Ruth Hogan: "Queenie Malonen Paratiisihotelli/Queenie Malone's Paradise Hotel" - ex Libris...

"Queenie Malonen  Paratiisihotelli", Ruth Hogan, Bazar Kustannus Oy, 2021, 349 s., suomentanut Susanna Tuomi-Giddens, kannen suunnittelu Laura Noponen.

"Ruth Hogan (s. 1961)  syntyi Bedfordissa perheeseen, jonka äiti työskenteli kirjakaupassa. Ruth luki kaikki kirjat, jotka vain sai käsiinsä, ja erityisesti Muumikirjat olivat hänelle mieluisia. Hogan suoritti yliopistossa kirjallisuuden ja teatteritaiteen opinnot ja teki työuraa ensin paikallisen hallinnon parissa, 

kunnes kolmikymppisenä alkoi työskennellä osa-aikaisesti ja käyttää  lähes kaiken vapaa-aikansa kirjoitustyöhön.

 

Hogania on tituleerattu feel good -romaanien kuningattareksi, ja hänen teoksiensa käännösoikeuksia on myyty kymmeniin maihin. Aiemmin häneltä on julkaistu suomeksi romaanit Kadonneiden tavaroiden Vartija ja Lauluja variksille. Bazar julkaisee suomeksi Hoganin neljännen romaanin romaanin

Madame Burovan kuu ja tähdet huhtikuussa 2022." (Lievelehti)

 

                                                       ©Simon Weller

"Tilly  elää lapsuutensa kimmeltäviä päivä Brightonissa. Hän ajelee pyörällään, raapii rupia polvistaan ja rakastaa lorvailua Queenien Paratiisihotellissa, 

jonne on kerääntynyt sekalainen joukko oman polkunsa kulkijoita. 

Yhtäkkiä yhteydet tähän maailmaan katkeavat, kun äiti lähettää Tillyn toiselle paikkakunnalle kouluun.

Äidin kuoltua nelikymppinen Tilda palaa Brightoniin tuttujen ihmisten luokse selvittämään syitä äkkilähtöönsä. Utuiset muistikuvat alkavat hahmottua uudenlaisiksi, kun vähitellen paljastuu, että äiti olikin aivan toisenlainen nainen kuin se, jona Tilly hänet tunsi."

 

 

 

Edelliskerralla Hoganin johdolla olin vuosi sitten  Kadonneiden tavaroiden vartijana: näissä merkeissä: Nokkelaa ja kaunista, värikkäin kielikuvin varustettua luettavaa. Tämän lukijalla on hymy herkässä!

Teos on kolmiosainen pitäen sisällään luvut: Seepra, hevonen ja kraken;

Diivoja, donitseja, treffejä ja tanssahtelua sekä Totuus, koko totuus eikä mitään muuta kuin totuus. 

Nyt on luvassa kahdella aikatasolla Tilly - Tilda mielenkiintoisesti toteutettu eräänlainen kasvu- ja itsensä ymmärtämisen tarina, kipukohtien käsittely äiti-tytär -suhteessa, hyväksyminen ja kasvaminen.

 

Tilda & Elia:  - Käännyn pois mereltä ja suuntaan keskustaan kun vielä pystyn liikuttamaan kasvolihaksiani. Elia seuraa pienen matkan päässä  tarkkaavaisena ja kunnioittavana kuin henkivartija. Tiedän ettei kukaan muu näe sitä. Niin kauan kuin muistan, olen nähnyt asioita, joita muut eivät näe. Ennen se teki elämästä vaikeaa. Se jotenkin leimasi minut, teki minusta friikin. Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut olemaan oma itseni vain silloin kun muut eivät näe, ja seurassa teeskentelen olevani samanlainen kuin muut. En minä niin haluaisi elää, mutta se tekee elämästä helpompaa. Ja sen ansiosta minusta on tullut vahvempi, kovapintaisempi. En minä tarvitse muiden seuraa. Riitän yksinkin.

 

Nuo mielikuvitusolennot (Tulpat), mutta lasten maailmassa ehdottoman todet ovat erikoinen ilmiö. 

Nuoremmalla sisarellani oli kaverina "Retkentyttö", jolle ajoittain katettiin lautanenkin pöytään. Tämä Retkentyttö häipyi maisemista sitten, kun siskolleni kerrottiin/vakuutettiin hänen lähteneen Amerikkaan:)

 

Äiti: -  Tuntui eläneen koko elämänsä tiukasti napitetussa ja jäykäksi tärkätyssä puvussa, joka koostui sellaisista lauseista kuin "mutta entä jos",

"vain erityistilanteisiin" ja "mitä ihmisetkin sanoisivat". Hänelle olisi voinut sopia paljon paremmin kirkkaanvärinen kesämekko, joka olisi koottu lauseista kuten "kurkota tähtiin", "Tartu hetkeen" ja "vähät seurauksista", jos hän vain olisi uskaltanut sellaista sovittaa. Äidissä saattoi olla hyvinkin sellainenkin puoli,

mutta sellaista äitiä minä en koskaan päässyt näkemään...

 

Juu: "Mitä ihmisetkin sanovat?" oli tuttuakin tutumpi painostuskeinon yritys nuorena jotain vängätessäni. Paha kyllä, se ei toiminut, sillä vähempää en olisi tuolloinkaan voinut moisesta argumentista välittää...

Queenie:  - Tajusi, millaista oli olla erilainen, ja hän hyväksyi Gracien sellaisena kuin tämä oli, aivan kuin Queenien oma äiti oli hyväksynyt Queenien. 

Itse asiassa Paratiisihotellissa äiti sopi joukkoon oikein hyvin. Kaikilla siellä oli jonkinlainen särö. Liliä vaivasivat kauheat mielialanvaihdokset ja raivonpuuskat, Marlene ystävättärineen oli kaukana eksentrisyyden rajan toisella puolella ja nykytermein Cecilyllä oli oppimisvaikeuksia. Regilläkin oli lasisilmä.

 

Feel good, hyvän mielen kirjallisuus tuntuu tulleen ajan hengestäkö (covid)  johtuen hyvin suosituksi mennen kesän aikana ja trendi näyttäisi jatkuvan. Humppahömppä, chick lit ei kuulu omiin lukugenreihini, mutta Hogan ei tuota rajaa ylitä, vaan pysyy vaivatta ja korrektisti kolmen adjektiivin trion alueella: herttainen, humoreski & hellyttävä. Ja kerran vielä: hyväntuulinen.

Hän kirjoittaa hyvälukuista, selkeää ja eloisaa tekstiä ilman otsaryppyjä. 

Susanna Tuomi-Giddingsiltä kelpo suomennus ja Laura Noposen suunnittelema värikylläinen kansi kruunaa teemaan istuen koko komeuden, rattoisan kokonaisuuden.

Kuin timantit sädehti silmät,

neito kaunoinen oli hän niin,

olkapäillään aaltoili kutrit,

musta' samettinauhalla kiin'.

Irlantilainen kansanlaulu

Tässä feel good - Paratiisihotellissa viihtyi: