perjantai 15. maaliskuuta 2019

Sattuipas somasti...


 kun tuskin olin ehtinyt syventyä laajemmin Soili Poijulan resilienssin saloihin, niin omaan nilkkaanhan tuo koetinkivi oitis osui: Kanssakulkija ilmoitti kokevansa epätodellista oloa tiistaipäivänä, mikä jo oli käynyt itselle ilmeiseksi. Sitten otettiin Omron puhisemaan, ja tuo apparaatti toimitti  sitkeästi erroria errorin perään. Oma kontrollimittaus osoitti vimpotin kuitenkin olevan terveen kirjoissa - Kanssakulkijan ei.

Liekö tuo innostunut niin sitten tästä maakuntamatkailusta, että
Lahden Sinfoniettan poikiman innostuksen jälkeen halusi painaa oman versionsa ja tassunjälkensä aikakirjoihin?
Tilanne kuitenkin eskaloitui, joten nettiselvittelyjen sekä rimpahuttelun jälkeen saimme kehotuksen saapua paikalle. Näin ollen ajaa porhalsimme iltapimeällä kohti Lahtea ja PHHKY:n Akuutti24:ää.

Mittari kesti siellä koitoksen kivuten kohti korkeuksia, asianmukaiset kokeet otettiin ja lääkärin - selkeästi upseerisainesta - suoritettua tarmokkaat kontrollisulkeiset: silmät kiinni - vie käsi nenälle -  hartiat ylös ja alas,
- kädet suoriksi eteen ja kämmen ylös-alas-ylös jne.   hopi-hopi-hela-setti
saimme luvan puolen yön huonommalla puoliskolla palata takaisin kotimökillemme liki kuusituntisen performanssin jälkeen komian kuunsirpin valaistessa tietämme.  Relienssit  pitivät ja kasvatimme niitä taas yhden piirun verran.

Mikä  erittäin positiivista: palvelu oli kauttaaltaan ammattitaitoista, informatiivista, erittäin ystävällistä ja kiireetöntä sekä kaikki toimenpiteet sujuivat piiruntarkasti ilmoitetun mukaan. Lämmin kiitos ja kumarrus siis Lahden yksikölle!




SOTE vai ei on puhkikoluttu ja yllä oiva osoitus siitä, kuinka hoidon pitäisi parhaimmillaan  pelata ja kuinka se pakon edessä testattuna näin ulkopaikkakuntalaisenakin toimi!
Lisäbonuksena ilahtuneena ja helpottuneena totean, että toisin kuin aikanaan Peijaksessa, jossa jouduin konfliktitilanteeseen vartijoiden kanssa halutessani pysyä Kanssakulkijan rinnalla koko tutkimusten ajan, Akuutti24:ssä meidät luontevasti ohjattiin yhdessä sermien taakse ja saimme jakaa tämänkin kokemuksen muistoihin liitettäväksi; iso kiitos siitäkin:)

PS. Ei, EN mitannut omia lukemia  reporankana palattua aamuyöstä vaan annoin stressatun Omron-rukan tutia kaikessa rauhassa...

Tämä  elämän sarjasta karkotetut varjot. Maakuntamatkailijan tilanteen stabiloiduttua valoa, iloa ja riemua puolestaan on luvassa huomisilla  nti Tarinaniskijän 9-vuotissynttäreillä Kymenlaakson suunnalla, joten se on sitten vissiin tässä kohtaa tasan:)

Tuhruisesta kelistä ja ennusteista huolimatta  omanoloista & mukavaa viikonloppua pienten ystäväistemme sanoin:

Ti-ti-tyy:

8 kommenttia:

  1. Oi ja voi. Elämässä sattuu ja tapahtuu välillä ikäviäkin asiaoita. Mutta hienoa, että saitte hyvää hoitoa.

    Pieni muistelu tähän: Olin mukana kun kysyinen sairaala valmistui, siellä tietokoiden parissa IT-järjestelmiä kouluttamassa henkilökunnalle. Siitä on jo aikaa...

    Titityytä sinnekin viikonlopuksi. Meillä viikonloppu hieman haikeampi, huomenna on miehen vanhimman veljen hautajaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara, kiintoisaa eikä siis ihme, että tuolla kaikki systeemit edelleen pelasivat kitkatta:)

      Voimia ja jaksamista huomiselle, jonka tilanteesta ei oikotietä ole, mutta sanotaan kauniisti, että "suru ja ikävä ovat viimeinen kunnianosoitus rakkaudelle." Alkuperää en tiedä, mutta tuon ytimessä on jotain totuuden siemenestä...


      Poista
  2. Onpa kiva kuulla tässä Attendo-uutisten hallitsemassa sote-viidakossa, että olette saaneet hyvää palvelua. Uskon, että aika moni muukin saa ammattitaitoista ja ystävällistäkin palvelua, mutta tällaiset asiat eivät ole nyt tapetilla. - Parasta tietenkin on, että olette jälleen kotona hyvissä voinneissa. Kaikkea hyvää viikonloppuunne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A; kiitos kommentistasi toivotuksineen!
      Totta on, että tässäkin tapauksessa iloinen poikkeus vahvisti säännön. Ollaankohan me suomalaiset jotenkin yhden asian virrassa uivia kaloja: milloin jonotetaan sinisiä muoviämpäreitä tai uuteen museoon pääsyä tai hautaudutaan joukolla jonkun Soten tai Attendon alle, eikä sivuille vilkaistakaan??

      Omron ja Kanssakulkija ovat jälleen löytäneet toisensa, joten meillä 9-v synttärijuhlien merkeissä tänään. Sinulle leppoisaa ja kaikesta huolimatta kevään alkua enteilevää viikonloppua:)

      Poista
  3. Onni onnettomuudessa, että apu ja palvelu pelasivat hyvin. Malttia toipumiseen kanssakulkijalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus toivotuksista! Oli todella upeaa poikkeuksellisesti saada ammattitaitoista ja ystävällistä kohtelua ja hoitoa, etenkin kun itse oli ns. pois tolpiltaan... Mukavaa ja rentoa viikonloppua Sinulle:)

      Poista
  4. Hyvä että päivystys pelaa, ja pääsitte sen jälkeen kotiutumaan. Suomessa moni asia on todella loistavasti, ja pidetään huoli, että on jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke; pitää paikkansa, kunhan sen aina muistaisimme ja myös tulevia polvia varten asioista huolehtisimme:)

      Poista