"Maailman syrjällä - Portugalilaista nykyrunoutta" - ex Libris...

 

"Maailman syrjällä - Portugalilaista nykyrunoutta", Palladium Kirjat, 2017, 194 s., suomentanut ja toimittanut Rita Dahl.

  "Rita Dahl (s.1971) on suomalainen kirjailija, kriitikko, kääntäjä ja vapaa toimittaja. Hän on koulutukseltaan  valtiotieteen ja filosofian maisteri. Pääaineinaan hän on opiskellut yleistä valtio-oppia ja kirjallisuustiedettä." (Wikipedia)

"Tämän antologian kautta pääsee suomalainen lukeva yleisö pääsee ensimmäistä kertaa laajassa mitassa tutustumaan portugalilaiseen nykyrunouteen. Maailmanrunouden klassikon asemaan noussutta Fernando Pessoaa lukuun ottamatta muuta portugalilaista modernia runoutta ei ole aikaisemmin esitelty suomalaiselle lukijakunnalle. Valikoiman runoilijat ovat Mário de Sá-Carneiro, Eugénio de Andrade, José Régio, Nuno Júdice,Vasco Graça Moura, João Miguel Fernandes Jorge, Joáquim Pessoa, Fernando Guimarães ja Daniel Augusto da Cunha Faria.  Rita Dahl myös esittelee runoilijat ja heidän taustansa. Lukijalle tämä on ainutlaatuinen kutsu tanssimaan Lissabonin katujen oudossa valossa ja harhailemaan Porton kaupungin hämärissä kirjakaupoissa." (Takakansi) 

  Tähän mennessä lähempää tuttavuutta portugalilaisen kirjallisuuden kanssa olen tehnyt Fernando Pessoan verran ja hänen tuotantoonsa, josta on tullut yksi suosikeistani  suuresti viehättynyt: Anarkistipankkiiri  2014,  Minä, aina vieras  2016 ja Levottomuuden kirja  2016.  Siksipä suhtauduin suurella uteliaisuudella ja monin odotuksin tähän Dahlin toimittamaan koosteeseen, joka osoittautuikin sekä perinpohjaiseksi että sisällöltään runsaaaksi ja antoisaksi.

Dahl  käy läpi portugalilaisen runon vuosikymmenet Filosofiasta arjen yksityiskohtiin, Portugalilaisen modernismin synnyn, esittelee Kansainväliset ensimmäiset modernistit ja Orpheun voimahahmot sekä Heteronyymit kirjallisena keksintönä.  Ks. lähemmin Fernando Pessoan ortonyymi ja heteronyymit romanttisena myyttinä, Rita Dahl Pro Gradu-työ, Helsingin Yliopisto, taiteiden tutkimusken laitos, Yleinen kirjallisuutiede, 2008. Kukin runoilija saa ennen valikoituja runonäytteitä ansaitun esittelyn valokuvineen. mainiota! Ja makupaloja maistelemaan:

… En ole minä enkä ole toinen.
Olen jotakin siltä väliltä:
Minusta Toiseen kulkevan
ikävyyden sillan pylväs.



Niin kiihkeä ja alaston valo
tulee vain auringonkikista.
Olen hyvin kateellinen
aikuisen astuttua taloon.
Ehkä viimeisenä talvena
haluni on hylkäyksen täyttämä.
Mutta kadehdin auringonkukkia.
Kuin olisin niiden veli.



… me luulemme menettävämme ystävän
heti kun avaamme käden,
heti kun suljemme kätemme luulemme omistavamme ystävän.
Olemme hyvin heikkoja!
Meidän on äärimmäisen vaikeaa kohdata yksinäisyytemme
tai nähdä menettävämme
sen mitä meillä ei koskaan ollut.

... Edessämme on kolme tietä. Yksi on epäilemättä pisin kaikista, vaikka ihminen, joka kulkee sen läpi, huomaa jonkin ajan päästä kuvanneensa lopulta ympyrän palatessaan samaan paikkaan. Toinen on lyhyempi. Mutta siitä ei pääse pois. Lopuksi on kolmas, joka on lyhyin kaikista.  Se johtaa meidät kahdelle muulle tielle.

… Tulen silloin runon rannikolle, kumarrun tarkkaavaisesti toistensa yllä sijaitsevien sanojen, lauseiden yllä olevien sanojen yllä olevien lauseiden hyödytöntä liikettä kohti. Nukun runon ikuisessa liikkumattomuudessa, saavuttamattoman rannan unohdetuissa piilopaikoissa, laivattomien matkustajien ikuisella rannikolla. Ja runo on tämä hylätty talo, kuolleiden kuvien kuvankauniit kasvot.

Ensimmäinen otos on Mário de Sà-Cerneiron  runosta: Miksi minulla ei ole, toinen Eugénio de Andraden runo Auringonkukat, kolmas Jóse Région Omistaa ystäviä tai ei, neljäs Fernando Guimarãesin Rajat puulle II  ja viimeinen  Nuno Júdicen Renon käytävät - tekstistä.

Runot ovat aina kulkeneet mukanani elämän sivujuonteena ja tuoneet siihen iloa ja puhaltaneet raikkaita tuulia. Nöyränä totean, ettei oma kompetenssi riitä tämän analogian perinpohjaisempaan analyysiin, jonka mielihyvin jätän asiantuntevammille harteille. Hieno tuttavuus ja armoton vastaisku lähestymistään uhoavalle syysapeudelle.

Portugalin kulttuurinen  anti on paljon muutakin kuin  Fernando Pessoa ja  Fado   sekä  saudade , tuo vaikeasti sisältöään tulkitsevasti käännettävä kaiho.

Kuten kuvasta näkyy olen törmäyskurssilla fonttien ja asetusten kanssa; pahoittelen tämän postauksen levotonta ulkoasua.

Maailman syrjällä  oli huima hyppy tyystin tuntemattomaan. Hyppy, joka todella kannatti ja palkitsi itsensä. Rita Dahl & Palladium Kirjat:

Muito obrigada: