perjantai 4. toukokuuta 2018
Heikki Turunen: "Kuokka ja kannel & Vinoristin kansa" - ex Libris...
"Kuokka ja Kannel I & Vinoristin kansa II", 2016 ja 2017, WSOY, 383 ja 316 s.
Heikki Turunen on syntynyt 9. joulukuuta 1945 Pielisjärvellä. Hänet tunnetaan mestarillisesta suomalaisen yhteiskunnallisen murroksen kuvaajana.
Lukuisilla palkinnoilla juhlistetun kirjailijan kerronnalle on ominaista rento ote. mehevä huumori ja tarkka ihmiskuvaus. HeikkiTurusen vuonna 1973 julkaistu romaani Simpauttaja valittiin vuosisadan parhaaksi esikoisteokseksi.
Tarina on nähty elokuvana, monilla teatterilavoilla ja musikaalina. Heikki Turunen asuu ja kirjoittaa Pohjois-Karjalassa, Juuassa, Pielisen rannalla." (Lievelehti)
©Veikko Somerpuro
Sitten Simpauttajan ja Kivenpyörittäjän kylän ovat Pielisen aallot ja Laatokan laineet pitkään saaneet loiskia rauhassa, kunnes törmäsin kiintoisan
Anneli A:n Kirjojenkuisketta -blogin mainioon postaukseen Turusen kirjailijavierailusta ja sen myötä evakko-trilogiaan, josta tässä kaksi ensimmäistä. Kolmas osa Nenkoset ilmestyy lokakuussa 2018 ja on jo varauksessa:)
Kuokka ja kannel, Laatokan Karjalan ortodoksievakoista kertovan kaksoisromaanin ensimmäinen osa, korvaa näihin päiviin hellityn myytin runon ja laulun ja kanteleen kotimaasta totuudella, joka on ankara ja hurja, vaan ei välttämättä sen runottomampi eikä vähemmän kaunis.
Suuren evakkoeepoksen ensimmäisessä osassa Suomi on vasta itsenäistynyt. Hyrsylän mutkassa"elävä Malanja, iloluontoisen sepän uskovainen vaimo, mielistyy äkisti nuoreen rajavartijaan. Siitä alkaa Kristuksen ja ihmisen, hyvän ja pahan taistelu tyypillisessä ortodoksisielussa. Samaan aikaan koko pitäjä aloittaa kirvein ja kuokin taistelun pääsystä kehityksessä muun maan rinnalle." (Takakansi)
- "Suomen Rivieralla", kilometrien pituisilla Terijoen hietikoilla, valomerenä kipinöivän valkopurjeisen Suomenlahden loisteessa lojuvien uimapukuisten neitokaisten ja nuorten rouvien ja hellehattujen varjosta ja aurinkolasien takaa tirkistelevien savottajätkänoloisten rantaleijonien keskellä Kannaksen linnoitustyöt ilmanrantaa vavahduttavine kivenräjäytyksineen tuntuivat hätävarjelun liiottelulta...
"Vinoristin kansa: Laatokankarjalaisten evakkojen sijoittaminen ja sulauttaminen sodanjälkeiseen Suomeen on lukuisten kirjojen, kaskujen ja laulujen aiheeksi päässyt tapahtuma. Mutta vaikka monen mielestä valtio hoiti asian mallikkaasti, ei ortodoksikarjalaisten sulautuminen eriuskoiseen ja -kieliseen valtaväestöön todellakaan ollut pelkkää voittokulkua. Sodan runtelemilta mailta tulleita suomalaisia vieroksuttiin kansan keskuudessa." (Takakansi)
- Posolka (vankileiri Laatokan koilliskulmalla) teki meistä parempia, lujempia. Karkaisi. Sen jälkeen luterilaisen suomenkielisen Kanta-Suomen jäynä ja haukkuminen ja ryssittely ja muut karjalaisevakon koetinkivet on pikkujuttu. Posolkan ja Johoran ja Sepon kuoleman jälkeen myö kestämmö kaiken.
Niin vihan kuin rakkauden, joka on muuten hitonmoinen hevosenleikki,
sanokaa opettajaäidin sanoneen. Ehkä se oli tämän sotatalven tärkein anti.
Se teki meistä evakkoja. Joka on sama kuin oleminen vihan ja rakkauden kestämisen ammattilaisia. Tämmöisinä olemme omiaan taistelemaan tiemme kantasuomalaisten rinnalle rakentamaan työllä tätä maata paremmaksi penskaillemme olla da eleä...
Jaa-a; nyt oli ihan pakko kaivaa vanhat valokuva-albumit esiin ja pysähtyä katselemaan tuttua kuvaa Mummista ja Ukista tyttärineen kellottelemassa Terijoen hiekoilla, Ukki tyylikkäänä kulmista solmittu nenäliina päässään.
Teokset välittivät sitä lämminhenkistä Mummilan tunnelmaa ja positiivista, rakentavaa henkeä, jossa lapsena asuessani tunsi olevansa kotonaan,
rakastettu ja hyväksytty omana itsenään ja pahalta turvassa.
Kaikki tämä sävytettynä hersyväniloisella ja kaikenkattavalla huumorilla
ja aina pienelle rusettipäälle avoinna olevalla vastaanottavaisella sylillä.
Isovanhempien viljelemiä, edelleen käyttämiämme sananparsia:
A kaik on mänt, mittää ei jäänt, Mutta: Ilo pintaa, vaikk syän märkänis.
Sillä: Vähä aikaa kestää vaik aijan vitsaksena.
Turunen kirjoittaa jutustelevasti ja rikaskielisesti viljellen moniaita tuttuja sananparsia ja sanontoja, joskin löytyi myös paljon uusia tuon murrealueen vieraita ilmaisuja, jotka tuottivat pohdintaa. Kerronta kulkee juoheasti polveillen verevästi luotujen henkilöhahmojen kintereillä ja heidän elämäänsä, sen riemuja ja suruja myötäillen. Kaikkinensa teosten lukeminen tuotti suurta mielihyvää ja Turusen kanssa tunsin olevani ikäänkuin kotona.
Avot: suur kiitos Siul Anneli A täst mainiost lukemistost ja matkast kauas taapäin meiänkii suvun historiaan ja juurille!
Juuret & siivet; parasta, mitä voimme saada ja eteenpäin antaa. Muistot kantavat, mutta elämää rakennetaan ja eletään aina eteenpän:)
Aurinkoista ja auvoisaa viikonloppua:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Turunen on jäänyt kovin vähälle lukemiselle minulta. En tiedä miksi, en oikein ole yrittänytkään. Olenkohan niin perus-hämäläinen, että tuo karjalaisuus ei ole iskenyt. Nyt aion varata tämän ja kokeilla miltä se tuntuu. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaKyllähän asuin- ja kulttuurialueella suuri merkitys itsekullekin meistä on. Aina joskus kuitenkin hyppy rajan yli on kannattunut, joten Turusen hersyvyys löytäköön vastakaikua. Kiitos kommentistasi ja ainakin erilaista lukukokemusta:)
PoistaKarjalaisuus iski minuun, kun tutustuin ensimmäistä kertaa lasteni isomummoon ja mummoon, Karjalan evakkoja. Isomummosta olen voinut kertoa ja näyttää kuvia, mummo elelee vieläkin ja soittelee miksei käydä kylässä. Vieraanvaraisuus on yksi karjalaisten parhaimmista puolista, toinen puheliaisuus. Kun muutin tänne Turkuun, muutin ihan vastakkaisten ihmisten pariin.
VastaaPoistaHistoriaa on mukava lukeaa. Turusen tuotanto on tullut tutuksi kirjoissa ja elokuvissa. Ovat myös suosittuja näytelminä. Maanläheisiä, iloisia, rempseitä. Surut surraan, eikä jäädä märehtimään.
Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua :)
Kyllä: vieraanvaraisuus ja puheliaisuus sekä sosiaalisuus, paljon spontaaneja kyläilyjä sukulaisten ja tuttavien luona. Ja kuultu kommentti:"Eiväthän nuo karjalaiset mitään ihmisiäkään ole, kun ne ainaa nauraa!"
PoistaKymenlaaksossa kävin ns. lapset tekemässä ja siellä sujui sutjakkaasti, mutta teini-ikäisten lasten kanssa vuodet Tampereen seudulla olivat alkuun kyllä melkoinen kokemus... Nääs...
Näinme Mai tehdään surut suruina ja rintamasuunta etiäpäin. Kiitos kommentistasi ja suloista viikonloppua:)
Kivenpyörittäjän kylän olen nähnyt elokuvana ja siitä pidin kovasti:) Isäni oli innokas Turusen ja Päätalon kirjojen lukija ja aina välillä noista kirjoista pätkiä luki. Kiitos näistä esittelyistä ja mukavaa alkavaa viikonloppua♥
VastaaPoistaKiitos Päde, tuo Turunen - Päätalo yhdistelmä kuulostaa tutulta, kelpo kirjailijoita molemmat ja aikakautensa kuvaajia.
PoistaKeväistä leppeyttä viikonloppuusi:)
Olenpa iloinen Takkutukka, kun olen sattunut suosittelemaan sinulle mieluista lukemista. Uskon todellakin, että evakkotaustaiselle lukijalle tämä Turusen trilogia on mieluista luettavaa. Minulla itselläni Vinoristin kansa odottaa vielä lukemista, koska päätimme ottaa sen lukupiirikirjaksi ja luen sen sitten syksymmällä. Mukavaa viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaKiitos Anneli A itsellesi, nämä olivat rakkaita muistoja herättäviä ja mielihyvää tuottavia teoksia:)
PoistaOmat sukujuuret johtavat Laatokan rannoille ja sittemmin Viipurin. Kanssakulkijani on viipurilaista perua, jonka kautta sitten molempien suvut evakkoon Helsinkiin. Joten Isomummiani, jonka myös ehdin oppia tuntemaan, ehkä lukuunottamatta ortodoksisuutta ei ainakaan näkyvästi viljelty. Hersyvää hyvän mielen viikonloppua Sinulle:)
Olen lukenut Simpauttajan, joka on tosiaan loistava esikoisteos. Se oli lisäksi hyvin herkkä. Turusta pitäisi lukea lisää...
VastaaPoistaKiitos Jokke; Simpauutaja oli tosiaan mainio lukukokemus! En tiedä, mikä Turus-kato itsellenikin tuli tässä välissä, mutta tuntui mukavalta palata hänen tuotantonsa pariin pitkästä aikaa:)
PoistaMä luulin, että täällä on oikeasti mummo matkalla maailman ympäri. :-D Et kyllä näytä yhtään mummolta... Tuosta tulikin hyvä idea omille vanhoille päiville... ;-)
VastaaPoistaKyllä täällä ihan ehta, viisinkertaisesti todennettu mummoimmeinen ilokseen naputtelee ja Teneriffalla talvehtimiseen juuret juontavat. Tuolloin Amigo. pojanpoika loi yökyläillessään alustan ja huikkasi ovenraosta jotta kirjoittelemisiin:)
PoistaIdea vanhoille päivillesi on vapaasti käytettävissä. Kiitos kommentistasi ja kauniita keväisiä päiviä Sinulle:)
Luen toista kertaa Kuokkaa ja kannelta (osa 1) ihan kielen takia. Äiön mie ellennän. Hah, hah, kun mietin ensimmäisen kerran tuota "ellentää" sanaa, tokaisi täysoululainen mieheni hetkessä: "älyäkkö nää". Turusen paras kirja. Omat juureni ovat äidin puolelta Karjalan kannakselta. Takaan, että kirja itkettää da nagrattaa - nengoe ovat Hyrzylän ihmiset :)
VastaaPoistaKiitos Anucca hauskasta ja ilahduttaneesta kommentistasi! Kyllä vaan lähden takuunaiseksi kerallasi, sillä tämä Turusen verbaalinen ilotulitus sekä itkettää da nagrattaa.
PoistaAurinkoa ja kevään vehreyttä Sinulle:)