"Jenny Rogneby (s. 1974) työskentelee rikostutkijana Tukholman Citypolisenissa. Hän syntyi Etiopiassa mutta hänet adoptoitiin yksivuotiaana Ruotsiin. Rogneby kasvoi Bodenissa, missä molemmat vanhemmat työskentelivät puolustusvoimissa. Rogneby on myös laulaja ja mukana Cosmo4-yhtyeessä, jonka radiohitit tulivat ruotsalaisyleisölle tutuksi Eurovision-karsintojen myötä. Rognebyn Leona-sarjan ensimmäinen kirja myi Ruotsissa huikeat 50 000 kappaletta,oli huhtikuussa 2015 Akademibokhandelnin pokkarimyyntilistan ykkösenä ja voitti parhaan äänikirjan palkinnon vuonna 2014. Kirjan oikeudet on myyty useille kielille. Sarja jatkuu myöhemmin. (Lievelehti)
"Alaston ja verinen seitsemänvuotias tyttö tulee pankkiin keskellä päivää Tukholmassa ja onnistuu ryöstämään miljoonan. Epätavallinen rikos herättää nopeasti suurta huomiota, ja nuori rikostutkija Leona Lindberg saa tapauksen selvitettäväkseen. Tutkimuksessa ilmenee heti erikoisia piirteitä, ja jäljet vievät odottamattomaan suuntaan. Leona on arvostettu poliisi mutta hiukan outo lintu. Hänellä on idyllinen perhe ja pieni sairas poika – mutta myös pimeä puolensa. Hän on valmis menemään pitkällekin, jos tarkoitus pyhittää keinot. Leona – Kortit on jaettu on ensimmäinen kirja Leonasta, hyvin epätavallisesta rikostutkijasta. Röyhkeän rikoksen tutkinta vie hänet vaikeiden elämänvalintojen eteen ja pakottaa kysymään, miten paljon toisesta ihmisestä voi olla vastuussa." (Teoksen takakansi)
Kirjailija on rikostutkija ammatiltaan. Meille on viime aikoina tarjoiltu juoppoja, peliriippuvaisia, huumeissa tutkintaa suorittavia, vaimojaan pahoinpiteleviä, sosiaalisissa suhteissaan kompuroivia, korruptoituneita reppanapoliiseja ja rikostutkijoita sekä syyttäjiä. Mutta: mitä lisäarvoa tämä käänteisyys - syyttäjän & rikostutkijan kriminaali toiminta - dekkarille tuottaa, vaikka lähtisimmekin siitä realiteetista, että koko tuokin ammattikunta pitää sisällään heterogeenisen joukon ihmisiä, jotka hekin ovat vain ihmisiä?? Jos joku tähän vastauksen keksii, kommentti on enemmän kuin tervetullut!
Eipä silti jos itse olisin rikollisen osaa joskus elämänurakseni harkinnut, ensitöikseni olisin kiivaasti pyrkinyt poliisikouluun...
Toisekseen kyseenalaistan myös esitetyn eräänlaisen fix- idean ryöstösaaliiden turvin jättää helahoito, kaikki nykyinen: omien traumojensa pimeät kellarit, sen ettei halua viettää sovinnaista elämää, perheensä, työnsä jne. seesteisemmän ja enemmän omanlaatuisensa olotilan aikaansaamiseksi. Leonan tapauksessa tämä Shangri-La tarkoittaa Maltaa. Kellepä meistä, jos rehellisiksi heittäydymme, ei olisi jossain elämänvaiheessa pälähtänyt päähän, että nyt riittää ja vaihdan maisemaa? Kuitenkin se, mitä itse kukin meistä taakkanaan kantaa, ne lapsuuden painavat selkäreput ja muut ongelmavyyhdet eivät taikasauvan heilautuksella eivätkä pakenemalla ilmoihin haihdu. Ne poistuvat vain ja ainoastaan asioiden rohkealla kohtaamisella, työstämällä ja niiden kanssa sinuiksi tulemalla sekä jonkinasteisen konsensuksen tavoittamisella. Lasten kaltoinkohtelun ja hyväksikäytön - myös toimijoiksi pakotettuna - tuomitsen jyrkästi aina.
"Alea iacta est": kuinka Rogneby aikoo tästä Leonansa kanssa etiäpäin porskuttaa, onkin mielenkiintoinen kysymys. Ja kyllä: jatko-osan ilmestyttyä aion asiasta ottaa selvää, sillä itse kerronta on sujuvaa ja verbaliikka henkilökuvauksineen kohdillaan. Kevyensorttinen ensikosketus, nopeasti nautittu kenttälounas, jonka pitkin hampain
pureksi:
Kirjailija on rikostutkija ammatiltaan. Meille on viime aikoina tarjoiltu juoppoja, peliriippuvaisia, huumeissa tutkintaa suorittavia, vaimojaan pahoinpiteleviä, sosiaalisissa suhteissaan kompuroivia, korruptoituneita reppanapoliiseja ja rikostutkijoita sekä syyttäjiä. Mutta: mitä lisäarvoa tämä käänteisyys - syyttäjän & rikostutkijan kriminaali toiminta - dekkarille tuottaa, vaikka lähtisimmekin siitä realiteetista, että koko tuokin ammattikunta pitää sisällään heterogeenisen joukon ihmisiä, jotka hekin ovat vain ihmisiä?? Jos joku tähän vastauksen keksii, kommentti on enemmän kuin tervetullut!
Eipä silti jos itse olisin rikollisen osaa joskus elämänurakseni harkinnut, ensitöikseni olisin kiivaasti pyrkinyt poliisikouluun...
Toisekseen kyseenalaistan myös esitetyn eräänlaisen fix- idean ryöstösaaliiden turvin jättää helahoito, kaikki nykyinen: omien traumojensa pimeät kellarit, sen ettei halua viettää sovinnaista elämää, perheensä, työnsä jne. seesteisemmän ja enemmän omanlaatuisensa olotilan aikaansaamiseksi. Leonan tapauksessa tämä Shangri-La tarkoittaa Maltaa. Kellepä meistä, jos rehellisiksi heittäydymme, ei olisi jossain elämänvaiheessa pälähtänyt päähän, että nyt riittää ja vaihdan maisemaa? Kuitenkin se, mitä itse kukin meistä taakkanaan kantaa, ne lapsuuden painavat selkäreput ja muut ongelmavyyhdet eivät taikasauvan heilautuksella eivätkä pakenemalla ilmoihin haihdu. Ne poistuvat vain ja ainoastaan asioiden rohkealla kohtaamisella, työstämällä ja niiden kanssa sinuiksi tulemalla sekä jonkinasteisen konsensuksen tavoittamisella. Lasten kaltoinkohtelun ja hyväksikäytön - myös toimijoiksi pakotettuna - tuomitsen jyrkästi aina.
"Alea iacta est": kuinka Rogneby aikoo tästä Leonansa kanssa etiäpäin porskuttaa, onkin mielenkiintoinen kysymys. Ja kyllä: jatko-osan ilmestyttyä aion asiasta ottaa selvää, sillä itse kerronta on sujuvaa ja verbaliikka henkilökuvauksineen kohdillaan. Kevyensorttinen ensikosketus, nopeasti nautittu kenttälounas, jonka pitkin hampain
pureksi:
Mietin tämän varaamista, mutta päätin unohtaa. Dekkareita tuntuu riittävän muutenkin.
VastaaPoistaNäin on Ulla, valintaa riittää runsaudenpulaksi asti, eikä yöpöydän pino mataloitumaan ehdi... Pyrin aina jonkun esikoisen valitsemaan sesongin lukulistalle, mutta tämän lukemisesta ainoaksi kiintoisaksi pointiksi jäi, kuinka Rogneby tästä aikoo juonikerää etiäpäin keriä.
VastaaPoistaTämä on tulossa mulle lukuun, joten palajan postaukseesi myöhemmin! :)
VastaaPoistaMainiota ja odottelen mielenkiinnolla, josko Sinulta löytyy nipusta passeli avain tähän oveen, joka ei minulle remputtamisesta huolimatta suostunut aukeamaan!
VastaaPoistaNo mutta minähän vallan repsahdin tähän naispaholaiseen, joka poliisipukua kantaa. Luin Leonan kertaheitolla ja ikävä tuli, sillä loppukoukku oli sen verran vetävä, että ensi vuoteen on pitkä aika odottaa seuraavaa kirjaa.
VastaaPoistaTykkään nästä psykologisista kirjoista, kun ihmisillä on vaikeaa, niillä on riippuvuuksia ja niitä on kaltoin kohdeltu lapsuudessa ja lisäksi ehkä jokin ADHD/pakko-oireilu löytyisi, jos tehtäisiin diagnoosi. Oikein omalaatuinen/omituinen persoona tämä Leona. Ja tietysti tämä moraalikysymys tähän päälle heitettynä. Missä vaiheessa ihminen heittää, varsinkin naisihminen, yrittämästä olla ns. kunnon kansalainen?
Näitä naispahiskirjoja on nyt tullut joka puolelta...mielenkiintoista ;)
Mai, kiinnostava kysymys tuo: mikä heittää kunnon kansalaisen rajan yli, mikä on se korsi joka kamelin selän katkaisee? Samoin kuin tämä naispahistrendi, mistä se kertoo? Elävässä elämässäkin kyllä nykynaiset kurovat miehiä mutkainoikaisuissa ja väkivallanteoissa kiitettävissä/pelottavissa määrin kiinni. Jännä pointti on lukea seuraava osa, kuinka Rogneby tämän esillepanon vyyhteä alkaa keriä ja juonittaa:)
VastaaPoista