torstai 28. maaliskuuta 2019

Arto Lappi: "Taivaanpohjassa laulavat valaat" - ex Libris...


"Taivaanpohjassa laulavat valaat Valitut runot 2000 - 2018,  Arto Lappi, Enostone, 2018, 299 s.

"Arto Lappi (s.1966)   on tamperelainen runoilija. Hän kirjoittaa japanilaiseen perinteeseen nojaavia tanka- ja haiku-mittaisia runoja, joissa sanotaan suuria ajatuksia vähin sanoin. Lapin esikoisteos Ei perhonen siivistään tiedä ilmestyi 2001. Päivätyönsä hän tekee Tampereella antikvariaatti Lukulaarissa." (Kirjasampo)

"Olen kerännyt kirjan materiaalin kahdeksasta ensimmäisestä kokoelmasta, tuorein Veden äänet on rajattu tilasyistä ulkopuolelle. Mukana on pieni määrä japanilaisia tanka-suomennoksia kokoelmasta Kevätsateiden aika." (Lukijalle)


                                                          C Hannele Kivilahti
                                                    

Kirjailijan Lukijalle saatesanojen lisäksi on Tero Tähtinen laatinut Lapista ja hänen tuotannostaan hyvin avaavan Ajatuksia... kirjoitelman ja takakannesta löytyy Kai Niemisen arvio kirjailijan tuotannosta: -  Arto Lapin runoille on ominaista hellä huumori, joka kuitenkin nipistää korvalehdestä: havahdu,
pidä aistit avoinna, älä turru.
Omakohtaisesti tämän uskomattoman inhimillisesti laaja-alaisen koosten luettuani, voin vain todeta, jottei  tämän kauniisti ja sisältöä kuvaavasti nimetyn koosteen äärellä turtumisestä niin pienintäkään pelkoa, vaan lukijana tapahtuu havahtumista ja heräämistä...



Päivänkakkarat,
hampaat niin iloisesti 
harallaan Kesä.

Miksi matkalle
tarvitaan tavaraa niin
paljon, minulla
on reikä taskussa ja
sinne mahtuu kaikki.

Miksi miettisin
mistä kirjoittaa - kunhan
kukat kukkivat,
ruoho tuoksuu ruoholta -
nukun yöni rauhassa.

Torvijäkälät näyttävät mitättömiltä,
mutta lähempää voi
nähdä trumpettien soivan:
puiden latvoissa kuulee puhalluksen.

Kevään odotus,
tämä levoton olo.
Katselen kuinka
koira nuuhkii valoa
kynnyksien raoista.

Koiranputkia,
latinaksi Anthriscus.
Niiden toimesta
koko ylösnousemus
pientareilla tapahtuu.

Toisille riittää
huvipuistoksi pelkkä pyöröovi.

Mitään kestävää 
en ole saanut aikaan .
Hiekkalinnojen
rakentaja taitaa myös lumiukkojen teon.


Tässäpä meillä kooste, joka kestää monta lukukertaa ja avaa lukijalleen kerta kerralta uusia portteja Lapin ajattelumaailmaan ja kekseliäiden, omakohtaisleimaisten oivallusten ääreen.
Lukiessa kokee vahvasti, että Lappi sekä seisoo tekstiensä takana sekä on sinut niiden kanssa. Se jos mikä on vahvuutta ja aitouden antia, - meille lukijoille.

Mikä noheva uusi tuttavuus! Kauttaaltaan oivaltavaa, ajateltua ja elämänmyöteistä runoutta, joka tuotti mielihyvää ja lukemisten iloa!
Oiva lahjaidea kevään tuleville juhlijoille matkaevääksi maailmalle.

- Kohta, jossa kirjoittaja ja lukija paiskaavat kättä, on sama kuin paikka, jossa janoisen huulet koskettavat virtaavan veden pintaa. Näin syntyy kohtaamisen ihme. Se on viime kädessä runouden taian salaisuus.
(Tero Tähtinen, Mietiskelijä palaa yksinkertaiseen. Ajatuksia Arto Lapin runouden äärellä)

Runouden taika toimi.

Lumiukoista  hiekkalinnoihin:

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Søren Sveistrup: "Kastanjamies/ Kastanjemanden" - ex Libris...


"Kastanjamies", Søren Sveistrup, Otava, 2019, 542 s., suomentanut
Antti Saarilahti. Kansi: Kirsti Maula.

"Tanskalainen Søren Sveistrup  (s.1968) on maailmankuulu käsikirjoittaja ja
Jälkiä jättämättä -menestyssarjan luoja. Hän on voittanut lukemattomia palkintoja, mm. sekä Emmy- että BAFTA-palkinnot käsikirjoituksistaan." (Lievelehti)

                                                              C Les Karner

"Rauhallisesta lähiöstä Kööpenhaminassa löytyy kammottavalla tavalla murhattu nainen - nuori äiti, jonka lapsi on nukkunut mitään aavistamatta huoneessaan, samalla kun äiti on kidutettu kuoliaaksi. Ruumiin lähelle on asetettu kastanjanukke. Kunnianhimoinen nuori poliisi Naia Thulin alkaa tutkia tapausta. Todisteet yhdistävät murhan vuosi sitten tapahtuneeseen lapsen katoamiseen. Pian löytyy toinen raa´asti murhattu nainen vierellään tuttu kastanjanukke. Thulin aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan. Murhaajan karmea suunnitelma on vasta alussa." (Takakansi)


Uusi tanskalainen kirjailijatuttavuus aloittaa vahvasti esikoisdekkarillan, veikeästi Kastanjamieheksi nimetyllä, joten odotusarvoltaan mielenkiintoinen lukukokemus edessä, arvelin. Kirjailija käyttää lyhyiden lukujen tekniikkaa onnistuneesti välttäen varmaotteisesti riskinä olevan sirpaloitumisen vaaran. Flashinomaiset väläykset toimivat yllättävän hyvin. Eikä tuo etelässä nenähermoja kutitteleva paahdettujen kastanjoiden tuoksukaan saa kuin suun herkkua vartoillessa napsamaan...

Työparista: Heistä oli tullut työpari melkein vahingossa, mutta Jensenin muistikuvien mukaan he olivat olleet samalla aallonpituudella heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ricksillä oli ollut juuri ne ominaisuudet, jotka tekivät ihmisestä siedettävän parin. Ei erityisen nokkela tai sanavalmis - itse asiassa Ricks oli harvoin puhunut monta lausetta yhteen kyytiin - mutta hän oli suunnattoman sinnikäs ja uskollinen, kun hänet sai omalle puolelleen. Lisäksi Ricksillä oli tervettä epäluuloa lähes kaikkea ja kaikkia kohtaan, luultavasti siksi, että miestä oli kiusattu suurimman osan lapsuudestaan. Jensen oli ymmärtänyt heti, 
miten Ricksin potentiaalista saisi kaiken irti: jos Jensen oli ollut pää, niin Ricks oli ollut vartalo.
Heille oli pian kehittynyt luontainen inho kaikkia pomoja kohtaan - ne eivät tajunneet poliisityöstä paskan vertaa. Yhdessä he olivat pistäneet telkien taakse niin monta pyöräjengiläistä, ählämiä, vaimonhakkaajaa, raiskaajaa ja murhaajaa, että palkankorotuksia ja mitaleita olisi pitänyt tulla ropisemalla aina eläkeikään saakka. Mutta yhteiskunta ei toimi sillä tavalla. 
Elämässä eivät nallekarkit mene tasan.

Teoksen ydin, juju on - ei suinkaan reipasotteisesti kuvatuissa viidakkoveitsen, sahan ja vastaavien katkontavimpottien pörähdyksissä etovine tuloksineen - vaan vastentahtoisesti yhteen niitatun työparin Thulin & Hess parivaljakossa ja keskinäisessä kemiassa,
joista jälkimmäinen hyvin varoen hiljalleen valuu omiin tuloksellisiin uomiinsa. Tarmokas ja siviilissä suoraotteinen sekä toimintavalmis Naia Thulin kera haahuilevanoloisen, mutta kysymyksiään satunnaisesti tykittävän machoagentin,  Europol-heppu Markin Hessin, jolla on salaperäineen menneisyys ja tutkinassa vihikoiran sitkeys. Joskaan eivät muutkaan teoksen henkilöt valjuudesta tahi verenvähyydestä kärsi.

Yhteistyöstä:  - Käytävät ovat tyhjiä ja himmeästi valaistuja, kun Thulin astuu Glostrupin sairaalan lasten ja nuorten psykiatriseen keskukseen. 
Tiskille saapuessaan hän näkee Hessin väittelevän iäkkään hoitajan kanssa taaempana kansliassa.  - Thulin työntyy heidän ohitseen, koputtaa ja avaa oven. "Tule mukaani." Hess huomaa Thulinin ja seuraa vastahakoisesti sairaanhoitajan kärttyisen katseen alla. "Minun pitää päästä puhumaan pojan kanssa, mutta joku idiootti meni lupaamaan henkilökunnalle, ettei poikaa enää häirittäisi tänään." 
"Minä lupasin sen. Mistä sinun pitäisi puhua pojan kanssa?" 
Thulin katsoo Hessiä, jonka kasvoissa ja sormissa on jostain syystä valkoisia maalitäpliä. "Poikaa on jo jututettu tänään kerran, ja jos et pysty kertomaan minulle, mistä oikein on kyse, se ei voi olla niin tärkeää." "Minulla on vain muutama kysymys. Jos saat puhuttua  hoitajan ympäri, lupaan pyytää huomenna sairauslomaa."...  
Eipä humoreski kollega juuri tuon parempaa työparilleen lupaamaan:)

Kiinnostava ja omanoloinen uuden kertojaäänen dekkari, jonka parissa aika kului sukkelasti ja mukavasti.  Pienin reunahuomautuksin, noin jatkoa silmälläpitäen: brutaliteettejä oli riittävästi, hiuksenhienosti ei kompastuskiviksi asti.
Pitkälti löytyi myös kelpo pohdintaa lapsuudenaikaisten traumojen merkityksestä ihmisen kehityskululle, suuntautumiselle ja aikuisuudelle. Jotkut reput ovat raskaampia kantaa, vaikka harvapa kai meistä kenestäkään ilman minkäänlaista nyssykkää on aikuisuuden kynnykselle selvinnyt. Kastanjakojullekaan en nyt juuri het´siltään houkuttelevistä tuoksahduksista huolimati poikkeaisi, kaikeksi onneksi ei ole niiden sesonkikaan.  Plussapisteitä heruu vielä siitä, että taitavasti Sveistrup onnistuu vielä tiivistämään ja tihentämään tunnelmaa loppua kohden yllättävine loppuratkaisuineen. Hyytävän tehokkaan ja tyylikkään kannen  taituroi Kirsti Maula.  Jatkoa mielenkiinnolla odottaen!


-  Elämässä eivät nallekarkit mene tasan.

Mutta pärjäillään:


sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

"Joutsen on ihmisestä rikottu linnuksi"...


Laulujoutsen on  pyhin linnuista. Se on karhun ja hirven rinnalla yksi itämerensuomalaisten heimojen jumalallisista esi-isistä. Joutsenen uskottiin pitävän yhteyttä maailmojen välillä, eikä ihmissuvun esi-isää saanut vahingoittaa tai syödä. (Taivaannaula)

Varhainen  aamukävely kulki tänään siltojen alaisten sulapaikkojen myötäisesti  ja eipä aikakaan, kun hiljaisuudessa kaikui kevään kuuluvin fanfaari! Tuo odotettu ja  tervetullut jousenten kalkatus, yksi ensimmäisiä varmoja kevään merkkejä.




Kaiken kaikkiaan näköhavaintoja saimme kahdesta pariskunnasta sekä yhdestä jäällä tepsuttelevasta kolmikosta, lienee ollut männä vuoden poikanen pariskunnan matkassa.


Uljasta ja ryhdikästä ihailtavaa!

Kotipihallakin oli puustoissa appeen äärellä kuhinaa ja sirkutusta ilmassa. Sinitiaisparvi pyörähti taanna päivänä joukolla ruokailemassa ja tänäänkin oli vielä yksilöitä paikalla. Mustarastas poikkesi tapansa mukaan moikkaamassa, vaan sen huilu ei vielä ilmassa soi.


Jokos arvaisi tokaista, jotta se on sitten kevät!?

Uskalikkona:

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Evakkoreissulla Osa 3...


Reissu on sujunut sutjakkaasti, kuusi viikkoa takana ja kolme edessä.
Aika EI ole tullut pitkäksi ja edelleen viihdymme täällä luonnon helmassa moodilla kaukana kavala maailma. Kokemus on ollut kaiken kaikkiaan uskomattoman upea, tasapainottava, avartava ja toinen toisiamme entisestään lähentävä,
josta kaikesta olen hyvin kiitollinen. Ulkoilureittimahdollisuuksia on useita, eikä tarvitse todellakaan tallata tömppänä eestaas yhtä ja samaa nimismiehen kiharan pätkää. Jäällä on ropsuteltu menemään niemennokasta toiseen, hankikanto puolestaan on avannut metsän saloja. Tuli koetuksi ensi kertaa myös vekkuli ja erikoinen lumisokeus: olo oli kuin pumpulipallon sisällä. Tiesi askeltavansa muttei muuta ympärillä. - epätodellista.

Sohjoisella ves´jäällä porskuteltaessa ei Goretxistä ollut avuksi, vaan muistui lapsuuden riemujen aamenta-plottis ja hyppy vesilätäkköön mieleen, kun popojen sisällä varpulit somasti ottivat kylmää kylpyään...
Maantien reunaa on koluttu postilaatikkokeikoilla. Jonkun kerran sileillä jäillä  pihasta pitäen on annettu kerrankin järjen voittaa uhmaamatta kohtaloamme eli vietetty suosilla  kotipäivää.




Sosiaalisuudesta:  Oli tarkoitus kyliltä tullessa hakea isäntäväeltä proosallisesti pölypusseja. vaan eivät olleet kotosalla, joten sovittiin seuraavaksi päiväksi. Illansuussa rimpahutti isäntä, kysellen josko samalla kahvi kelpaisi ja josko meillä allergioita tms. No, näin sitten sovitusti kyläluudiksi ennättäydyimme, piipahtamaan. Jos ei nykyisin muutoinkaan enää ole tapana  piipahdella niin täällä kun istutaan alas niin sitten ajan kanssa kunnolla. Kuulumisia vaihdettiin ja rupateltiin yleiset asiat ml. lapset ja lapsenlapset.
N. 1.5 h:n kohdalla aprikoin käydä lähtöä rakentelemaan, kun emäntä hilppaisikin keitintä päälle ja sen seitsemän sortin tarjoilut odottivat mallilla kaikkea "pakko" maistaa.  Kuluneen 3,5 -tuntisen aikana, jolloin maailmakin ehdittiin asetella. jos ei nyt vallan jengoilleen niin parempaan malliin kuitenkin, opin - kuten tämän koko turneemme aikana yleensäkin - paljon erilaisista tavoista elää, nähdä ja arvottaa elämää sekä arvoistamme, jotka osoittautuivat yllättävän yhteneväisiksi ytimiltään:)




Luonnosta: Lintujen ravintolan kanta-asiakkaina on pysynyt tali- ja metsätiaisten sopuun soljunut porukka. Eilispäivänä, kun kaupunkireissulta kotiuduimme, odotti melkoinen yllätys puussa roikkuvine typötyhjine pusseineen ja maassa olevine kuoriläjineen. Oletimme asialla olleen pariin kertaan havaitun närhipariskunnan. Vaan kuinka ollakaan, tänään aamusella hangella tepasteli käki, jonka syyksi emme kuitenkaan ryöstöretkeä laskeneet, sillä nuo sinänsä kauniit närhet julkesivat uusia temppunsa. Myös supit ja puput ovat käväisseet yöaikaan tutkimassa tarjontaa. Törkeää! Ymmärrettävää?

Ensimmäiset kevättulijat ovat sillan alusen sulavedessä saukkojen kotialuille ilmaantunut telkkäpari 19.3. ja erityisesti tänään aamusella havaittu, luultavimmin iltahämärän lennolla saapunut, sielua sykähdyttänyt uljas joutsenpari! Superkuukin näyttäytyi yöllä pilvisen päivän jäljiltä.
Pieniä asioita - suuria tunteita ja elämyksiä...




Nollakelin, häikäisevän auringonpaisteen ja liki myrskyisisten tuulten tuiverrusten keskeltä yllä olevien ennusmerkkien voimalla kohti kevättä. Iloista & eloista viikonloppua!

Kahvikissana & Lintubongarina:

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Yu Hua: "Kiina kymmenellä sanalla/ Shige cihui li de Zhongguo" - ex Libris...


"Kiina kymmenellä sanalla", Yu Hua, Aula & Co, 2019, 315 s., suomentanut
 Rauno Sainio. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.

"Yu Hua  (s.1960) on kiinalainen kirjailija, joka teoksia on käännetty useille eri kielille. Häntä pidetään yhtenä Kiinan merkittävimmistä kirjailijoista.
Yu Hualta on aiemmin julkaistu suomeksi romaanit Elämänkaari (2016) ja
Xu Sanguanin elämä ja verikaupat (2017)." (Lievelehti)

                                                             C Aula & Co


"Kiinan tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluva Yu Hua on valinnut kymmenen sanaa, joista kukin tarjoaa oman näkökulman, josta voi tarkastella Kiinan huimaa muutosta, sen syitä ja seurauksia, maan lähihistoriaa ja nykytilaa sekä kytköksiä menneisyyden ja tämän päivän välillä. Lopputulos on ainutlaatuinen, henkilökohtaisten kokemusten ja aitojen kiinalaisten tarinoiden värittämä harppaus ajan ja avaruuden halki. Teos johdattaa lukijan tämän päivän Kiinan mullistaviin muutoksiin sekä maan monimutkaiseen, räikeiden vastakohtaisuuksien täyttämään yhteiskuntaan." (Takakansi)






Yu Huan Elämänkaari, 2016,  oli ihastuttavaa luettavaa kirvoittaen lopputuleman:  Huan suonissa virtaa tarinaniskijäin veljeskunnan  veri. Harmoninen kaari, jota oli silkka ilo lukea!

Kiina on maa, jolla on melkoinen ja monimuotoinen sekä vellova historia takanaan. Wikipedian mukaan Kiina on noin 1,4 miljardilla asukkaallaan väkiluvultaan maailman suurin maa ja pinta-alaltaan kolmanneksi suurin  Venäjän ja Kanadan jälkeen. Nykyään Kiina lasketaan poliittiseksi, taloudelliseksi ja sotilaalliseksi supervallaksi. Kiinan kansanarmeijan miesvahvuus on maailman suurin yli 2,8 miljoonalla sotilaallaan. Lisäksi Kiina on ydinasevaltio. 
Kaikki syyt siis seurata suurella kiinnostuksella tämän jättiläisen
nykyisiä ja tulevia askelia.

Yu Huanin teos selvittää kymmenellä sanalla muutamia piirteitä, jotka auttavat meitä paremmin ymmärtämään Kiinan menneisyyttä ja tulevaisuuttakin. Avainsanat ovat: Kansa, Johtaja, Lukeminen, Kirjoittaminen, Lu Xun, Erot, Vallankumous, Ruohonjuuret, Jäljitelmä ja Höynäytys sekä Epilogi.

Yu Huan toteaa Alkusanoissa: En usko, että mikään tässä maailmassa voi yhdistää ihmisiä samalla tavalla kuin kipu, sillä kivun tuoma yhteys kumpuaa suoraan ihmissydämen sisimmistä sopukoista. Niinpä kun kirjoitin tässä kirjassa Kiinan kivusta, kirjoitin samalla omastani. Kiinan tuntema kipu on myös minun kipuani. Tämä pätee myös teoksen lukijan tuntemuksiin kerronnan tempaistessa mukaan matkalle avaamaan jättiläisen sisintä. 

-  Arki saattaa päällisin puolin vaikuttaa ikävystyttävältä ja turhanpäiväiseltä, mutta tosiasiassa se kätkee sisäänsä kaiken, arki on rikasta, kaikenkattavaa, koskettavaa. Politiikka, historia, talous, yhteiskunta, kulttuuri, muistomme, tunteemme, toiveemme, salaisuutemme ja vielä paljon, paljon muuta - tällä kaikella on äänensä jokapäiväisessä arjessamme. Arki on kuin avara metsä, ja hyväksi lykyksemme kiinan kielellä on tarjota aiheeseen sopiva sananlaskukin: "Avarassa metsässä on lintua jos jonkinlaista."

Kiinan tapahtumia on uteliaasti tullut seurattua,  luettua etupäässä vain lehdistöstä ja kuunneltua uutisten kertomaa. Yu Hua puolestaan välittää silmiemme eteen sisältäpäin, omakohtaisesti ja kauniin rauhaisalla tavalla kokemaansa, kehityskaartansa ja maansa historiaa käänteisesti lähtökohtanaan seuraukset, johdattaen lukijansa oman äänensä ja tulkintansa kautta syiden äärelle, - mielenkiintoista ja mielenkiintoisesti. Teoksen anti on sen verran runsasta, että muistiinpanoja lukiessa kertyi ennätysmäärä, joten tyydyn tässä muutamaan sitaattiin ja avaamaan Yu Huan ajatuksia lukemisesta ja kirjoittamisesta, jättäen poliittiset ja yhteiskunnalliset näkökohdat sekä visiot mahdollisen lukijan itsensä löydettäviksi, nautittaviksi ja pohdiskeltaviksi.

-  Joka kerta kun ryhdyn lukemaan hyvää kirjaa, uppoudun siihen täysin. olen kuin pelokas lapsi, joka varovasti tarttuu kirjaa takinkulmasta ja yrittää ottaa sen askelluksesta mallia yhteisellä matkalla ajan virrassa. Kirja on lämpöinen matka täynnä suuria tunteita, se vie minut ensin mennessään ja sallii minun sitten palata yksin takaisin kotiin. Ja vasta kotiin jo palattuani ymmärrän, että tuo kirja on nyt sydämessäni ja pysyy siellä päivieni loppuun saakka.

-  Nyt kun olen kirjoittanut jo usean vuosikymmenen ajan, voin varmuudella sanoa rakastavani kirjoittamista. Jokaisella ihmisellä on haaveita ja toiveita ja tunteita, joita he eivät kykene ilmaisemaan, koska ympäröivä todellisuus ja niin sanottu terve järki hillitsevät heitä. Kirjoittamisen maailmassa näitä tukahdutettuja toiveita ja tunteita saa kuitenkin ilmaista sydämensä kyllyydestä. Uskon kirjoittamisesta olevan hyötyä niin henkiselle kuin fyysisellekin hyvinvoinnillemme, koska sillä on voima tehdä ihmisestä kokonainen. Kirjoittaminen tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden kahteen eri elämänpolkuun, joista toinen on todellinen ja toinen kuvitteellinen. Näiden polkujen välistä suhdetta voi verrata suhteeseen terveyden ja sairauden välillä: kun toinen valtaa tilaa, toinen joutuu perääntymään. Mitä ikävystyttävämpi oma todellisuuteni on, sitä rikkaammaksi muuttuu kuvitteellinen polkuni.

Kiinan muutoksen nopeaa tietä Yu Hua avaa kuvaamalla sitä, mikä kuvitteellisesti eri aikausien kiinalaispoikien mukaan elämässä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista: Kulttuurivallankuvouksen poika olisi voinut vastata: "Vallankumous ja kamppailu." Poika uudistusten ja avautumisen aikakaudelta 90-luvun alusta olisi ehkä sanonut: "Ura ja rakkaus." Ja lopuksi tämän päivän kiinalaispojan vastaus:" Raha ja kaunottaret." 

Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, kolme kovaa vaikuttajaa ja pähkinää maailman huomioon otettaviksi ja  purtaviksi. Jos itse olisin vielä nuori, ainevalintoihini kuuluisi ehdottamasti kiinan kieli, eli asetan oman panokseni Kiinalle ja sen globaalin vaikutusvallan painopisteen väistämättömälle, voimakkaalle ja nopealle edelleen vahvistumiselle...

Runsassisältöinen ja antoisa teos, joka kirjailijan silmin avaa tuota suurta tuntematonta maata. Yu Huan kerronta on eloisaa, ymmärtäväistä ja hymyn pilke silmissä historian ja kehityksen poluilla sekä nyky-yhteiskunnan innovaatioiden, uuden teknologian, kaupunkilaistumisen jne sekä elitististenkin ilmiöiden  keralla kulkevaa. Sivumääräänsä huomattavasti suurempi  anniltaan; tuuhea teos, jonka lukeminen näin ruohonjuuritasolaisellekin - käsite, jota Yu Hua myös kiinalaisnäkökulmasta avaa - ehdottomasti kannatti, opetti ja jäi ajatteluttamaan!

Rauno Sainion taidokas ja eloisa käännös sekä Sanna-Reeta Meilahden tyylikäs kansi kuorruttivat tämän herkullisen lukunautinnon!

Lopuksi eräs viime aikoina Kiinassa suosittu vitsinpoikanen:
Tämän yhteiskunnan epäreiluus johtuu mistä? Siitä, että kun kaunotar sanoo "Haluan timanttisormuksen", hän saa timanttisormuksen, ja kun rikas sanoo "haluan kaunottaren", hän saa kaunottaren, mutta kun minä sanon "haluan ottaa suihkun", hanasta ei tulekaan vettä...

-  Omaa elämäänsä muisteleva saa elää elämänsä uudelleen. Martialis
 

Ajan virrassa,  avaruuden halki ja metsässä lintuja bongaillen:

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Kai Aareleid: "Lue minua" - ex Libris...


"Lue minua", Kai Aareleid, ntamo, Helsinki 2018, 104 s., suomentanut
 Kai Aareleid.

"Kai Aareleid (s. 1972) kuuluu tämän päivän Viron keskeisiin sanataiteilijoihin. Hänen ensimmäinen suomenkielinen runoteoksensa Lue minua rakentuu kokoelmien Naiset teel (2015) ja Vihm ja vein (2017) runoista sekä muutamista niihin sisältymättömistä teksteistä. Kaikki suomennokset virosta ovat kääntäjänäkin ansioituneen tekijän omaa käsialaa. Aareleidilta on julkaistu syksyllä 2018 romaani Korttitalo (Linnade põletamine, 2016.
Suom. Outi Hytönen." ( S&S.)

                                                              C TIXE-2007


"Lue minua on pakahduttavan kaunista rakkauslyriikkaa ja kirkasta nykykirjallisuutta. Näiden säkeiden minä tuntuu yltävän itseensä yhtä varmasti kuin toiseenkin. Onhan niin, että ”me molemmat haluamme/ muistaa jotain/ unohtaa jotain”. (S&S)

Kokoelma on jaettu lukuihin: Bukharalainen yösoitto, Läheisyydestä,
Kafka ja kaasutin, Porto, porto, ja Sagö sekä Hitaita hetkiä. 



Ensikosketukseni Aareleidin tuotantoon oli Korttitalo, 2018, ja se sai lausumahan: Korttitalo on erinomainen symbolinen  nimi tälle teokselle,
jonka sisältö - kuten itse elämäkin - on erillisistä ja irrallisista korteista asumamme talon kokoiseksi ja näköiseksi koottu.

Kun keväisin aina tuppaa runottamaan, ensirunot mukavasti istuen auringonpaisteisella kannonnokalla tahi kotoisasti parveketuolilla, niin huolimatta vallitsevasta tuhruisesta nollakelistä, valkean eri sävyistä, usvaisista metsänreunoista ja loskan loiskeesta äskeisellä jääkävelyllä, annetaan keväälle Aareleidin myötä mahdollisuus kurkata sielumme sopukoihin:


Maantiedettä
en ole varma
oletko enemmän lähteeni
vai deltani
potenssini
vai neliöjuureni
täysi vaiko
suorakulmani

halkaisijani olet
sen
tiedän 


No man is an island 
yksikään ihminen ei ole saari
täysin irrallaan muista
mutta kaksi ihmistä on
pieni luoto avomeressä



Vain sinä
olen jakanut palasia sielustani
muiden ihmisten kanssa
palasia ruumiistani muiden -
muiden kanssa
mutta vain sinä
olet kulkenut unieni kaduilla


Villinainen 
villinainen peilin edessä
kiillottaa hopeisen kruununsa
suoristaa oksiaan
hymyilee peilissä
astuu tyynesti ja varmasti
metsää kohti
missä kasvavat
hänen kaltaisensa
puut

Ja niin - kuten Korttitalo - ovat nämä runotkin. Kevätkauden avaus.
Kaunista herkkää ja koskettavaa. Emmehän me enempää keneltäkään voi toivoa ja pyytää kuin: Lue minua...


Hymyillen:

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Sattuipas somasti...


 kun tuskin olin ehtinyt syventyä laajemmin Soili Poijulan resilienssin saloihin, niin omaan nilkkaanhan tuo koetinkivi oitis osui: Kanssakulkija ilmoitti kokevansa epätodellista oloa tiistaipäivänä, mikä jo oli käynyt itselle ilmeiseksi. Sitten otettiin Omron puhisemaan, ja tuo apparaatti toimitti  sitkeästi erroria errorin perään. Oma kontrollimittaus osoitti vimpotin kuitenkin olevan terveen kirjoissa - Kanssakulkijan ei.

Liekö tuo innostunut niin sitten tästä maakuntamatkailusta, että
Lahden Sinfoniettan poikiman innostuksen jälkeen halusi painaa oman versionsa ja tassunjälkensä aikakirjoihin?
Tilanne kuitenkin eskaloitui, joten nettiselvittelyjen sekä rimpahuttelun jälkeen saimme kehotuksen saapua paikalle. Näin ollen ajaa porhalsimme iltapimeällä kohti Lahtea ja PHHKY:n Akuutti24:ää.

Mittari kesti siellä koitoksen kivuten kohti korkeuksia, asianmukaiset kokeet otettiin ja lääkärin - selkeästi upseerisainesta - suoritettua tarmokkaat kontrollisulkeiset: silmät kiinni - vie käsi nenälle -  hartiat ylös ja alas,
- kädet suoriksi eteen ja kämmen ylös-alas-ylös jne.   hopi-hopi-hela-setti
saimme luvan puolen yön huonommalla puoliskolla palata takaisin kotimökillemme liki kuusituntisen performanssin jälkeen komian kuunsirpin valaistessa tietämme.  Relienssit  pitivät ja kasvatimme niitä taas yhden piirun verran.

Mikä  erittäin positiivista: palvelu oli kauttaaltaan ammattitaitoista, informatiivista, erittäin ystävällistä ja kiireetöntä sekä kaikki toimenpiteet sujuivat piiruntarkasti ilmoitetun mukaan. Lämmin kiitos ja kumarrus siis Lahden yksikölle!




SOTE vai ei on puhkikoluttu ja yllä oiva osoitus siitä, kuinka hoidon pitäisi parhaimmillaan  pelata ja kuinka se pakon edessä testattuna näin ulkopaikkakuntalaisenakin toimi!
Lisäbonuksena ilahtuneena ja helpottuneena totean, että toisin kuin aikanaan Peijaksessa, jossa jouduin konfliktitilanteeseen vartijoiden kanssa halutessani pysyä Kanssakulkijan rinnalla koko tutkimusten ajan, Akuutti24:ssä meidät luontevasti ohjattiin yhdessä sermien taakse ja saimme jakaa tämänkin kokemuksen muistoihin liitettäväksi; iso kiitos siitäkin:)

PS. Ei, EN mitannut omia lukemia  reporankana palattua aamuyöstä vaan annoin stressatun Omron-rukan tutia kaikessa rauhassa...

Tämä  elämän sarjasta karkotetut varjot. Maakuntamatkailijan tilanteen stabiloiduttua valoa, iloa ja riemua puolestaan on luvassa huomisilla  nti Tarinaniskijän 9-vuotissynttäreillä Kymenlaakson suunnalla, joten se on sitten vissiin tässä kohtaa tasan:)

Tuhruisesta kelistä ja ennusteista huolimatta  omanoloista & mukavaa viikonloppua pienten ystäväistemme sanoin:

Ti-ti-tyy: