"Tämäkin menee ohi / Támbien esto pásara" - ex Libris....

"Tämäkin menee ohi", Milena Busquets, Otavan Kirjasto, 2016, 196 s., suomentanut Tarja Härkönen.


Milena Busquets, (s. 1972) on espanjalainen kirjailija, toimittaja ja kääntäjä. Busquetsin pitkälti omaelämänkerrallinen romaani
Tämäkin menee ohi ampaisi heti ilmestyttyään Espanjan myyntilistan ykköseksi, ja sen oikeudet on myyty yli 30 maahan." (Lievelehti)

"Hurmaava, hauska ja aistillinen espanjalaisromaani nelikymppisestä naisesta, joka suree äitinsä kuolemaa muttei suostu päästämään irti intohimoisesta elämänjanostaan. Blanca matkustaa äitinsä hautajaisten jälkeen perheen kesähuvilalle merelliseen Cadaquésiin. Hän käy läpi kiihkeää ja tuskallista suhdetta menetettyyn äitiin samalla, kun viettää kesäisiä päiviä ja öitä lastensa, kahden ex-miehensä, ystäviensä ja rakastajansa kanssa. Ihana, pakahduttava tarina on täysosuma vaikkapa
Siri Hustvedtin, Riikka Pulkkisen ja Sadie Jonesin lukijoille." (Lievelehti)

Espanjalaisten kirjailijoiden esiinmarssi siis sattumoisin Redondon jäljiltä  jatkuu.
No, Hustvedin ja Pulkkisen jättäisin kyllä tämän perusteella vielä ihan omaan laatuluokan sarjaansa.
Äidin äskettäisestä hiipumisesta ja  hautaamisesta huolimatta ilmavan kepeässä, vaan ei  nyt vallan  tyhjänpäiväisessä, huumorinhiveneisessä ja ambivalentissa sävyssä tässä  surutyötarinassa
( btw. kaamea sana tuo surutyö, samaa genreä kuin esim. laatuaika)  edetään. Vieraalta tuo Blancan  hyvästijättömetodi tällaisesta vastaavissa tilanteissa metsän syliin polkuja tallaamaan painelevalta yksityisyyteen vetäytyjältä toki tuntuu;  vaan kuten Tolstoikin sen tiesi: jokainen suree ja on onneton omalla tavallaan..

Kirjailija käyttää tekstissään "äidin" asemasta "sinä"-muotoa, seikka, joka jakanee tehokeinona mielipiteitä. Itselle tuo  "osoittelu" kyllä istui. Busquetsin kerrotaan kirjoittaneen teoksen pian äitinsä kuoleman jälkeen. Jotenkin kokonaisuus aprikoitutti, jotta josko liian pian tunteenpurkauksissaan, ajatusten ja tunnetilojen ollessa vielä selkiytymättömiä ja vaihdellessa äkkinäisesti yhdestä toiseen? Jäntevyyttä jäin kaipailemaan.

- "Kerrankin hän ei sano mitään, katsoo minua vain hymyssä suin, lapsenusko kasvoillaan.
Óskar on yksi harvoista tuntemistani aikuisista miehistä, joiden naamasta lapsenusko paistaa, usko joulupukkiin. En ole koskaan sanonut sitä hänelle ja luulen ettei hän tiedä sitä. Lapsenusko on niitä ilmeitä, joita on kaikkein vaikeinta teeskennellä, ja se katoaa sitä mukaan kuin unelmat katoavat, ne oikeat, lapsen unelmat, ja niiden tilalle tulee pelkkiä toiveita." Silti: ja edelleen:  toteutetaan toiveita, välitavotteita edettäessä kohti unelmaa!

- "Sillä hetkellä tulee Edgar paikalle ja on pelkkiä kullanhohtoisia, pitkiä ja notkeita käsiä ja jalkoja koko poika. Nico on vieläkin pörröinen koiranpentu, Edgarista on tulossa hirvi. Hän kävelee uupuneen ja voimattoman näköisenä ilmaa lakaisten, niin kuin hän on läsnä ollessani kävellyt aina murrosiän alusta asti, aivan kuin joka paikassa olisi haukotuttavaa tai aivan kuin hän olisi käynyt siellä miljoona kertaa ennenkin. Hän myös puhuu samaan tyyliin, häntä laiskottaa ääntää sanat loppuun, kertoa ja selittää, hän on elossa ja sillä siisti. Suunnilleen kerran kuussa hän puhuu yhtäkkiä kaksi tuntia yhteen menoon. -Sitten hän yhtäkkiä, kerrottuaan jokaisen tarinansa kolme kertaa, katsoo minua, tajuaa puhuvansa äitinsä kanssa, sanoo että olen kuuro kuin kivi ja on hiljaa seuraavaan kuuhun asti." Juuri näinhän tuo I've seen it all -  elonosio  menee...

Eletään intensiivisesti hetkissä ja tuokiokuvissa, joita Busquets onnistuu luomaan aika ajoin mallikkaasti ja oivaltavasti. Lukukokemus jäi kuitenkin kokonaisuudessaan heppoiseksi, noiden muutamien mainioitten kuvausten varaan, eikä näemmä poikunut hääppöisiä mietteitäkään...
Jään toki  seuraamaan kirjailijan mahdollisia tulevia tuotoksia, niitä millään muotoa tämän ensikosketuksen perusteella totaalisti sneidaamatta. Kesäkirjahan tämä jos mikä on, luettavaksi riippukeinuun pilvibongailun lomaan kaislain suhistessa ja pimppareiden pörrätessä.
Mutta ja nyt se suuri MUTTA: kuuluuko tämä teos todella Otavan kirjastoon, jolta on tottunut odottamaan enemmän syvyyttä ja laatua, on sitten kokonaan toinen & hyvä kysymys?

"Siitä miten ihminen katsoo kirjoja, miten hän avaa ja sulkee ne ja miten hän selaa sivuja, voi päätellä, pitääkö hän kirjoista oikeasti."  Kyllä vaan; myös omat kirjahyllymme kertovat meistä uskomattoman paljon...

Teos on jakanut mielipiteitä:
Bleue, Kirjapolkuni
Tuijata, Kulttuuripohdintoja 
Ulla, Ullan Luetut Kirjat

Sateenropinassa: