Kari Hongisto: "Uusi sanontojen sanakirja" - ex Libris...

"Uusi sanontojen sanakirja", " Kari Hongisto, Kulttuurivihkot, 2022, 291 s.

"Toimittaja-kirjailija Kari Hongisto (s. 1950) on aiemmin julkaissut muun muassa kaksi aforismikokoelmaa, esseitä ja tilaushistorioita sekä toimittanut kirjallisuusantologioita. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen maisteri." (Takakansi)

                                                             ©Jukka Vaso
 

"Miksi jalkapallossa rankkari ammutaan pilkulta, vaikka kentällä on piste?

Kengät pannaan jalkaan, kun todellisuudessa jalat pannaan kenkiin. Lentokoneiden mustat laatikot eivät ole mustia. Mistä tulee sanonta istu ja pala, mistä se sylttytehdas, jonne jälkien väitetään johtavan, mistä syntyi hernerokkapäivä ja miksi pippurisumutin on huti?

 

”Uteliaisuus sanojen alkujuuriin käynnisti vuosien tutkimusretken,

jonka muistiinpanot olen nyt aakkostanut yksiin kansiin. Taustojen avaaminen on riemastuttanut – ja yllättänyt. Puolet sanonnoista osuu, mutta väitän, että puolet ampuu ohi. Kokoelmassa osumia ja huteja löytyy saman verran”,

luonnehtii Kari Hongisto Uutta sanontojen sanakirjaansa.

 

Kokoelmaan on analysoitu yli 350 sanontaa, käyttösanaa ja hokemaa.

Hongisto on tehnyt perusteellista, kieltä kunnioittavaa työtä, mutta uskaltaa haastaa myös huumorin keinoin ja venkoilla." (Takakansi)

 

 

 

Sanonnat ja niiden etymologia on varsin kiinnostava alue ja tämä kriittinen laitos - Huteja ja osumia kielenpäälle, Sanontologinen seikkailu houkutteli oitis silmiini sattuessaan tutustumaan lähemmin, eikä turhaan.

Teos sisältää luvut: Puolet maaliin - puolet petäistä; alusta on lähdettävä,

Osumia ja huteja. Sanojen avaruus kielen päällä ja Kirjallisuutta ja muita lähteitä.

Itse sanonnat on selkeästi esitelty alkaen A:sta Aatamin napa ja päättyen Ö:hön eli Öylättiin. Viimeisen lukuun sisältyy myös mielenkiintoinen kysymyksenasettelu lukijalle fundeerailtavaksi nimeltään: "Quarere necesse est".  Muutama poiminta:

Ajautua hunningolle:  - Jos ajautuu hunningolle, on tuuliajoilla, hakoteillä, kehnossa jamassa, rappiolla. Osuu ja uppoaa. Mutta mitkä on hunninko?  

Professori Unto Salon mukaan se tarkoittaa vanhaa polttohautaa, joka toimi myös talon tunkiona. Sinne kun joutuu, on todella hunningolla.

 

Fossiili:  - Latinan fossile merkitsee maasta kaivettua.  - Sana viittaa jäännöslöydöksiin muinoin eläneistä eliöistä. - Sanalla on toinenkin käyttö:  

sillä viitataan vanhukseen, kalkkikseen, ajan kärryiltä pudonneeseen.

Symbolisesti taitaa sekin osua nappiin. Alakoulun juuri aloittanut pojanpoika pisti paremmaksi. Nähdessään ryhmän vanhuksia, hän totesi: "Katso Pappa, 

Attendon kisat!" 

Niinpä: lasten ja imeväisten suusta ei tule huteja vaan napakoita osumia:)

 

Kaksi yllä olevaa ovat siis osumia, mutta otetaanpa  trendikäs ja kuluneeksi riepoteltu sana:

Palveluyhteiskunta: - Sanan luulisi tarkoittavan yhteiskuntaa, joka tarjoaa runsaasti ja kätevästi palveluja ja jonka jäsenistä suuri osa työskentelee palveluammateissa. Kodinhoidossa riittää voimavaroja, digisovelluksissa saa helposti neuvoja, päiväkotiryhmät ovat pieniä, oikeudellisissa ongelmissa saa vuolaasti apuja, pankeissa ja terveysasemilla vastataan nopeasti puhelinsoittoon... 

 

Mutta totuus kuten Doriskin on toisenlainen: - Palveluyhteiskunta on suurimuotoinen huti, koska kyseessä on todellisuudessa "itsepalveluyhteiskunta. Vai pitäisikö sanoa masturbaatioyhteiskunta. Suursyömäri paastoajan valepuvussa. Paras palveluntuottaja on se, joka tehokkaimmin pystyy siirtämään palvelun asiakkaiden itsensä tehtäväksi ja ottamaan siitä hinnan. 

- Yksi hyvä puoli asiassa on: palvelunestohyökkäystä ei tarvitse pelätä kun ei ole mitä estää.. Hutihan tämä, jos mikä;) 

Varoituksen sana: jos odotat tältä sanakirjalta tieteellistä, ryppyotsaista jargonia niin petyt ja tulee huti. Jos et, niin kuivakka, tieteellinen saivartelu ei kuulu Hongiston repertuaariin ja lukukokemuksesta tulee täysosuma. 

Teos on värikkäällä kielellä ja huumorinpilkkeellä, mutta perinpohjaisesti ja selkeästi koottu erittäin hauska listaus tulivillaan tuttuja ja oudompiakin sanontoja, jotka Hongisto meille ammattitaitoisesti avaa pilke silmäkulmassa.

Tälläiselle sanojen, sanontojen ja murteiden keskellä elävälle ja niitä mielikseen makustelevalle tämä sanakirja on todellinen aarreaitta. Omassa suvussa on aina viljelty paljon sanontoja ja sama jatkuu edelleen. Kuinka on, onkos Sinulla ja/tai lähipiirilläsi näitä laukaisuja - huteja ja osumia - viljalti käytössä?

- Yleinen käsitys sanojen merkityksestä ympäröi kielen toimintaa utuverholla,  

joka tekee selvän näkemisen mahdottomaksi. Ludwig Wittgenstein.

Roppakaupalla - (osuma;) - tiedonjyviä ja mielihyvää  tästä monipuolisesta ja sanarikkaasta  teoksesta ammensi ykskin attendolainen in spe:

Terveisiä Halosenniemeltä...

Pitkästä aikaa kääntyi  auton nokka kohti Halosenniemeä viehkoa Tuusulan rantatietä monine museoineen rauhaisasti  maisemia ihaillen ajaa körötellen.

Pekka Halonen  ja Halosenniemi   sekä Pekka Halosen tunnettuja teoksia: vahvennoksia klikkaamalla saat halutessasi lisätietoa ja myös kuvat suuremmiksi:)

 

 

"Taidemaalari Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut kansallisromanttinen ateljeekoti Halosenniemi sijaitsee Tuusulanjärven rannalla. Rakennuksen, "tupatöllin" hieno ja ammattitaitoinen hirsityö on vertaansa vailla.

Alkuperäiseen asuunsa entisöity Halosenniemi toimii taidemuseona, joka kertoo Pekka Halosen taiteesta, hänen elämäntyöstään ja ystävistään, jotka loivat maineikkaan Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisön." (Tervetuloa Halosenniemeen!)

 

Olimme heti museon avautuessa paikalla ja siellä olikin kulku opastuksineen tällä kerralla tilanteen huomioon ottaen erittäin hyvin järjestetty ja opastettu mahdollisimman vähin kontaktein.

Taideteosten lisäksi ihastelimme ja ihmettelimme työpöydällä olevaa suurta rautaesinettä, jonka meille kerrottiin sen olevan grafiikkapuristin. 

Ansaittua huomiota sai myös osakseen massiivinen puun juurista valmistettu keinutuoli, joka ei varmasti ihan vähästä kumoon keikahda. Uskomatonta kärsivällisyyttä vaatinutta käsityötä. 

 

                                             Tuusulan museot, Halosenniemi

 

Luonnonkauniilla kallioniemellä, järven rannalla sijaitseva sauna oli tuolloin parhaillaan kunnostettavana, mutta tällä hetkellä valmistunut.

Halosenniemeen kuuluu myös kaunis ja hoidettu puutarha, joka olikin upeassa kukkaloistossa:

 

 

 

Ihastuttava miljöö, komea vanha hirsitalo korkeine huoneineen, kiinnostavan taiteen lisäksi kauniita huonekaluja, matalia ja nykysilmin lyhyillta vaikuttavia sänkyjä, koristeltuja pitsiliinoja pesukomuuttien päällä,  taidokkaita ryijyjä ja tyynyjä, istahtamaan kutsuva katettu ruokapöytä suloisin posliiniastioin, historian siipien havinaa ja tuoksua vanhojen hirsien tarinoitaan kuiskaillessa...

Eipä pieni ihminen muuta retkeltään kaipaa:

Ei ihminen elä pelkästä leivästä...

vaan tarvitsee myös kulttuuria hyvin voidakseen ja vihdoinkin onnistuimme

 - jos ei nyt vallan paikkaamaan - niin kuitenkin tilkitsemään koronan mentävää aukkoamme tällä elämän eliksiirin osa-aluella ja palaamaan "normaaleihin" kesäkuvioihin eli perinteiseen ilopilleriin, sitten viimen Naivistit Iittalassa - "Uskalla iloita!"   -teeman, 2019"...

 

 Viime hetkellä, sillä alkoi jo uhkaavasti tuntua tältä: "Ajattelija" Stig Jansson:

                                                     

  Muutamia ihastuttaneita herkkupaloja: "Pieni apulainen", Ulla Kauhanen

                                              

"Ukonkorento", Maija Kanerva

                                                   

Näyttelytila Vanha puukoulu kotoisesti narisevine lattioineen:

 

Kotiin palattiin näissä auvoisissa tunnelmissa: "Kesän kellistämät", Riitta Kolari

                                                  

Sarjasta puheitta paras:)

Pertti Saloheimo: "Ennustus linnuston tulevaisuudesta" - ex Libris...

"Ennustus linnuston tulevaisuudesta", Pertti Saloheimo, WSOY, 2019, 75 s. Graafinen suunnittelija Martti Ruokonen.

Pertti Saloheimo  (s. 1962) on koulutukseltaan lääkäri ja työskentelee Lääkärilehden päätoimittajana. Hän on toiminut useiden lääketieteellisten lehtien toimittajana ja vakituisena avustajana sekä kolumnistina. Kirjoittamista hän on opiskellut mm. Kriittisessä korkeakoulussa ja Oriveden opiston kursseilla. Saloheimon runoja on julkaistu aiemmin Hallaus- ja Nuori Voima -lehdissä. Ennustus linnuston tulevaisuudesta on hänen esikoisteoksensa." (Lievelehti)

 

                                                       ©Otto  Virtanen

 "Tutkimusmatka maailmojen rajoille Ennustus tulevaisuudesta on polku ihmismielen syvyyksiin ja tiedon tuolle puolen. Proosarunofragmenteista koostuvan teoksen mittakaava ulottuu viruksista maailmankaikkeuden reunoille ja käsin kosketeltavasta henkiseen." (Lievelehti)

 

Kuukauden alkupuolella sukeltauduin Saloheimon uutuuden Meren ja tulivuoren välissä  pariin ja ihastuin kertalaakista häneen tapaansa tuottaa tekstiä: Taianomaista kerrontaa, joka kuljettaa lukijansa aivan uusiin sfääreihin jättäen ilmavana väljyyttä lukijan omalle mielikuvitukselle, tunnelmoinnille, tulkinnoille ja ajatuksille, joten tähän fragmenttikoosteeseen tartuin tietty uteliain hyppysin.

Teos on kolmiosainen sisältäen myös kaksi kirjettä:  Rakkaalle odottaen jälleennäkemistä ja Lintuselleni Sinua kaivaten sekä Elokuussa.  Poimintoja ja pohdintoja  kustakin osasta:

I Lajinkehitys: 

- Pyrstöjä on ainakin kaloilla ja lentokoneilla. Voisiko tarkastelunne kohde olla lentokone? Koska mainitaan pyrstösulat, päädymme lintuun.

- Luolien olosuhteet ovat samanlaiset kaikkialla. Niiden ulkopuolinen maailma jää meille arvoitukseksi. Päivämäärät ovat tärkeitä, ellei ole kyse bakteereista tai viruksista. 

- Ihminen on vieraslaji kaikkialla muualla paitsi Afrikan suuressa hautavajoamassa. 

-  Meteoriittien ja tulivuorenpurkausten vaikutus on ollut enintään välillistä. Seuraukset voidaan päätellä hyönteisistä ja linnuista.”

II Keisarikunnan unia 

- Minulla on oikeus syyllisyyteen koko maailman pahuudesta, olen vastuullinen ihminen.

- Vanhat ihmiset kulkevat keskuudessamme ryppyinen ja taitoksineen laskostetut ajatukset päässään ja nauravat meille kuin hassuille eläimille. 

- Mikään ei tunnu hyvältä tai pahalta kuin häviävän lyhyen hetken.

III Paratiisi, lost & found

- Älyköt ovat emotionaalisesti vaille jääneitä lapsia. He rakentavat älystään esteen, jotta heitä ei nähtäisi paljaina. Lopun elämäänsä he etsivät tietä takaisin syvimpään minuuteensa läpi aivokuoren, joka muuttaa tunteet ajatuksiksi.

- Nälkään voi nääntyä yltäkylläisyyden keskellä edes ymmärtämättä, että on nälkäinen. Tähän saakka olen vain kärsinyt tappioita, kun ymmärrykseni on lisääntynyt.

- Rakastan naurua! Vain Jumala voi rakastaa odottamatta mitään vastalahjaksi, edes varstarakkautta  jos sille päälle sattuu. 

Eipähän pettänyt odotuksia Saloheimo tällä esikoisellaankaan, vaan näistä pohdinnoista sekä sielun- ja mielen kirjallisista hypähdyksistä tuli innostunut ja hilpeäkin lukukokemus niitä ees-taas veivatessa ja rauhassa makustellessa. Oivaltavaa, ennakkoluulotonta ja raikastuulista sanaruletin pyöritystä, 

joka kiinnosti, ihastutti, mietitytti ja nauratti! Matti Ruokosen tyylikäs suunnittelu, joka on aiemminkin antanut runsaasti silmäniloa, luo elegantit puitteet kokonaisuudelle!

- Raha ei luo nahkaansa eikä koteloidu koskaan, se ei kuoriudu kotelosta perhoseksi vaan pysyy iänkaikkisesti ahneena toukkana.

Ahneesta toukasta viis veisaan, mutta ryppyineen ja taitoksineen

hykerrellen hymistelee: 

Tiina Raevaara: "Sielujen syöveri" - ex Libris...

"Sielujen syöveri", Tiina Raevaara, Like Kustannus, 2022, 297 s.

Tiina Raevaara (s. 1979) on tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla huomioitu kirjailija, tiedetoimittaja, perinnöllisyystieteeseen erikoistunut biologi ja filosofian tohtori. Häneltä on aiemmin ilmestynyt yhdeksän romaania, Runeberg-palkittu novellikokoelma ja kolme tietokirjaa.​" (Lievelehti)

 

                                                            ©Toni Honkonen

 

 

"Eerika Hämerannan elämään ilmestyy yllättäen hänen vanhempiensa vanha ystävä, psykologi Harriet. 

Hänen avullaan Eerika pyrkii selvittämään tulipalossa vuosikymmeniä sitten kuolleiden vanhempiensa vaiheita.

Pian Harrietin ympärillä alkaa tapahtua brutaaleja kuolemantapauksia ja Eerika tempautuu mukaan jännitysnäytelmään, jonka juuret näyttävät ulottuvan Suomen puolustusvoimien keskeytettyyn tutkimushankkeeseen. Samalla hän alkaa epäillä muistikuviaan tulipalosta, josta hän on syyttänyt itseään läpi elämänsä. Voiko Eerika luottaa enää mihinkään, kun menneisyys uhkaa paljastua valheeksi?" (Takakansi)

 

 

 

Tiina Raevaaran teoksia ei ollut tullut aiemmin luettua, joten kurkistus sielujen syövereihin herätti uteliaisuutta ja melkoinen kiinnostava syväsukellushan tästä kehkeytyikin. Ihmisen mieli on kummallinen aparaatti, jossa löytyy vielä kosolti tutkimista ja mekanismien selvittämistä. Henkilökohtaiset muistomme ovat myös jännittävä "pankki": me tallennamme kokemaamme tapahtumahetkillä,

mutta vuosien mittaan ne muuttuvat, osin kultaantuvat, osin katoavatkin, valemuistotkin. Saman perheen lasten muistot eroavat hätkähdyttävän paljon toisistaan, kirjoitammeko ja stilisoimmeko me ne itse jo tuolloin uusiksi, siedettävään muotoon? Mikä on manipulaation tai psykiatrisen hoitosuhteen panos kokonaisuudessa?

 

-  Miksi minun oli niin vaikea mennä tapaamaan häntä (Kristiinaa)?  

En ole itsekään varma. On kulunut kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta siitä, 

kun seisoimme Kristiinan kanssa entisen pomoni kotona ja hyvästelimme toisemme. Kari S. Pajusuo makasi kuolleena sängyssään, ja poliisit olivat tulossa. 

Kristiina oli päättänyt antautua, enkä voinut suostutella häntä tekemään toisin. Kaksi ja puoli vuotta tuntuu iäisyydeltä, ja toisaalta aikaa oli kulunut liian vähän. 

Tarvitsen etäisyyttä. Tarvitsen kaiken mahdollisen etäisyyden...

-  On kulunut yhdeksän kuukautta siitä, kun palasimme Suomeen Huippuvuorilta. Niin kauan tyttäreni on elänyt uutta elämäänsä, toista mahdollisuuttaan.

Kun hän vajosi pimeään Jäämeren syvyyksiin, kieltäydyin edes ajattelemasta sitä mahdollisuutta, että joutuisin jatkamaan ilman Tuulikkia.

Silti tiedän, että Tuulikki jääkin mereen. Sen kokemuksen jälkeen hän ei ole täsmälleen sama Tuulikki, joka hän oli ennen hukkumistaan ja sitä, kun hänet herätettiin jälleen henkiin suuruudenhullun Paul Hasfieldin laboratoriossa 

Polar Cryossa.

 

Raevaara sivuaa myös Harrietin osuutta Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen esikunnan käyttäytymistieteen laitoksen vaiettuihin hankkeisiin 1950-luvulla,

 kun maailmalla alettiin yhdysvaltalaissotilaiden palattua kotimaahansa pohjoiskorealaisten vankileiriltä vihollisen propagandaa toistellen tutkia aivopesua, jolle oli virallinen määritelmäkin: Aivopesu on yksilön persoonallisuuden tuhoamista ja sen korvaamista uudella...

 

Psykologia kaikkinensa on erittäin mielenkiintoista,  ja Raevaaran teos avaa sen eri osa-alueita juonenkuljetuksen yhteydessä laajalti. Tulipalo, joka tässä on eräänlainen lähtölaukaus ja taustavoima, on varmasti tosielämässä yksi siviilin kohdalle sattuvista pelottavimmista tapahtumista kuolonuhreineen.

 

Sielujen synkissä syövereissä siis lukija vaeltaa, ehkä välillä jalat sen pohjamutiin liimautuen, mutta tyylikkäästi kirjailija kuljettaa juonensa hamaan loppuun saakka. Osin synkähköä ja apeaakin luettavaa, mutta summa summarum kiinnostavaa, eikä Raevaaran kirjoittajan kyvyistä jää pienintäkään epäilystä, 

eli trilleriä hieman poikkeavissa raameissa.

 

Sielujen syövereihin on rohkeasti sukellettu myös blogisisa:

Tuijata. Kulttuuripohdintoja millaisin pohdinnoin selviää klikkaamalla:)

 

Äskettäisestä kevyestäkin tihkusateesta kiitollisena nautti:

Jane Harper: "Selviytyjät/The Survivors" - ex Libris...

"Selviytyjät," Jane Harper, Tammi, 429 s., suomentanut Viia Viitanen.

"Toimittaja Jane Harperin  ensimmäinen rikosromaani Kuiva kausi (2016) tarjoili uudenlaista kylmäävää jännitystä Australian helteisiltä takamailta ja nosti tuoreen kirjailijan valtaisaan maailmanmenestykseen. Harper on nykyään britti, mutta hän on asunut osan lapsuudestaan Australiassa ja palannut sinne aikuisena." (Lievelehti)

 

                                                             ©Eugene Hyland

 

 

"Päivänä jona Evelyn Bayhin iskee myrsky, Kieran Elliott tekee kohtalokkaan virheen. 12 vuotta myöhemmin Kieran palaa kotiin Tasmaniaan mutta joutuu huomaamaan, ettei tuttavapiiri ole antanut hänen tekoaan anteeksi.

Kun Kieranin kotikaupungin rannalta löytyy nuoren naisen ruumis, vastaamattomat kysymykset myrskypäivän tapahtumista nousevat jälleen pintaan. Joku - naapuri, ystävä tai sukulainen - on salannut totuuden yli vuosikymmenen ajan, eikä kehenkään voi luottaa." (Takakansi)

 

 

Edellisen kerran nautin Harperin kirjoittajan taidoista Kadonneen miehen 

arvoituksen parissa: Harperin ilmava ja konstailematon tyyli kera sujuvan kerronnan veivät mennessään, ja eri ympäristöt muodostivat lukukokemukselle  kiintoisan kontrastin. Odotusarvo Tasmanian hyrskyjen, luolien ja rantojen sekä  Kieranin kotikaupungin salaperäisten, vaiettujen vyyhtien ja ihmissuhdekiemuroiden suhteen olikin luontevasti varsin korkealla.   

-  Näköalapaikalla ei ollut muita, ja Kieran oli istunut Mian kanssa penkille - sekin kohtalaisen tuore lisäys paikan varustukseen. He olivat katselleet merelle tuulen tuivertaessa heidän hiuksiaan. Meri, joka saattoi kimaltaa tuhansissa eri sävyissä, oli sinä iltapäivänä ollut kuin samean harmaanvihreänä aaltoileva ruohotasanko. Vähän kauempana rantakivikon takana he olivat nähneet ankkurissa olevan katamaraanin, jota aallot keinuttivat lempeästi. Se oli Nautilus Blue, Seanin vene.

"Onko hän sukeltamassa?" Mia oli siristänyt silmiään nähdäkseen veneen kannelle. "Siltä vaikuttaa." Veneen mastossa oli liehunut sini-valkoinen sukeltajan lippu. "Sukeltaja vedessä."

 

Näin vallinneena hellekautena - joka onneksi tätä kirjoittaessani on helpottanut, vaikkei täällä tippaakaan vettä ole taivaalta iloksemme herunut - oli ihanaa ja helpottavaa lukea merestä, tuosta itselle rakkaasta elementistä, tyrskyineen ja hyrskyineen sekä kulkea kiemuraisissa, kosteanviileissä luolastoissa.

Harperin vahva kirjoittajaote pitää ja hänen säilyttää retostelemattoman henkilökuvauksensa keskinäisine taakkoineen ja traumoineen sekä epäilyksineen vaivatta hyppysissään. Luontokuvaus on omaa luokkaansa, ja se luo oivat raamit tällekin trillerille, jossa kuitenkaan ei raakuuksilla retostella. Oivasti balanssissa oleva teos ja Viia Viitaselta laatusuomennos!

 

Luolia tutkimassa on Tasmaniassa piipahtanut myös Kartanon kruunaamaton lukija -blogin Elegia ja joutuiko hän myös äijä-ähkyn poluille selviää klikkaamalla:)

Suolaisin& luolaisin Tasmanian terveisin:

Pertti Saloheimo: "Meren ja tulivuoren välissä" - ex Libris...

"Meren ja tulivuoren välissä", Pertti Saloheimo. WSOY, 2022, 183 s.

"Pertti Saloheimo (s.1962)   on opiskellut kirjoittamista mm. Kriittisessä korkeakoulussa ja Oriveden opiston kursseilla. Hän on koulutukseltaan lääkäri ja työskentelee Lääkärilehden tieteellisenä päätoimittajana.

Hänen esikoisrunoteoksensa Ennustus linnuston tulevaisuudesta julkaistiin 2019.

Meren ja tulivuoren välissä on Saloheimon ensimmäinen romaani." (Lievelehti)

 

                                                          ©Otto Virtanen

 

"Meren ja tulivuoren välissä kertoo syrjäiseen kaupunkiin saapuvasta luonnontutkijasta, jonka on määrä selvittää alueen omintakeista eläimistöä ja kasvistoa. Vuokraamaaltaan talolta hän tekee tutkimusretkiä viidakkoon ja kerää tutkimusmateriaalia.

Hänen on vaikea luoda suhteita paikallisiin ihmisiin, ja tutkimuslöydötkin käyvät yhä oudommiksi. Kun viidakkopolulta löytyy päätön sotilas, alkaa verkko luonnontutkijan ympärillä kiristyä."  (Takakansi)

 

 

 

Esikoisromaani ja uusi kirjailijatuttavuus sekä kiehtova kansi ja esittelyteksti. Voiko lukija parempaa näin helteiden keskellä toivoa saavansa hyppysiinsä? Uteliaana siis astun laivaan matkalle tuiki tuntemattomiin, viidakon syleilyyn:

- Saapumispäiväni oli kirkas, ja ennen lentoveneen laskeutumista minun oli mahdollista nähdä elävä yleiskuva tästä seudusta, johon oli tietenkin jo aikaisemmin perehtynyt karttojen avulla. Pieni kaupunki oli ahtautunut valtameren ja ammoin sammuneen jyrkän tulivuoren väliin. Se levittäytyi pitkin rannikkoa kapeana nauhana, ja joitakin rönsyjä nousee kohti tulivuoren rinnettä. Vähän sivummalla tulivuoresta erkanevalla harjanteella näytti olevan jotkin rauniot. Tulivuorta ympäröi tiheä sademetsä, joka rajautuu kaupungin ulommaisiin taloihin, mutta metsä toista reunaa ei katseeni tavoittanut.

"Pertti Salonheimon runollinen pienoisromaani sekoittaa seikkailukirjallisuuden piirteitä maagiseen realismiin ja pohtii luonnontieteellisen maailmannäkemyksen rajoja." (Takakansi)

-  Kuu piirtää sukelluskelloista aavemaisia varjoja. Aamuyöllä tuulen noustessa kuulee niiden ujeltavan hiljaa, jos asettuu sopivasti kahden sukelluskellon väliin. Läheskään joka aamu niiden laulua ei kuitenkaan kuule.

Taianomaista kerrontaa, joka kuljettaa lukijansa aivan uusiin sfääreihin jättäen ilmavana väljyyttä lukijan omalle mielikuvitukselle, tunnelmoinnille, tulkinnoille ja ajatuksille. Raikas, antoisa ja mielenkiintoinen esikoinen, josta on hyvä jatkaa. Onnistunut päällys on Martti Ruokosen käsialaa.

Tutkijan jalanjäljissä mielikseen tepasteli: