Tämän postauksen terminologia saattaapi olla tumpeloa, sillä tietokonepelit ja virtuaaliviihde eivät kuulu reviiriini, vaan ne sijoittuvat Vaarin tontille ja ennen kaikkea Amigon vahvalle osaamisalueelle, joista jälkimmäinen virtuoosi järjesti eilen masiinoita, näyttöruutuja, ratteja, polkimia ja ympäriinsä kiemurtelevia piuha(kilo)metrejä yms. tietoteknisiä vimpotteja & aparaatteja pullottavaan boksiinsa meille mainiosti valmistellun ja ohjatun elämyksen. Kiitos!!
Mutta ensin termeihin: Oculus Rift & immersio
Pienen presentaation jälkeen Mummo tanakasti työtuoliin pönöttämään, Oculukset silmille ja kuulokkeet korville ja itse demonstraatioon: leppeässä alussa ruokokasvit heiluivat, perhoset iloisesti liihottelivat ja lintuset somasti kaartelievat sinisellä taivaalla vienossa taustamusassa. Sade ropisi kodikkaasti katukiveykseen ja pisarat pompahtelivat ilmaan, kunnes ympärille nousi uhkaavia pilvenpiirtäjiä ja muuta massiivista. Sitten hupsista vaan olinkin tiiliseinäisessä huoneessa pollukoiden ja kuutioiden kera, joista yhtä pirskatin päällekäyvää potkaisin, kuitenkin onnistuen ainoastaan levittämään roskakorin sisällön pitkinpoikin aiheuttamatta sen suurempaa destruktiota...
Virtuaalisen, tiiliseinäisen huoneen kuutioalan uhkaavasti kutistuessa ja Mummon kipristellessä itseään kirpummaksi, kuului rahoittavasti taustalta: "Eivät tule liian lähelle!" Mutta mutta: sitten singahdettiin suoraan Tellukselta avaruuteen, meteoriittejä, tähtisumua ja muuta päätähuimaavaa kunnes maapallo katosi ja tunsin ypöyksin leijuvani rystyset valkeina tuolin käsinojia puristaen kuin heittoistuimella ulkoavaruudessa, enkä kehotuksista huolimatta pystynyt kurkkimaan alapuolella köllöttelevää maapalloa....
Pieni pätkä vuoristorataa erittäin kauniissa grafiikassa; tässä ylämäen huristelu vielä onnistui riemukkaasti, mutta huipulla sen taitekohdassa oli akrofoobikkona pakko pyytää nykäisemään piuhat irti. Voi hurja!!
Mummo hintsusti hoipperehtien huilille ja vesilasilliselle, Vaarille sama demo ja sitten perävaunullisen rekan hyttiin hypäten ja puikkoihin matkaan kaupungin halki kohti Autobahnia. Taisi olla rankka etappi, sillä session jälkeen parkatessaan menopeliä, nousi pallilta jokseenkin hikisen pöllähtänyt kuski... Minäkin ajaa hurruuttelin pienen siivun aamuhämäräisissä, usvaisissa maisemissa läpi tunneleiden, paljon oli ohittelijoita baanalla, mutta oli pakko ilman isoa E:tä ottaa rauhallisemmin, eikös?
Postauksen pituus on suoraan verrannollinen kokemuksen voimaperäisyyteen; kerrassaan tavatonta, tätä ei voi sanoin kuvailla tahi selittää, tämä on koettava itse!
Ajattelemaan, jäsentelemään ja spekuloimaan jään tätä virtuaalitodellisuutta ja sen avaamaa kokonaisvaltaista mielen ja aistien huijaamispotentiaalia ja manipulointimahdollisuuksia; sekä pahassa - että myös ja ennen kaikkea, hyvässä....
Varmaa on, että edessä on tälläkin saralla jos millä huikeat tulevaisuudennäkymät.
Tehden jotain uuttaa ensi kertaa elämässään on oivallista taittaa virallisesti allakan mukaiseen syksyyn, suunnitelmiin, niiden toteutukseen & uusiin seikkailuihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti