"Juuret Karjalassa", Karjalainen perhe perinteiden ja muutosten äärellä vv. 1870 - 1960, kirjoittajakunta: 11 suomalaista kulttuurin- ja perinnetutkimuksen asiantuntijaa,
Tammi 2013, 479 s., graafinen suunnittelu ja taitto Tuija Kuusela, teosta painettu 1950 numeroitua kappaletta, lähes 300 valokuvaa ja piirrosta. Jos aihepiiri kiinnostaa niin tässä on tutustumisen väärtti arvoteos, jonka ainoa miinuspuoli on opuksen hankalan massiivinen neliömäinen koko ja rapiat 3,5 kg:n painoluokka.
Esim. karjalainen kuolemankulttuuri ei sellaisenaan ole kirkollista kulttuuria vaan kansanuskon ilmaisua. Kuollut on kyllä selväsanaisesti kuollut, eikä esim. poisnukkunut tms. kiertoilmaisunomaista, mutta kuollutta ei ole suvussani tapana koskaan vaieta kuoliaaksi eikä hän mene helvettiin tai taivaaseen, vaan siirtyy tämänilmaisista tuonilmaisiin ja jatkaa "olemistaan" - lohdullista kyllä - omana osana sukuaan ja sen historiaa. Pienellä tontilla käydessä on siis aivan luontevaa kertoa perheen kuulumiset tai autolla hautuumaan ohi hurauttaessa iloisen korrektisti vastata kysymykseen:"Mihinkäs' työ nyt määtte?"
Potentiaalisiin päänpuisteluihin totean, jottei viiraa yhtään aiempaa kummemmin ja kyllä vaan paranormaalien ilmiöiden luentosarjakin on aikoinaan tullut kuunneltua, jottas ei siitäkään...
Mitenkään sodan jälkeen paljasjalkaiseksi stadin friiduksi syntyneenä en halua tässä idealisoida, glorifioida tai mystifioida karjalaisuutta,mutta tunnistan sen ilman muuta olevan vankka osa identiteettiäni, arvojani, asenteitani ja luonteenpiirteitäni; sekä suuttuessani - kuulemma - myös käyttämääni turhankin (?) ilmaisuvoimaista, värikästä puhekieltä...
Suun makiaks haastoi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti