"Hymytyttö", Tomas Gads, Bazar Kustannus Oy, 2021, 319 s.
"Satu Roos (s.1958, kuvassa vasemmalla) asuu Mikkelissä ja Kaisa Nummela (s.1979 Iisalmessa. He ovat taustaltaan sosiaalipsykologeja, ja kummallakin on takanaan työvuosia teollisuuden alalta. Nykyisin Nummela toimii psykologina,
ja Roos, joka on alun perin biokemisti, työskentelee työyhteisöasiantuntijana.
Yhdessä Nummela ja Roos ovat Tomas Gads. Hymytyttö on Gadsin kolmas teos, ja se jatkaa Ryhmä-Halme -sarjaa, jossa aiemmin ovat ilmestyneet romaanit Pirulainen ja Luopiot." (Lievelehti)
"Turkulaisen hotellin sängyllä makaa kuuluisa valokuvamalli kuolleena.
Halmeen erikoisryhmä alkaa tutkia tapausta rikosylikonstaapeli
Ann-Mari Forsmanin johdolla, koska rikoskomisario Halme on salaperäisillä
New Yorkin -matkoillaan.
Tutkimus junnaa todisteiden puuttuessa paikoillaan, ja tiimissä on skismaa. Vanhempi rikoskonstaapeli Niklas Lindholmilla on tietoa, joka uhkaa saattaa rikostutkija Magnus Mehtosen arveluttavaan asemaan ja sotkee entisestään tämän privaattielämää. Uusi karmea löytö paikallisen abiporukan vappujuhlien jäljiltä herättää epäilyksiä sarjamurhasta, ja paine löytää vastauksia kasvaa hermoja koettelevaksi. "(Takakansi)
Näin aurinkoisen kesään alkuun näkyy uusien kotimaisten tuttavuuksien sarja siis luontevasti jatkuvan. Tämän uutukaisen alle lukaisin Pirulaisen, joka viritti erikoistiimin kokoamisineen, henkilögalleroineen ja juonen juoheuksineen kiinnostuksen siihen, mitä Hymytytön hymyn takana piileekään lisäksi erilaisten persoonallisuuksien ennakkoluuloton kokoaminen tarkoituksena luoda tehokas tiimi ja ryhmädynamiikka yleensäkin ovat kiinnostavia aiheita.
Teoksen osat ovat konstailemattomasti: 1., 2., 3:s, ja 4:s neljännes.
- Halme sulki jaon ja näkyviin ilmestyivät tiimiläisten kasvot omissa ruuduissaan. Sergei istui totisena, nojaten taaksepäin keittiöntuolissa, kädet ristittyinä niskan taakse, kyynärpäät sivuille ojennettuina ja katse suunnattuna jonnekin yläviistoon. Ylärivissä Sergein vieressä Ann-Mari katsoi läheltä suoraan kameraan, silmät olivat täysin auki ikään kuin hän olisi halunnut nähdä tarkasti.
Niklas ja Magnus olivat alarivissä vierekkäin. Niklas oli laskenut energiajuomansa kädestään ja haroi punaisia otsahiuksiaan. Magnuksen katse harhaili ylös ja alas, oikealla ja vasemmalle.
- Tiedän, että teillä on pitkä päivä takana. Halusin kaikki koolle mahdollisimman pian, koska on tapahtunyt paljon ja hommia riittää. On tärkeätä pysähtyä hetkeksi ja tsekata, että ollaan samalla kartalla ja että jokainen hoitaa tonttinsa eikä vedetä eri suuntiin. Ja tietysti ennen kaikkea, ettei jää katvealueita.
Itse tutkintaryhmän hiljalleen tapahtuvan kiinteytymisen ja yhteisen sävelen, toimintarutiinien löytymisen hiljalleen löytymisen ja rikostutkinnan edistymisen kuvaus sujuu Gadsilta rauhallisesti ja vaivattoman oloisesti, mutta ei kirjailijakaksikon vahvuus ole pelkästään siinä, vaan he taipuvat myös herkkään tunnelmainluontiin ja henkilöidensä ajatuskulun kuvaamiseen:
- Magnus huomasi valokuvaajan olevan paikalla ja seisovan kaupungin vanhimman nykytaidegallerian perällä. Hän seisoi sanomalehteä sillan alla lukevan kodittoman naisen kuvan edessä ja korjasi kehystä silmämääräisesti suoraan. Magnus jäi seisomaan miehen viereen ja esitteli itsensä ja asiansa.
- Minustakin tunnelmassa on jotain eritystä. Kaikki nuo ihmiset vain kävelevät naisen ohi. Hänellä ei ole mitään eikä ketään. Välillä joku ehkä antaa hänelle ruokaa tai muutaman dollarin, siinä kaikki. Katso hänen turtuneita, maailman hyljeksimiä silmiään. - Kukaan ei rakasta....
- Magnus saattoi tuntea, kuinka alakulo leijaili galleriassa. Gretan silmissä oli monesti sama synkkyys. Rakkaudettomuus? Kuva pystyi kertomaan enemmän kuin tuhat sanaa. Ja kuva mykisti sanomallaan niin, että äänettömyys oli kaikkialla. Myös Magnuksen sydämessä.
Teoksen loppuratkaisut tarjoavat pientä yllätyksellisyyttä ja etenevät ripeästi,
kun kerä kerran on lähtenyt purkautumaan, ja viime sivuilla on sekä onnellista että onnetonta lopputulemaa:
- Magnus istui lattialla lasin keskellä ja katsomaan tyhjin silmin Gretan perään. Ikkunasta lankeava valonvalonsäde osui seinälle, jolle oli ripustettu kehystetty valokuva sillan alla sanomalehteä lukevasta kodittomasta naisesta...
Mukava ja leppoisa dekkarisarja, jolla on hyvät eväät jatko-osille,
sillä omaleimaisuus on jo hyvällä mallilla, ja ryhmässä erilaisine persoonine on kehittämisen edellytyksiä sekä kerronta kulkee mallikkaasti, joskin pientä tiiviyttä ja intensiivisyyttä eli rennon irrottelun varaakin löytyy.
Kelpo kesälukemista hellehattu päässä laiskasti riippukeinussa lojuessa ja ajattomasta ajasta nautiskellessa:)
Niin tuoksuva, tumma ruusu
näki eromme hirmuisen.
Hymyn hienon se hymysi, ruusu,
jota ymmärtänyt en.
Saima Harmaja, Kaukainen maa
Hymyilemisiin:
Tomas Gads onkin uusi tuttavuus kotimaiselta saralta. Nyt on kyllä jäänyt monta huomaamatta, vähemmän tullut luettua, mutta kiitos tästä, taidan varata ja tutustua.
VastaaPoistaKyllä Saima taas osasi oivasti sanoa!
Lukeminen on tosiaan vaihdellut, kirjastot ovat jumittaneet ja on ollut muuta ajateltavaa.
PoistaMutta tässä on yksi tutustumisen väärtti kirjailijakaksikko vaikka laiturinnokkaan jalkoja vedessä uittelemisen seuraksi.
Saima H. tutuntuu tulevan aina vaan yhä läheisemmäksi ja hänen runonsa aukeavat nykyisin aivan eri tavalla.
Kiitos kommentistasi, kesän kauneutta ja mukavia uimareissuja:)
Mitenkähän kirjoittaminen käytännössä sujuu kun dekkarilla on kaksi tekijää? En voi kuvitella kirjoittavani jonkun kanssa yhdessä teosta. 😎 Näköjään monilta se kuitenkin luonnistuu. TV-dekkari Columbon ekassa jaksossa kirjailija murhaa kirjailijaparinsa. Siinä voi käydä niinkin 🍄
VastaaPoistaTaas kerran ihmettelen miten nopeasti ja paljon saat luetuksi kaiken aikaa 🌹 ja niistä tehdyksi postauksetkin. Minä en tee postauksia läheskään kaikesta lukemastani. 📚
Kyllähän tuo tuplettina kirjoittaminen joiltakin kuten tässä tapauksessa onnistuu, mutta myös minulle kirjoittaminen on intiimi tila, jota en halua enkä varmaan edes osaisi jakaa... Toivottavasti tässä tapauksessa eivät tekstintuottajat eksy Comumbon teille;)
PoistaKuluneena reiluna vuotena on lukeminen aika ajoin takkuillut, ja ennätysmäärä teoksia, etenkin noita mittanauha kera kirjoitettuja paksukaisia, on jäänyt kesken. Jos teos herättää vastakaikua ja mieltymystä tulee postatuksi eli on joku juju, mutta muutoin se on hmhh ja palautukseen/omaan hyllyyn.
Kommentistasi tuli kuitenkin reipas olo, kiitos siitäkin sekä lämmintä eloa ja oloa optimaalisissa koulujen ja opintojen päätöskeleissä!
Kirjastokortti katodi tuossa lokakuussa enkä ole hakenut uutta, mutta kun saan toisen koronapiikin voisi hakea kortin ja alkaa taas varata näitä uudempia kirjoja.
VastaaPoistaNo, onneksi sen hankinta on niistä helpoimmista päistä, itse sain saman tien tiskiltä. Näinä aikoina ovat uutuudet olleet tosi juntturassa, joten sikäliskään et ole niin paljoa menettänyt...
PoistaKiitos kommentistasi; me saimme kakkoset kuluneella viikolla, ei oireita, joten haitatonta piikkiä, jonka myötä tulee huojentuneempi olo:)
Tämä on kiva dekkarisarja ja tykkään henkilöhahmoista. Koska sarja sijoittuu Turkuun, tykkäisin, jos siinä olisi enemmän turkulaisia elementtejä, mutta ne ovat vähäisiä, melkein olemattomia. Kirjasta huomaa, että paikallistuntemusta ei ole. Jos turkulaisuutta haluaa lukea niin silloin kannattaa lukea Reijo Mäen Vares-sarjaa. Siitä sarjasta löytyy perusteelliset ja aidot miljöökuvaukset huumorilla höystettynä. Löytyy mm. Vanha apteekki, Vanha koulu, Pankki, Föli, Aura-joki, eri sillat ja kirkot ja oikeat kaupunginosat. Mäki asuu Turussa ja pyöräilee ahkerasti kaupungilla.
VastaaPoistaKiitos Mai, mukava sarja tosiaan ja kehittämisen varaakin vielä on, joten jatkolta sopii odottaa mukavia lukutuokioita!
PoistaReijo Mäki on mainio Turkuineen, Vanhoine apteekkeine ja Föleineen, jotka kuvauksellisesti atmosfääreineen kutkuttavat tälläisen ulkopuolisenkin lukuhermoja.
Aurinko paistaa, luonto on rehevimmillään, joten mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa ja alkavaa viikkoa Sinulle:)