Harry Potterin luojan ja äidin J.K. Rowlingin, kirjailijan, joka ei enempiä esittelyjä kaipaa. Silkkiäistoukka on seitsenosaiseksi suunnitellun Cormoran Strike-sarja toinen osa. Ensimmäinen: Käen kutsu / The Cockoo's Calling ilmestyi 2013 saaden innostuneen vastaanoton.
"Kun lontoolainen kirjailija Owen Quine katoaa, vaimo kutsuu paikalle yksityisetsivä Cormoran Striken. Tutkimuksissa käy pian selväksi, että miehen katoamiseen liittyy paljon enemmän kuin vaimo luulee.
Kirjailija on juuri saanut valmiiksi romaanin, jossa hän maalaa ilkeän muotokuvan lähes kaikista tuntemistaan ihmisistä. Kirjan julkaiseminen tuhoaisi monen elämän. Kun Quine löytyy raa'asti murhattuna, Strikella on edessään kilpajuoksu aikaa vastaan. Kuka on tämä murhaaja, jonka kaltaista Strike ei ole koskaan ennen kohdannut?" (Takakansi)
Juonenkulkuun ja sen mutkiin, jotka vievät meidät Lontoon kaduille, kujille ja hämyisänviihtyisiin pubeihin ynnä kirjailijoiden ja kustantajien verenhimoiseen maailmaan, en tässä tuon enemmälti eksy. Teoksen vahvuus on ilman muuta rikaskielisessä kerronnassa ja kuvauksissa. Tässä ei ole yrittämällä yritetty väkisin vääntää rosoa ja rouheutta sankarin pintaan ja ehkä juurikin siksi Cormoran "Corm" Strikestä muotoutuu omanlaisensa mainio pakkaus: jämäkkä, sopivasti himpun pehmolelumomainen sympaattinen persoonatyyppi superdekkarien komiaan kööriin.
Henkilöpiirto on kautta linjan ilahduttavaa ja pätevää: Striken vielä alkutaipaleella oleva,
joskin ambitioita omaava aisapari Robin jää vielä esimiehensä varjoon keskentekoisemmaksi,
mutta ilmeisen kehittelykelpoiseksi osin kirjoittamattomaksi lehdeksi, mikä näin sarjan kakkososan vasta ollessa kyseessa lie kirjailijan tarkoituksellisuutta. Strikerin entinen kihlattu "kaunis, älykäs, räiskyvä ja häiriintynyt" Charlotte on yläluokkaista antia henkilögalleriaan,
pikantti pointti ja väriläiskä. Striken hyvän ystävän Dave Polworthin, monien nasevien teorioiden miehen mukaan tälläiset "seinähullut" ladyt usein piilotajuisesti etsivät "kärryhevosen verta." Leonora Quine, kirjailijan vaimo ja sittemmin siis leski on hienosäikeisesti ja samalla herkullisen hersyvästi kuvattu liki letarginen, mutta sinnikäs persoona!
Parit ällökitkään, kun ne eivät ole itsetarkoitus, eivät tällä kertaa lukukokemuksen laatua hetkauta: Quine kun tarjoillaan kroppana siististi seitsemin lautasin ja aterimin ympärilleen katetun pöydän päältä maata retkottavana, haponsyömänä ja suolistettuna possunpaistiversiona tahi tietoisku, jotta silkin saamiseksi silkkisperhosen toukat keitetään elävältä, etteivät ne vaurioita kotelokoppaansa kaivautuessaan siitä esiin...
Kun ykkösluokan kirjailija kirjoittaa kirjailijoista ja kustantajista myös jälki on ykkösluokkaa! Bombyx mori: muheva henkilögalleria ryyditettynä kelpo juonella on
tuuhea teos:
Tuo kirja tarttui eilen mukaani antikvariaatissa ihan uudenveroisena. Käen kutsu sai kaverin hyllyyn. Luin tekstisi kokonaan, sillä en aio blogata tuota kirjaa. Pidin Käen kutsusta, joten varmaan tuostakin. Tuo kirjan nimikin on niin kaunis.
VastaaPoistaPidin myös tästä kakkosesta sen verran paljon, että puolestani kiipeän tyvestä puuhun eli varasin Käen kutsun. Mukava nähdä jatkaako Galbraith jatko-osien nimeämistä samaan malliin.
Poista