Arthus Schnitzler: "Myöhästynyt maine / Später Ruhm" - ex Libris...

"Myöhästynyt maine", Arthur Schnitzler, Faros-kustannus Oy, 2017, 143 s., suomentanut Raija Nylander.

Arthur Schnitzler  (1862-1931) oli itävaltalainen kirjailija ja ammatiltaan lääkäri. Hän työskenteli lääkärinä, mutta toimi samalla kirjailjana ja julkaisi kirjoituksia ja runoja eri lehdissä kuin myös tieteellisiä kirja-arvosteluja.

"Myöhästynyt maine on wieniläisen modernismin keskeisiin tekijöihin lukeutuneen Albert Schnitzlerin  pienoisromaani. Käsikirjoitus julkaistiin omana teoksenaan vasta vuonna 2014, mikä sai osakseen laajaa huomiota Itävallassa. Tarinan päähenkilö on virkamies Eduard Saxberger, jonka nuoruuden runoteos Vaelluksia on ehtinyt painua unholaan. Yhtäkkiä nuorten kirjailijoiden piiri nostaa tuntemattoman runoilijan esikuvakseen, ja Saxberger saa tilaisuuden kirjoittaa uudelleen, pitkä tauon jälkeen. " (Takakansi)

Schnitzlerin ja minun tieni eivät aiemmin olleet kohdanneet ja sitä suuremmalla uteliaisuudella tartuin tähän pienoisromaaniin.  Teos on pieni suuri kertomus kirjoittamisesta, luomisvoimasta ja sen hiipumisesta, arjesta ja pitkästä urasta virastotyössä, nuoruuden unelmista haihtumisineen, vanhenemisesta, elämän kulusta ja muuttuvasta maailmasta sekä sen hahmottamisen vaikeudesta. Schnitzler tarkastelee asioita luontevasti psykologisen suurennuslasin läpi, kuuluihan mm. Sigmund Freund hänen ystäväpiiriinsä.


Pieni piiri:   - ryhmä nuoria kirjailijoita, jotka pysyttelevät syrjässä suurilta valtaväyliltä. Jos kertoisin teille heidän nimensä, se ei paljon auttaisi. Heitä ei vielä tunneta. Me olemme vain taiteilijoita, pelkkiä taiteilijoita, ja hetkemme on vielä koittava...

Vanha herra:  - Se oli niin kummallista. Taiteilija, taiteilija - miltä tuo sana kuulostikaan! Yhtäkkiä hänen mieleensä nousi sekavia muistikuvia taakse jääneiltä vuosilta ja unhoon vaipuneista ihmisistä. Nimiä muistui mieleen ja kohtaloita, ja lopulta hän näki itsensä niin kuin unessa tavataan nähdä: nuorena ihmisenä. Hän näki itsensä nuorena ja nauravaisena, puhuvana, yhtenä parhaista ja ylpeimmistä niiden nuorten joukossa, jotka pysyttelivät syrjässä suurilta valtaväyliltä eivätkä halunneet muuta olla kuin taiteilijoita...


Teoksen jälkisanoissa Wilhelm Hemecker ja David Österle avaavat Myöhästyneen maineen mielenkiintoista syntyhistoriaa ja sen päätymistä kirjailijan jäämistöstä löytyineltä konekirjoitusarkeilta novelliksi. Vaikkakin näin lukijan ominaisuudessa myös myöhästyneenä sain tutustua Schnitzleriin, oli lukukokemus sitäkin palkitsevampi.  Kotvasta ei tullut vietettyä unessa, vaan tekstin tenho piti otteessaan ja Schnitzlerin kirjoittajankyvyt vakuuttivat. Teos kosketti inhimillisyydellään ja kaunistelemattomuudellaan sekä aitoudellaan.

- Pian Saxberger omaksuu halukkaasti uusien kannattajiensa, "nuoren Wienin" näkemyksen itsestään idolina ja "mestarina"; "Minä olen runoilija." Elämäänsä virkamiehenä hän ei voi pitää muuna kuin "naamiona", jonka taakse hän oli joutunut piiloutumaan kaikki ne menneet vuodet.
-  Joten hän kysyi itseltään: mitä nuoret siis olivat tehneet?...nuoret...he tulivat,
he kumarsivat...silloin vanha mies heräsi...hän heräsi unesta...olen nähnyt unta...olen viettänyt elämäni unessa...niin, tuo on hyvä, siitä hänen piti jatkaa, siitä että hän oli oikeastaan viettänyt elämänsä unessa. Mutta kuinka jatkaa?

Ja niin, tuo "Piruparka!", kuten hän epähuomiossa kuuli itseään  kutsuttavan, joutui toteamaan: Unessa vietetty elämä...

Hereillä: