Jens Henrik Jensen: "Jäätyneet liekit" - ex Libris...

"Oxen Jäätyneet liekit", Jens Henrik Jensen, WSOY, 2020, 525 s. suomentanut Sanna Manninen.

Jäätyneet liekit on kolmas osa tanskalaisen Jens Henrik Jensenin (s.1963) kansainväliseen suosioon nousseessa Oxen-sarjassa,

josta SF Studios Denmark valmistelee tv-sarjaa. Aiemmin siinä ovat ilmestyneet Hirtetyt koirat (2018) ja Pimeän miehet (2019).

Ennen kirjailijaksi ryhtymistään Jensen työskenteli pitkään toimittajana, ja sitä perua on hänen intohimonsa salaisten valtarakenteiden tutkimiseen. Päähenkilönsä Niels Oxenin lailla Jensen viihtyy metsän siimeksessä.

                                       ©Nils Pedersen

"Niels Oxen, josta Danehof-verkosto luuli jo päässeensä eroon,

toipuu vakavista vammoista Ruotsin saaristossa ja on elämänsä tiukimman valinnan edessä: Jos salaisen valtaverkoston johtajille selviää, ettei Oxenia saatukaan hengiltä, alkaa ennennäkemätön ihmisjahti.

Jos taas Tanskan poliisi huomaa hänen olevan elossa, häntä vaaditaan tilille murhasta, jota hän ei ole tehnyt. Oxen ei halua pakoilla loputtomiin vaan saada elämänsä takaisin - ja ennen kaikkea tavata Magnus-poikansa. Mukaan taisteluun hän saa Margrethe Franckin ja

Axel Mossmanin, jotka Danehof on savustanut työstään tiedustelupalvelussa. Mutta näkymätön vihollinen yhteiskunnan huipulla on vaikea vastustaja." (Takakansi)

Jensenin ja Oxenin kera tuli edelliskerran seikkailtua Hirtettyjen koirien  parissa.  Etovasta nimestä huolimatta nimi ei ollut enne, mitä Jensenin dekkaristin taitoihin tulee. Tässä uutukaisessakin pyöritään oikeuden haun teemassa Danehofin Pohjoinen-Itä- Etelä- akselin valtaelitiin kintereillä, joten ans'kattoo kuinka Oxenin & kumpp.  vainukoiran taidot 

rinta rinnan suuntana The Gate od Hell purevat.  Ja tassutteleehan tässäkin iloisesti häntäänsä heilutellen Mossmanin Bonnie-koissu isäntänsä lenkkiseurana ja ulkoiluttajan virassa. Mutta sitä ennen näyte Jensenin kirjallisista taidosta muunkin kuin action-kuvauksen suhteen:

Jens Oxen, monin kunnia- ja urhoollisuusmitalein palkittu sankarimme  alias Adrian Dragos, kurja romanialainen pikkurikollinen:

-  Hahmo istui liikkumatta kalliolla ja imi voimaa auringosta kuin lämpöä janoava matelija. Vuorimäntyjen ja sammalmättäiden välissä kasvoi kanervaa lohduttomina ruskeina lämpäreinä. Syviin varjoihin ja kallionkoloihin jäänyt lumi todisti talven valtakauden jatkumisen. Näköpiirissä ei liikkunut mikään muu kuin varis, joka nokki notkossa jotain, ehkä jäniksen raatoa. Vuoden kolmannen kuun maisema oli karu ja näivettynyt.

Kalliolla istuva hahmo oli kivettynyt risti-istuntaan. Selkä suorassa ja varpaat paljaina, kädet reisillä. Mies. Maaliskuun kova valo paljasti miehen alastomassa yläruumiissa lukemattomia arpia. Osa arvista oli vanhoja ja haalistuneita, osa uudempaa perua. Sadoin tikein kiinni ommeltujen haavojen  tumman sinipunaiset jäljet kaartuivat pehmeästi tai risteilivät repaleisesti eri puolilla kalpeaa, jäntevää kehoa.

Hiukset oli koottu niskaan lyhyeksi poninhännäksi ja parta levisi laikkuina pitkin kaulaa, leukaa ja poskia. Mies oli kuin haaksirikkoutunut kalliolohkareiden, kanervien ja havupuiden muodostamassa saaristossa.

 - Miehen vasemmalla puolella olivat vanhat kumisaappaat, ja sukat oli työnnetty niiden varsiin. Oikealla puolella oli aluspaita, ruutupaita ja villapaita. Pinon päällimmäisenä oli jotain, mikä säihkyi auringossa. Veitsi. Terässä oli ruostetäpliä ja varsi oli nähnyt parhaat päivänsä.

Vartta oli korjattu kietomalla sen ympärille purjelankaa.

Noin kuolleeksi mieheksi Oxen on varsin pontevaa ja toimintakykyistä poikaa saatuan toipua taitavan ja elämää ymmärtäväisen sekä itsekin sen kolhuja maistaneen Tessan hellässä huomassa:

Theresa "Tessa" Lövgren:  -  Hän oli hengissä, koska tuulet,virtaukset ja muut olosuhteet olivat sinä yönä Ruotsin saaristossa olleet hänelle suotuisat.  Mutta ennen kaikkea hän oli hengissä, koska entinen professori, lääketieteen tohtori Theresa Lövgren ei ollut unohtanut, miten pujotetaan lanka neulansilmään ja ommellaan haava umpeen.

"Kun sinua katsoo, niin kiitos henkiin jäämisestä kuuluu vain ja ainoastaan meidän Herrallemme." Hän muisti Tessan sanat heidän ensimmäisestä kunnollisesta keskustelustaan, joka oli käyty englanniksi. Hän ei itse uskonut Jumalaan. Hän uskoi olosuhteisiin. Niiden vuoksi hänen pelastajansa oli päättänyt vetäytyä vapaaehtoiseen eristykseen lähes autiolle Klöverönille. Jos kuka tahansa muu olisi löytänyt hänet, hän olisi päätynyt sairaalaan. Se oli loogista.

Pienenä hauskana yksityiskohtana muiden joukossa aarretta/ratkaisun avainta ei tällä kertaa rutiininomaisesti  haihatellen etsitäkään sieltä sateenkaaren toisesta päästä, vaan sen arvellaan piiloutuvan Espanjassa kasvavan, tuoksuvakukkaisen ja kauniin jasmiinipensaan alla.

Jensen hallitsee ilmeikkäät henkilökuvaukset yksilöiden vahvuuksineen ja heikkouksineen sekä kiemuraisine kytköksineen. Hän kirjoittaa vallasta ja sen väärinkäytöstä - voiko/voisiko sitä käyttää oikeinkin? -  sekä periksiantomattomuuden ja oikeudentajun vahvasta käyttövoimasta elämässä, tyylipuhtaasti ja lukuvirettä kutitellen.

Oxenin toimittajantausta kuultaa positiivisesti läpi kautta teoksen, ja hän itse toteaakin jälkisanoissaan, että juuri sen vuoksi hän haluaa tietää, onko fiktiossa mukana faktaa...Nämä liekit ovat oiva osoitus molempien yhdistelystä tasapainoisella tavalla:)

Per aspera ad astra...

Jensenin ja Oxenin lisäksi metsän siimeksessä viihtyy ja tämän teoksen parissa viihtyi: