lauantai 15. heinäkuuta 2023

Jo Nesbø : "Pimeyden talo/Natthuset" - ex Libris...

 "Pimeyden talo", Jo Nesbø, Johnny Kniga, 2023, 255 s., suomentanut Outi Menna.

" Jo Nesbø on yksi maailman luetuimmista kirjailijoista. Hänen teoksiaan on myyty meillä suomessakin jo reilusti yli miljoona kappaletta. Melkoinen pino, ja ihan syystä. Pimeyden talo on itsenäinen romaani, oma tarinansa, joka huijaa lukijaa kutkuttavasti" (Lievelehti)


                                                              ©Stian Broch

 
"Kauhutrilleri joka ahmaisee lukijan.
Todellisuus ja mielikuvitus tuntuvat sekoittuvan, ja selvää on vain se, 
että pikkukaupungissa kaikki ei ole hyvin.
Ollaan Ballantynessa, Yhdysvalloissa, aikana jolloin käytetään vielä lankapuhelimia ja puhelinkoppikin saattaa olla hengenvaarallinen paikka.
13-vuotiaan Richard Hansenin elämä suistuu raiteiltaan, kun uskomattomien tapahtumien ketju nielaisee hänet ja koko kaupungin kohtalokkain seurauksin.
Totta ja keksittyä on vaikea erottaa toisistaan, ja lopulta lukijan on kysyttävä, 
kuka tämä outo poika on ja mitä hänelle on oikeastaan tapahtunut.
Jo Nesbø on jälleen kirjoittanut romaanin, joka yllättää viimeisille sivuille asti." (Takakansi) 
 


 
Jo Nesbø on pitkään kulkenut mukanani eräänlaisena luottokirjailijana, viimeksi teoksellaan "Mustasukkainen mies" (2021): Novellimainen tapa tuottaa "krimiä" sopii erinomaisesti Nesbøn kaltaiselle vanhalle ketulle, jonka käsistä eivät kerronnan ilmaisuvoimaisuus eikä juonenlanka  karkaile
Siispä uteliain ja odottavin mielen lähdin ottamaan selvää, mitä salaisuuksia Pimeyden talo sisälleen kätkee. Teos on kolmeosainen ja sisältää 28 lukua. 

 Richard Hansen: - Pelkään korkeita paikkoja. Pelkään pimeää. Pelkään vettä. Pelkään tulta, ja pelkään puhelimia. Mutta ennen kaikkea pelkään pelätä. 
Enkä nyt tarkoita pelkääväni sitä, mitä tunnen istuessani isän kainalossa katsomassa zombie-elokuvaa. Vaan pelkään pelätä niin paljon, että jokin hajoaa, että avain katkeaa lukkoon, että eteiskäytävä roihuaa ilmiliekeissä - pelkään sitä, että jään jumiin omaan pelkooni enkä pääse ikinä pois..
 
Alias "Richard Elauved", sanoin. Rich are the loved. Rikkaita ovat ne,
 joita rakastetaan. Nimi on kunnianosoitus teille. Te otitte minut vastaan ja rakastitte minua kuin omaa lastanne. Teitte minusta rikkaamman kuin kukaan miljonääri olisi voinut tehdä.
 
Uudenlaista  Nesbøta. Kirjailija onnistui yllättämään ja sai minut alkumetreillä ymmälleen tuntemaan oloni pieneksi tytöksi sormi suussa. Odotetusti sitten tarina alkoi kiehtoa ja herättää suurta uteliaisuutta sen suhteen, mitä tuleman pitää. Hitaasti lämpeninkin tälle "fantasialle" tempautuen mukaan sen mielikuvitusrikkaaseen juoneen, jossa on monia arvoituksellisia elementtejä kuten oudosti käyttäytyvä puhelimen luuri, tulipalojen merkitys ja magicicada-kaskaiden 13- tai 17-vuoden välein tapahtuva parveilu.
 
Outi Mennalta tavan mukaan takuuvarmaa käännösjälkeä!
 
-  Asetin paperin kirjoituskoneeseen. Painoin kokeilevasti paria näppäintä.
Se tuntui raskaammalta kuin olin kuvitellut. Treeniä vain, ajattelin. Vedin tuolin paremmin alleni ja oikaisin selkäni suoraksi. Tuoli keikkui yhä. Sitten ryhdyin kirjoittamaan, vaivalloisesti kahden sormen tekniikalla. PIMEYDEN TALO 
 
Dekkari vai kasvukertomus vai jotain siltä väliltä? Lukija päättäköön, mutta  Nesbøsta on moneksi!

Kiintoisaa lukukokemusta rikkaampana:

10 kommenttia:

  1. Nesbo on kokematta. Novellikokoelma Rottien saari odottelee omassa hyllyssä. Olen käsittänyt, että ainakin Harry Hole -dekkarit ovat raakoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki! Kyllähän rososärmä Harry Hole-dekkareissa roppiakin ropisee ja hänellä on tapana rymistellä mutkat suoriksi tuttuun malliinsa, mutta HH tekee sen sympatioita herättäen eikä Nesbon taitavissa käsissä tuosta muodostu teosten villakoiran yhdintä, vaan sarja on ollut mielestäni ihan laadukasta dekkaria läpeensä ja sama pätee myös kirjailijan muuhun laaja-alaiseen tuotantoon:)
      Pelkästään kaameuksilla revittelevät dekkarit tms. jätän suosilla väliin, sillä ne itsetarkoituksina eivät tuota minkäänlaista lukuiloa.

      Poista
  2. Luin Nesbota viimeksi Valtakunnsn ja oli todella erinomainen lukukokemus, tätäkin voi harkita, jos löytyy kirjastosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Valtakunta oli todella mainio ja laaja-alainenkin teos, joka jätti oivan lukujäljen. Jo Nesbø ei ole pettymyksiä tuottanut.
      Lukemani oli kirjastosta, joten onnea matkaan varauksellesi:)

      Poista
  3. Niin hyvä esittely että harkitsen lukemista... vaikka housut tutisee jo valmiiksi ja tukka nousee kauhusta pystyyn. 😀 Kasvukertomus kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A! Ei hätiä mitiä: jos housut tutisevat laita hame/mekko päälle. Suloista sunnuntaita:)

      Poista
  4. Jo Nesbø on ollut minunkin suosikkini, Harry Hole siinä mukana.
    Tämä uusi hiukan arveluttaa, mutta kun kirjoitit innostuneesi tästä, niin e-kirjan hankinta on edessä. Kirjastostakin saa niitä jo melko hyvin. Kiitos arviostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä teos on tosiaan jotain ihan muuta kuin Harry Holea, mutta alkuymmyrkäisyyden jälkeen oli pakko ja ilo todeta, että Nesbøsta on todella moneksi.
      Kiitos kommentistasi ja lukukokemusta rikkaampana olisi kiintoisaa kuulla, mitä pidit tästä!

      Poista
  5. Minulla on Hole-sarjan kesken, sen lukemista voisikin jatkaa pitkästä aikaa. Kiinnostaa muutkin Nesbon teokset kuin Hole-sarja, mutta jotenkin jähmeästi ajattelen että pitää sarja lukea ensin ja vasta sitten kokeilla muita. Tämä Pimeyden talo vaikuttaa varsin erikoiselta, mutta silleen uteliaalla ja hyvällä tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! Jotain turhan tuttua tuossa: pitäisi lukea ensin /pitäisi lukea loppuun. Mistähän nuokin vaateet ovat meihin iskostuneet? ?
      Vasta viime vuosina olen itse tiukan Jaakobinpainin jälkeen oppinut, että kiinnostamattoman teoksen todella voi jättää kesken, eikä taivas silti putoa niskaan enkä usko, että tämä Pimeyden talokaan tuottaisi moista efektiä:).

      Poista