"Casa Dementeria, Rikosromaani, jossa ei ole murhaajaa. Ruumiita kylläkin.", Mikko J. Kiviluoto, Docendo, 2021, 296 s. Kansi: Jyri Alanne.
"Mikko J. Kiviluoto on Salossa asuva toimittaja, jota kiehtovat ihmiseloa alati värittävät outoudet. Casa Dementeria on hänen esikoisromaaninsa." (Lievelehti)
©Jan Sundman
"Kun elämä kerran on syntymän jälkeen pääasiassa kuolemista, miksei ottaa
väliajasta kaikkea irti? Niin totta, ajattelevat doutor Carlos,
oikeasti vain
Carlos Mäkinen, ja Vilna Ägras, oikeasti Vilna Ägras,
kahden huippututkinnon tehopakkaus ja kävelevä aikapommi.
Sarjayrittäjät perustavat Portugalin äärireunalle hoivakoti Casa
Dementerian, paratiisin itselleen ja koko hoidon maksaville rakkaille
asiakkailleen: ex-kosmopoliiteille, yhteiskunnan ehtoopuolen
kellokkaille. He jos ketkä ansaitsevat parasta ennen, mutta se maksaa,
ja paljon. Casa Dementeriassa sekä lääkitys että dementikot ovat parasta
laatua.
Euroopan aurinkoisimmassa kolkassa Casan aamunkoita varjostaa
rahapula sekä kasvava epäsuhta virallisten asiakaspaikkojen ja
asiakkaiden määrässä.
Taivasta tummentavat myös ikuinen sotesähläys,
räntäsateessaan synkistelevät turhan tarkat virkamiehet sekä Casaa
vaaniva hoivakotibisneksen markkinajohtaja, norjalainen Careless
Seniority -ketju, geriatrian McDonalds.
Joskus yleisen hyvän takia täytyy venyttää lain kirjainta. Siinä
tarvitaan apua notkean värikkäältä henkilökunnalta sekä ison rahan
haistavilta paikallislurjuksilta. Carloksella voi olla geriatrian ja
gerontologian taiten väärennetyt tohtoridiplomit toimistonsa seinällä,
mutta varsinaisia luurankoja ei yrittäjien kaapeista löydy. Eikä Casan
kellariin ole vihkiytymättömillä mitään asiaa." (Takakansi)
Sekalaisella toimijaporukalla ei ehkä ole ihan puhtaat jauhot pussissa, mutta liikeidea on eittämättä upea, toiminta ennakkoluulotonta ja yrittäjähenkeä riittää, joten mitäpä pienestä vilungista...
Teoksessa ei suinkaan pyritä vähättelemään eikä saattamaan naurunalaisiksi kokemuslisiä jo keränneitä, ovathan he maksavia asiakkaita, vaan jos piikkiä haluaa hakea, kohdistuu se kotimaiseen vanhustenhuollon ja ns. -hoidon umpisurkeaan tilaan.
Kiviluoto tuottaa hulvatonta tekstiä, varsinaista veijaritarinaa. Kukapa ei mieluusti viettäisi maalisuoraansa auringonpaisteessa, palmujen huojunnassa ja merentuoksua nuuhkien kauniissa ympäristössä vapaasti pihalla kulkien, puutarhaa hoitaen, retkeillen ja hyvästä ruuasta juomineen sekä turvallisesta hoidosta nauttien? Kyllä kelpaisi!
Kutsuva
Jyri Alanteen kansi houkuttelee matkalle etelään ja istuu Kiviluodon mustallakin huumorilla toteutettuun hervottomaan 37-lukuiseen irrotteluun. Teos huvitti, nauratti ja siitä jäi hyvän mielen hyrinä päälle.
Selvyyden vuoksi: minulla, ent. Alzheimer-potilaan omaishoitajana ei ole mitään harhaluuloja muistisairauksien haasteellisuudesta eikä liioin näistä ikälisien suomasta/mukaanaan tuomasta ropan rapistumisesta - vaikka nuppi Anoppikollegani mukaan käykin tällöin vastapainoksi rippikoulua - enkä näitä haasteita todellakaan väheksy.
Vuosien karttumiselle, ikääntymiselle emme voi mitään. Se on tunnetusti ainoa tapa elää vanhaksi, siispä ei aina ryppyotsaista ja umpisurkeaa kuvausta vaan tervetulleesti iloista, veijarimaista sellaista tarjoaa Kiviluoto, kiitos!
- Aurinko laskee länteen, saapuu yö ja ikuinen rauha. Casa dementeria. Meillä on ilo, ei suru. Vain parasta ennen.
Pro Casa Dementeria:
Kiitos kirjan kiinnostavasta esittelystä. Ihan on uusi tuttavuus minulle sekä kirjailija että kirja. Tuollaiset veijaritarinat ovat joskus ihan paikallaan. Laitan kirjan muistiin.
VastaaPoistaTämä on tosiaan poikkeava ja hauskasti sekä lämmöllä kerrottu veijaritarina meitä jokaista jollain tasolla koskettavasta asiasta, kokemuslisien kertymisestä ja niiden mukanaan tuomista haasteista, - ja iloista.
PoistaKommentistasi kiitos, mainiota loppuviikkoa ja lukemisiin:)
Kiitos esittelystä. Nuo muistisairaudet on kyllä hyvin hankalia.
VastaaPoistaKiitos Jokke! Pitää paikkanssa, mutta onneksi on niitä hidastavia lääkkeitä ja uusia kehitetään kovaa vauhtia.
PoistaToivoa sopii, että meillä myös vanhusten hoito saataisiin ruotuun, inhimilliseksi...
Hauskalta kuulostaa. Kiitti lukuvinkistä :)
VastaaPoistaTuli mieleen yks toinen veijaritarina eli Richard Osmanin Torstain murhakerho, jossa senioritalon asukkaat ratkoivat murhia.
Kiitos Mai ja ollos hyvä! Osman kirjoittaa tosiaan samanhenkistä hyväntuulen veijaritarinaa ja tammikuussa pitäisi ilmestymän "Mies joka kuoli kahdesti".
PoistaLystikästä loppuviikkoa Sinulle;)
Lystikästä viikonloppua myöskin sinulle. Osmanin senioreiden parissa aion jatkaa murhakerhoa, joten kiitti lukuvinkistä :)
PoistaKiitos Mai, kerhossa mukana ja ratevat viikonloput Sinulle:)
PoistaKiitos Mummo matkalla - kirja-arviosi lämmitti ja ilahdutti! Iloitsen siitä, että ainakin joku on oivaltanut Casa Dementerian tarkoitusperät - olla kaunokirjallista D-vitamiinia kaamosta vastaan, ja ylipäätään ylistää ihmettä nimeltä elämä. Tarinastahan voisi joku tosikko vetää muunkinlaisia johtopäätöksiä : )
VastaaPoistaHauskaa syksyä, ja loppuelämää (heh),
terveisin Mikko J.
ps. tervetuloa Casan kotisivulle, jossa Mummoakin on jo lainattu: https://www.facebook.com/casadementeria
Kiitos Mikko J, kuin myös kommenttisi minua!
PoistaRyppyotsaisuuttahan löytyy aina, mutta tällä verbaalisella D-vitamiinilla on totisesti käyttöä ja oma Mummiltani opittu ja hänen vielä lopumetreilläänkin viljelemänsä motto:"Ilo pintaan, vaikk' syän märkänis", on ollut melkoinen voimavara elämässä.
Oivaa syksynjatketta, ja loppuelämää (heh) kuin myös myötäistä matkaan kirjailijaurasi jatkolle:)
Kiitos Takku. Ja kyllä, sama kirjallinen Casan kirppusirkus on aikeissa palata vielä. Tosin aivan eri kulmasta. Saapa nähdä milloin.
VastaaPoistaMikko J, mukava kuulla! Kirjoittamisen iloa ja ei kuin odotellaan mielenkiinnolla, milloin kirppusirkus saapuu näille hoodeille;)
Poista