"Pinokkion nenä", Leif GW Persson, Otava, 2014, 560 s., suomentanut Kari Koski.
"Tämä on häijy satu aikuisille lapsille, ja ellei Venäjän viimeistä tsaaria Nikolai II:ta, Englannin pääministeriä sir Winston Churchillia, Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ja rikoskomisario Evert Bäckströmiä Länsi-Tukholman poliisista olisi ollut, sitä mistä tarina kertoo ei olisi koskaan tapahtunut.
Siinä mielessä tämä on kertomus neljän miehen yli sadan vuoden aikana tekemien tekojen yhteisestä ja lopullisesta tuloksesta. Neljän miehen, jotka eivät koskaan tavanneet toisiaan, jotka taatusti elivät elämänsä eri maailmoissa ja joista vanhin murhattiin neljäkymmentä vuotta ennen kuin nuorin heistä oli edes syntynyt. Kuten niin usein aiemmin, ja täysin riippumatta siitä mihin seuraan tai asiayhteyteen hän on päätynyt, Evert Bäckström panee tälle tarinalle pisteen." (Esipuhe)
Yllä olevan litanian saattaa harva kirjailija selvittää voitokseen siten, ettei tarina hajoa lukukelvottomiksi atomeiksi, mutta kaikeksi onneksi tässä meillä on puikoissa takuuvarma, armoitettu profiilienluoja Persson, jonka hengentuotteena lyhyin luvuin porskutetaan rikoskomisario Evert Bäckströmin johdolla pahemmin kompastelematta tai pitkästyneesti haukottelematta vimppasivulle.
On helppo sielunsa silmillä nähdä kirjailija itsekseen myhäilemässä luodessaan Bäckströmin iloittelevan karikatyyrinomaista persoonaa: itsevarmaa ja -riittoista, mukavuudenhaluista, elämännautintojen kirjosta ammentamisen taidon omaavaa Supersalamin omistajaa, tosipoliisia
ja miestä, joka ymmärtää myös ruskeiden kirjekuorien ja pienten virtojen merkitykset... Hiuksenhienosti taiteillen pysytään överiksimenon tälläpuolen. Vallitsevan todellisuuden ja uskottavuuden kanssa onkin sitten luonnollisesti kokonaan toinen juttu... Henkilökuvaus kaiken kaikkiaan on kuitenkin käypäistä laatua oli sitten kyse kolleegoista, konnista tahi komisarion suhteesta kultakala Egoniin ja pirullisen omapäisesti pälättävään papukaija Iisakiin.
Jälkimmäisen kiusankappaleen eliminoinnin ratkaisee naapurin "silmälasikäärme", pikku Edvin 10-v. "Edvin oli pieni ja laiha. Ohut kuin hammaslanka, ja vieläpä lyhyempi kuin se jota Bäckström itse käytti joka aamu ja ilta jynssätessään varsinaisia kruununjalokiviään, joilla hän oli vaurastuttuaan korvannut alkuperäisen kalustonsa. Pikku Edvinillä oli pyöreät, sarvisankaiset silmälasit, joiden linssit olivat paksut kuin pullonpohjat, ja hän puhui kuin pieniä kirjaimia vilisevä kirja. Pikkuinen kirjaviisas rillipiru, joka oli muuttanut taloon muutama vuosi aiemmin yhdessä äitinsä ja isäänsä kanssa, ja ainoa hyvä puoli oli se, että poika oli hyvinkasvatettu vanhojen aikojen malliin ja onneksi ainoa lapsi sekä omassa perheessään että talossa jossa Bäckström asui."
Kirjan ehdottomaksi anniksi luen myös sen, ettei siinä piehtaroiteta lukijaa raakuuksissa ja vastenmielisyyksissä, kuten on laita esim. uutukaisissa: "Viides vuodenaika" / Mons Kallentoft ja "Carmen Zita ja kuolema" / Karin Fossum toivoen onnistumista shokeeraamisessa, mutta kuitenkin vain aikansaaden tympääntymistä. Persson luottaa tarinaniskentätaitoonsa ja se riittää mainiosti!
Voihan nenä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti