tiistai 1. tammikuuta 2019

Luigi Pirandello: "Vino nenä / Uno, nessuno e centomila" - ex Libris...


"Vino nenä", Luigi Pirandello, Impromptu Kustannus, 2018, 174 s., suomentanut Juuso Kortelainen. Kannen suunnittelu Kai Rentola.

"Luigi Pirandello (1867-1936)   on Italian kirjallisuuden klassikkonimiä.
Hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 1934. Kertojana Pirandelloa on verrattu aikalaisiinsa Italo Svevoon, Marcel Proustiin ja James Joyceen. Pirandellon romaaneja on tähän mennessä suomennettu vain kaksi: Elämän filmi (1927) sekä Mennyttä miestä (1992). Tätä lyhyttä listaa täydentää nyt Vino nenä. Suomennos: Juuso Kortelainen." (Kustantaja)


                                                              ©Wikipedia

"Luigi Pirandellon romaanin Vino nenä (Uno, nessuno e centomila, 1926) päähenkilö joutuu eksistentiaaliseen kriisiin. Pirandellon romaanissa tiivistyvät hänen monipuolisen kirjallisen tuotantonsa johtavat teemat – minuuden sirpaloituminen, kommunikaation mahdottomuus, todellisuuden suhteellisuus – ja ne puhuttelevat lukijaa edelleen, vaikka kirjan ilmestymisestä on kulunut kohta vuosisata." (Takakansi)

Mainiota: uusi vuosi ja uusi kirjailijatuttavuus! Teos sisältää kahdeksan kirjaa lyhytlukuisin alaotsikoin. Meillä on monta roolia, tapaa olla läsnä ja sisällämme asuu monta elementtiä alkaen pienestä rusettipäästä tai polvihoisupojasta.  Pirandello sukeltaa minuutemme syövereihin  päähenkilöään/itseään säästämättä, mikä tuottaa melkoisen ällistyttävän ja originellin lukukokemuksen.




-  "Voi, mikä ihme! Eikö ole yleisesti tiedettyä, että vaimot on varta vasten luotu löytämään miestensä viat?" Ah, niin vaimot; ei voi kiistää. Mutta täytyy myöntää että myös minä olin noina aikoina valmis jokaisesta minulle sanotusta sanasta - tai kärpäsestä jonka näin lentävän ohi - vajoamaan pohdiskelujen ja mietintöjen syövereihin, ja ne kaivelivat sisuksiani ja porasivat sieluuni reikiä halki ja poikki, ylös ja alas kuin myyrän pesää ilman että ulospäin näkyi mitään.

-  Minä halusin olla yksin aivan poikkeuksellisella ja uudella tavalla.
Aivan päinvastoin kuin te ajattelette: toisin sanoen ilman itseäni ja nimenomaan ulkopuolisen seurassa.

-  Voi sentään ystävä hyvä. Vaikka kuinka yrittäisitte, tarjoatte minulle aina omanlaisenne todellisuuden, vaikka hyväntahtoisesti uskoisittekin että se on samanlainen kuin minun. Ehkä se onkin, en kiistä. Voihan se hyvin ollakin. 
Mutta se on "minunlaiseni" tavalla jota minä en tunne enkä voi koskaan tunteakaan. Sen tunnette ainoastaan te, koska näette minut ulkoapäin. 
Siispä se on "minunlaiseni" teille, ei "minunlaiseni" minulle.

-  Ja täällä tummien pensasaitojen ja murenevien muurien välissä nämä kärrytiet, jotka omiin uriinsa uponneina seisovat paikallaan, eikä mikään vielä liiku niillä. 
Ja ilman on uutta. Ja hetki hetkeltä kaikki herää eloon. Käännän katseeni välittömästi pois kaikesta siitä mikä pysähtyy ja kuolee. Ainoastaan niin pystyn vielä elämään. Syntyen hetki hetkeltä uudelleen. Estäen ajatuksiani ryhtymästä taas työhön sisälläni, ja sisälleni syntymästä taas onttojen rakennelmien tyhjyyttä.

Niin, keitä me olemme? Kuka minä olen? Itselleni? Toisille? Maailmalle?
Kuinka näen muut omasta todellisuudestani käsin vs. kuinka muut näkevät minut?
Proosallisesti sarjasta  elävä elämä: vastaantuleva, enemmän elämää nähnyt naapurinrouva pihakäytävällä: "Onpa se kaunista, kun kaksi vanhaa ihmistä kulkee käsi kädessä!" Me2 kuin yhteisestä sopimuksesta käännämme päämme taaksepäin nähdäksemme tuon parin. Eihän siellä ketään... Vanhaa?
Syvän hiljaisuuden vallitessa kävelimme kotiovesta sisään ja jäimme ihmeissämme, syvän epäuskoisuuden vallassa pitkään tuijottamaan toinen toisiamme; mekö?

Ehdottoman erilaista, intresanttia ja itselleni uudenoloista, poikkeavaa eksistentialista pohdintaa ja aatosten poluilla polveilevaa kulkua peruskysymyksen "Kuka minä olen?" äärellä ja tiimoilta.
Pirandellon matkassa ei aika tullut pitkäksi ja vaikka hänen mielenliikkeidensä seuraaminen vaati valppautta ja muutaman paluuperän tekemisen, oli tämä immersiivinen laatuteos ilman muuta mitä parhain valinta aloittaa uusi kirjavuosi 2019!  Erinomaisen tyylikäs ja aistikas ulkoasu on Kai Rentolan käsialaa.

Hämmentyneenä, mutta hyvillään:

6 kommenttia:

  1. Onhan se välillä terveellistä miettiä sitä kuka minä olen kysymystä ja lisätä siihen muitakin kysymyksiä, kuten mitä minä haluan, mitä minä unelmoin, mitä minä toivon. Se minä tahtoo unohtua parisuhteessa ja vanhemmuudessa. Jos ystäviltä ja tuttavilta kysyy, että mitä sinulle kuuluu, niin vastauksena luetellaan lasten ja lastenlasten tekemiset ja se oma itse unohtuu kertoa. Lapset ja nuoret vastaavat näihin kysymyksiin mielellään ja sanovat minä...
    Onkohan kirjailija antanut kirjalleen nimen oman nenänsä mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai, pitää paikkansa päivittämisen tarpeineen; minä on avainsana kaikkeen muuhun...
      Jep: ja kun ikätovereilta kysyi: "Mitä sinulle kuuluu?" pukkasi vastaukseksi pitkää epikriisiä. Kysyi, sillä en kysy enää.
      Lapset ja nuoret painivat ihan omassa sarjassaan riemastuttavine vastauksineen, toilauksista kertoessaan ja avarine aatoksineen.
      Voihan nenä, hauska kysmys, jota fundeeratessa vinksahti nenä vinoon:)

      Poista
  2. Mennyttä miestä päähenkilö, luultavasti ei lopulta tiennyt kuka oli, sen olen lukenut, ja hienoa että herran tuotantoa on suomennettu lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mennyttä miestä onkin kehuttu lähinnä näytelmäkirjailijana pidetyn Pirandellon parhaaksi proosateokseksi ja kyllä tässä nenässäkin heräsi hienoinen epäilys sankarin tietoisuuden tasosta; mielenkiintoinen teos:)

      Poista
  3. Hieno kirjavuoden avaus! Ja kysymyksiä, joita itsekin tulee pohtineeksi näinä päivinä...

    Ja taasen: kiitokset minulle uuden kirjailijanimen esittelystä! Latino Luigi Pirandellon nimen 'mielenkiintoisia kirjailijoita' -listalleni!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta ja kyllä vaan, eikä tätä lukiessa mennyt oma nenä vinoon:)

      Poista