sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Kim Leine: "Punainen mies, musta mies/Rød mand/sort mand" - ex Libris...


"Punainen mies, musta mies", Kim Leine, Tammi Keltainen kirjasto, 2019, 681 s., suomentanut Katriina Huttunen.

Norjalainen Kim Leine  (s. 1961) pakeni menneisyyttään Grönlantiin, missä hän eli viisitoista vuotta ja kulki oman matkansa pimeyden ytimeen. Sittemmin tanskalaistuneen Leinen neljäs romaani Ikuisuusvuonon profeetat voitti vuoden 2013 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon." (Takakansi)

                                                         ©Robin Skjoldborg

"Norjalainen pappi Hans Egede, karu ja musta kuin kotimaansa vuoret, lähtee 1721 lähetystyöhön Grönlantiin. Hän on kuullut muinaisista norjalaisista
mutta löytää vain pieniä tummia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta. Se ei kuitenkaan Egedeä lannista: hän näkee mielessään kauppa-aseman, kirkon ja iloisia kristittyjä, kokonaisen kaupungin. Onneksi Tanskan kuningas Fredrik IV haluaa alaisuuteensa uuden siirtokunnan, ja 1728 Grönlantiin lähetetään laivalastillinen armeijakarkureita, pikkurikollisia ja ilotyttöjä uutta Tanskaa rakentamaan. Lopputulos on hallinnollinen ja inhimillinen katastrofi.  -  Jumalan mies Egede joutuu pian huomaamaan, että Jumalalla on monta miestä, pahoja ja hyviä, ja yksi heistä on nimeltään Punainen." (Lievelehti)


Grönlanti on ollut tapetilla viime aikoina, kun ostohalukkaita on ilmaantunut laidasta laitaan. Sen sijainti houkuttelee muitankin kuin muinoin pastori Egedeä. Tämä tiiliskivi onkin melkoinen runsaudensarvi täynnä historiaa, toivoa ja epätoivoa, haaveita ja tuhoa, vastakohtaisuuksia ja törmäyksiä, mutta sellaisenaan maittava kattaus, josta on vaikeaa poimia paria makupalaa tähän maisteltavaksi.
Kiintoisaa on, että mukaan mahtuu koko joukko tarkkoja ja kiinnostavia persoonainluonteja.  Naisista todetaan, että he ajattelevat takapuolellaan ja ovat sen vuoksi leveitä alhaalta ja kapeita ylhäältä. Leine vastaa piirtämällä herkullista  kuvaa Egeden puolisosta Gertrudista vahvoin ja värikkäin viivoin samalla hirtehisesti nauraen kumoten 10-0 tuon yleistyksen.

Aappaluttoq, Punainen:  voin käydä kaikkialla, missä tahansa. Voin käydä menneisyydessä, sillä mennyt aika on kuin huone nykyajaksi kutsumamme ajan vieressä, ja on vain tiedettävä, miten seinän läpi tunkeudutaan. Myös tulevaisuus on tavallaan olemassa, mutta sen huoneet ovat tyhjiä, eikä niissä ole mitään erityistä, ellei tyhjyydelle ole käyttöä. Kerran menin erääseen tulevaisuuden huoneeseen ja istuin siellä, kunnes menneisyys vyöryi ohi kuin hidas aalto.
Voin myös käydä toisissa merkillisissä maailmoissa, missä kaikki on erilaista. 
Ehkä Jumala on luonut lukemattomia maailmoita, jotka ovat olemassa rinnakkain?

Suru: - Voisi luulla, että kun suree etukäteen suurimman osan elämästä, onnettomuus tuntuisi lopulta helpotukselta. Mutta niin ei ole. Suru on vain uuden surun alkusoitto. Silloin syntyy eläin, Surueläin, ja se kiemurtelee ja kirkuu kivusta syntyessään. Surueläin on maannut itsensä, siittänyt itsensä ja synnyttänyt itsensä. Kun joku toinen kuolee, ihminen kuolee itsekin. Hän halkeaa pituussunnassa ja kuolemanvirta Styks virtaa hänen lävitseen tulena ja jäänä. 
Hän jakautuu kahtia, eikä niitä puoliskoja voi koskaan yhdistää. Punainen mies, Musta mies.

Uskonto ja uskonnot kulkevat punaisena lankana, jos ei suorastaan vuolaana virtana läpi koko teoksen.  Aika ajoin suorastaan pitkästyin Lutherin teesien tankkaamiseen. Egeden yksisilmäisyys ja -oikoisuus, vakaumuksen vankkumattomattomuus  oman sanomansa levittämisessä ja  kasteeseen oikeuttavien vaatimustensa tiukkuus törmäyskursseineen puolestaan olivat pieteetillä ja hirtehisesti kuvattuja. Jos uskonnon ja sen ääriliikkeiden nimissä on tehty hyvääkin, on sen varjolla tehty paljon pahaa, hävitystä, kolonisaatiota ja tuhoa. Meillä on historian sivu ollut Musta mies/ Punainen mies...

 -  Elämällä on se merkitys, jonka sille itse annamme.

Näen sieluni silmin Lainen paitsi otsa syvissä rypyissä nakuttelemassa tätä eepostaan, saagaansa, faktapohjaista fiktiotaan myös hienoinen pilke silmänurkissa ja hymynhäive suupielissä iskemässä urakalla tarinaansa makaaberista  hienoviritteiseen, elämää ymmärtäväiseen tyyliinsä kerronnan suruitta hiekka pölisten kurvaillessa ilmaisun lavean tien molemmat laidat, jotka ulottuvat herkän runollisesta lintuinviserryksestä brutaaliin mällimäiseen sanainsyljentään otteen lipsumatta. Melkoiset henkiset ja kirjalliset kourat Leinella!!

-  Kim Leine saa totisesti uskomaan, että ikuisuuden rinnalla elämä ei totisesti ole muuta kuin pahanhajuinen pieru.

Nykyisyyden nimiin vannoo:

4 kommenttia:

  1. Pidin Ikuisuusvuonojen profeettojen vimmasta. Tätä en ole lukenut mutta kiitokset esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Tässä uutukaisessa on ihan samaa tekemisen makua, vahvuutta ja sisäsyintyisyyttä Katriina Huttusen ammattitaitoisesti suomentamana, ei joudu häpeämään edeltäjälleen:)

      Poista
  2. Nyt on ihan outo kirjailija.Taitaa mennä niin paljon historian syövereihin, että pitäisi olla superhyvä mieliala lukemiseen. Ihan ei nyt jaksa yrittää. Mutta kiitos arviostasi, ehkäpä vielä tutustun, kun aika on sopiva, otin nimen kyllä listalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara ja nimi on hyvä olla listalla, jos ja kun joskus alkaa historioittaa tai kaukokaipuu Grönlantiin iskee:) Paitsi omalla lukuhistorialla myös oikealla eli sopivalla lukuvireellä on yllättävän suuri merkitys.

      Leinella on mielenkiintoinen elämäntarina, jossa ei ole lillukanvarsia poimittu, ja ehkä juuri siksi aitous, roso ja särmä ovat hänen tuotannossaan läsnä.

      Poista