Akhilleus Tatios: "Leukippe ja Kleitofon/τὰ κατὰ Λευκίππην καὶ Kλειτoφῶντα" - ex Libris...

"Leukippe ja Kleitofon", Akhilleus Tatios, WSOY, 2019, 238 s.

"Kreikan kielen ja kirjallisuuden professori emerita Maarit Kaimio on suomentanut Achilleus Tatioksen rakkaus- ja seikkailuromaanin
Leukippe ja Kleitofon  kreikan kielestä ja kirjoittanut teoksen alkusanat.

Akhilleus Tatios oli kreikkalainen kirjailija, joka toimi Aleksandriassa,
Rooman valtakunnassa, toisella vuosisadalla jKr. Kreikan- ja latinankielinen viihdekirjallisuus oli jo ajanlaskumme alussa varsin monipuolista, mutta vain muutama romaani on säilynyt meille asti. Leukippe ja Kleitofon on näistä varhaisimpia." (Lievelehti)

"Nuoret rakastavaiset, Leukippe ja Kleitofon, karkaavat ja joutuvat pakomatkallaan huimapäisiin seikkailuihin. Yhteisen onnen esteeksi nousevat ennusteet, kilpakosijat, haaksirikot ja rosvojoukot, valekuolemat, hirvittävät uhrirituaalit ja jopa kuolemantuomio ennen suurta täyttymystä.
Akhilleus Tatios noudattaa romaanissaan idealistisen rakkausromaanin kaavaa mutta myös murtaa sen konventioita: hän kertoo poikkeuksellisen tasavertaisesta naisen ja miehen välisestä suhteesta. Kiehtovaa on keskeisiksi nousevien naiskuvien sovittaminen antiikin yhteiskuntaan, tapakulttuuriin ja arvojärjestelmään ja vielä tavattoman rikkaalla mytologialla täydennettynä." (Takakansi)

 

Päällyskannen kuva Peter Paul Rubens: The Rape of Europe, 1628,
Museo National del Prado. Teos alkaakin kiehtovalla kuvauksella juuri tästä maalauksesta ja tempaa lukijansa mukaan huikealle matkalleen.

Ensinnä kiitos  Maarit Kaimiolle suomennoksesta ja avaavasta johdannosta sekä lukuisista selventävistä alaviitteistä, jotka tuovat kaivattua taustoitusta lukijalleen ja lisäävät ymmärrystä itse teosta kohtaan sekä kasvattavat lukunautintoa!
Teos on  huolella laadittu ja antoisa kokonaisuus, jonka lukeminen oli erittäin kiintoisaa ja tuotti suurta mielihyvää!

Tatios on kirjoittanut anniltaan sivumääräänsä huimasti suuremman teoksen sankareidemme koettelemuksista merimatkallaan ja Niilin purjehduksellaan, kohtaamistaan rosvoista sekä ihmeellisistä eläimistä kuten värikkäästi ja seikkaperäisesti  kuvailluista virtahevosta ja krokotiilistä ja heille avautuu myös Aleksandrian häikäisevän kaunis maailma:

-  Silmäni kulkivat kaikkialla kadusta toiseen enkä voinut katsella kyllikseni,
mutta sittenkään en kyennyt näkemään kaikkea komeutta. Katselin monia nähtävyyksiä, toisiin aioin tutustua, toiset oli heti nähtävä, mutta muitakaan ei millään voinut sivuuttaa. Nähtävyydet vangitsivat katseeni, mutta odotettavissa oleva ihmeet houkuttelivat eteenpäin näkemään uusia. Samoillessani pitkin katuja kuin rakkaudesta sairaana en voinut muuta kuin huokaista:
"Silmäni, meidät on voitettu!"

Leukippe:  - Näin puhuessani katselin samalla tyttöä nähdäkseni miten hän suhtautui näihin rakkauskertomuksiin. Hän antoi ymmärtää, ettei hän kuunnellut kiinnostusta vailla. Riikinkukon loistava kauneus jäi minun mielestäni Leukippen kasvojen varjoon. Hänen kauneutensa sädehti kilpaa kedon kukkien kanssa. Hänen hipiänsä hohti narsissin valkeutta, hänen poskillaan hehkui ruusun puna, hänen silmissään säteili orvokin loiste, hänen kutrinsa kihartuivat taipuisammin kuin muratti, kuin ihana kukkaketo olivat hänen kasvonsa. 

Ilotteleva, ilkamoiva ja irrotteleva kiepaus antiikin maailmaan ja tuohon ikuisesti mieliämme hämmentävään/murjovaan rakkauteen riemuineen ja riipaisuineen ihmisen ikiaikaisessa halussa "tyydyttää Afroditen tarvettaan".

- Tapahtui se mitä Eros tahtoi, emmekä me kaivanneet vuodetta emmekä muita Afroditen apukeinoja. Eros taitaa työnsä ja osaa improvisoida, ja mikä paikka tahansa voi toimia hänen mysteerinsä temppelinä. Rakkaudessa yksinkertainen on suloisempaa kuin ylellisyys, silloin nautinto on luonnollista.

Laadukas ja tervetullut ropaus historian siipien havinaa tämän harmauden ja sateen rapinan häivyttäjäksi. Sisällön runaudesta huolimatta tai - pikemminkin tekijöiden korkean tason huomioon ottaen juuri siksi - tämä kompakti ja rikas yhdistelmä tyylikkäästi tarjoiltua luontokuvausta, aisti-iloittelua, antiikin taruja ja nähtävyyksiä Faroksen majakkoineen, Pan-huilun syntyhistorioineen ja neitsyyden testaamisineen etc.  tarjosi ykkösluokan lukukokemuksen!

Vahvennoksia klikkaamalla saatu halutessasi lisätietoa.

-  Rakastavaiset eivät välitä mistään muusta kuin rakastetustaan. 
Rakkaus valtaa ihmisen koko sielun eikä jätä tilaa muulle ajattelemiselle.
Katseen saama nautinto kulkeutuu silmien kautta sisimpään ja asettuu rintaan,
se kuljettaa aina mukanaan rakastetun kuvaa, heijastaa sen sielun peiliin ja painaa muodon muistiin. Kauneus virtaa kuin näkymättöminä säteinä rakastavaan sydämeen ja painaa sinne kuvansa kuin sinetin.

-  Kukkien loisto ja lintujen värit hehkuivat yhdessä kuin sulkien seppele...

jonka ilomielin kutreilleen asetteli:

John Grisham: "Tilinteko/The Reckoning" - ex Libris...

"Tilinteko", John Grisham, WSOY, 2019, 471 s., suomentanut
Jorma-Veikko Sappinen.

"John Grisham  on maailman arvostetuimpia ja menestyneimpiä jännityskirjailijoita.Hän on koulutukseltaan lakimies, ja usein hänen romaaninsa sijoittuvatkin oikeussaliin. Monia Grishamin teoksia on filmatisoitu ja hänen kirjojaan on ilmestynyt yli 40 kielellä. Grisham asuu perheineen vuoroin maatilalla Mississippissä, vuoroin Virginian Charlottesvillessä." (Lievelehti)

                                                             ©Bob Krasner

"Pete Banning on rakastettu hahmo mississippiläisessä kotikaupungissaan: palkittu toisen maailmansodan sankari, hyvä ja harras maanviljelijä.
Eräänä aamuna vuonna 1946 hän nousee varhain, ajaa kaupunkiin ja tekee kaamean rikoksen. Sen paremmin oikeudelle kuin perheelleenkään hän ei kerro syytä teolleen ja on valmis viemään motiivin hautaansa. Grisham vie lukijansa matkalle 40-luvun syvästä etelästä sodan viidakoihin, mielisairaaloihin ja lopulta oikeussaliin, missä Banningin puolustusasianajaja yrittää pelastaa miehen kuolemantuomiolta." (Kustantaja)

Grisham lienee meille kaikille laatudekkarien ystäville tuttu, suomennettuja teoksia on  tämä uutukainen mukaan lukien huikeat 31 kappaletta.
Tilinteko jakautuu kolmeen osaan: Tappaminen, Luutarha ja Petos pitäen sisällään yhteensä 50 lukua, ja se kuljettaa meidät hiukka käänteiseti
murha-alusta sotatakauman kautta seuraavan polven koitoksiin.
Lopputulema vaikuttaa tämän päivän mittapuulla oudohkolta, joten onkin syytä pitää mielessä ajankohta ja maailmankolkat, joihin Grisham on osin historialliset tapahtumansa sijoittanut.

Pete Banning:  - heräsi eräänä kylmänä aamuna lokakuun alkupuolella vuonna 1946 ennen sarastusta, mutta ei aikonut enää jatkaa uniaan. Hän makasi pitkällään keskellä sänkyä, tuijotti tummaan kattoon ja kysyi itseltään ties kuinka monennen kerran, riittäisikö hänen rohkeutensa. Viimein, kun ikkunassa näkyi päivänkoiton ensimmäinen pilkahdus, hän hyväksyi synkän tosiasian, 
että tappamisen aika oli tullut. 

Oma  dramaattinen osansa tapahtumain vyöryssä on myös tri Hilsabeckin hoteisiin hoitolaitokseen, Whitfieldin psykiatriseen sairaalaan plaseeratulla Peten holhouksen alla olevalla Liza-rouvalla, joka on voimakkaan henkisen ahdingon tilassa.

John Wilbanks:  - katsoi olevansa päätänsä pidempi kuin yksikään toinen asianajaja Fordin piirikunnassa, ellei koko osavaltiossa, ja hänen uusi rikosasiakkaansa oli taatusti Nixin muita vankeja ylempänä. Heidän asemansa edellytti kunnollista tapaamispaikkaa ja sheriffin toimisto kelpasi mainiosti.

Ja John Wilbanksillä  riittääkin totisesti teoksen mittaan puuhaa ja aivonystyröiden hierontaa, sillä puolustettava ei puhu eikä pukahda, ei kiistä eikä myönnä, ei anna valittaa eikä  vedota, joten päätyy Jimmy Thompsonin  Old Sparky-nimiseen lopulliseen istuimeen. Hoidettaviksi jäävät tämän jälkeen  perintöasioihin ennalta sisaruksille siirrettyine tiluksineen liittyvä sirkus ja murhatun pastorin lesken Jackien "taloudellisesta hyvinvoinnista" kiinnostuneen "ystävän" innoittamana nostama  kanne liittovaltion oikeudessa  vastajina Florry sekä Stella ja Joel eli tapaus Bell vastaan Banningin kuolinpesä.

Teoksen kiintoisin osio liittyy kuuluisaan 26. ratsuväkirykmentin kohtaloon sijoittuen Filippiineille, Peten traumojen syntysijoille historiallisen
Bataanin kuolemanmarssin tiimoille. Tämä oli toisen maailmasodan aikana keisarillisen Japanin armeijan tekemä sotarikos, jonka kohteina oli filippiiniläisiä ja yhdysvaltalaisia sotavankeja. Kuolemanmarssi alkoi 10. huhtikuuta 1942. (Wikipedia)

Kokonaisuutena kompakti teos, joka hivenen yllättävästi jo alkumetreillä tarjoaa itse rikoksen  päähenkilön tuonilmaisiin toimittamisineen. Historiallinen osuus on hätkähdyttävän tehokkaasti kuvattu, lukija siirtyy riviltä toiselle silmät suurina, tuntee kurkkunsa kuivavan ja alkaa kaipailla välipalaa kuihtuvien vankien kohtaloita seuratessaan. Päässä pyörii kuin valotaululla: ei koskaan enää!
Silmät sulkemalla ja kieltämällä asiat eivät muuksi muutu. Utopistiksi nimeämisen uhallakin toivoa sopii, ettei maailmassa tällaista enää koskaan tapahtuisi.
Tuuhea ja immersiivinen teos, aitoa ja taattua Grishamia. Näin isänpäivänä teoksen lienee lahjakääreistään avannut monikin isä ja joulupukin kontissakin on vielä tilaa Tilinteolle:)

Isät, isänmieliset, lasten ja nuorten mieskaverit sekä ukit ja vaari-immeiset, olevat ja tulevat: pitäkää hyvää  huolta itsestänne ja läheisistänne, teille kaikille

lämpimät onnitteluni:

Federigo Tozzi: "Kolme ristiä/Tre croci" - ex Libris...

"Kolme ristiä", Federigo Tozzi, Savi-kustannus, 2019, 123 s., suomentanut
Juuso Kortelainen. Alkuperäisteos "Tre croci" vuodelta 1920.

"Federigo Tozzi  (1853-1920) oli Sienassa syntynyt italialainen modernisti. Kuolemansa jälkeen ensin unohduksiin jäänyt Tozzi on myöhemmin nostettu aikalaistensa Luigi Pirandellon ja Italo Svevon rinnalle yhdeksi 1900-luvun alun merkittävimmistä italialaisista kirjailijoista. Kolme ristiä on ensimmäinen kokonaisuudessaan suomennettu Tozzin teos." (Takakansi)

                                Kirjailijan kuva Cultura Biografie online. it /  8.10.2013


"Gambin veljekset Giulio, Niccolò ja Enrico pyörittävät kirjakauppaa, jonka toiminta käy alati tappiollisemmaksi. Ratkaisuksi he päätyvät väärentämään vekseleitä ja ajelehtivat hedonistiseen elämäntyyliinsä takertuen kohti vääjäämättömänä odottavaa tuhoa kuin kohtaloonsa alistuneina." (Takakansi)

Oddio! Mitä ihmettä saadaan aikaiseksi kun otetaan ainesosasiksi Siena,
kirjakauppa, vekselivedolla toimiva bisnes  ja  kolme erilaista vellosta, joista yksi torkkuu puodissa aamupäivät ruoka-aikaan asti, toinen vilistelee kaupungilla pakollisilla kävelyillään ja kolmas tuskailee vekseliväärennösten ja pankkiin menon katkerassa, hetteikköisessä välimaastossa? Tuloksena on: Kolme ristiä!

Giulio  - oli kolmesta Gambin veljeksistä surumielisin, mutta myös kaikista vahvin ja se, joka toivoi voivansa tienata kirjakaupalla niin hyvin, ettei mitään vaaraa enää olisi. Juuri hän oli ehdottanut tuota keplottelua, ja juuri hän oli opetellut jäljittelemään allekirjoituksia.

Niccolò  - sen sijaan oli myös antiikkikauppias ja lähes aina Sienan ulkopuolella etsimässä vanhoilta maatiloilta ja kyliltä jotain ostettavaa. -  Vain Niccolòlla oli vaimo, mutta he elivät kaikki yhdessä kahden nuoren orpolapsen kanssa, 
jotka olivat heidän sukulaistyttöjään.

Enrico  -  toimi kirjansitojana pienessä puodissa lähellä kirjakauppaa. 
Hän oli lyhyt, huonotapainen ja röyhkeä, ja hänen viiksensä olivat tummemmat.

Modesta, vaimo  - oli rauhaa rakastava nainen, joka eli yksinomaan perheelleen. Muuta hän ei osannut tehdä ja sen enempää hän ei ymmärtänyt. Hän oli energinen ja vankkatekoinen, vietti päivät kotona ja paiskoi töitä enemmän kuin kotiapulainen.
-  Modesta nousi ylös ja käveli Niccolòn tuolin taakse,  sitten hän tarttui tämän päähän ja suuteli sitä. Mies hankasi lautasliinallaan kohdan, johon oli tullut suudelluksi, sitten hän työnsi vaimonsa loitommalle ja sanoi: Tuollaisiin tunteenpurkauksiin sinun ei pidä  ryhtyä. Vai etkö osaa hillitä itseäsi!  

Teos on pienimuotoinen ja rauhallinen, pateettiseksi ja  naiiviksikin kutsuttava, mutta lukijassaan helliä tunteita ja suojelunhalua herättävä sekä hauskasti ja poikkeuksellisesti hämilleen saattava ja jättävä.
Dialogit ovat herkullisia versioita hyvää-päivää-kirvesvartta  -mallisesta sanainsäilän heiluttelusta älyhäiveillä kuorrutettuina, ja ne etenevät juoheina heittoina   paitsi veljellisen huolenpidon ja rakkauden myös kotoisan keskinäisen piikittelynkin merkeissä. Luigi Pirandello mainitaan yhdeksi Tozzin tukijoista ja hänen teoksensa Vino nenä (2019)  aiheutti samantyyppistä lievää hämmennystä ja lukemisen iloa kuin nämä ristitkin. Molemmat oivia esimerkkejä siitä, että kun kirjailija tietää, mitä tekee ja haluaa sanoa, hän ei todellakaan tarvitse mittanauhaa lopputulosta arvioidessaan, - eikä liioin lukijansakaan:)

Teoksen loppu on kuin surullinen tarina jäniksenpojasta eikä yllätä,
mutta se sitoo tämän erikoisen ja näppärästi kudotun kertomuksen siistiksi paketiksi tai pikemminkin kääräisee kukkakimpun ympärille rypyttömän suojapaperin, joka kutsuu katsomaan sen sisältöä.
Kustantajalle kiitokset tämän ilahduttavan kuriositeetin tarjoamisesta!

- Tänään lounaaksi rastaita ja viiriäisiä. Ja annoinpa lähettää yhdeltä Chiantin parhailta tiloilta sellaista viiniä, että hämmästyisitte jos joisitte sitä. 
Luoja, miten tahdonkaan nauttia! Minulle elämässä ei ole muuta! Herraksi minä olen syntynyt!

Sen pituinen se: 

John Kåre Raake: "Jää/Isen" - ex Libris...

"Jää", John Kåre Raake, Bazar Kustannus Oy, 2019, 350 s., suomentanut
Virpi Vainikainen.

"John Kåre Raake  (s.1962) on yksi Norjan suosituimmista käsikirjoittajista. Hänen kirjoittamansa elokuvat The Wave ja The Quake on myyty yli 120 maahan, ja niillä on pelkästään Norjassa ollut yli kaksi miljoonaa katsojaa. Jää on Raaken ensimmäinen kaunokirjallinen teos. Nordisk Film on tekemässä kirjasta tv-sarjaa, jonka ohjaajana toimii muun muassa Tomb Raider -elokuvan ohjannut
Roar Uthaug." (Lievelehti)

                                                                ©Julie Pike

"Pohjoisnavalla vain ihmissielu on jäätäkin kylmempi.

Traumaperäisen stressin piinaama entinen erikoisjoukkojen kommando
Anna Aune on paennut maailmaa ja sen kauhuja Pohjoisnavalle. Hän viettää kokonaisen arktisen talven tutkijakollegansa kanssa dokumentoiden ilmastonmuutoksen aiheuttamia tuhoja.
Pyhäinpäivän iltana sysimustan taivaan valaisee yhtäkkiä lähistöltä ammuttu hätäraketti. Raketin ampujaa etsiessään Anna kollegoineen löytää arktisen jään keskeltä Kiinan valtion salaisen tukikohdan.
Tukikohdassa heitä odottaa kauhistuttava näky. Miehistö löytyy kuolleena, jokainen luonnottomaan asentoon jäätyneenä. Päälle vyöryvä myrsky katkaisee yhteydet ulkomaailmaan. Pahinta on kuitenkin se, kun Anna ymmärtää jonkun murhanneen kaikki. Ja murhaaja odottaa uusia uhreja myrskyn pimeydessä." (Takakansi)

Dekkarigenren jo ennestään vankka norjalaisrintama on saanut uuden vahvistuksen. Näin talven taitteessa eivät kirjan kannet eikä sen nimi juuri tällaista frioleroa houkutelleet, teeman ajankohtaisuus kylläkin. Joten pässinpökkimät ja jörgenit jalkaan ja rohkeasti astumaan ilmatyynyalus Sabvaban kyytiin kera 73-vuotiaan professori Daniel Zakariassenin ja Anna Aunen  suureen seikkailuun kohti pohjoisnapaa ja Jäälohikäärmettä. Otetaanpä lähempään tarkasteluun:

Anna:  -  Aina kun Anna katsoi ikkunasta, valaistua aluetta ympäröivä pimeys tuntui hivuttautuneen vähän lähemmäs. Pimeys, jossa häiriintynyt, hulluksi tullut mies piileskeli. Musta pimeys puristi kiinalaistukikohtaa kuin vesi sisällään olevaa ilmakuplaa. Ja Anna ja Zakariassen olivat vankeina samassa kuplassa.
Jos he jäisivät tukikohtaan, olisivat he pohjoisnavan näkyvimpiä kohteita, valo paistoi peninkulmien säteellä. Jos he poistuisivat tukikohdasta jalan, he kuolisivat luultavasti lumimyrskyyn. Rutto vai kolera, valitse siitä.

Boris:  -  Meteorologi Boris työskenteli venäläisellä sääasemalla Taimyrin niemimaalla pohjoisimmassa Siperiassa. Niin kaukana pohjoisessa kuin Venäjällä suinkin on mahdollista päästä. Hän ja Anna juttelivat päivittäin, kun sääasemalta lähetettiin sää- ja jäätiedotuksia. Sellainen ei itse asiassa olisi ollut tarpeen, 
Anna sai satelliittikuvat ja tiedotukset kyllä sähköpostitsekin, mutta Boris oli puhelias tyyppi.  -  Ilta oli jo pitkällä, ja Borisin baritoniääni oli  vodkasta tahmea. Hänen suussaan englannin sanat kuulostivat epävireiseltä Musogorski-sinfonialta, jota maustoivat juoppuhulluus ja ripaus neroutta.   

Pohjoisnavalla:  -  oli taipumus paljastaa ihmisen todellinen luonto. Kylmyys, ahtojäiden jatkuva rymistely joka puolella ja tietoisuus siitä, että alapuolella olevat syvyydet voivat aueta hetkellä millä hyvänsä, kuorivat naparetkeilijästä sivistyksen kerros kerrokselta, kunnes jäljellä on vain ihmisen sisin.

Pohjoisnapa ja arktinen alue potentiaalisine mineraali- ym. esiintymineen ja strategisine sijainteineen  kiinnostavat useita eri tahoja ja suurvaltoja tänä päivänä, ja niiden kohtalo on saanut yhä enenevässä määrin palstatilaa  mediassa. Jäässä onkin mukana useita toimijoita:  kiinalaisinet, venäläiset, amerikkalaiset, CIA erikoisjoukkoineen, uponnut/upotettu venäläinen sukellusvene, jonka löytö piti salata jne.

Häntäänsä iloisesti heiluttelee joukon jatkona eversti Hongin silmäterä, sympaattinen siperianhusky Sunzi.  Kenraali Sunzin Sodankäynnin taidon opit on
tässäkin teoksessa esillä näppärällä sitaatilla: Hyökkäyksen taitajan ollessa häntä vastassa vihollinen ei tiedä, missä puolustautua, puolustuksen taitajan ollessa häntä vastassa, vihollinen ei tiedä, missä hyökätä. Siinä määrin äskettäin jo Ilkka Remeksen Kremlin nyrkissä esiintullut Sunzi alkoi kiinnostaa, jotta  edellä mainittu teos on varauksessa:)

Kerronta kulkee tapahtumarikkaasti ja sujuvasti polveilleen aavikon helteissä Isisin tiimoilta Annan peräisin olevista traumoista ja Amorin-viuhahduksella höystetystä romantiikan häiveestä  Joutsenlammen merkeissä jäätäville kentille. Materiaalia on siis vähintäinkin riittävästi.
Sen verran on raikas miljöö kyseessä, että lukemaan ryhtyessä on syytä pitää löppössukat tiivisti jaloissa, viltti  ja kuppi kuumaa käden ulottuvilla.
Mutta: tiivistunnelmainen ja terhakka esikoisdekkari, joka toimii epäilemättä moitteetttomasti myös  tv-sarjana. Raaken nimi kannattaa pitää mielessä!

-  Kunnolla ystävät erottaa vihollisista vasta kun jää pettää. Inuiittien sananlasku.

Sietääpä pitää visusti mielessä:

Jo Nesbø: "Veitsi/Kniv" - ex Libris...

"Veitsi", Jo Nesbø, Johnny Kniga Kustannus, 2019, 570 s., suomentanut
 Outi Menna.

"Jo Nesbø  on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä.
Vuonna 1960 Oslossa syntynyt Nesbø on saanut tunnustusta siitä, että hän on laajentanut rikosromaanin käsitettä poikkeuksellisen kirjallisen lahjakkuutensa ja kunnianhimonsa ansiosta sekä kyvyllään ymmärtää elämää meille kaikille yhteisessä modernissa, globaalissa maailmassa. Nesbø on paitsi loistava rikoskirjailija myös muusikko, lauluntekijä ja ekonomi." (Kustantaja)

                                                               ©Stian Broch

"Yksi luvattoman rakkauden yö voi lopulta tuhota kaiken. Harry Hole on palannut rikostutkijaksi. Yksi Harryn pahimmista vihamiehistä on vapautunut vankilasta. Kun murhaaja iskee, hän osuu niin lähelle Harrya, ettei tätä voida edes harkita mukaan tutkintaryhmään. Päinvastoin, todisteet alkavat yhä selvemmin viitata Harryn syyllisyyteen. Eikä Harry muista tapahtumaillasta mitään.
Harrylla on kaksi mahdollista kostajaa, joista toinen on niin lähellä, ettei sitä huomaa. Vaan kostonjanoinen on myös Harry Hole itse. Ja hänen kostonsa on lopullinen." Takakansi)

Rakas rososärmämme, Harry Hole on täällä taas! Tällä kertaa varsin tuhdilla rautaisannoksella sivumäärän ollessa sitä luokkaa, että se arvelutti tällaista vankkumatonta Nesbø & Hole ystävääkin, mutta eipä tullut tosiaankaan tylsyyden vuorelle tarvottua:) Edellinen H. Hole stoori: Jano, 2017 ja sen jälkeinen Nesbøn mainio  Macbeth -versio, 2018.

Tässä uutuudessa yhtä pääosaa näyttelee resuinen mekko, joten helmat heilumaan:

-  Resuiseksi hiutunut mekko liehui takertuneena lahoon männynoksaan. Katsellessaan sitä vanhus muisti omasta lapsuudestaan laulun mekosta,
joka roikkui pyykkinarulla. Tämä mekko ei kuitenkaan liehunut leppeässä etelätuulessa, vaan huljui jääkylmänä virtaavassa joessa. Joen pohjalla oli hiljaista, ja vaikka kello oli viisi maaliskuisena iltapäivänä ja taivas veden yläpuolella oli säätiedotuksen mukaan pilvinen, ei jääkerroksen ja nelimetrisen vesimassan läpi siivilöityneestä auringonvalosta ollut jäljellä kuin kalpea kajastus.
Mänty ja mekko kylpivät sadunhohtoisessa hämyssä. Se oli kesämekko,
näin vanhus oli mielessään päätellyt, vaaleansininen, jossa oli valkoisia pilkkuja. 
Väri oli saattanut ajan myötä haalistua riippuen siitä, kauanko mekko oli roikkunut oksassa. Ja nyt sitä huuhtoi koski joka virtasi väsymättä, hyväili sen helmaa silloin kun vesi oli matalalla ja repi väkivalloin  kuohujen pauhatessa kovimmillaan mutta yhtä kaikki kulutti sitä vähä vähältä. Siinä mielessä resuinen mekko oli kuin hän itsekin, vanhus ajatteli. Se oli joskus merkinnyt jotain jollekulle, tytölle tai naiselle, miehen katseelle tai lapsen kätösille. Mutta nyt se oli hänen laillaan unohdettu ja hylätty, vailla käyttötarkoitusta, oman itsensä sisään sulkeutunut mykkä muinaisjäänne... 

Syntyjä syviä etsimättä pitkä sitaatti kertokoon siitä, että Nesbø on myös verraton tunnelman ja herkkä mielentilan kuvaaja sen ohella, että hän samaan hengenvetoon esittelee esim. vihamiehensä Svein Finnen kattavaa 26:n veitsen kokoelmaa mitä säihkyvimmin sanoin kuvaten veitsen vaikutustehoa käärmeen hypnoottisen tai kauniin naisen tenhon tapaiseksi kuitenkin antaen samalla suomalaiselle, Turusta ostetulle viattomalle ja neitseeelliselle puukolle  tässä yhteydessä varsin kyseenalaisen kunniamaininnan.

Mielenkiintoinen on professori Paul G. Mattiuzzin laatima murhaajien jako kahdeksaan kategoriaan: Kroonisesti aggressiiviset, kontrolloidun vihamieliset, väärin kohdellut, traumatisoituneet, pakkomielteinen ja kypsymätön narsisti, lähes mielenvikaisuuteen asti vainoharhainen ja mustasukkainen tappaja ja ilmiselvästi mielenvikainen. Nesbø tykittääkin piukkaa pohdintaa psykopaatin sisimmästä ja niistä tummista vesistä, jotka vellonnallaan murjovat yksilön mielen mustumaan, sysäävät rajan yli ja  tekevät ihmisestä tappajan, sarjamurhaajan.

Tämä kaarti onkin erinomaisesti edustettuna Veitsessä, suorastaan runsaudenpulaan ja valinnan vaikeuteen asti. Teemaan kuuluvasti veitsi välähtelee terävyyttään kiitettävällä nopeudella ja frekvenssillä, ja roppia ropisee roppakaupalla, verenroiskeita riittää riesaksi asti. Mutta se ei ole koko totuus eikä kirjan anti. Näin pitkäaikaisena HH:n seikkailujen ja tötöilyjen lukijana kohtasin näillä sivuilla rinnakkaisena  myös eräänlaisen HH:n kasvu- ja kypsymis-  sekä selviytymistarinan kuppien kallisteluineen ja tilapäisine muistinmenoineen - ja niistä huolimatta.
Ketterä ja monipolvinen juonenkulku mutkittelevine käänteine ja näkökulmineen sekä lihaa ja verta oleva henkilögalleria takasivat sen, ettei tullut saturaatiopistettä saavutettua, josta kiitos kuuluu myös Outi Mennan sujuvalle ja sutjakkaalle, varmaotteiselle käännökselle!

Millä mielellä Tuijata. Kulttuuripohdintoja  on Veitsen välähdyksiä tulkinnut selviää  klikkaamalla.

Veitsestä  aasinsiltaa kolpotellen hauskaan koulumuistoon: Ussantunilla oli opella joskus tapana pyytää järjestäjää loppumetreillä sammuttamaan luokasta valot, jolloin iltavuoroa kun kävimme, tuli säkkipimeää ja hipihiljaista. Hetken tauon jälkeen tunnelman virittäydyttyä tämä muhea, humoreski  pastorismies römeällä ja dramaattisella äänelle julisti " Veitsi välähti  -   kurkku katkesi ja   -   voileipä oli valmis!! Ja kuten tuolloin kipin kapin  niin nytkin

voikun tekoon mennä vinttuuttaa:

Mikko Andelin: "Opi kuolemaan oikein runoja elämästä" - ex Libris...

"Opi kuolemaan oikein runoja elämästä", Mikko Andelin, Nysalor -kustannus, 2019.

"Mikko Andelin  (s. 1976) on järvenpääläinen kirjastoalan opiskelija.
 Hän on ollut aina kiinnostunut sanoista ja niiden kääntelystä ja vääntelystä, kanssaihmisten iloksi ja ärtymykseksi. Opi kuolemaan oikein on Andelinin esikoisrunokokoelma, joka yhdistelee luovasti perinteistä ja modernia runomuotoa." (Takakansi)

                                                           ©Niklas Meltio

    
" Yllättäviä rinnastuksia. Sanallista leikittelyä. Aforistisesti asioiden ytimeen. Näistä aineksista on syntynyt runokokoelma, joka haastaa näennäisellä yksinkertaisuudellaan lukijan pohtimaan elämää ja ihmisyyttä. Runot ammentavat arkisista aineksista teräviä havaintoja mutta jättävät tilaa myös omille tulkinnoille." (Takakansi)

Koosteen nimi on mainio! Tämä uutukainen sisältää  merkityksellisesti nimetyt kannustavaluonteiset luvut: Hetkittäin on kaikki turvallista, Rohkeus on luottamuksen osa, Aina ei tarvitse olla ikävää, Haasteita, Ei pysähdytä, Istutaan ja tyynnytään, Kuin magneetti, Luonnosta, Varmuuden vuoksi, Voisipa olla suuttumatta, Löytöjä päästä ja Uskotaanko uniin. Poimintoja:

sydän kertoo tarinoista

kuullen sekuntien synnyn

aika kulkee kevyin jaloin

tavoittaen mitä tahtoo 

silmistä ymmärtää kaikenlaista

vaikka ei näkisi muuta

rakkaus ja mitä niitä on

olen sanaton

menneisyys on kaiku

joka ei vastaa

pudonneet pisarat ovat arat 

huomataan silloin kun ei pyydetä

nähdään jos toinen ei jarruta

osataan auttaa kantapään kautta

annetaan tila

kasva ja uskalla

jos ei tiedä ei välitä

jos ei tunne ei unohda

jos ei kysy ei käsitä

näkymä veteen piirretty

elämän osista

virtaus murtaa kuvat

ääni saa vajota

haikeus kalaparvena

ui kohti kotia

Andelinin selkeä ja lukijalleen  tilaa-antava runoteos on oiva esimerkki siitä, että pelkistetty ja pienimuotoinen puhuttelee.  Kaiken, myös verbaalisen runsauden ja ryöpytyksen keskellä ja hälinässä tämä oli hengitykselle hyväksi, sai katseen hymyilemään ja antoi tilaa aatosten lentää. 

Tämä esikoiskokoelma oli ilmava,  positiivisesti raikas, uudenoloinen  ja edukseen poikkeava sekä potentiaalia sisältävä, joten mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä jatkossa seuraa, -josko vaikka iloisesti  tuota esitetekstissä luvattua ärsytyskynnystä raapaistaisiin;)

Ajankohtaan istuvasti:

opi kuolemaan oikein

selvitä asiat

riitele riidat

koske ja ymmärrä

ole ja välitä
ota vähemmän kuin toit

                                                           

Ja sitten somasti:

villasukat halii

varpaita kunnolla

kynttilöiden liekki

tanssii vieressä

hunajalla

ja mehun voimalla

tehdään viltistä pesä

                                                 
Istutaan ja tyynnytään kynttiläin lempeässä valossa viettämään omanoloista pyhäinmiestenpäivää rentoutuen, rauhoittuen ja talven tulolle ovea raottaen  sekä viltin alle kääriytyen.

Kirjarakkautta/kirjarikas elämäni: tervetuloa mukaan lukusille ja vaihtamaan mielipiteitä:)

Tervetuloa marraskuu:

Un-su Kim: "Tappajat /설계자들 "- ex Libris...

"Tappajat", Un-su Kim, Like Kustannus Oy, 2019, 334 s., englanninkielisestä käännöksestä The Plotters suomentanut Katariina Laurila.

"Un-su Kim  (s. 1972) on palkittu eteläkorealainen kirjailija. Hänen teostensa päähenkilöt ovat usein yksinäisiä susia. Tappajat on myyty yli kahteenkymmeneen maahan, ja siitä on suunnitteilla elokuva." (Lievelehti)

                                                           © Dahuim Paik

"Korean salamurhamarkkinoilla kuohuu: vaalit lähestyvät, mutta palkkamurhien hinnat ovat romahtaneet. Toimeksiannot valuvat mitättömien pikkuapinoiden käsiin, ja taitavimmistakin ammattitappajista tulee ongelmajätettä yhdessä sivalluksessa. Reseng on yksi heistä. Varhain rikollisjärjestöön adoptoitu mies, joka puhuu vain veistä. Kun hän alkaa sooloilla ja kirjoittaa murhajuonia uusiksi, hänellä on jo toinen jalka polttouunissa. Alkaa surrealistinen, raaka ja hillitön leikki, jonka vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan." (Takakansi)

              
Jännittävää: eteläkorealainen dekkaristi, vieras kulttuuri ja toisenlainen yhteiskunta sekä tappajien ammattikunta muodostaviat kvartetin, jota ei voinut ohittaa. Teos sisältää seuraavat veikeänimiset luvut, jotka samalla ovat eräänlaisia yksittäisiä, kronologisia  tarinoita sankarimme, nunnaluostarin edestä roska-astiasta löydetyn Resengin uran varrelta: Vieraanvaraisuudesta,
Akilleen kantapää, Karhun lummikkituhkaamo, Koirankoppi, Kaljaviikko, Teurasmarkkinat, Mito, Neulontaa, Sammakko sammakosta, Parturi ja hänen vaimonsa ja Ovi vasemmalla.

Tappajan haaveista:  - Pitäisikö hänen vetää liipasimesta nyt? Jos hän tekisi sen,
hän olisi kotona kaupungissa ennen keskiyötä. Hän ottaisi kuuman kylvyn, 
joisi muutaman kaljan, sen verran että olisi kunnolla humalassa. Tai laittaisi vanhan Beatles-levyn soimaan ja miettisi mitä kaikkea tekisi sillä rahalla, 
joka olisi pian hänen pankkitilillään. Ehkä hän voisi tämän viimeisen keikkansa jälkeen muuttaa elämänsä suunnan. Hän voisi avata pizzerian lukiota vastapäätä tai myydä hattaraa puistossa.  Reseng kuvitteli, miten ojentelisi lapsille ilmapalloja ja hattaraa ja nuokkuisi auringossa. Hän voisi todella elää sellaista elämää,
eikö voisikin? Yhtäkkiä pelkkä ajatus tuntui suuremmoiselta. Mutta unelmointi sai odottaa siihen, kun hän olisi vetänyt liipaisimesta. Vanhus oli vielä elossa, eivätkä rahat olleet hänen tilillän.

Pääsekö koira kirpuistaan selviää sivuja kääntämällä, mutta eläinrakkautta osoittaa kahden siamilaiskissan: Työpöydän ja Lampunvarjostimen omistaja Reseng toimimalla yllä vastoin juonijain oheita lopettaen myös tämän Vanhuksen pitkäaikaisen uskollisen ystävän, suurikokoisen koiran, Pukin, koska se olisi muutoin hitaasti  kitumalla kuollut nälkään eikä olisi tottunut enää uuteen isäntäänkään. Armonlaukaus, jos mikä...

- "Miten aiot tappaa minut?" Reseng hätkähti. Hän oli ollut tappaja viisitoista vuotta, ja sinä aikana kukaan ei ollut kysynyt häneltä tätä. "Oletko tosissasi?"
"Olen", nainen vastasi sävyttömästi. Juonijan ohjeiden mukaan hänen piti murtaa naiselta niskat. Viisikymmentäkiloisen naisen siron niskan napsauttaisi katki helposti. Jos hän ei vastustelisi, se olisi nopeampaa ja kivuttomampiaa kuin voisi kuvitella. Mutta jos hän tappelisi vastaan, hänen kaulansa ihosta saattaisi lopuksi  törröttää katkennut nikama. "Miten haluaisit kuolla?"

Myös herkkää hienotunteisuutta on Resengillä tunnevaraston uumenissa antaessaan kohteensa paitsi valita lähtötapaansa, myös H-hetkeä ennen pukeutua, ehostaa itsensä ja suorittaa viimeisen valintansa. Ammattietiikkaa vai löperyyttä? Ammattikunnalla on oma hierarkiansa ja marssijärjestyksensä,
minkä lisäksi se osoittaa myös keskinäistä vankkaakin lojaliteettia,
- toki vain tiettyyn, omaan fyysiseen koskemattomuuteensa - saakka.

Salamurhabisneksellä, kuten taloudellisilla toiminnoilla tapana on, on myös ikiomat nousu- ja laskukautensa:
- Ironista kyllä, kun kolme vuosikymmentä kestänyt diktatuuri kaatui,
 kun demokratia eteni harppauksian ja kansakunta valitsi jälleen presidenttinsä äänestämällä, salamurhateollisuus alkoi kukoistaa. Diktatuurin aikakaudella salamurhat olivat hiljaisia operaatioita: niitä toteutti muutama juonija, hallituksen tai armeijan kouluttamat palkkamurhaajat ja pari luotettavaa alihankkijaa.
- Uusi demokraattinen hallitus ei voinut enää piestä rettelöitsijöitä hiljaisiksi siinä Namsanvuoren kellarissa, joten välttääkseen sekä kansan että lehdistön nuhteet, peittääkseen todisteet monimutkaisesta komento- ja toimeenpanoketjustaan ja välttääksen vastuutaan tulevaisuudessa se aloitti kaikessa hiljaisuudessa alihankintabisneksen. Ja niin alkoi ulkoistamisen aikakausi. Se oli halvempaa ja yksinkertaisempaa ja ennen kaikkea siistimpää, kun ei tarvinnut liata omia käsiään.
Poliitikot saivat  näin mahdollisuuden kääntää medialle viattomat ja järkyttyneet kasvonsa sekä syvästi  pahoitellen surkutella suikattua kuoleman suudelmaa tahi tapahtunutta katastrofia.

Aivan hullua kyllä - aiheen makaaberiuden huomioonottaen - lukukokemus osoitteutui hauskaksi, inhimilliseksi jopa korrektiutta kulttuurinsa myötä henkiväksi tarinaksi ammattitappajasta, joka melkoiseksi hämmästyksekseni ja hilpeydekseni liki onnistui herättämään sympatioita. Melkomoinen taidonnäyte Un-su Kimiltä! Kauniisti ja hirtehisesti raamitettu yksilötason kertomus eräästä ammattikunnasta aasialaisessa kulttuurissa.  Genrensä pirteä, pölyjä pöläyttelevä ja railakkaan raikas, kuvia kumartelematon ynnä ponteva tulokas!

-  Sanonnan mukaan hyväntahtoisuus syntyy siitä, että oma ruokakomero on täysi...

Komeroonsa  kurkkasi: