lauantai 28. huhtikuuta 2018

Douglas Preston & Lincoln Child: Koston kehä/Cold Vengeance" - ex Libris,,,


"Koston kehä", Douglas Preston & Lincoln Child, Gummerus Kustannus Oy, 2018, 490 s., suomentanut Pekka Marjamäki.


                                                        ©Deborah Feingold
                                                         

"Douglas Preston (s. 1956) ja Lincoln Child (s. 1957) ovat yhdysvaltalainen kirjailijakaksikko Pendergast-jännärien takana. He ovat niittäneet mainetta myös omilla trillereillään ja tietokirjoillaan, mutta heidät tunnetaan ennen muuta Pendergast-sarjastaan. Ennen kirjailijanuraansa Douglas Preston työskenteli Amerikan luonnonhistoriallisessa museossa ja kohtasi sen historiikkia kirjoittaessaan kustannustoimittaja Lincoln Childin. Miehet päättivät yhdistää voimansa ja kirjoittaa museoon sijoittuvan trillerin, ja pian syntyi arvoituksellinen FBI-agentti Aloysius Pendergast. Piinaavaa jännitystä, seikkailua ja mysteerejä yhdistävä sarja on huolellisen taustatyön tulos, ja sen päähenkilöä pidetään hyvästä syystä nykypäivän Sherlock Holmesina." (Lievelehti)

"Erikoisagentti Pendergast haluaa kostaa. Penkoessaan entistä perusteellisemmin vaimonsa Helenin menneisyyttä Pendergastille valkenee, että hän ei vieläkään tiedä totuutta vaimonsa kuolemasta. Salaliitto ulottuu sukupolvien päähän,
ja se on kammottavampi kuin hän on osannut kuvitellakaan. Kaikki mihin hän on uskonut ja luottanut - koko hänen aiempi elämänsä - saattaa olla valtavaa valhetta." (Takakansi)



Edellisestä Houreunesta 2017, totesin: velmu ja vauhdikas dekkari.
Joten odotusarvo oli korkeahko sukeltaessani Pendergastin perään Skotlannin nummille, Louisianaan ja New Yorkiin. Tarina lähtee käyntiin leppoisan rennoissa, kaverillisissa  Esterhazyn ja Pendergastin yhteisissä kaurisjahtitunnelmissa Skotlannista:

He olivat edelleen odottamassa, kun itäiselle taivaanrannalle ilmestyi heikkoa valonkajoa, jota vastaan Grampianvuorten kolkkojen huippujen siluetit piirtyivät sakaraisiksi kuvioiksi, jotka langettivat pitkiä varjoja koko tienoon ylle. 
Pikkuhiljaa ympäröivä maisema alkoi tulla näkyviin hämärän keskeltä. 
Tummat kuuset ympäröivät kaukana alapuolella hahmottuvaa vaitonaista metsästysmajaa, jonka kapeat kivitornit ja muurit olivat kosteuden juovittamat.
-  Rinnettä pitkin virtaava puro muuttui vuoren juurella kapeiksi putouksiksi, 
jotka syöksyivät kolmesataa metriä alempana häämöttävän Loch Duinin järven tummiin vesiin. Vuoren toiselta puolen alkoi Foulmiren nimellä tunnettu valtava rämealue, jonka yllä kiemurteli sumulonkeroita, jotka kantoivat mukanaan lahonneiden kasvien suokaasujen ja kukkivien kanervien vienoa hajua...

Soilla ja rämeillä tarvotaan alkurupeaman taidokkaassa kuvauksessa sen verran sitkeästi upottavia hetteikköjä ja syliinsä imaisevia  silmäkkeitä varoen ja väistellen, että lukijankin jalat alkavat kuin itsekseen liikkua pyrkien kiinteältä tuppaalta toiselle. Mutta rauha vaihtuu vilauksessa pyssyhipaksi siirtyen äkkihypyllä New York Cityyn. Vaikka kirjailijapari noin hienosti luontokuvauksen ja lukijansa usvaan kietomisen taidon omaakin, on lukijalle tässä kehässä, jota kiertäessä ei hengähdystaukoja anella eikä jaella,  tarjolla tapahtumarunsaus vilistelevine henkilöhahmoineen.

Kiinnostavaksi  ja pirtsakaksi mausteeksi  pelmahtaa neuvokas goottityttö ja Pendergastin ent. assari, kuten hän itseään mieluusti tituleeraa: Corrie Swanson.  Hän näkee penkillä istuessaan Dakota-rakennusta tarkkaillessaan  tutun klassisen Rolls-Roycen elegantisti lipuvan ohitseen, ja tämä pontevuus hyökkää tikkana tivaamaan kuskilta: "KUKA sä olet ja MIKSI sä ajat Pendergastin autoa?"
Siinä on sitten Proctorilla, Pendergastin laskuun töitä paiskivalla luottomiehellä varsinaisen meriselityksen paikka. Jossain kirjan  puolenvälin alkoi näin lukijana hengitys tasaantua, ja dekkari imaisi  tällaisen untelon tahmatassunkin pyörteisiinsä.

Dekkarin ydin on Pendergastin ja Esterhazyn, kahden verivihollisen,  toisiaan remmi piukeana jäljittävien vihikoirien, keskinäisessä suhteessa, johon kirjailijakaksikko taidokkaasti ymppää oksan jos toisenkin kerrallaan niin,
että kokonaisuudesta muodostuu tuuhea puu, jonka oksilla lukija keikkuu. Pendergastin vaimon jäljitys on niin sitkeää ja päämäärätietoista, että aloin jo pelätä herran mielenterveyden tilan kallistuvan pahasti pakkomielteisyyden syliin.

Henkilögalleria on monenkirjava, mutta yksilöihin on saatu mukavasti luonnetta ja persoonainpiirto on onnistunut. Taitavasti ja sujuvasti kaksikko pakkaa aiherunsauden populaatioineen siistiin laatikkoon, jonka kauniin rusetin avaaminen on lukijalle ihka ilo. Tiivistahtinen ja tukuisa teos, joka juonenkoukeroistaan huolimatta pysyy hyvin kirjailijakaksikon hanskoissa!
Mainio pakkaus tämä Pendergast, Sherlock Holmesin & Supermiehen sekoitus:)

Toteaa viikonlopputunnelmia toivottaen:

8 kommenttia:

  1. Tykkään tuosta persoonallisesti kirjoittamastasi viimeisestä kappaleesta ja ajatuksesta että lukija avaa rusetin 🎀 Sanaa "tukuisa" en tunne. Maistelen ja mietiskelen mitä merkinnee.

    Tilasin pari dekkaria... saattaa olla että näitten sinun houkuttavien dekkaripostaustesi tönäämänä. 🙂 Hyvää viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A! Tukuisa (tukusa), tuhti, tukeva, luja, vahva, kestävä, runsas; monasti ruuan yhteydessä esim. tukuisa annos.

      Toivottavasti jännitysosio osoittautuu kiinnostavaksi ja mukaansatempaavaksi ilman liikoja kylmiä väreitä selkäpiissäsi.
      Keväistä sunnuntaipäivää ja helmat hulmuten kohti vappua:)

      Poista
  2. Minusta on hienoa lukea näitä sinun arvioitasi, varsinkin kun taas sattui niin, että tuolla yöpöydän pinossa Koston kehä odottaa vuoroaan. Joten kiitos mainiosta tekstistäsi, jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara, toivottavasti kehä tempaisee Sinut radalleen! Aurinkoista sunnuntaipäivää ja jännittäviä lukutuokioita:)

      Poista
  3. Hih..minä oikein odotan näitä sinun postauksia, nimittäin on toki mukava lukea esittelyjä mutta siinä samalla aina etsin itselle uusia sanoja:) Millainen on untelo?! tahmatassu oli kyllä tuttu..se löytyi eilen meiltäkin, kun se yritti pullottaa simaa:)) Mukavaa sunnuntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, vuoroin vieraissa nautiskelemassa ja ihmettelemässä, toivottavasti tahmis sai simaa pulloihinkin:)
      Untelo = ponneton, raukea, veltto, väsynyt; nykykielellä kaiketi ryhtymisrajoitteinen...
      Hauskaa ja iloista vapppua Sinulle & läheisillesi:)

      Poista
  4. Taaspa löytyi dekkarisarja, josta en ole koskaan kuullutkaan! Pistän muistiin, vaikuttaa siksi kiintoisalta!

    Untelo on muuten oikein tuttu sana, taitaa olla itäsuomalaista perua? (Ainakin Kuopion seudulla, missä minä kävin syntymässä, sanaa käytetään tämän tästä, esim: onpa untelo (joskus jopa ontelo) olo...

    VastaaPoista
  5. Tämän kaksikon voimien yhdistäminen on onnistunut ja Pendergastin hahmossa sekä itse sarjassa on jotain vekkulia ja raikasta.

    Untelo on kiva sana ja lienee itäsuomalaista perua. Karjalaiset isovanhempani käyttivät sitä arkikielessä ja siitä se(kin) on jäänyt omaan sanavarastoon.
    Monilla lie ollut pitkän viikonlopun ja vapun jälkeen koko lailla untelo jos ei suorastaan ontelo habitus...
    Kiitos kommentistasi ja oivaa toukokuun alkua:)

    VastaaPoista