Keigo Higashino: "Uskollinen naapuri " - ex Libris...

 

"Uskollinen naapuri", Keigo Higashino, Punainen Silakka, 2020, 287 s., suomentanut Raisa Porrasmaa. 

"Keigo Higashino (s. 1958) on Japanin suosituimpia kirjailijoita. Hänen kirjojaan on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita ja niistä on tehty lukuisia elokuvia.

Keigo Higashino asuu Tokiossa. Hän ei anna haastatteluja eikä hänen kuvaansa saa käyttää kirjojen markkinoinnissa." 

                                                  ©Asahi Shimbu/Getty Images

    

"Yksinhuoltaja Yasukon arki särkyy, kun ahne ja väkivaltainen ex-mies ilmestyy hänen ovelleen. Vierailu päättyy sanaharkkaan, tappeluun - ja miehen kuolemaan. Murtunut Yasuko on soittamaisillaan poliisille, kun ovikello soi toistamiseen. Hiljainen ja huippuälykäs naapuri on kuullut kaiken ja tarjoaa Yasukolle apuaan. Poliisi ryhtyy selvittämään tapahtumia, mutta palaset eivät millään loksahda kohdalleen. Pääepäilyllä  eli Yasukolla näyttää olevan täydellinen alibi, kiitos uskollisen naapurin." (Takakansi)

 

 

 

Wau!! Japanilainen dekkari!! Kiitos ja kunnia tämän herkun löytämisestä kuuluu antoisan Kartanon kruunaamaton lukija - blogin Elegialle, siispä suurkiitos ja sormet syyhyten uteliaisiin sivun kääntöihin:

 

Yasuko:  -  Ennen tähän työhön päätymistään Yasuko oli työskennellyt yökerhossa Kinshichōssa baariemäntänä. Hostessina hänen tehtävänsä oli pitää seuraa baarin asiakkaille. 

- "Vaihtoi työtä baarin mamasta bentó -puodin pitäjäksi. Niin se elämä heittelee", asiakkaat juoruilivat.

 

Naapuri, mies, joka ei paljasta sieluaan:  - Miehen nimi oli Ishigami. He olivat käyneet tervehtimässä häntä muuton jälkeen Silloin hän (Yashuko) oli kuullut, että naapuri opetti lukiossa. Ruumiinrakenteeltaan hän oli lyhyt mutta roteva, kasvotkin olivat isot ja pyöreät. Silmät olivat kapeat kuin lanka. Lyhyet hiukset olivat harventuneet niin että hän näytti lähes viisikymmenvuotiaalta, vaikka saattoi todellisuudessa olla nuorempikin.  - Ishigami oli poikamies, eikä hänellä Yasukon mukaan ollut kokemusta avioliitosta.

 

Tämä naapuri alkaa vierailla säännöllisesti puodissa ostoksilla vaikkei Yasuko uskokaan tykövetoonsa vaan miettii, että: mieshän on kuin halkeama kodin seinässä: vaikka sen olemassaolon tiesi, ei sitä erityisemmin tiedostanut eikä tiedostaminen tuntunut välttämättömältä.

Pientä triangelidraamaa häivähtelee ilmassa: - Ajatellessaan, että Yasuko oli ihastunut tällaiseen mieheen (Shinji Togashiin, ex:äänsä), Ishigami tunsi kateuden leviävän rinnassaan kuin pienet vaahtokuplat olisivat poksahdelleen. Hän ravisti päätään. Tunne nolotti häntä... 

Korrekti dekkari, jossa toki on se pakollinen murhakin, mutta jossa edetään  älyllisen kerronnan ja keskustelun voimalla ja jossa Ishigami ja poliisit leikkivät verbaalista kuurupiiloa sanan säilää vimmatusti heilutellen, vaikka kyseessä on totinen tosi.  Riemannin hypoteesinkin paikkansapitävyyttä ehditään tutkinnan tiimellyksessä sivuta.   Teoksen jännite kantaa vaivatta ja näppärä loppuveto kruunaa kokonaisuuden. Erikoinen ja antoisa lukukokemus.

Työnkuvista rikosetsivä Kusangi vs. edellisen ystävä, fysiikan professori, lempinimeltään Galileo- Sensei:  - No, meikäläisten työhän on jatkuvaa tyhjän haromista. Täysin toinen juttu on tekäläisten maailma, missä riittää, että kokonaisuus on looginen... 

   

Teoksen itsenäinen jatko osa,  Myrkyllinen liitto on ilmestynyt vastíkään ja on varauksessa:)

 

Wau & iloisiin tapaamisiin:

Ragnar Jónasson: "Sumu/The Mist/Mistur" - ex Libris...

"Sumu", Ragnar Jónasson, Tammi, 2022, 262 s., englanninnoksesta suomentanut Oona Nyström.

"Ragnar Jónasson (s. 1976) on islantilainen rikoskirjailija ja juristi. Hänen kirjojaan on käännetty 23 kielelle, ja myyty yhteensä lähes kaksi miljoona kappaletta. 

Hän on myös kääntänyt Agatha Christietä islanniksi ja perustanut Reykjavík Noir -kirjallisuusfestivaalin. Hän asuu Reykjavíkissa vaimonsa ja tyttäriensä kanssa." (Lievelehti)

 

                                                   ©Ragnar Sigurjón
 

"Rikosetsivä Hulda Hermannsdóttir yrittää oman elämänsä tragedian varjostamana ratkoa nuoren naisen katoamista. Sitten tutkinnan keskeyttää uusi mysteeri: syrjäiseltä maatilalta löytyy kuollut pariskunta. Talo on kuitenkin surma-aikaan ollut täysin lumen saartama, ja joulunviettäjät olivat omillaan talvimyrskyn silmässä. Silti paikalle on jollain konstilla päässyt ulkopuolinen.

Mitä armottomassa erämaassa on voinut tapahtua?" (Takakansi)

 

Tämä teos on  käänteisessä aikajärjestyksessä ilmestyneen Hulda-trilogian viimeinen osa. Aiemmat Pimeys  ja Saari (2021).  Molempiin pätee: Jónassonin tyyli pitää ja hänellä on eräänlainen herkkä silmä luonnolle samoin kuin ihmismielen erilaisten hienovaraisempienkin piirteiden sanoiksi pukemiselle ilman turhia liirumlaarumeita tai ylisanojen ryöpyttelyä. Joten mars matkaan Erlan & Huldan kyydissä:

Erla:  -huomasi äkkiä, että huoneessa oli hyytävän kylmä, mitä saattoi tähän aikaan vuodesta tietysti odottaakin. Talo oli vanha ja rapistunut, ja kun tuuli tietystä ilmansuunnasta, joissain huoneissa, kuten täällä salissa, pysyi lämpimänä ainoastaan kietoutumalla paksuun täkkiin, jollainen Erlalla oli nytkin ympärillään. Hänen vartalonsa oli mukavassa lämpimässä pesässä, mutta kädet olivat suojattomina ja niitä palelsi niin, että sivuja oli hankala kääntää. Se ei haitannut. Lukeminen tuotti Erlalle enemmän mielihyvää kuin mikään muu hänen tuntemansa asia. Hyvä kirja saattoi viedä hänet kauas pois, toiseen maailmaan, toiseen maahan, toisen kulttuuriin, missä ilmasto oli leudompi ja elämä helpompaa...

Hulda:  - Ymmärrystä seurannut henkinen myllerrys oli rankempaa kuin mikään, mitä hän oli aikaisemmin kokenut. Yhtenä hetkenä häntä riivasivat itsesyytökset, seuraavassa hän vihasi raivokkaasti Jónia. Kun turtumus alkoi väistyä, hän ei enää kestänyt olla kotona. Hänen oli päästävä pois, mentävä töihin - tehtävä jotakin, mitä tahansa, harhauttaakseen ajatuksiaan ja saadakseen hetkellisen hengähdystauon maanpäällisestä helvetistään.

Ja tässä hän nyt sitten oli, juuri laskeutunut pieneen Egilsstaðirin kaupunkiin.

Itä-Islannin suurimpaan asuinkeskittymään, seuranaan kaksi rikospaikkatutkijaa.

 

Juonenkuljetus tuntuu sujuvan teos teokselta Jónassonilta aina vaan varmaotteisemmin ja hienoviritteisemmin sekä luontevasti  ilmana pakotteettomuuden häiväkään.  Henkilökuvaus on taiturimaisen herkkää ja hienoviritteistä. Massiivisten luminietosten, pimeyden ja hiljaisuuden rauha ympäröi hämmentävällä tavalla lukijansa.

 

 

Päivät kuluivat hitaasti

mutta vuodet kiisivät

silti tyhjyydessäni yhä vain  puhuin sinulle.

Ólafur Jóhann Ólafsson, Almanakid (2015)

 

Vahva kuvaus elämästä luminietosten ympäröimänä hiljaisuudessa, talven pimeydessä ja tapahtumattomuudessa vanhalla tilalla kahden aviomiehensä ja lähistöllä asuvan tyttärensä kanssa keskellä ei mitään on vertaansa vaille lumoavaa luettavaa.

Ja minä tyttö kun luulin ja kuvittelin, että meillä oli tänä talvena valtavasti lunta, 

se taisikin olla unta;)

 

Mustarastaan kauniista ja tervetulleesta ensihuilusta ja lokkien kirkuvaisesta äänenavauksesta ensikertaa tänä keväänä aamusella 

 

nautiskeli:

Pierre Lemaitre: "Kyykäärme / Le serpenti majuscule" - ex Libris...

"Kyykäärme", Pierre Lemaitre, Minerva Kustannus Oy, 2022, 286 s., 

suomentanut Kaila Holma.

Pierre Lemaitre (s.1956)  on yksi Ranskan suosituimpia kirjailijoita, jonka romaaneja on myyty yli 20 maahan. Lemaitrelta on aiemmin julkaistu suomeksi rikosromaanit Alex, Camille, Iréne, Rosie, Silmukka, Verihäät ja Petoksen hinta. Hän on saanut peräti kolme kertaa International Dagger -palkinnon ja vuonna 2017 Suomen dekkariseuran ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan. (Lievelehti)

 

                                                     ©Roberto Frankenberg

 

"Mathilde Perrin on 63-vuotias leskirouva – ja palkkamurhaaja.

 Kolmekymmentä vuotta hän on kylmähermoisesti toteuttanut salaisin koodein saamiaan toimintakäskyjä. Johtolankoja jättämättä ja epäilyksiä herättämättä.      Viime aikoina Mathilden toiminta on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin ammattimaista. Hän sekoittaa ohjeet, unohtaa hävittää murha-aseen, tappaa väärän henkilön…

Väärinkäsitykset, virheet ja epäonnistumiset herättävät huolta Mathilden toimeksiantajissa. Pitäisikö hänestä hankkiutua eroon ennen kuin on liian myöhäistä?" (Takakansi)

 

Yhdeksän aiemmin luettua Lemaitrea  postattuina ja näistä viimeisin

Tuhon lapset  (2020) kertonee omaa kieltään suhteestani tähän kirjailijaan.  

 

Suurella mielenkiinnolla lähdinkin ottamaan selvää tämän vastarintaliiketaustaisen, pyyleväksi kuvatun, ei enää tytönhupakon,  Paukkurauta-Mathilden, jolla useimmiten tehtävää suorittaessaan oli lempiaseensa Desert Eagle kätösissään, ja joka oli ketterä kuin apinanleipäpuu aikaansaannoksista sekä joka on koiranomistaja, vaikka hänen kasvatusmetodeistaan voi olla vain montaa mieltä ynnä hänen kiemuraisesta suhteestaan esimieheensä Henri Latourelleen, jonka mukaan Matrhilde oli aave ja innoittaja, muusa ja onnenkalu, jumalatar ja demoni. Ja minulle ensimmäinen dekkarikirjallisuudessa vastaan tullut naispuolinen palkkatappaja!

 

-  Kuluneen toukokuun ja onnettoman Quentin-tapauksen jälkeen  

Henri Latournelle on ollut huolissaan Mathildesta. Hän ei ole soittanut naiselle uudestaan eikä muutenkaan kuullut mitään. Siinä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä, mutta nyt hän potee huolta. Ohjeiden mukaan yhteydenpitoa tulee välttää, ja yhteydenotto olisi huomattava poikkeus protokollasta. 

Mutta pimennossa ole arveluttaa. Onko naisella kenties jokin hätänä? Jotain mikä vaikeuttaa työntekoa? Se ei edes ole ainoa huolenaihe, onhan Henri huolissaan naisesta muutenkin...

 

-  Henri löytää myös väärään paikkaan joutuneen haalistuneen valokuvan,

 joka esittää Mathildea kuviokuosisessa mekossa. Hän katsoo kuvan kääntöpuolelle: 1943. Nainen poseeraa  Citroën Traction Avantin vieressä. 

Henri katselee kuvan nuorta naista tarkkaan ja aistii nyt selvemmin kuin koskaan tämän kauneudesta johtuneen seksuaalisen viehätysvoiman ja synnynnäisen julmuuden ihmeellisen lumon. Juuri siitä paradoksista syntyy se vetovoima, 

jota vastaan Henri on ollut aseeton.

Ja aseeton olin minäkin lukijana mieluusti tämän kyykäärmeen, -joka muuten on ihan veikeä eläin, kunhan siihen pitää kunnioittavan hajuraon -   kiemurtelun edessä. Lemaitre näyttää jälleen kerran kykynsä ja kyntensä laaja-alaisen kerronnan mestarina.

Alkusanat:   -  Rikosromaanien juonet tapaavat usein olla kehämäisiä: kerronta muodostaa silmukoita itsensä kanssa. Siksi minusta tuntui tavallaan johdonmukaiselta, että viimeisin minulta julkaistava rikosromaani on samalla ensimmäinen, jonka (1985) olen kirjoittanut.

Lemaitren toteaa lisäksi, että alkuperäisteoksen puutteet korjatakseen hänen olisi pitänyt kirjoittaa koko kirja uudelleen ja että hänestä oli kuitenkin rehellisempää antaa kirja lukijoilleen suunnilleen sellaisena kuin se oli kirjoitettu.

Tämä valinta kannatti, sillä kaikesta Mathilden tarmokkaasta ja lopuksi vähän kohdevalinnan repsuamisesta huolimatta tai ehkä juuri jälkimmäisen vuoksi  sekä Mathilden ja Henrin pitkän yhteisen taipaleen vivahteikkaasta kuvaamisesta johtuen, lukijana uppoudun täysin ja vaivatta teoksen antiin.  Välillä ei tiennyt itkeä vai nauraa, joten päätin vain nauttia matkasta Lemaitren kyydissä. Herkullinen ja humoreskeja sävyjä estoitta viljelevä rikosromaani, jonka kruunaa odottamaton loppu:)

Miksi kyykäärme? Gérard Aubert: Le Differend:

NAAPURIN NAINEN:  - Taitaa olla juoppo tuo akka. Näitkö miten sen huuli nyki?

NAAPURIN MIES: -  Hätkähti koko nainen. Taitaa olla pirulla sormensa pelissä.

Sillä on varmaan kyykäärmeitä päässä.

 

Kyykäärmeen luikertelua on tarkkailtu mm.  myös blogeissa: Kirja vieköön! ja Kulttuuri kukoistaa. Minkälaisin johtopäätöksin, selviää vahvennoksia klikkaamalla:)

 

C'est la vie:

Chi Zijian: " Puolikuu / 额尔古纳河右岸 E'ergunahe youan" - ex Libris...

 

"Puolikuu", Chi Zijian, Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2022, 355 s., suomentanut Rauno Sainio, kansi: Sanna-Reeta Meilahti.

"Chi Zijian on palkittu kiinalainen kirjailija, jonka teoksia on käännetty lukuisille eri kielille. Puolikuu (2005) on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Hänelle myönnettiin romaanista arvostettu Mao Dun -kirjallisuuspalkinto vuonna 2008." (Lievelehti)

                                                              ©Chi Zijian

"Vanha evenkinainen istuu kodassa tulisijan ääressä ja muistelee pitkää elämäänsä. Hän on varttunut pienessä paimentolaisyhteisössä, joka elää poronhoidolla ja metsästyksellä Kiinan koillisosissa Iso-Hinganin vuoriston tiheissä metsissä.

Tarinansa kautta esiin koko kansansa historian, joka on tiiviisti kytköksissä koko Kiinan kehityskulkuun. Kylän luonnonläheinen ja eristäytynyt maailma järkkyy ensi kerran 1930-luvulla, kun Japani perustaa Kiinaan nukkevaltio Mantšukuon ja kylän miehet pakotetaan sotilaskoulutukseen. Se on lähtölaukaus paimentolaisten elämäntapaa ja kulttuuria uhkaavalle kehitykselle, jonka myötä evenkit pakotetaan osaksi modernia yhteiskuntaa. (Takakansi)

 

 

 

Teos houkutteli jo kauniin ja tyylikkään kantensa vuoksi ja lisäintoa  siihen tutustumiseen antoivat sen lupaamat monet elementit: maagiset voimat ja vanhat uskomukset, ihmisen luontosuhde ja siitä riippuvuus, heimotavat ja vieras kulttuuri sekä maanosa, ihmisten ilot ja surut, vahva selviämishalu ja heimon luja yhteishenki keskinäisine hierarkioineen ja riippuvuuksineen. 

Osat: Aamunkoite, Keskipäivä, Iltahämärä, ja epilogi Puolikuu sekä Suomentajan jälkisanat.

 

- Olen sateen ja lumen vanha tuttu, ikää minulla on yhdeksänkymmentä vuotta. 

-  Olen evenkinainen. Olin kansani viimeisen heimopäällikön vaimo. 

Synnyin talvella. Äitini oli nimeltään Tamara ja isäni Linke. Kun synnyin, isäni oli pyyntiretkellä ja sai kaadetuksi karhun. Isän löysi onkalon, jonka karhu oli kaivanut kaatuneen puun alle talvipesäksi, ja härnäsi pedon hereille tökkimällä sitä katkaisemallaan nuoren koivun varrella. Hän ampui otson vasta sen ärryttyä raivoihinsa,  sillä kun karhu oli vihainen, se erittää runsaasti sappea, ja silloin sen sappirakko pullistuu aivan täyteen. Sinä päivänä onni oli isän puolella, sillä hänelle suotiin peräti kaksi lahjaa: hän sai karhun pyöreän ja täyteläisen sappirakon ja, hän sai minut.

 

 Zijian on paitsi laadukas kirjailija ennen kaikkea erinomainen kertoja, joka kietoo lukijansa tarinansa seitteihin ja kulkuun niin immersoivasti, että aika ja paikka unhettuivat. Hänen tapansa kuvata niin luontoa, henkilöitä kuin historian vääjäämätöntä kehitystäkin on erinomainen.

Rauno Sainiolta herkullinen ja taidokas  suomennos:)

- Jokaisen miehen syli on erilainen. Ladislavin syleilyssä olin tuntenut itseni tuulenviriksi, joka pyyhälsi halki vuorilaakson. Nyt Valodjan sylissä olin kala, 

joka uiskenteli keväisessä virrassa vailla huolia ja murheita. Jos Vladislavia vertaisi suorana seisovaan, jykevään puunrunkoon, oli Valodja lämmin linnunpesä puun oksistossa. Rakastin heitä molempia.

-  Jos nainen saa miehen takia pyörtyä onnesta, hän ei ole elänyt suotta... 

Vahvennoksia klikkaamalla saat halutessasi lisätietoa ao. asiasta kuin myös siitä, kuinka Puolikuun parissa viihtyi Kirja vieköön! -blogin riitta k:)

Toivottavasti saamme lisäsuomennoksia tältä täyteläisellä ensimmäisellään vaikutuksen tehneeltä kirjailijalta. Kaunista, kiehtovaa, kiinnostavaa ja koskettavaa!

-  Olemme aina eläneet metsiä suudellen...

Mielipuuhassaan metsäntyttönä:

Elina Salminen: "Verraton - Aforismeja ainutlaatuisesta elämästä" - ex Libris....

"Verraton - Aforismeja ainutlaatuisesta elämästä", Elina Salminen, Kesken, 2022, 78 s., taitto ja graafinen suunnittelu Mari Huhtanen.

"Olen Elina Salminen (1976), keski-ikää käyvä keskeneräinen runoilija. 

Muutamia vuosia sitten pidetyn vuorotteluvapaan jälkeen luovuus kiskaisi minut pois luokanopettajan töistä ja heittäydyin kirjaimellisesti runojen siiville.

Nyt toimin yrittäjänä, kouluttajana ja varaan säännöllisesti aikaa horisontin tuijottelulle."(https://elinasalminen.net/)  

 

 

                                                               ©Sakari Röyskö

 

 

"Verraton on runoilija Elina Salmisen aforismikirja, joka kannustaa ottamaan rohkeita askelia omankokoisen elämän suuntaan: Pienempi tai suurempi kuin vertailu ei ole koskaan sopinut ihmisyyteen, jonka ainoa oikea mitta on verraton.." (Takakansi)  

 

 

 

 

Tämä pieni henkisiä makupaloja sisältävä teos osui käsiini kauniin kantensa ja esittelytekstinsä perusteella ihmisyyden mittarista. Asiaan ja muutamia irrallisia poimintoja:

 

Moni haluaa kukkia, 

mutta vain harva jaksaa 

kasvattaa juuria. 

 

Elämä on suostumista matkalle,

jota et ole itse valinnut,

matkalaukun kanssa,

jota et ole itse pakannut.

 

Korkeimmat kynnykset

ovat itse rakennettuja.

 

 

Kiitollisuudelle

on annettava etumatkaa,

sillä huolella on

hurjan nopeat jalat. 

 

Pituus ei lisäänny

lyhyempää löytämällä

vaan kasvamalla itse.

 

Näiden pienten oivallusten, jotka arjen hyörinässä ja nykypäivän hurjassa menossa, melskeessä ja uutistulvassa pakkaavat unohtua, häipyä taka-alalle,  lukeminen ja niiden äärelle pysähtyminen tekivät hyvää mielelle. Lisää mielihyvää soi teoksen kaunis ulkoasu herkkine kuvituksineen.

 

Luottamus on

sielun lepopaikka

silloin, kun keho ja mieli

ovat tehneet kaikkensa.

Tämä sopi hyvin omaan tilanteeseeni, sillä viikonlopulle on pitkästä aikaa  mieluisia tapahtumia ja naurua tiedossa: lauantaina Esikoisen luona vietetään nuoren neidon 9-vuotissynttäreitä ja sunnuntaina puolestaan Kuopuksen keskimmäinen, Tarinaniskijä  juhlii 12-vuotista taipalettaan. Tervetullutta ja innostavaa hälinää, halauksia ja hauskaa siis luvassa:)

Verratonta loppuviikkoa & aurinkoisia päiviä:

Jeffrey Archer: "Ja siihen liittyy tarina/And Thereby Hangs a Tale" - ex Libris...

 

"Ja siihen liittyy tarina", Jeffrey Archer, SAGA Egmont, 2022, 246 s., suomentanut Britt-Marie Norrgård.

Jeffrey Archer (s.1940) on englantilainen kirjailija ja poliitikko. Hänet tunnetaan erityisesti "Clinton-kronikka" - kirjasarjasta, johon kuuluu seitsemän osaa.

 Archer on julkaissut kymmenittäin romaaneja sekä novellikokelmia. Hän julkaisi esikoisteoksensa "Miljoonan dollarin petos" vuonna 1976." (Takakansi) 

 

                                                           ©Broosk Saib
 

"Kun vanha herra saa onnittelut itse kuningattarelta satavuotispäivänään, 

hän otaksuu vaimon saavan samanlaisen onnittelun kolmen vuoden päästä. Vaimon syntymäpäivänä hän yllättyy kuitenkin toden teolla...

Mitä tapahtuu, kun sokea mies ihastuu kahvilassa vieressään istuvaan naiseen? Mies luottaa kuuloaistiinsa, mutta jääkö hänellä jotakin olennaista huomaamatta?

Italiassa matkustava nuori mies yrittää etsiä epätoivoisesti vapaata hotellihuonetta. Kun hän kohtaa eräässä hotellissa kauniin vastaanottovirkailijan, hänen päämääränsä unohtuu. Mies ei kuitenkaan arvaa, että tämä nainen kertoo missä kaappi seisoo." (Takakansi)

 

Tässäpä meillä viisitoista eriaiheista, kutkuttavaa novellia, joista  * Merkityt perustuvat tositapahtumiin kirjailijan matkoilta pitkin maailmaa: 

 

1. Umpirakastunut sinuun* 2. Kuningattaren syntymäpäiväsäihke* 

3. Korkeat korot* 4. Sokkotreffit 5. Pankkiirin testamentti* 6. Huiputus* 

7. Jään henkiin* 8. Silmää taiteelle 9. Ainoastaan jäsenille* 

10. Epädiplomaattinen diplomaatti* 11. Irlantilainen onnenpekka* 

12. Poliittisesti korrekti 13. Parempi tuntea vihollisensa 

14. Majatalossa ei ollut tilaa 15. Kastiton*   

 

Lukiessa selviää mm. kuinka purukumi ja kultainen timantti liittyvät toisiinsa ja millainen on vahinkotarkastaja Alan Penfoldin ensimmäinen tapaus, jota hän ei koskaan unohtaisi? Entäpä millaisin sitein tuhopoltto ja Manolo  Blahnikin & Roger Vivierin popot  kietoutuvat samaan tarinaan sekä kuinka sujuvat kirjaimelliset sokkotreffit?? Entäpä mikä yhteys on  "happy ending" -  hieronnalla ja  tulevien eläkepävien laadun takaamisella ja mikä mahtaa olla Faberge-munan tarina à la Gloria Gaynor...

Tämä lyhyiden, harmittomien ja veijarimaisten erilaisten  tarinoiden kooste sattumuksista osin elävässä elämässä Jeffrey Archerin näppärällä,  veijarimaisella ja hyväntuulisella otteella sanoiksi puetteuna oli mitä parhainta "terapiaa" ja ajatusten toisaalle kääntöä arjesta juuri nyt, kun kevätaurinkokin tekee reippaasti oman osansa hyvinvointimme eteen. Archerin seurassaan oli vaivatonta viihtyä!

-  Usein ei ole kyse siitä mitä näet, vaan siitä, mitä et näe...

 

Ilahtuneena& hyvillä mielin:

Meg Mason: "Murhe ja autuus/ Sorrow and Bliss" - ex Libris...

"Murhe ja autuus", Meg Mason, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2022, 346 s., suomentanut Maria Lyytinen.

"Uudessa-Seelannissa syntynyt, nykyään Sydneyssä asuva Meg Mason

aloitti uransa Financial Timesin toimittajana Lontoossa. Hän on sittemmin kirjoittanut lukuisiin eri lehtiin, kuten Sydney Morning Herald, Vogue, ELLE, 

Marie Claire ja The New Yorkerin Daily Shouts -osio. Nykyään Mason kirjoittaa myös kirjoja."

 

                                                     ©Grant Sparkers-Carroll
 

"Martha on juuri täyttänyt neljäkymmentä. Joskus hän työskenteli Voguessa ja haaveili kirjoittavansa romaanin. Nyt hän tuottaa sisältöä internetiin ja on Oxfordin elinpiiriensä ainoa ihminen, jolla ei ole tohtorintutkintoa tai vauvaa. Hänen huolehtiva, ruokaa laittava, häntä teinistä asti rakastanut miehensä on juuri muuttanut pois.

Marthassa on ollut jotain vialla jo pitkään. Kun hän viimein löytää syyn ja selityksen, saattaa joidenkin unelmien kannalta olla jo liian myöhäistä.

Mutta ehkä aloittamalla alusta hän voi kirjoittaa tarinalleen paremman lopun. Ainakin nyt hän voi olla rehellinen." (Lievelehti)

 

Uusi kirjailijatuttavuus, jonka uunituore teos taustoittuu kirjailijan omalla urakokemuksella maustettuna ajankohtaisesti yhä yleistyvillä mielenterveyden häiriöllä ja tyypillisellä nelikymppisen naisen elämän välitilinpäätöstiedoilla, etsimisellä ja löytämisellä... Teoksen esittelyssä oli paljon elementtejä, jotka sinänsä eivät varsinaisiin kiinnostuksen kohteisiini lukeudu eivätkä tähän aikaan istu, mutta rohkeasti ja avoimin mielin:

Martha:  -  Sanoessani, ettemme me Patrickin kanssa oikeastaan koskaan varsinaisesti olleet tavanneet, että Patrick vain oli "aina ollut siinä".

Katsahdin miestäni, joka yritti samalla onkia lasistaan jotain näkymätöntä, ja käännyin taas naisen puoleen. "Se vain yksinkertaisesti oli aina siinä.

Ei sitä koskaan miettinyt, mistä se siihen oli ilmestynyt, koska ei sellaista aikaa edes muistanut, kun se ei ollut siinä. Eikä siihen vieläkään kukaan mitään erityistä huomiota kiinnitä, jos se on yhä paikoillaan." 

 

Marthan sisar,  Ingrid:  - Hän oli minua vuoden ja kolme kuukautta nuorempi ja naimisissa miehen kanssa, jonka tapasi kompastuttuaan tämän kotitalon edessä, kun mies oli siirtämässä roska-astioitaan tyhjennystä varten. Siskoni odottaa neljättä lastaan. Kun hän lähetti tekstiviestin kertoakseen, että taas on poika tulossa, hän lisäsi viestiin munakoison, kirsikoiden ja avattujen saksien kuvat. Viestissä luki: "Hamishilta pannaan kirjaimellisesti piuhat poikki."

 

Masonin kirjoitustyyli on sujuvaa, hallittua sekä paikoin hervottomankin humoreskia ja ironistakin. Monia arkisia tapahtumia, yhteensattumia, lapsettomaksi jäämistä ja runsaasti kuvauksia mielen horjumisesta ja sen vaikutuksesta elon kulkuun ja hallintaan/hallitsemattomuuteen. 

Marthan sairauden diagnoosia ei nimetä, eikä se ole oleellista, vaan jättää tilaa lukijalle. Yleissävy ei kuitenkaan on synkistelevä, vaan pikemminkin mallia:

kyllä tästä selvitään.

 

Patrick:-  Avioliitoissa tapahtuu asioita, vääryyksiä, jotka ovat niin mittavia, ettei niitä voi edes pyytää anteeksi. Sen sijaan, kun katsoo sohvalla televisiota ja syö päivällistä, jonka toinen on valmistanut sillä aikaa kun itse on käynyt sairaalaan jäljiltä suihkussa, sitä sanoo: Patrick? Niin. Tämä kastike on hyvää...

Ja kyllä tästä alun skeptisyydestäni huolimatta muodostui - jos ei nyt vallan mukaansatempaava - niin kuitenkin ihan mukava lukukokemus. 

Meg Mason osaa asiansa  tässä genressä,  persoonat ja keskusteluosuudet ovat luontevia, kipakoita ja hervottomiakin, kuitenkin konaisuus pysyy hyvin raameissaan  ja mielenkiintoista on, kuinka ja missä merkeissä hän kirjailijanuraansa jatkaa.

 

Teosta oivasti  avaava ja analysoiva  arviointi löytyy klikkaamalla tästä: Kirjaluotsi :)

-  "Martha" hän (Patrick) sanoi myöhemmin vieressäni maaten. "Kaikki on rikkonaista ja sekaisin ja ihan hyvin. Sellaista elämä on. Vain niiden välinen suhdeluku vaihtelee. Yleensä ihan omia aikojaan. Heti kun ehtii luulla, että näin tämä menee tästä ikuisuuteen, suhdeluku muuttuu taas,"

 

Niinpä: