"Paperihaarniska" - ex Libris...

"Paperihaarniska", Markku Envall, WSOY, 2016,  358 s.

Markku Envall (s. 1944) ""on suomalainen kirjallisuudentutkija ja kirjailija. Hän on julkaissut tutkimuksia, esseitä, runoja, aforismeja sekä romaanin. Envall sai vuoden 1990 Finlandiapalkinnon aforismikokoelmasta
Samurai nukkuu (1989). Hänen teoksensa Ja Job antaa anteeksi valittiin Vuoden aforismikirjaksi 2005. Vuonna 2009 Envall palkittiin
Samuli Paronen-palkinnolla ansioista aforistiikan alalla." (Wikipedia)

"Kumppani on itsetuntemuksen koulu. Minkä itsestäsi tiedät, sen opit hänen peilistään ja kaiustaan. Yhteisö on peilisali, näkemästäsi koostat kuvasi. Ei tiedä yksin elävä, kuka hän on. Ei välty kasvamasta sudeksi, joka susien kanssa kasvaa". (Takakansi)

Paperihaarniska on Markku Envallin neljäs fragmenttikokoelma. Edellinen lukemani teos Envallilta oli aforismikokoelma "Joka tähtiä tähystää", 2014. Tämä sai minut vakuuttuneeksi ja ihastuneeksi sekä tähystämään toiveikkaasti kirjailijan suuntaan uusien tähtien toivossa. Paperhaarniskan ollessa nyt liki puettuna ylle olen tietoisesti päätynyt säästelemään lukemista makustellen ja herkutellen aina muutaman luvun kerrallaan: 

- "Ei ole muuta ikuista kuin aika. Usko oksastaa siihen elämän. Ikuisen symmetriset osat:
 aika jona et ollut, ja aika jona et enää ole. Kolmas osa on sinun hetkesi, sillä kosketat ikuista."

- "Maailman lyhyin kehäpäätelmä: minä. Perustelu ja seuraus, subjekti ja objekti - ja niin nopea edestakainen liike niiden välillä, että silmä näkee vain yhden liikkumattoman: minän."

- "Jokin kiinnitys todellisuuteen on kaikella sanotulla. Tarina nousee siivilleen, mutta maasta.
 Mitä fiktio onkin, niin aina myös fiktioitua todellisuutta, Sitä verbiä meillä ei ole, meillä on sepittää. Arkikielessä se tarkoittaa palturin puhumista. Fiktioida on eri asia: tyylitellä, hahmotella,  häivyttää esikuva, silata se toisaalta otetuilla yksityiskohdilla. Tämän tekee jo jutun kertoja, kuinka sitten ei kertomuksen kirjoittaja."

- "Yläluokan mies saattoi ylläpitää ylevämpää naiskuvaa, jo siksi että hänen ei tarvinnut eikä hän saanut vierestä katsella naisten loputonta omahoitoa ja itsekohentelua. He tekivät sen omissa huoneissaan. Pienempi asunto tutustutti alempien luokkien miehen naisten todellisuuteen...
Se oli kuin tiedekunta teologian ylioppilaalle: laittoi lujille entisen uskon."


Laaja-alainen, huoliteltu  ja hallittu kokonaisuus fragmentteja. Riemastuttavaa jäntevyyttä, kokemusta ja näkemystä, joka paitsi vangitsi mielen aiheutti huomaamatta tahatonta  päännyökyttelyä:  - juuri noin - aivan niin - ahaa - ymmärrän sekä hyvänoloisen kotiintulemisen tunteen.

"On juhlaa lukea itsensä sisään uuteen kirjailijaan ja kuunnella uuteen säveltäjään."
Vaikka Envall on kirjailijana entuudestaan tuttu, näiden fragmenttien parissa vietetyt tovit olivat minulla yhtä juhlaa. Tarkasti yhteiskuntaa, ympäristöä ja luontoa, ihmisyyttä  sekä jumaluutta havannoivaa, linjakasta ja tyylipuhdasta tekstinvetoa!

Luodatessaan vanhan isän pyyntöä olla koskaan viemättä häntä vanhainkotiin ja ihmetellessään, miksi sitä kerjää mies, jonka käskyja oli vuosikymmenet tottunut tottelemaan Envall päättää  teoksensa sanoihin: sankaruudesta tulee päälle liimattu rooli, paperihaarniska...

Peilaillaan: