"Koodinimi Taïga", Tuomas Vimma. Gummerus Kustannus Oy, 2020, 332 s.
"Etelähelsinkiläinen Tuomas Vimma (s. 1979) asuu tällä hetkellä Brysselissä. Romaaneissaan hän on vakiinnuttanut asemansa uuden vuosituhannen kaupunkilaisuuden tulkkina. Oma kiinnostava lukunsa ovat Vimman kameleonttimaiset sankariteot kirjan taustatutkimuksissa, muun muassa vanhojen separatistien haastatteluissa ja tapahtumapaikoilla Korsikalla,
Parisissa ja Brysselissä." (Lievelehti)
"Terroristi Le Renardin suomalaistytär Katariina Päivänsalo piileskelee Korsikan vuoristossa turvapaikan toivossa, mutta saa kannoilleen Ranskan presidentin lähettämän palkkatappajan.
Samaan aikaan Brysselin keväisillä kaduilla liikkuu toinen palkkatappaja, kiehtova Érinye, tehtävänään varmistaa, ettei oikeudenkäyntiä odottava Le Renard selviä hengissä takaisin Ranskaan. Onko vastassa ylivoimainen vihollinen?" (Takakansi)
Pseudonyymillä Tuomas Vimma kirjoittava Kusti Peltonen oli uusi tuttavuus ja teoksen valintaan vaikuttivat lausahduksen "Nomen est omen" paikkansapitävyyden tarkistusmahdollisuus sekä esittelytekstin kysymys: Riittääkö suomalaisen naisen sisu?
"Esipuheessaan" Vimma avaa dekkarin, jonka tapahtumat sijoittuvat akselille Korsika-Bryssel-Pariisi, syntyhistoriaa Korsikalla tekemänsä taustoituksen avulla, ja uteliaasti heittäydyinkin matkaan etsimään vastausta kysymyksiini.
Katariina, koodinimi Taïga: - Suomen armeijan laskuvarjojääkärikoulutuksen käyneelle Katariinalle ääni oli äärimmäisen tuttu. Se syntyi siitä, kun ase viritetään. Kuka kivikkoisessa maastossa hiipikään, ei selvästikään ollut ystävällisellä asialla. Kaksi kilahdusta, eli vähintään kaksi miestä,
Katariina laskeskeli pitkän matematikian tuomalla itsevarmuudella ja äänettömästi ojensi kätensä asettaan kohden.
- Célestine Angers, l. Érinye: - DGSE vastasi Ranskan rajojen ulkopuolella tapahtuvasta toiminnasta, ja Service Action oli sen aseellinen siipi. Alfa-solu oli tunnettu siitä, että he hoitivat kaikista rumimmat keikat. Érinyeksi kutsuttu oli hänen arvionsa mukaan ehkä 55-vuotias, eikä ikänsä tai sukupuolensa puolesta sopinut tyypillisen Alfa-operaattorin profiiliin, joka oli 30-vuotias miespuolinen laskuvarjojääkäri.
Oli silkka ilo - kerrankin - lukea toiminnan naisista, jotka eivät keinoja kaihtaneet eivätkä lillukanvarsiin kompastuneet, vaan antoivat kirjaimellisesti palaa päähenkilö- ja sankarirooleissaan.
Lukija saa myös poimittavakseen ajoittaisia verbaalisia rouheitakin humoristisia kielikukkasia, jotka kuitenkin sopivat dekkaristin keräämään kimppuun;)
Fulgence Lesauvage: - viihtyi parhaiten kentällä. viimeiset kymmenen vuotta hän oli viettänyt erilaisissa soluttautumistehtävissä ympäri Ranskaa. Mies hieraisi tuuheaa parransänkeään, joka herätti hienoista kateutta siistiksi ajeltujen konttorirottien keskuudessa. Hän tunsi olonsa ahmaksi koirapuiston pienten koirien puolella. Ei ollutkaan sattumaa, että hänen koodinimeksi oli valikoitunut Glouton - ahma.
Lesvauge ei ollut mikään herkkä mies, mutta nyt kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä, ja hän hakkasi nyrkillä auton kojelautaa. Hänen uransa oli huuhtoutunut vessanpöntöstä alas. Suomalainen pikkulikka ja tämän pariisilaishoora olivat tuhonneet kaiken sen, mitä hän oli lähdes kahdessakymmenessä vuodessa saanut rakennetuksi.
Kyllähän tuo lausahdus siis paikkansa piti, sillä tämä sisupussikaksikko ei pitsihanskat hyppysissään helmat heiluen sirosti sipsutellut, vaan rymisteli täysillä kekseliäästi ja keinoja kaihtamatta kohti päämääräänsä tuloksellisesti; upeaa!
- Suomalainen nainen kykenee synnyttämään marraskuisessa metsässä lapsen vain kuukkeli kätilönään ja tappamaan samalla karhun lapiolla. Aamulla hän tarvittaessa leipoo tuhat karjalanpiirakkaa...
Teos istui tempossaan saumattomasti omiin meneillään oleviin tapahtumarikkaisiin, vikkeliin ja toimeliaisiin viikkoihin, joissa nyt on käsillä jahtimiesten muonitukseksi jauhelihapihvilegioonan paistopäivä, joten hip-hurraa!! Vimman vauhdissa luontevasti
mukana roikkui:
Kiitos kiinnostavasta kirjan esittelystä. Olen useinkin katsellut kirjakaupassa Vimman kirjoja, mutta en ole tullut ostaneeksi yhtään enkä ole myöskään lainannut yhtään. Tämä kirja tuntuu niin kiinnostavalta, että laitan nimen muistiin. - Lykkyä tykö sinulle näihin toimeliaisiin viikkoihin. Muistankin viime vuodelta, kun vauhdikkaasti kuvailit metsästyskauden alkuvalmisteluja.
VastaaPoistaTämä oli minullekin uusi tuttavuus ja vauhdikkuudessaan sekä naistoimijoineen ihan mukavaa, kevyttä luettavaa.
PoistaKyllä vaan tämä kuukausi perinteisesti on mallia hippulat vinkuen. Tällä kertaa terveyspuolella ajokurttikin vaati kaksi käyntiä, sillä kokemuslisät edellyttivät myös muistitestin...
Kommentistasi kiitos ja kaunista syysviikonloppua Sinulle:)
Luin Vimmalta kolme ensimmäistä (Helsinki 12, Toinen ja Gourmet), ja pidin, mutta sittemmin en ole lukenut.
VastaaPoistaKiitos Jokke! Vimma oli ihan mainio tuttavuus omaleimaisine kerrontoineen ja vauhdikkaine tapahtumineen:)
PoistaSuomen dekkariseuran yhtenä perustajajäsenenä (1984) kysyn ääneen vaikken perustele kysymystäni: Pitääkö kaikkien romaanien nykyään olla dekkareita?
VastaaPoistaMe perustimme dekkariseuran siksi, että populaarikulttuuria ja viihdekirjallisuutta ei 1980-luvun vaihteessakaan hyväksytty kunnolliseksi kulttuuriksi juuri lainkaan. Tuohon aikaan Suomessa julkaistiin n 10 kotimaista dekkaria vuodessa. Nyt niitä kai julkaistaan n 100 tai enemmän. Ja ne loputtomat nordic crime dekkarit - hemmetti!
Olimmekohan väärässä... ?
Kiitos Kyösti! Hemmetti: ei ihan kommenttisi avautunut, mutta ei tarvitse kaikkien kirjojen olla dekkareita eikä mitään muutakaan yhtä ja ainoaa tyyliä.
PoistaTotta: nykyisin - kuten autofiktiossakin - myös nordic crimessa on ylitarjontaa/valinnanvaraa, mistä kapea-alaisuus sitten johtuukaan!? Nykyisin vallitsevasta yleispiirteestä, jossa ollaan laajemminkin yhden asian kannallako? Nähdäänkö enää metsä puilta?
Dekkariseuran perustamisajankohtana olitte varmaankin kaikkea muuta kuin väärässä;)
No, tuo oli tuommoinen yleinen heitto eikä liittynyt juuri tähän, käsittelemääsi kirjaan mitenkään.
PoistaEikä minulla ole mitään sitä vastaa, että dekkareita kirjoitetaan ja julkaistaan vaikka miljoonia. Välillä vaan mietin, että jukaistaanko/kirjoitetaanko niitä kaupallisen kyynisessä mielessä. Toinen juttu sitten on, että aikaisemmin moni kuvitteli että dekkarin kirjoittaminen on helpompaa kuin normaaliromaanin.
Leikkisästi voisi ennustaa, että kohta meillä kirjoitetaan ainoastaan autofiktiota ja dekkareita ja sitten vähän myöhemmin pelkästään autofiktiivisiä dekkareita.
Kiitos Kyösti, hyvä kysymys!
PoistaKuvitelmaksi tuo jääköön, sillä kyllä genrestä riippumatta laatukirjalla, joka tosin on pitkälti subjektiivinen kokemus, on tekijänsä ja eläköön se ero.
Jaa-a: ainoina uutuuksina autofiktiiviset dekkarit kuulostaa uuden kirjallisuuden tuholta, mutta jääväthän meille vanhat klassikot...
Autoa & sopivasti outoa revontulireissua Sinulle ruskan kauneuteen:)
Kiitos kiitos!
PoistaNo, tuskin autofiktiivinen dekkari sittenkään monenlaista kirjallisuutta tuhoa, koska jos dekkarissa pitää olla murha, ei autofiktio onnistu murhatun näkökulmasta eikä murhaajiakaan riitä kovin pitkälle romaaneja kirjoittamaan.
Vakavasti puhuen, kirjallisuuden saattaa tuhota se etteivät ihmiset välitä enää lukea kirjoja. Eräässä tuoreessa tutkimuksessa suomalaisista nuorista pojista kirjoja oli lukenet vähänkään enemmän jotain 2 % ikäluokasta.
Kiitos ja näinpä;)
PoistaTendenssi näyttää ikävä kyllä tuonlaiselta.
Seikka, jota näin sammakkoperspektiivistä ei tule ajatelleeksi, koska omassa perheessä edelleenkin sekä keski-ikäiset poikamme että lapsenlapset 10 - 22-v. ovat sitten ääneen luettujen iltasatujen loputtua lukeneet ja lukevat edelleen.
Kiitos vauhdikkaasta arviosta! Vimmaa en ole lukenut enkä tiedä oikein olisiko tämä minun kirjani, mutta kiva oli lukea esittelyäsi. :)
VastaaPoistaKiitos Anki mieltä ilahduttaneesta kommentistasi ja mukavaa syksyistä viikonloppua Sinulle!
Poista