niin väkevä, että keho reagoi. Muistot nousevat pintaan hyvin tuoreina, niin kuin ne olisivat tapahtuneet juuri hetki sitten. Tuoksut, asiat, tavarat, viilipurkkien silitetyt kannet. Kaikki ne kuljettavat vuosien taakse. 
Ja jälleen hän on pieni, pelokas poika köyhässä perheessä, jota työtön yksinhuoltajaäiti pitää hengissä Kaikki oli pelkistettyä. Niukkaa. Vuokrataloissa oli vain juuri se, mitä vähimmillään tarvitsi. Miksi kaiken piti olla samanväristä?
Aivan kuin nekin olisivat olleet heiltä kiellettyjä. Ei ollut sävyjä. Kaikki tuoksui ummehtuneelta. Pysähtyneeltä. Puutteelta. Sen löyhkän tunnistaa vieläkin milloin tahansa...

Ei tuon tanakammin ja osuvammin voi tunnetta ja aihetta sanoiksi pukea! Arvostan Kilven tapaa saumatta ympätä teoksiinsa myös sosiaalisia ja yhteiskunnallisia teemoja, jotka joko ovat koskettaneet tai saattavat koskettaa ketä tahansa meistä.

Hyvä ja paha, oikea ja väärä kulkevat vahvoina teemoina itse tapahtumallisen juonen taustalla Kiven kutoessa ristilukin lailla taitavasti verkkoaan Tuomaksen ympärille. Jäinkin miettimään, kuinka helposti/vaikeasti ihminen on manipuloitavissa ja mitkä ovat ne tekijät ja olosuhteet, joissa suistutaan reunan yli? Mikä on itsekunkin meistä murtumapiste, taitekohta tai saturaatiopiste?
"En minä ainakaan koskaan voisi / tämä ei koskaan voisi tapahtua minulle" -lausumat tuntuvat henkilökohtaisesti kovin vieraalta sanahelinältä.
 
Kilven kerronnan rytmiikka on lyhytkappaleista, saumattomasti siirtyilevää, tuoreesti hyväpoljentoista ja rakenteellisesti miellyttävälukuista.
Lyhyet kokoomalausahdukset kuten mm. yllä kohdassa Tiina ja toisaalla
- Hän ei ole tottunut sellaiseen. Hyvyyteen. Auttamiseen. Armoon. - ovat pikantti lisä ja toimivat hyvin. Tämä dekkaristi ei kirjallista kilpimiestä tarvitse! Ilahduttavan somasti näin äitienpäivän alla Kilpi on omistanut teoksensa
Äidille, Kiitos kaikesta.

- Elämä on käsrsimystä. Selviäminen on merkityksen etsimistä kärsimyksestä.  Tämä Kilven käyttämä sitaatti on  Viktor E. Franklin, jonka luoma logoterapia on ollut kiinnostava matkakumppani vuosikymmenten ajan.

- Elämässä voi käydä hyvinkin...