"Vihan kadut / All Involved" - ex libris...

"Vihan kadut", Ryan Gattis, Like, 2015, 448 s., suomentanut Ilkka Salmenpohja.

Ryan Gattis (s. 1978) on losangelesilainen kirjailija.
Hän haastatteli Vihan katuja varten lukuisia kotikaupunkinsa pahamaineisia jengiläisiä.

"Poliisi on juuri pahoinpidellyt Rodney Kingin. Ernesto Vera tapetaan matkalla töistä kotiin. Erneston sisko janoaa kostoa. Väkivallan pyörre imaisee mukaansa jengiläisten lisäksi palomiehiä, sairaanhoitajia ja virkavallan edustajia.
Kuuden päivän ajan Los Angelesin kadut ovat liekeissä." (Lievelehti)

"Faktat: Huhtikuun 29. päivävä 1992 klo 15.15 oikeus vapautti valamiehistön päätöksellä
Los Angelesin poliisilaitoksen konstaapelit Theodore Brisenon ja Timothy Windin sekä ylikonstaapeli Stacey Koonin syytteistä ja totesi, etteivät he olleet käyttäneet liiallista voimaa Rodney Kingin pidätyksen yhteydessä. Konstaapeli Lawrence Powellin tapauksessa valamiehistö ei kyennyt yksimieliseen päätökseen.  - Levottomuudet alkoivat samana päivänä noin klo 17.00.
Ne kestivät kuusi päivää.  -mellakoiden aikana pidätettiin 10 904 ihmistä, loukkaantui 2 383 ihmistä ja kirjattiin 11 113 tulipaloa, ja aineelliset vahingot nousivat yli miljardiin dollariin.
- Los Angelesissa asuu 146 eri maasta saapuneita ihmisiä, jotka puhuvat yhdeksääkymmentä eri kieltä." Varsinainen Baabelin kieltensekoitus siis!

Gillis tykittää hyvin pohjustettua suorasukaista sarjatulta realistisesti ja  reportaasinomaisesti viskaten lukijansa eteen sulateltavaksi kuuden jatkumonomaisen  luvun/päivän verran tuhtia tekstiä. Välillä unohtuu liki vetää henkeä yrittäessään silmät ymmyrkäisinä hahmottaa ja visualisoida vallinnutta sekasortoa, jossa ihmishenki ei juuri vaakaa värähdytä. Ellroy juohtui tyyliltään lähinnä mieleen. Tekstissä vilisee  vekkuleita anglismeja: wifebeateria = hihatonta T-paitaa , homieta/homeboyta = hyvää ystävää, vigilanttia = valpasta, tässä kuitenkin omankädenoikeuden jakajaa, drive-by'ta = hitaasti ajavasta autosta ammuttuja laukauksiakuin myös espanjankielisiä heittoja, joiden sanakirja löytyy kätevästi teoksen lopusta.

"Yhdysvaltojen kulissien takana on salattu todellisuus, joka kätketään maailman katseilta, todellisuus, jonka vain harvat näkevät. Toiset syntyvät tuohon todellisuuteen, koska heidän vanhempansa tai kotiseutunsa kahlitsevat heidät siihen, mutta jotkut meistä kohtaavat sen työnsä kautta - lääkärit, sairaanhoitajat, palomiehet, poliisit. - Näemme tilanteen monisyisyyden ja epäreiluuden ja väistämättömyyden mutta käymme tuhoon tuomittua taisteluamme siitä huolimatta. Yritämme petkuttaa kuolemaa, ja välillä onnistummekin. Kun sitten tapaa toisen ihmisen, joka tuntee kuoleman yhtä hyvin, ei voi olla miettimättä, millaista olisi jakaa elämä hänen kanssaan."

La clica es mi vida. Sellaista on vida loca: se heittelee miten haluaa, oli ihminen valmis tai ei,
ja ottaa välillä myös sen, mikä sille ei kuulu. Välillä tuntuu, että se vain ottaa ja ottaa. 

Gillis on pukenut sanoiksi malliesimerkin siitä, kuinka joku yksittäinen tapaus ampuu lähtölaukauksen, jossa kaaos ja väkivalta alkavat ruokkia itse itseään, kun pinnan alla kyllin pitkään muhinut patoutunut viha puullahtaa pintaan. Katkeamaton kostonkierre  ja sekasorto  kasaantuvat  äityen hallitsemattomaksi tapahtumavyöryksi.

Ei kovin kauas tarvitse ajallisesti  taaksepäin pakittaa, kun olisi tuntunut kaukaiselta suorastaan utopistiselta sijoittaa tällaista liki dystopianomaista menoa rapakon tälle puolen, "sivistyneeseen Eurooppaan" vaan kuinkas sitten kävikään? Tilanne alkaa käydä ärhäkäksi ja räjähdysherkäksi yhä likempänä näitä omia huudeja. Koska pahuus ei katoa silmänsä tiukasti kiinni pitämällä, on se riittävä peruste lukea tämä paneutuneen pohjatyön perusteella kirjoitettu teos, vaikkakin tyystin vieraaksi koen silmittömän fyysisen väkivallan...

Kerronnan rakenne on kompakti, sanansäilä heiluu jengiläisten ja kaartilaisten nyrkkejä iskevämmin: ravisteleva teos!

Vihan kadut - niin täyttä totta & nykypäivää alkaa olla täällä raukan rajoillakin....

Ihmiskunnassa olemme,

all involved: