Un-su Kim: "Tappajat /설계자들 "- ex Libris...

"Tappajat", Un-su Kim, Like Kustannus Oy, 2019, 334 s., englanninkielisestä käännöksestä The Plotters suomentanut Katariina Laurila.

"Un-su Kim  (s. 1972) on palkittu eteläkorealainen kirjailija. Hänen teostensa päähenkilöt ovat usein yksinäisiä susia. Tappajat on myyty yli kahteenkymmeneen maahan, ja siitä on suunnitteilla elokuva." (Lievelehti)

                                                           © Dahuim Paik

"Korean salamurhamarkkinoilla kuohuu: vaalit lähestyvät, mutta palkkamurhien hinnat ovat romahtaneet. Toimeksiannot valuvat mitättömien pikkuapinoiden käsiin, ja taitavimmistakin ammattitappajista tulee ongelmajätettä yhdessä sivalluksessa. Reseng on yksi heistä. Varhain rikollisjärjestöön adoptoitu mies, joka puhuu vain veistä. Kun hän alkaa sooloilla ja kirjoittaa murhajuonia uusiksi, hänellä on jo toinen jalka polttouunissa. Alkaa surrealistinen, raaka ja hillitön leikki, jonka vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan." (Takakansi)

              
Jännittävää: eteläkorealainen dekkaristi, vieras kulttuuri ja toisenlainen yhteiskunta sekä tappajien ammattikunta muodostaviat kvartetin, jota ei voinut ohittaa. Teos sisältää seuraavat veikeänimiset luvut, jotka samalla ovat eräänlaisia yksittäisiä, kronologisia  tarinoita sankarimme, nunnaluostarin edestä roska-astiasta löydetyn Resengin uran varrelta: Vieraanvaraisuudesta,
Akilleen kantapää, Karhun lummikkituhkaamo, Koirankoppi, Kaljaviikko, Teurasmarkkinat, Mito, Neulontaa, Sammakko sammakosta, Parturi ja hänen vaimonsa ja Ovi vasemmalla.

Tappajan haaveista:  - Pitäisikö hänen vetää liipasimesta nyt? Jos hän tekisi sen,
hän olisi kotona kaupungissa ennen keskiyötä. Hän ottaisi kuuman kylvyn, 
joisi muutaman kaljan, sen verran että olisi kunnolla humalassa. Tai laittaisi vanhan Beatles-levyn soimaan ja miettisi mitä kaikkea tekisi sillä rahalla, 
joka olisi pian hänen pankkitilillään. Ehkä hän voisi tämän viimeisen keikkansa jälkeen muuttaa elämänsä suunnan. Hän voisi avata pizzerian lukiota vastapäätä tai myydä hattaraa puistossa.  Reseng kuvitteli, miten ojentelisi lapsille ilmapalloja ja hattaraa ja nuokkuisi auringossa. Hän voisi todella elää sellaista elämää,
eikö voisikin? Yhtäkkiä pelkkä ajatus tuntui suuremmoiselta. Mutta unelmointi sai odottaa siihen, kun hän olisi vetänyt liipaisimesta. Vanhus oli vielä elossa, eivätkä rahat olleet hänen tilillän.

Pääsekö koira kirpuistaan selviää sivuja kääntämällä, mutta eläinrakkautta osoittaa kahden siamilaiskissan: Työpöydän ja Lampunvarjostimen omistaja Reseng toimimalla yllä vastoin juonijain oheita lopettaen myös tämän Vanhuksen pitkäaikaisen uskollisen ystävän, suurikokoisen koiran, Pukin, koska se olisi muutoin hitaasti  kitumalla kuollut nälkään eikä olisi tottunut enää uuteen isäntäänkään. Armonlaukaus, jos mikä...

- "Miten aiot tappaa minut?" Reseng hätkähti. Hän oli ollut tappaja viisitoista vuotta, ja sinä aikana kukaan ei ollut kysynyt häneltä tätä. "Oletko tosissasi?"
"Olen", nainen vastasi sävyttömästi. Juonijan ohjeiden mukaan hänen piti murtaa naiselta niskat. Viisikymmentäkiloisen naisen siron niskan napsauttaisi katki helposti. Jos hän ei vastustelisi, se olisi nopeampaa ja kivuttomampiaa kuin voisi kuvitella. Mutta jos hän tappelisi vastaan, hänen kaulansa ihosta saattaisi lopuksi  törröttää katkennut nikama. "Miten haluaisit kuolla?"

Myös herkkää hienotunteisuutta on Resengillä tunnevaraston uumenissa antaessaan kohteensa paitsi valita lähtötapaansa, myös H-hetkeä ennen pukeutua, ehostaa itsensä ja suorittaa viimeisen valintansa. Ammattietiikkaa vai löperyyttä? Ammattikunnalla on oma hierarkiansa ja marssijärjestyksensä,
minkä lisäksi se osoittaa myös keskinäistä vankkaakin lojaliteettia,
- toki vain tiettyyn, omaan fyysiseen koskemattomuuteensa - saakka.

Salamurhabisneksellä, kuten taloudellisilla toiminnoilla tapana on, on myös ikiomat nousu- ja laskukautensa:
- Ironista kyllä, kun kolme vuosikymmentä kestänyt diktatuuri kaatui,
 kun demokratia eteni harppauksian ja kansakunta valitsi jälleen presidenttinsä äänestämällä, salamurhateollisuus alkoi kukoistaa. Diktatuurin aikakaudella salamurhat olivat hiljaisia operaatioita: niitä toteutti muutama juonija, hallituksen tai armeijan kouluttamat palkkamurhaajat ja pari luotettavaa alihankkijaa.
- Uusi demokraattinen hallitus ei voinut enää piestä rettelöitsijöitä hiljaisiksi siinä Namsanvuoren kellarissa, joten välttääkseen sekä kansan että lehdistön nuhteet, peittääkseen todisteet monimutkaisesta komento- ja toimeenpanoketjustaan ja välttääksen vastuutaan tulevaisuudessa se aloitti kaikessa hiljaisuudessa alihankintabisneksen. Ja niin alkoi ulkoistamisen aikakausi. Se oli halvempaa ja yksinkertaisempaa ja ennen kaikkea siistimpää, kun ei tarvinnut liata omia käsiään.
Poliitikot saivat  näin mahdollisuuden kääntää medialle viattomat ja järkyttyneet kasvonsa sekä syvästi  pahoitellen surkutella suikattua kuoleman suudelmaa tahi tapahtunutta katastrofia.

Aivan hullua kyllä - aiheen makaaberiuden huomioonottaen - lukukokemus osoitteutui hauskaksi, inhimilliseksi jopa korrektiutta kulttuurinsa myötä henkiväksi tarinaksi ammattitappajasta, joka melkoiseksi hämmästyksekseni ja hilpeydekseni liki onnistui herättämään sympatioita. Melkomoinen taidonnäyte Un-su Kimiltä! Kauniisti ja hirtehisesti raamitettu yksilötason kertomus eräästä ammattikunnasta aasialaisessa kulttuurissa.  Genrensä pirteä, pölyjä pöläyttelevä ja railakkaan raikas, kuvia kumartelematon ynnä ponteva tulokas!

-  Sanonnan mukaan hyväntahtoisuus syntyy siitä, että oma ruokakomero on täysi...

Komeroonsa  kurkkasi: