torstai 7. maaliskuuta 2019

Sinfonia Lahden maakuntakierros - avauskonsertti...


Tiistaisen maalikyliin suuntautuneen aikataulutetun  kaupunkireissun härdellin vastapainoksi ja ihan jo tasapainonkin säilyttämisen tarpeiksi kulttuuria, mielihyvää ja rentoutumista kehiin:

"Sinfonia Lahti tekee maaliskuussa pienoiskiertueen Päijät-Hämeessä.
 Orkesteri esiintyy sinfoniettakokoonpanolla Sysmässä, Heinolassa ja Orimattilassa.
- Konsertin viulusolistina esiintyy Sinfonia Lahden konserttimestari Maaria Leino, joka myös johtaa konsertin konserttimestarin ominaisuudessa. Konsertit ovat osa Sinfonia Lahden tavoitetta saavuttaa Päijät-Hämeen ainoana ammattiorkesterina maakunnan yleisöä entistä tehokkaammin. Konsertit toteutetaan yhteistyössä Sysmän ja Heinolan kulttuuritoimen sekä Orimattilan taidemuseon kanssa." (Tapahtumat, Sysmä)


                                                           C Sinfonia Lahti


Ohjelmistossa olivat tutut Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa ja W.A. Mozartin Sinfonia nro 40 konserttimestarina ja viulusolistina Maaria Leino.


                                      C Mirja Hussein/Etelä-Suomen Sanomat

 Tapahtumapaikkana puolestaan viehättävä Sysmän Teatteritalo, joka  on "Nyström-Petrelius-Penttilä-arkkitehtitoimiston suunnittelema ja se on rakennettu 1898 Sysmän Säästöpankin toimitiloiksi. Sysmän Säästöpankki oli toiminut jo vuodesta 1880 Hovilan kartanossa, jossa pankin perustaja
Onni Schildt asui ja nykyinen Teatteritalo on pankin ensimmäinen varsinainen toimitalo siis vasta 18 vuotta pankin perustamisen jälkeen". (sysma.fi)




Tämän vanhan rakennuksen avara interiööri korkeine saleineen ja katossa riippuvine messinkisine kattokruunuineen loivat oivat puitteet illan annille. Tunnelmasta muodostui uskomattoman intiimi ja yhteisöllinen jaettu kokemus, sillä Vivaldin ajan olimme kaikki kuin yhtä perhettä samalla tasolla 21:n soittajan kanssa, jotka soittivat seisaaltaan.  Mozartin ajaksi yhdeksän puhallinta nousi matalahkolle estradille muiden soittajien taakse luoden rauhaisaa perspektiiviä tilaan.




Kun itsellä päivittaisen musiikinkuuntelun sijaan oli alla kolme viikkoa silkkaa itsevalittua tiitiäisten siritystä ja tuulen huminaa koivunrungoissa sekä kiukaan halkojen ja hirsiseinäin kuisketta, konsertti ei jäänyt pelkäksi kokemukseksi,
vaan siitä muodostui suoranainen fyysinenkin elämys!
Hyvin toimitetusta ja asiapitoisesta ohjelmalehtisestä selvisi mm.
bagatellina, että Vivaldi oli ennen viulunsoitonopettajaksi ryhtymistään saanut pappisvihkimyksen toimien muutaman vuoden virassakin.

Keskustelin tilaisuuden jälkeen orkesterin intendentin Teemu Kirjosen kanssa,
ja hän kertoi kaupunginorkesterin kokonaisvahvuuden olevan 96 soittajaa. Olimme yhtä mieltä siitä, että tällainen maakuntakierros on oiva tapa paitsi tuoda musiikkia kuulijoiden saataville myös löytää uusia musiikinystäviä, kuulijoita Lahdessa tapahtuville konserteille. Viimeistä paikkaa myöten täysi sali kertoi paljon kokeilun onnistumisesta ja lämpimästi toivotinkin näin mainiosti alkaneelle kierrokselle onnistunutta jatkoa!

Tähtikirkkaassa yössä oli mahtavaa ajella hiljaisina hymistellen ja hyristellen kohti lomakotiamme ja sitten kaikessa rauhassa puida illan antia vahvan pressokupposen äärellä.

Elämystä rikkaampana:

4 kommenttia:

  1. Onpa hienoa, että saitte kuulla Sinfonia Lahden musiikkia!

    Me käymme muutaman kerran vuodessa orkesteria kuuntelemassa Sibeliustalossa. Talo on jo paikkana Vesijärven rannalla upea vanha tiilirakennus. Meiltä on matkaa sinne reippaat 100 kilometriä, mutta syntymäkaupungissani on yöpymispaikkojakin kyllä.

    Tähdellistä jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara; laadukas orkesteri ja ilo jäi kuulijan puolelle! Kyllä elävä musiikki on sitä aidointa ja tarjoaa myös fyysisen kokemuksen silmät sulkien kuunnellessa.

      Kävin Sibeliustalon kotisivuilla ja ihastuin rakennukseen. Kevään ohejelmiston saimme mukaan, joten... Totesimme yhteen ääneen, että useammin olisi antoisaa lähteä liikkeelle juuri vähemmälle jääneen klassisen pariin, niin antoisia kokemukset ovat.
      Tähdellistä viikonloppua pää pilvissä kulkien:)

      Poista
  2. Vivaldin Neljä vuoden aikaa on yksi lempi "sävelmäni", mutta livenä en olesitä kuullut. Mozartkin kuuluu suosikkeihini, myös oopperat, joista muuten en niin kauheasti pidä. Puccinin oopperat ovat myös hyvin kuunneltavia. (Oopperoiden juonet ovat myös hyvinkin kiinnostavia, ja monesti loisteliaita).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke ja kuin myös:) Jotensakin tuo Kevät-osio puhutteli, etenkin nyt kun jalkarättejä taivaalta taas putoilee.
      Tuo Puccini oli hyvä vinkki, - kiitos - kun kapeammin on tullut viime vuosina klassista kuunneltua, ja nuo oopperoiden juonet ovat tosiaan monasti suorastaan herkullisia.

      Poista