lauantai 12. kesäkuuta 2021

Arttu Tuominen: "Vaiettu" - ex Libris...

 

"Vaiettu", Arttu Tuominen, WSOY, 2921, 401 s.

"Arttu Tuominen (s. 1981) työskentelee ympäristöinsinöörinä ja kirjoittaa iltaisin tummasävyisiä, kovaotteisia rikosromaaneja. Tuominen luo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan" (Lievelehti)

 

                                                               ©Mikko Rasila

 
"Jos valhetta elää riittävän pitkään, muuttuuko se todeksi?
97-vuotiaan ex-pankinjohtaja Albert Kangasharjun kimppuun hyökätään ja hänet yritetään hirttää. Uhri pelastuu täpärästi. Kun käy ilmi, että hän ei ole ainoa puolustuskyvytön uhri, Porin poliisi joutuu tutkimaan poikkeuksellisen julmien rikosten sarjaa.
Tutkinta mutkistuu, kun jäljet johtavat Waffen-SS:ään. Etsiväryhmä on pian tekemisissä kansainvälisen rikollisuuden kanssa, ja tapaukseen kytkeytyy yksi suomalaisen sotahistorian tabuista." (Takakansi)
 


 
Edelliset mainiot lukutuokiot Tuomisen kanssa: Verivelka, (2019)  ja  Hyvitys  (2020)
  poikivat toteamuksen: Tuominen omaa hyvän psykologisen silmän, ja hänellä on kyky omaleimaisen tekstin sujuvaan tuottoon.  Kaiken kaikkiaan tiivistä ja otteessaan pitävää kerrontaa. Arttu Tuominen on nimi, jonka visusti pidän mielessä DELTALLE jatkoa odotellen!
 
Eli odotusarvon rima tämän uutukaisen suhteen oli varsin korkealla 
ja siksipä oli mennä ns. jauhot suuhun, kun lähdettiin liikkumaan kahdessa aikatasossa 1941 ja 2019 sekä lisäksi palattiin sota-aikojen melskeisiin, erityisesti suomalaisiin SS-vapaaehtoisiin, joista on tullut aikanaan tullut luettua ja kuultua riittävästi. 
Mutta mielenkiintoista: eipähän ole ennen tullut vastaan liki satavuotiaita vanhuksia Yosemitesolmuilla hirttelemään pyrkivää kriminaalia,
jonka jäljet johtavatkin yllättäen Israelin erikoisjoukkoihin...
 
Albert Kangasharju   - nuokkuu keinutuolissa. Hän ei ole vielä unessa 
muttei valveillakaan, sillä uni ja todellisuus ovat kaikki samaa. Välillä eroa on mahdotonta huomata. Aika ja paikat, muistot - kaikki vaihtavat järjestystä, kaikki on sekaisin. Yhä useammin mieli kurottaa kauas menneisyyteen, sillä edessä ei ole enää mitään, mitä odottaa. Menneisyydessä asuvat tutut hymyt, ystävät, lapsuuden kesät ja vuosia sitten kuolleet sukulaiset. 
 
Jari Paloviita:   - haukotteli ja kaivoi puhelimen taskustaan, kunnes muisti matkapuhelimen kieltävän kyltin teho-osaston ovessa. Hän painoi virrat poikki kännykästä ja selasi penkin viereistä lehtitelinettä. Hän löysi vuoden vanhan
Apu-lehden, jossa oli juttua Afrikan lomakohteista, ja katseli kuvia savanneista, eläimistä, luksushotelleista ja viidakoista. Hän oli aina halunnut matkustaa Afrikkaan, vaikka tiesi, ettei koskaan tulisi sitä tekemään. Ei ainakaan sillä tavoin kuin haluaisi. Vapaasti. Hänestä tuntui, että hänen elämästään oli tullut vankila ja hän oli turkiseläin, joka pyöri häkissään järkensä menettäneenä.
 
Linda & Oksman:  -  Tässä jutussa ei ole päätä eikä häntää. Jos joku olisi todella halunnut tappaa Kangasharjun, olisi tekijän ollut helppo kävellä sisään palvelutaloon ja surmata vanhus huoneessaan.... 
- "Hirttäminen on avain", Oksman sanoi. - "Kangasharju haluttiin nimenomaan hirttää, ja koska se meni mönkään, he päättivät hoitaa hommaan loppuun nopeasti sairaalassa." "Miksi hirttäminen?" Oksman kohotti hartioitaan. Molemmat tuijottivat näyttöruutua. Kun Oksman lopulta avasi suunsa, ei Linda enää osannut yhdistää sitä hetkeä aiemmin sanomaansa, ja siksi se kuulosti irralliselta.
"Kyllä sellaiset molemmat on" Oksman totesi kynänterää naksutellen. 
"Pää ja häntä nimittäin. Jos löytää lohikäärmeen hännän, sitä seuraamalla löytyy pääkin. Pitää vain olla tarkkana, ettei se pääse puraisemaan."
 
Hyvä kysymys kuuluu: voimmeko päästä menneisyydestä eroon pystyttämällä uudet kulissit ja elämällä niiden näyttämöllä? Entä onko tarpeen/oikeutettua nostaa arvioitaviksi ja tuomittaviksi tuolloin ainoita mahdollisia tekoja eri historiallisesta tapahtuma-ajastaan tarkasteltaviksi, arvioitaviksi ja tuomittaviksi nykyajassa ?
 
-  Hän raapaisi uuden tikun. Se paloi ja loisti valoisana, ja se kohta muurista, johon valo lankesi, muuttui läpikuultavaksi kuin huntu. H.C. Andersen
Pieni tulitikkutyttö, suom. Maila Talvio.

 
Arttu Tuominen jatkaa varmaotteista ja vahvaa linjaansa.  Vaiettu ei vaikene  vaan se on tiivis ja täyteläinen, erinomaisesti balanssissa oleva teos, jonka kaikki elementit: kerronta ja verbaliikka, juonenkiehnäys ja henkilökuvaus pintaa syvemmältä ovat ruodussa. Kirjailijan toivottavasti tuleva jatkotuotanto herättääkin suuta uteliaisuutta ja mielenkiintoa. Huolella kirjoitettu laatudekkari, 
 
jonka mielihyvikseen luki:

12 kommenttia:

  1. Kirja ja vuosi tahdilla mennään. Itse Arttu on vielä lukematon kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke; kirja/vuosi, mutta toistaiseksi Tuomisen ote pitää!
      Sinulla onkin sitten vielä tutustumisen väärtti kirjailijatuttavuus kädenpaiskaamista vaille:)

      Poista
  2. Taitaa olla liian raakaa minulle. Dekkareissa saisi olla enemmänkin tuota "uhri pelastuu" - ulottuvuutta 🙂 Uskon kyllä että on taitavasti kirjoitettu. 📗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapi olla, etteivät nuo Yosemitesolmut ihan ominta itseäsi ole, vaikka Tuominen erinomaista kirjallista jälkeä tuottaakin, joten...

      Kommentistasi kiitos ja mukavaa sunnuntaipäivää sateen verkkaisesti pisaroidessa ja luonnon kiittäessä:)

      Poista
  3. Tuomisen teokset olen kaikki lukenut ja parhaillaan (kuinkas sattuikaan) luen tätä Vaiettua. Viimeiset 100 sivua odottaa iltaa.

    Arviosi osui yksiin sikälikin, että olen pitänyt kovasti tästä viimeisimmästä, tärkeitä asioita pitää mielessä. Eihän historia mitään kultasilausta pelkästään ollut, löytyy näitäkin, joista kirja kertoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara sama kaiku on askeltemme jälleen kerran!!
      Tuominen on tosiaan yksi uudemman dekkarikirjallisuutemme helmiä, sillä teoksessa on sen verran runsaasti ainesosasia, että jonkun taitamattomamman käsistä se olisi hajonnut.

      Totta: ilman toista ei olisi toistakaan...

      Poista
  4. Tuomista en ole vielä lukenut, mutta on kyllä lukulistalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki, kelpo tuttavuus Sinulla edessä ja mielenkiintoista aikanaan lukea arviosi tästä sarjasta!

      Poista
  5. Tuomista en ole lainkaan vielä lukenut. Luulin olevani suurin piirtein ainoa, mutta kommenttien perusteella en näemmä olekaan. Pitänee tutustua jossain vaiheessa, niin paljon kirjailijaa on hehkutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Kirja- ja dekkaritarjonta on ollut yhtä runsasta kuin tämä kukoistava ja vehmas luontomme, joten kaikkea ei ehdi millään, mutta onneksi voi vinkeistä ottaa vaarin, jolloin tilaisuuden tullen saattaa tehdä kiinnostavia löytöjä.
      Mukavia lukuhetkiä ja kauniita kesäpäiviä Sinulle:)

      Poista
  6. Tuominen on kyllä todella idearikas ja toteuttaa ideoitaan kiinnostavasti. Minua puhuttelee juuri tällaiset dekkarit, joissa on paljon pohdintaa. En kaipaa mitään tiukkaa toimintaa, minulle tulee burn out sellaisista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! Tuomisen tapa kirjoittaa ja saada aikaan tasapainoinen ja mielenkiintoinen lukukokemus on kiehtova.
      Hän ei tarvitse tehokeinoinaan mitään viuh-viuh sinne tänne ajallisesti, juonellisesti tai henkilömääräisesti vellovia, eikä kuten oivasti toteat lähinnä burn outtia poikivia tehokeinoja, vaan riittää ja on hyvä juuri tällaisenaan.
      Tältä dekkaristiltamme on lupa odottaa jatkossa paljon!

      Poista