"Taisteluni. Kuudes kirja /Min kamp. Sjette bok" - ex Libris...

"Taisteluni. Kuudes kirja", Karl Ove Knausgård, Like Kustannus Oy, 2016,
1216 s., suomentanut Katriina Huttunen.

 "Karl Ove Knausgård (s. 1968 Norjassa) asuu Ruotsissa kirjailijavaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Hän on yksi Pohjoismaiden tunnetuimmista, arvostetuimmista ja palkituimmista kirjailijoista - myös maailmalla." (Lievelehti)

"Nousu kuuluisuuteen ja yksityisyyden rajat. Kirjallinen rehellisyys ja raastava itsekritiikki. Kansallissosialismin läpileikkaus ja holokaustin perintö. Romaanin julkaisu ja lähipiirin reaktiot. Julkisuus ja puolison sortuminen." (Takakansi)

Suururakka on Knausgårdin osalta tehty ja lukijalle jäi sama osuus,
jonka jälkeen syvä hiljaisuus valtasi mielen. Aiempien osien lukutunnelmia: Taisteluni 3,  Taisteluni 4 ja Taisteluni 5.    Kuten edellisistä ilmenee, tunnustaudun ilomielin knausgårdilaiseksi. Miksi? Tätä on vaikeaa syvemmälti analysoida hakien yhtä ja ainoaa vastausta, mutta hänen laadukas tekstinsä ja sanankäytön hallintansa, pilkuntarkka vaan ei pitkästyttävä arjen kuvauksensa, kirjoittamisen kipuilun kerrontansa, ajatusten ja tunnetilojen syväluotaamisen taitonsa, filosofointinsa sekä tekstin suoruus, rehellisyys ja ehdottomuus tekevät Knausgårdista minulle kirjailijan isolla K:lla. Kirjailijan, joka ei päästä lukijaansa helpolla,
mutta joka koskettaa jotain sielunkieltä ja ujuttautuu pintaa syvemmälle.  Vaikeaa, jos ei vallan mahdotonta on näin heti tuoreeltaan opuksen luettua tästä massiivisesta runsaudensarvesta johdonmukaista arviota kirjoittaa, joten tyydyn muutamiin sen herättämiin päällimmäisiin ja hajanaisiin aatoksiin:

Tämä mammutti jakautuu kolmeen osaan: Osa 8, Nimi ja luku ja  Yhdeksäs osa. Toisessa osiossa juutalaisvastaisista teksteistään tunnetun Louis-Ferdinand Célinen runojen ruodinnan tuoksinnassa kiepsahdin koreasti kippuralle, palatakseni "Taisteluni/Mein Kampf" -jakson Hitlerin - jossa Knausgård näkee pahan kulminaation - nuoruuden kehityskertomuksen ja valtakunnan kansleriksi nousun mainingeissa takaisin tolpilleni ja loppurutistukseksi kulkemaan Karl Oven rinnalla.

Knausgård pohdiskelee, analysoi ja syväluotaa vihan ja pahan käsitteitä ja symboleja sekä yksilötasolla että kollektiivisesti. Minä - sinä, me - he ja ne (toiset/muut). Kysymys pysähdytti ja painui lupaa kysymättä omakohtaiseksi: Pystynkö minä vihaan?? Yksilötasolla kyllä, kollektiivisesti en. Entä pahaan?? Yksilönä en. Kollektiivisesti - en tiedä...  Entäpä Sinä??  Mitkä ovat nykypäivän epävarmuustekijät ja uhat? Onko ilmassa enteitä uuden pahan symbolin syntymiselle?
Hannu Lauerma on  lakonisesti lausunut:"Ihminen ei ole hyvä eikä paha." (SK 27.2.2012) ja tähän meidän lienee tyytyminen....

Kirjallisuuden lähtökohdista: Nämä kaksi  kirjallisuuden premissiä, se että kirjallisuuden on toisaalta oltava niin yksilöllistä kuin mahdollista ja ilmaistava minän jäljittelemättömyyttä, ja että toisaalta tämän minän on oltava yleiseti hyväksyttyä, siis ilmaistava myös meitä, on sinänsä ristiriitaista, sillä mitä ainutlaatuisempi minä on, sitä kauempana se on meistä.

Sosiaalisuudesta: Sosiaalisuuden voima ei ole ylärakenteissa, isoissa yhteisöissä, meidän kaikkien meissä, sillä ne ovat abstraktioita, vaan suorassa kohtaamisessa, ihminen ihmistä vastaan. Voima on katseessa. Se on totuus sosiaalisuudesta.

Kirjoittamisesta: Kirjoittaminen on ennen muuta itsensä tai itseytensä menettämistä. 
Sikäli se muistuttaa lukemista, mutta siinä missä lukija menettää itsensä vieraalle minälle,
joka on niin selvästi määritelty ulkopuoliseksi, että se ei uhkaa oman minän integriteetti, itseyden menettäminen kirjoittamisen aikana on aivan eri tavalla täydellistä, vaikkapa niin kuin se miten lumi katoaa lumeen.

Ajan kauneudesta: Mutta se tunne oli myös elokuun pimeydessä, ajattelin. Siinäkin  lupausta ja odotusta. Jokin sulkeutuu, jokin avautuu. Elämä on elettävä. Syksyn ja talven. kevään ja kesän läpi, kierros kierrokselta entistä täyteläisemmin. Niin, eikä juuri sitä tapahtunutkin? Elokuun pimeys ei ollut koskaan ollut yhtä latautunut kuin nyt. Latautunut mille? Kuluvan ajan kauneudelle.

Knausgård moukaroi rohkeasti ja surutta rikki miehisiä rajoja, kliseitä ja tabuja  kuvatessaan lapsiperheen puuduttavien arjen rutiinien ja kirjailijan työn välistä väistämätöntä ristiriitaa sekä  porautuu syvälle omaa epävarmuuden, rittämättömyyden ja häpeänomaisen ahdistuksen tunnekimppuunsa vaimonsa Lindan vajotessa kirjoitusrupeaman loppuunsaattamisen melskeissä sairaalamkuntoon, syvän masennuksen valtaan.

Knausgårdin kerronnallinen laajuus on häikäisevä ulottuen kirjoittamisen tuskasta ja jokapäiväisen elämän vaatimusten pakollisesta, joskin iloa tuottavasta pyörittämisen  piiruntarkasta kuvauksesta suuriin kulttuuriisin ja maailmanpolittisiin linjoihin:  Hitleria tukevista lausunnoistaan tunnetusta  Martin Heideggeristä  itse Hitleriin;  hurja haitari yhdellä soittajalla, käsittämätön skaala tiukkarakenteista ja vahvaa tekstiä. Knausgård ei anna armoa itselleen eikä lukijoilleen, vaan  hän ikäänkuin haastaa molemmat taisteluun...

Katriina Huttusen käännösurakkaa ei kateeksi käy, se on varmasti ollut varsin haaasteellinen,
mutta samalla taatusti myös erittäin mielenkiintoinen. Lukijalle lopputulos on viimeistelty ja antoisa; kiitos!

Muistoista:  Muisto on kuin kieleke tietoisuuden tunturissa...

Karl Oven kielellisillä kielekkeillä

kiikkeröi: