Jarkko Stenius: "Veriside" - ex Libris...

"Veriside", Jarkko Stenius, Like Kustannus/Kustannusosakeyhtiö Otava, 2023, 

212 s.

 

"Stenius on entinen thainyrkkeilijä ja portsari, josta tuli kirjailija.   

Veriside on Steniuksen viides romaani ja Portsari-sarjan toinen osa." (Lievelehti)

 

                                                         ©Tuomas Haapman
 

"Kovaksikeitetty portsari Kessu joutuu jättämään Helsingin taakseen, kun julma albaanimafia uhkaa häntä. Mukaan hurjalle pakomatkalle lähtee Kessun suojeluksessa oleva yksinhuoltaja Jenna ja tämän kymmenvuotias poika. 

On vain yksi mies, joka voi auttaa heitä, ja hänet Kessu olisi mieluummin jättänyt menneisyyteen." (Takakansi)

 

 

Sarjan ykkösosasta Portsarista (2022) totesin mm.  seuraavaa: On helppo uskoa ja ymmärtää, että fyysisten ominaisuuksiensa ja taitojensa lisäksi portsarit  ovat aikamoisia ihmistuntijoita, ja että he uransa varrella ovat nähneet ja kuulleet liki kaiken, sen seitsemän meriselitystä sekä omaavat tarkan psykologisen silmän.  Vaan lähdetäänpä liikkeelle päähenkilön mietteistä kauniimman sukupuolen suhteen:

-Pihla antoi mulle sen, mitä maailma ei antanut: rauhan. Pihlan kanssa tunsin olevani rakastettu. Silloin lopetin hetkien jahtaamisen- hetkien, joista en kuitenkaan saanut otetta, jotka lipuivat pois. 

Miksi en enää Pihlan kuoleman jälkeen saanut elämäni palasia kohdilleen? 

Miksi jäin vaeltajaksi, muukalaiseksi, ulkopuoliseksi? Miksi jätin jälkeeni vain sirpaleita? Missä vaiheessa menin niin pahasti harhaan? 

- Jenna palaa taas mieleeni. Olisinko halunnut sen kanssa yhteistä elämää? 

Kyllä. Olisin halunnut, että meillä olisi ollut yhteisiä hassuja tapoja, juttuja ja lempinimiä.

Kuinka sillä "portasarin silmällä" näkee verisiteen merkityksen?

-  Faijan numero löytyy numerotiedustelusta, mutta nyt tekisin melkein mitä tahansa mieluummin kuin painaisin vihreän luurin kuvaa. Mun ja mutsin suhteesta tuli niin vääntynyt sen tähden että se lähti: mä jouduin huolehtimaan mutsista, kuuntelemaan sen murheet, tekemään sille ruokaa, viettämään sen kanssa kaikki pyhät kahdestaan. Mutsi on sanonut, että olen perinyt kaikki huonot piirteet faijalta.

Vihan vallassa painan vihreää. Faija ei vastaa omalla nimellään vaan epämääräisellä, melkein aggressivisella murahduksella. "Täällä on Kessu", aloitan. "Kuka?" se kysyy kylmäkiskoisesti. "Sebastian" vastaan. "Sun poika." 

 "Aa, Sebastian", se toistaa, eikä sen ääni kuulosta todellakaan innostuneelta. Puhelu on kestänyt noin viisi sekuntia mutta tunnen jo halua lopettaa sen.

 Faija ei ole näköjään muuttunut, ei ainakaan parempaan suuntaan. "Mitä sä mulle soitat? se kysyy. "Ootko kännissä?"

 

Jep! Eipä ala kovinkaan lämpöisissä merkeissä isän ja pojan kohtaaminen, 

vaikka edellissoitosta on kulunut viisi tai kuusi vuotta, tai kymmenen...

Niinpä : Isät ja pojat - äidit ja tyttäret.. Roolimallit, onnistumiset ja metsään menot, kadonneet yhteydet jnpp. Tuttua monille perhekunnille, ehkä tutumpaa kuin halutaan myöntää. Miksi näin? Se onkin jo kinkkisempi kysymys. 

Veren kun sanotaan olevan vettä sakeampaa.

 

Stenius kirjoittaa suora- ja selkeäsanaista toteavan luonteista sekä konstailematon tekstiä, jonka istuu saumatta nopeahkoon ja sujuvasti soljuvaan juonenkulkuun eikä lukija taatusti pitkästy.

Steniuksella on ihan oma paikkansa kotimaisella dekkaririntamalla actionviihteen edustajana ja toivottavasti hän sen myös pitää.

Teoksen reipas ja vauhdikas kulku ja kerronta takasivat sen, että tyyliltään se jopa vastasi oivasti kuluneessa sateettomassa hellekaudessa vallitsevaa lukuvirettä ynnä -fiilistä:)

Pitkään odotettua sadetta innolla vartoillen: