sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

"Joutsen on ihmisestä rikottu linnuksi"...


Laulujoutsen on  pyhin linnuista. Se on karhun ja hirven rinnalla yksi itämerensuomalaisten heimojen jumalallisista esi-isistä. Joutsenen uskottiin pitävän yhteyttä maailmojen välillä, eikä ihmissuvun esi-isää saanut vahingoittaa tai syödä. (Taivaannaula)

Varhainen  aamukävely kulki tänään siltojen alaisten sulapaikkojen myötäisesti  ja eipä aikakaan, kun hiljaisuudessa kaikui kevään kuuluvin fanfaari! Tuo odotettu ja  tervetullut jousenten kalkatus, yksi ensimmäisiä varmoja kevään merkkejä.




Kaiken kaikkiaan näköhavaintoja saimme kahdesta pariskunnasta sekä yhdestä jäällä tepsuttelevasta kolmikosta, lienee ollut männä vuoden poikanen pariskunnan matkassa.


Uljasta ja ryhdikästä ihailtavaa!

Kotipihallakin oli puustoissa appeen äärellä kuhinaa ja sirkutusta ilmassa. Sinitiaisparvi pyörähti taanna päivänä joukolla ruokailemassa ja tänäänkin oli vielä yksilöitä paikalla. Mustarastas poikkesi tapansa mukaan moikkaamassa, vaan sen huilu ei vielä ilmassa soi.


Jokos arvaisi tokaista, jotta se on sitten kevät!?

Uskalikkona:

4 kommenttia:

  1. Yllättäen näin ja valokuvasin laulujoutsenpariskunnan Aurajoessa lähellä Halistenkoskea, upeita ja kauniita lintuja. Paljon arempia kuin kyhmyjoutsenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa Sinulla varmassti mieluisa hetki ja kokemus. Joutsen on jokseenkin katu-uskottava lintu:)

      Tuntuu ihmeelliseltä ja hyvältä ajatella, että kiitos Yrjö Kokon kauniiden kirjojen meillä on vielä laulujoutsenia ihailtavina, sillä niiden kanta v. 1949 oli vain 15 pesivää paria. Aina joskus elämä voittaa...

      Poista
  2. On se kuule kevät. Päivät ovat pidenneet ja viikon päästä siirrytään kesäaikaan, joka näin talven jälkeen on kauhistus. Haluaisin pysytellä talviajassa pysyvästi, vaikka rakastan kevättä. Ajattele meillä on jo syreeneissä silmut ja pajunkissoja ja joka päivä lentää muuttolintujen auroja ylitse. Linnut sirkuttavat kosiokonserttia päivät pääksytysten. Pulutkin on jo saapuneet uikuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai kiitos varmistuksesta, se on siis totta ja me tytöt tästäkin talvesta selvittiin!

      Teillä onkin jo aika sutinaa siellä ja pensaiden silmien aukaisua ihailtavana, kellojen rukkaamisesta olen tismalleen samaa mieltä. Keväistä alkanutta viikkoa Sinulle:)

      Poista