Douglas Preston & Lincoln Child: Koston kehä/Cold Vengeance" - ex Libris,,,

"Koston kehä", Douglas Preston & Lincoln Child, Gummerus Kustannus Oy, 2018, 490 s., suomentanut Pekka Marjamäki.

                                                        ©Deborah Feingold
                                                         

"Douglas Preston (s. 1956) ja Lincoln Child (s. 1957) ovat yhdysvaltalainen kirjailijakaksikko Pendergast-jännärien takana. He ovat niittäneet mainetta myös omilla trillereillään ja tietokirjoillaan, mutta heidät tunnetaan ennen muuta Pendergast-sarjastaan. Ennen kirjailijanuraansa Douglas Preston työskenteli Amerikan luonnonhistoriallisessa museossa ja kohtasi sen historiikkia kirjoittaessaan kustannustoimittaja Lincoln Childin. Miehet päättivät yhdistää voimansa ja kirjoittaa museoon sijoittuvan trillerin, ja pian syntyi arvoituksellinen FBI-agentti Aloysius Pendergast. Piinaavaa jännitystä, seikkailua ja mysteerejä yhdistävä sarja on huolellisen taustatyön tulos, ja sen päähenkilöä pidetään hyvästä syystä nykypäivän Sherlock Holmesina." (Lievelehti)

"Erikoisagentti Pendergast haluaa kostaa. Penkoessaan entistä perusteellisemmin vaimonsa Helenin menneisyyttä Pendergastille valkenee, että hän ei vieläkään tiedä totuutta vaimonsa kuolemasta. Salaliitto ulottuu sukupolvien päähän,
ja se on kammottavampi kuin hän on osannut kuvitellakaan. Kaikki mihin hän on uskonut ja luottanut - koko hänen aiempi elämänsä - saattaa olla valtavaa valhetta." (Takakansi)

Edellisestä Houreunesta 2017, totesin: velmu ja vauhdikas dekkari.
Joten odotusarvo oli korkeahko sukeltaessani Pendergastin perään Skotlannin nummille, Louisianaan ja New Yorkiin. Tarina lähtee käyntiin leppoisan rennoissa, kaverillisissa  Esterhazyn ja Pendergastin yhteisissä kaurisjahtitunnelmissa Skotlannista:

-  He olivat edelleen odottamassa, kun itäiselle taivaanrannalle ilmestyi heikkoa valonkajoa, jota vastaan Grampianvuorten kolkkojen huippujen siluetit piirtyivät sakaraisiksi kuvioiksi, jotka langettivat pitkiä varjoja koko tienoon ylle. 
Pikkuhiljaa ympäröivä maisema alkoi tulla näkyviin hämärän keskeltä. 
Tummat kuuset ympäröivät kaukana alapuolella hahmottuvaa vaitonaista metsästysmajaa, jonka kapeat kivitornit ja muurit olivat kosteuden juovittamat.
-  Rinnettä pitkin virtaava puro muuttui vuoren juurella kapeiksi putouksiksi, 
jotka syöksyivät kolmesataa metriä alempana häämöttävän Loch Duinin järven tummiin vesiin. Vuoren toiselta puolen alkoi Foulmiren nimellä tunnettu valtava rämealue, jonka yllä kiemurteli sumulonkeroita, jotka kantoivat mukanaan lahonneiden kasvien suokaasujen ja kukkivien kanervien vienoa hajua...

Soilla ja rämeillä tarvotaan alkurupeaman taidokkaassa kuvauksessa sen verran sitkeästi upottavia hetteikköjä ja syliinsä imaisevia  silmäkkeitä varoen ja väistellen, että lukijankin jalat alkavat kuin itsekseen liikkua pyrkien kiinteältä tuppaalta toiselle. Mutta rauha vaihtuu vilauksessa pyssyhipaksi siirtyen äkkihypyllä New York Cityyn. Vaikka kirjailijapari noin hienosti luontokuvauksen ja lukijansa usvaan kietomisen taidon omaakin, on lukijalle tässä kehässä, jota kiertäessä ei hengähdystaukoja anella eikä jaella,  tarjolla tapahtumarunsaus vilistelevine henkilöhahmoineen.

Kiinnostavaksi  ja pirtsakaksi mausteeksi  pelmahtaa neuvokas goottityttö ja Pendergastin ent. assari, kuten hän itseään mieluusti tituleeraa: Corrie Swanson.  Hän näkee penkillä istuessaan Dakota-rakennusta tarkkaillessaan  tutun klassisen Rolls-Roycen elegantisti lipuvan ohitseen, ja tämä pontevuus hyökkää tikkana tivaamaan kuskilta: "KUKA sä olet ja MIKSI sä ajat Pendergastin autoa?"
Siinä on sitten Proctorilla, Pendergastin laskuun töitä paiskivalla luottomiehellä varsinaisen meriselityksen paikka. Jossain kirjan  puolenvälin alkoi näin lukijana hengitys tasaantua, ja dekkari imaisi  tällaisen untelon tahmatassunkin pyörteisiinsä.

Dekkarin ydin on Pendergastin ja Esterhazyn, kahden verivihollisen,  toisiaan remmi piukeana jäljittävien vihikoirien, keskinäisessä suhteessa, johon kirjailijakaksikko taidokkaasti ymppää oksan jos toisenkin kerrallaan niin,
että kokonaisuudesta muodostuu tuuhea puu, jonka oksilla lukija keikkuu. Pendergastin vaimon jäljitys on niin sitkeää ja päämäärätietoista, että aloin jo pelätä herran mielenterveyden tilan kallistuvan pahasti pakkomielteisyyden syliin.

Henkilögalleria on monenkirjava, mutta yksilöihin on saatu mukavasti luonnetta ja persoonainpiirto on onnistunut. Taitavasti ja sujuvasti kaksikko pakkaa aiherunsauden populaatioineen siistiin laatikkoon, jonka kauniin rusetin avaaminen on lukijalle ihka ilo. Tiivistahtinen ja tukuisa teos, joka juonenkoukeroistaan huolimatta pysyy hyvin kirjailijakaksikon hanskoissa!
Mainio pakkaus tämä Pendergast, Sherlock Holmesin & Supermiehen sekoitus:)

Toteaa viikonlopputunnelmia toivottaen: