Hilary Mantel: "Margaret Thatcherin salamurha/The Assassination of Margaret Thatcher" - ex Libris...

"Margaret Thatcherin salamurha", Hilary Mantel, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2017, 177 s., suomennos Kaisa Sivenius.

"Hilary Mantel (s.1952)  on brittiläinen kirjailija ja kriitikko. Hän on koulutukseltaan juristi. Mantel on tähän asti ainoana kirjailijana voittanut  
Man Booker -palkinnon  kahdesti Thomas Cromwellista kertovilla historiallisilla teoksillaan Susipalatsi (Wolf Hall, 2009) ja Syytettyjen sali (Bring Up the Bodies, 2012). Suomeksi on ilmestynyt myös Mantelin omaelämänkerrallinen muistelmateos Vain varjo häälyväinen (Giving Up the Ghost, 2003). (Lievelehti)

"Mies pysytteli poissa ikkunastani, pyyhki kasvojaan, sekä kasvot että nenäliina olivat harmaat ja ruttuiset. Hän ei selvästi ollut tottunut ujuttautumaan yksityiskoteihin. Olin äkäisempi itselleni
kuin hänelle. Pitihän hänen leipänsä ansaita, eikä kai häntä voinut syyttää sisään tunkeutumisesta, jos kerran hölmö nainen piti ovea auki.
– Kuinka kauan ajattelit viipyä? kysyin.
– Tunnin päästä hänen pitäisi tulla ulos.
– Ahaa. Se selitti kadulta kuuluvan hyörinän ja
pyörinän. – Mistä tiedät?
– Meillä on yhteyshenkilö sisällä. Sairaanhoitaja.
Ojensin hänelle kaksi arkkia talouspaperia.
– Tattista. Hän taputteli otsaansa. – Hän tulee sairaalasta ulos ja lääkärit ja hoitajat asettuvat
riviin. Hän kulkee rivin ohi kiitellen ja hyvästellen, taaperoi se jälkeen sivuun, sukeltaa limusiiniin ja häipyy matkoihinsa. Näin siis periaatteessa. Tarkkaa aikaa minulla ei ole. Siksi päätin tulla ajoissa,
laittaa viritykset valmiiksi ja katsella hieman, mikä kulma olisi hyvä.
– Paljonko saat hyvästä osumasta?
– Elinkautisen, ei armahdusoikeutta. Nauroin.
– Eihän se mikään rikos ole.
– Samaa mieltä.
– Aika pitkä matka kylläkin, sanoin. – Onhan sinulla tietysti kauko-objektiivit ja sen sellaiset, ja tämä paikka on yksin sinun, mutta etkö haluaisi lähemmäksi?
– Eei, mies sanoi. – Kunhan saan hänet tähtäimeeni, välimatka on lasten leikkiä."
SULJE

"Yksitoista Hilary Mantelin ennen suomentamatonta novellia todistavat historiallisten romaanien kirjoittajan taidoista myös tarkkanäköisenä nykymaailman kuvaajana. Mantelilla on silmää groteskeille yksityiskohdille sekä ihmisen vinolle kasvulle, puutteille ja heikkouksille. Ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tuntu, väärinkäsitykset ja erilaiset absurdeiksi äityvät tilanteet toistuvat. Niminovellissa nainen avaa ulko-oven miehelle, jota luulee putkimieheksi. Tämä osoittautuukin IRA:n salamurhaajaksi, joka haluaa majoittua keittiöön väijyäkseen viereisessä sairaalassa toipuvaa pääministeri Thatcheriä.
Eräässä novellissa lukukeikalle kutsuttu kirjailija päätyy parhaat päivänsä nähneeseen maaseutukaupungin hotelliin, jossa pääosan varastaa eriskummallinen henkilökunta. Avauskertomuksessa miehensä työn takia
Saudi-Arabiassa elävä brittinainen hakee ankeaan arkeensa piristystä tutustumalla pakistanilaismieheen ja tämän perheeseen – ja hullusti käy." (Kustantaja)

Susipalatsi ja Syytettyjen sali  olivat kiehtovaa ja verratonta historiallista luettavaa.
Vain varjo häälyväinen  sai sykkyrälle ja ihastutti: herkkä & unnukkainen, mutta samalla rohkean verevä muistelmateos - "giving up the ghost" -  mielikuvitusrikkaalta naiselta, joten odotukset olivat tapissa novellikoosteen suhteen. Eikä tässä lukijana suinkaan hullusti käynyt:)

Novellit on vinkeästi nimetty: Anteeksi että häiritsen, Pilkku, Rytmihäiriö, Talviloma, Harley Street, Asianosainen, Mistä tunnen teidät?, Sydän pettää varoittamatta, Terminus, Kielikoulu ja Margaret Thatcherin salamurha 6.4.1983, seikka, joka puhuu omaa kieltään...

 - Menossa rusentuvien yrttien tuoksu jäi kuvittelun varaan. Tiiviit autonikkunat sulkivat ulos hiljaisen, viileän yön, ja nainen käänsi päänsä varta vasten pois miehestään. Hengitys huurrutti lasin. Eläimistö koostui valtaosin vuohista. 
Niitä tupsahteli alas mäenrinteiltä kivivyöryjä perässään ja hyppeli auton edestä kilit kintereillään. Ne olivat läikikkäitä, kirjavia, vikkeliä ja huolettomia. Joskus silmäpari jäi hetkeksi valokeilaan kiilumaan. Nainen kiemurteli turvavöissään, hihna hiersi kaulaa. Hän sulki silmänsä.

-  Hänen nimensä oli Nicolette Bland ja hän oli isäni rakastajatar. 
Puhumme 70-luvun alusta. Aikaa on siis vierähtänyt siitä, kun isää vielä lihanhimot riivasivat. Nicolette oli naiselle osuva nimi: hän oli hentoinen, varmanoloinen, hiukset lyhyet ja taidokkaasti kiharrettu, silmät tummat, kosteat ja lievästi vinot. Yleisväri oli hunaja, kuin pakettimatkalta palanneella; hän näytti levänneeltä ja hymyili oikeastaan aina. Iäksi väittäisin kaksikymmentäkuusi. 
Itse olin seitsemäntoista ja käytin yliopiston alkamista edeltävän kesän tekemällä konttoritöitä isäni asianajotoimistossa. Hanttapulina, isä sanoi. Sitä en koskaan tajunnut.

Tässä kyydissä - vaikka novellit ovatkin herkuimmillaan yksi kerrallaan, annospaloina nautittuna -  ei tiedä itkeä vai nauraa.  Aihekirjo kukoistaa.
Mantelin huumori on tummanpuhuvaa, novellien luonti kokonaisuudessaan eleganttia poliittisinkin aspektein. Teksteissä on särmää ja omaleimaisuutta, jotain perienglantilaista kuvittelisin ja älykkyyttä. Mantel taitaa pikkutarkan,
mutta saivartelemattoman kuvauksen oli sitten kyse luonnosta, kaupunkimiljööstä tai henkilöhahmojen rakentamisesta. Kirjailijana hän herättää minussa lukijana suurta vastakaikua ja ihailua!

Upeasta suomennoksesta vastaa Kaisa Sivenius,  joka on suomentanut kaikki Mantelin teokset.  Tyylikäs ja onnistunut kansi: Jenni Saari.

Asianosaisena: