"ILMASOTA ja kirjallisuus" ("Luftkrieg und Literatur, 1999), W.G.Sebald,
Tammi Keltainen kirjasto, 2014, 155 s., suomentanut Oili Suominen.
W.G.Sebald syntyi 1944 Wertachissa Saksassa ja kuoli auto-onnettomuudessa 2001. Tämä teos on kulttikirjailijan esseeteos, joka koostuu kahdesta osasta: Ilmasota ja kirjallisuus, Zürichissä pidetty luentosarja ("Eliminointitaktiikka on jokaisen ekspertin torjuntarefleksi, Stanislaw Lem, Imaginaarinen suure") ohjeistettuna ja "Kirjailija Alfred Andersch (Alfdred Andersch on saksalaisen kirjallisuuden terveimpiä ja omintakeisimpia kykyjä; kirjailijan itsensa laatima kirjan lieveteksti.")
"Toisen maailmansodan aikana liittoutuneet pommittivat yli 130:tä saksalaista kaupunkia, monet niistä maan tasalle. Kuusisataatuhatta siviiliä kuoli, ja seitsemän miljoonaa saksalaista menetti kotinsa. Silti Saksan kirjallisuudessa, kansakunnan muistissa, tuhoista on tehokkaasti vaiettu. Kollektiivisesta muistinmenetyksestä tyrmistyneenä, mutta samalla lumoutuneena Sebald pohtii, miksi." (Etulievelehti) "Kivimurskaa oli jokaista Kölnin asukasta kohti 31,4 kuutiometriä ja jokaista Dresdenin asukasta kohti 42,8 kuutiometriä." Luvut vetävät hiljaiseksi....
Pommitetun kaupungin keskeltä:"Näiden sortuneiden, tarkoituksettomiksi käyneiden asumusten vaiheilla saattoi myös nähdä ihmisiä, jotka etsivät soraan hautautuneiden tarvekalujen rippeitä, milloin poimien palasen peltiä tai teräslankaa sirpaleiden seasta, milloin keräten laudankappaleita kupeellaan riippuviin laukkuihin, jotka olivat kuin kasvikoteloita. Katottomien kauppahallien edustalla on tarjolla niukasti tavaraa: Tuossa levällään muutama jakku ja housupari, hopeasolkisia vöitä, solmioita ja kirjavia huiveja, tuonne oli kertynyt kaikenlaisia kenkiä ja saappaita, jotka monesti olivat varsin arveluttavassa kunnossa..."
Jos nyt Keltaiselta kirjastolta Dickerin ja Phillipsin jälkeen laatua ja asiaa peräänkuulutinkin, niin tässä sitä tuli tuutin täydeltä ja olen pakotettu nostamaan kädet ylös! Kiitosta vaan! Sotahistorian meillä kuuluessa Vaarin tontille ja Anderschin ollessa tuiki tuntemattoman, en pysty syvällisempään arviontiin, mutta Sebaldin tyyli kirjoittaa on tässäkin varsin kiintoisa. Oili Suomisen suomennos ja valokuvamateriaali raamittavat oivasti ja tyylikkäästi tekstiä!
Syntyjä syviä sulattelee,
syksyn taitteessa:
perjantai 29. elokuuta 2014
keskiviikko 27. elokuuta 2014
"Taisteluni. Neljäs kirja / Min kamp. Fjerde bok" - ex Libris...
"Taisteluni. Neljäs kirja", Karl Ove Knausgård, Like Kustannus Oy, 2014,
534 s., suomentanut Katariina Huttunen.
Knausgård alkaa olla jo vanha tuttu, löytynyt, löytänyt ja vakiinnuttanut lukijakuntasa.
Eellinen, "Kolmas Kirja" kolahti jo kokolailla, käänsi knausgårdilaiseksi... Taisteluni - neljäs kirja keskittyy Karl Oven lukuvuoteen opettajana kalastajakylässä Pohjois-Norjassa vimmaisina tavoitteinaan päästä eroon poikuudesta ja tulla kirjailijaksi. Nuorelle miehelle tavoitteita tuossa kerrakseen...
Katkelmia: "Voi tämä laulu nuoresta miehestä joka rakastaa nuorta naista. Onko hänellä oikeus käyttää sellaista sanaa kuin rakastaa? Hän ei tiedä mitään tytöstä, hän ei tiedä mitään itsestään. Hän tietää vain sen, ettei ole koskaan tuntenut yhtä voimakkaasti ja kirkkaasti. Kaikki tekee kipeää, mutta mikään ei tunnu niin hyvältä. Voi, tämä on laulu siitä kun ihminen on kuudentoista ja istuu bussissa ja ajattelee tyttöä, sitä ainoaa, tietämättä, että tunteet muuttuvat hitaasti vaimeammiksi ja heikommiksi, että elämä, se joka on nyt niin suuri ja valtava, vääjäämättä muuttuu yhä pienemmäksi, kunnes siitä tulee käsiteltävä suure, sellainen, joka ei tee yhtä kipeää, mutta toisaalta ei myöskään tunnu yhtä hyvältä."
On vimmaista viinanjuontia ja häröilyä. "Miksi he eivät juoneet? Miksi kaikki eivät juoneet? Alkoholi tekee kaikesta suurta, se on tuuli joka puhaltaa tietoisuuden läpi, se on aaltoja jotka lyövät ja metsiä jotka huojuvat, ja sen lähettämä valo kultaa kaiken mitä ihminen näkee, jopa rumimpaan ja vastenmielisimpään ihmiseen tulee sen avulla jotakin kaunista, tuntuu kuin kaikki vastaväitteet ja kaikki arvostelu pyyhkiytyisivät pois yhdellä ainoalla valtavalla kädenliikkeellä,
se on anteliaisuuden huippu, tässä on kaikki kaunista, siis kaikki. Miksi kieltäytyä siitä?"
Ja sitten perään herääminen, auta armias: seuraa ankara ahdistus moralisine syyllisyydentuntoineen.
Knausgård nakuttaa tässä hienoviritteistä, suorastaan virtuoosimaista tulkintaa elämän tarkoituksen etsinnästä, nuorukaisena olemisen "sietämättömästä kepeydestä" ja riemusta, tuskasta ja Weltschmerzistä. Eräänlaista "country-noiria" on aistittavissa. Kerronnan rauhallinen poljento herkistää pinttyneen ja paatuneenkin lukijan, joka suostuu päästämään kirjailijan iholleen, jollei paikoitellen peräti sen alle. Ihailtava temppu!
Katariina Huttusen suomennos on jälleen tässäkin osassa mainio.
Kirjailijaksi Knausgårdia näillä ansioilla on syytä kutsua & se poikuuskin tulee menetettyä ihan teoksen viimeriveillä...
Kuten äskettäinen nuorukainen, joka koulunpihalta eteeni kaverilauma perässään kädet levällään ja hiukset hulmuten, riemukkaasti nauraen ja liki syliini pelmahtaen kiljaisi :"Isona mä valloitan koko maailman!"
Sekä Knausgårdin kirjalliselle jatkolle että Neljännen kirjan ikäiselle koulupojalle,
Onnea matkaan:
maanantai 25. elokuuta 2014
"Pitääkö köyhälle puolisolle maksaa lomareissut?"...
No, nyt kyllä suivaantuneena repisin pelihousuni, jos minulla sellaiset olisi. Yllä mainittu kysymys löytyi Helsingin Sanomista lauantailta 23.8.2014 "Tätä mietin nyt"-otsikon alta kirjoittajanaan
Heini Maksimainen.
Sitä kommentoivat Väestöliiton psykologi Elina Nurminen: "Matkalle lähtevän puolison kannattaa kysyä kumppaniltaan, millaisia tunteita kotiin jääminen toisessa herättäisi. Jos yksin kotiin jääminen aiheuttaisi puolisossa yksinäisyyttä tai katkeruutta, loman viettäminen erillään heikentää parisuhteen laatua." Jahans...
Ja Matkatoimistoisto Kilroyn myyntipäällikkö Tarja Koski:" Mielestäni on OK mennä yksin. Eihän toiselle tarvitse ostaa yhtä kalliita vaatteitakaan kuin itselle. Ja parisuhteessa pitää ja saa tehdä asioita ilman puolisoa. Toki silloin tällöin olisi hyvä - mielestäni jopa pitäisi - kustantaa myös kumppani mukaan reissuun." Jotta silleen...
En ymmärrä pointtia, - köyhä puoliso & kalleimmat vaatteet?? Jälkimmäiset on kyllä silmää räpäyttämättä ostettu jälkipolville ja avioliiton tai muun parisuhteen näen eräänlaisena yhtiönä, yrityksenä, johon molemmat asianosaiset alussa sijoittavat pääomansa: taloudellisen, henkisen, ammatillisen osaamisensa ja sen vaikutukset työuraansa ja näistä muodostuu se kokonaisuus, jonka pohjalta lähdetään taittamaan yhteistä taivalta ja etsimään parhaita ratkaisuja kulloisiinkin tilanteisiin. Matkan varrella edellisten voimasuhteet voivat vaihdella suurestikin, mutta aina:
se vetää joka jaksaa ja heikoimman lenkin mukaan mennään ja sopeutetaan. Työtilanteissa rupeamat ja tulot voivat nykyisin vaihdella rajusti ja nopealiikkeisesti, samoin elämänvaiheet ja -olosuhteet ynnä mielenkiinnon kohteet.
Ajatusmalli saattaa tuntua olevan peräisin hetkeltä jälkeen dinosaurusten rymistelyn, mutta se on tuottanut 46-vuoden verran kaikkinensa kelvollista yhteiseloa, sielunkumppanuutta, kasvamista ja jälkikasvua kahdessa polvessa välitilinpäätöksen ollessa reilusti + - merkkinen. Ja matka jatkuu...
Siitä olen tasan samaa mieltä, että parisuhteessa "pitää ja saa olla" omia asioita, kummallakin oma ainutkertainen persoonansa pienine sisäisine individualisteineen, tonttinsa, reviirinsä, harrastuksensa, asiantuntijuutensa ja - reissunsa. Se on tärkeää, ei ole keneltäkään pois, vaan tuo keskustelunaiheita, debattia, raikkautta ja rikkautta polulle. Yhteiset mielenkiinnon kohteet kuten matkat puolestaan poikivat reilusti suunnitteluniloa, jaettuja kokemuksia ja kommelluksia sekä jälkeenpäin hilpeitä muisteloita ja makoisia nauruja.
On hämmästeltävä ja perättävä kuten pieni tyttönen vuosia sitten Tottijärven saunanlauteilla:
"Mihin tämä maailma oikein on menossa??" En tiedä. Mutta sen verran tiedän, että reissunriittailut ovat meneillään ja jos kaikki luontuu, talveksi taas kaikkoamme seikkailemaan, - yhdessä!
Bulería:
Heini Maksimainen.
Sitä kommentoivat Väestöliiton psykologi Elina Nurminen: "Matkalle lähtevän puolison kannattaa kysyä kumppaniltaan, millaisia tunteita kotiin jääminen toisessa herättäisi. Jos yksin kotiin jääminen aiheuttaisi puolisossa yksinäisyyttä tai katkeruutta, loman viettäminen erillään heikentää parisuhteen laatua." Jahans...
Ja Matkatoimistoisto Kilroyn myyntipäällikkö Tarja Koski:" Mielestäni on OK mennä yksin. Eihän toiselle tarvitse ostaa yhtä kalliita vaatteitakaan kuin itselle. Ja parisuhteessa pitää ja saa tehdä asioita ilman puolisoa. Toki silloin tällöin olisi hyvä - mielestäni jopa pitäisi - kustantaa myös kumppani mukaan reissuun." Jotta silleen...
En ymmärrä pointtia, - köyhä puoliso & kalleimmat vaatteet?? Jälkimmäiset on kyllä silmää räpäyttämättä ostettu jälkipolville ja avioliiton tai muun parisuhteen näen eräänlaisena yhtiönä, yrityksenä, johon molemmat asianosaiset alussa sijoittavat pääomansa: taloudellisen, henkisen, ammatillisen osaamisensa ja sen vaikutukset työuraansa ja näistä muodostuu se kokonaisuus, jonka pohjalta lähdetään taittamaan yhteistä taivalta ja etsimään parhaita ratkaisuja kulloisiinkin tilanteisiin. Matkan varrella edellisten voimasuhteet voivat vaihdella suurestikin, mutta aina:
se vetää joka jaksaa ja heikoimman lenkin mukaan mennään ja sopeutetaan. Työtilanteissa rupeamat ja tulot voivat nykyisin vaihdella rajusti ja nopealiikkeisesti, samoin elämänvaiheet ja -olosuhteet ynnä mielenkiinnon kohteet.
Ajatusmalli saattaa tuntua olevan peräisin hetkeltä jälkeen dinosaurusten rymistelyn, mutta se on tuottanut 46-vuoden verran kaikkinensa kelvollista yhteiseloa, sielunkumppanuutta, kasvamista ja jälkikasvua kahdessa polvessa välitilinpäätöksen ollessa reilusti + - merkkinen. Ja matka jatkuu...
Siitä olen tasan samaa mieltä, että parisuhteessa "pitää ja saa olla" omia asioita, kummallakin oma ainutkertainen persoonansa pienine sisäisine individualisteineen, tonttinsa, reviirinsä, harrastuksensa, asiantuntijuutensa ja - reissunsa. Se on tärkeää, ei ole keneltäkään pois, vaan tuo keskustelunaiheita, debattia, raikkautta ja rikkautta polulle. Yhteiset mielenkiinnon kohteet kuten matkat puolestaan poikivat reilusti suunnitteluniloa, jaettuja kokemuksia ja kommelluksia sekä jälkeenpäin hilpeitä muisteloita ja makoisia nauruja.
On hämmästeltävä ja perättävä kuten pieni tyttönen vuosia sitten Tottijärven saunanlauteilla:
"Mihin tämä maailma oikein on menossa??" En tiedä. Mutta sen verran tiedän, että reissunriittailut ovat meneillään ja jos kaikki luontuu, talveksi taas kaikkoamme seikkailemaan, - yhdessä!
Bulería:
sunnuntai 24. elokuuta 2014
"VIP-huone / VIP-rummet" - ex Libris...
"VIP-huone", Jens Lapidus, Like Kustannus Oy, 2014, 407 s., suomentanut Jaana Nikula.
"Jens Lapidus (s.1974) on niittänyt mainetta Tukholman alamaailmaan sijoittuvalla Stockholm noir-trilogiallaan. VIP-huone avaa uuden, itsenäisten teosten sarjan, jonka päärooleissa ovat asianajaja Emelie Jansson ja entinen linnakundi Teddy." (Etulievelehti)
" - Najdan "Teddy" Maksumic: juuri vankialsta vapautunut,
kaidalle polulle pyristelevä taparikollinen.
- Emelie Jansson: liikejuristi nousukiidossa.
- Philip Schale: rikkaan suvun arvaamaton poika.
- Tukholman seudun rikollisjengit: kaikkeen valmiit rahan takia.
Tervetuloa VIP-huoneisiin, joissa pienet piirit päättävät pienten ihmisten kohtaloista." (Takakansi)
Lapidus kuvaa herkullisesti yläluokkaisuutta, elitismiä ja snobismia ja hifistelee surutta tuotemerkkilitanialla viljellen business-terminologiaa kuten top-notch, lyömätön ja COB, close of business, työajan jälkeen jnpp. Tämä kaikki tapahtuu tyynen rauhallisesti, mutta pilkesilmäisesti ikäänkuin von oben hin - mentaliteetilla; herkullista! Henkilprofilointi on uskottavaa ja oivaltavaa, päähenkilöt ovat lihaa & verta, eläviksi ja todentuntuisiksi rakennettuja. Juoni on juoheva.
Tässä ei länkytetä, kiitos myös Jaana Nikulan näppäryyden, vaan teoksessa on enemmän kimmoisuutta, napakkuutta ja asennetta kuin kirjailijan aikaisemmassa tuotannossa.
Lapidus tuntuu solahtaneen sisään ammattitaustansa ja tekstintuottamisen pyhään yhtälöön ja on nyt kirjoittaessaan ikäänkuin tanakasti kotikentällään. Teddyn & Emelien tarinalle jatkoa, kiitos!
Käänsin kelkkani, joten Lapidus
High five:
"Jens Lapidus (s.1974) on niittänyt mainetta Tukholman alamaailmaan sijoittuvalla Stockholm noir-trilogiallaan. VIP-huone avaa uuden, itsenäisten teosten sarjan, jonka päärooleissa ovat asianajaja Emelie Jansson ja entinen linnakundi Teddy." (Etulievelehti)" - Najdan "Teddy" Maksumic: juuri vankialsta vapautunut,
kaidalle polulle pyristelevä taparikollinen.
- Emelie Jansson: liikejuristi nousukiidossa.
- Philip Schale: rikkaan suvun arvaamaton poika.
- Tukholman seudun rikollisjengit: kaikkeen valmiit rahan takia.
Tervetuloa VIP-huoneisiin, joissa pienet piirit päättävät pienten ihmisten kohtaloista." (Takakansi)
Lapidus kuvaa herkullisesti yläluokkaisuutta, elitismiä ja snobismia ja hifistelee surutta tuotemerkkilitanialla viljellen business-terminologiaa kuten top-notch, lyömätön ja COB, close of business, työajan jälkeen jnpp. Tämä kaikki tapahtuu tyynen rauhallisesti, mutta pilkesilmäisesti ikäänkuin von oben hin - mentaliteetilla; herkullista! Henkilprofilointi on uskottavaa ja oivaltavaa, päähenkilöt ovat lihaa & verta, eläviksi ja todentuntuisiksi rakennettuja. Juoni on juoheva.
Tässä ei länkytetä, kiitos myös Jaana Nikulan näppäryyden, vaan teoksessa on enemmän kimmoisuutta, napakkuutta ja asennetta kuin kirjailijan aikaisemmassa tuotannossa.
Lapidus tuntuu solahtaneen sisään ammattitaustansa ja tekstintuottamisen pyhään yhtälöön ja on nyt kirjoittaessaan ikäänkuin tanakasti kotikentällään. Teddyn & Emelien tarinalle jatkoa, kiitos!
Käänsin kelkkani, joten Lapidus
High five:
perjantai 22. elokuuta 2014
"Koutokeino, kylmä kosto" - ex Libris...
"Koutokeino, kylmä kosto" (Kautokeino, en blodig kniv 2012), Lars Pettersson, Minerva Kustannus, 2014, 382 s., suomentanut Salla Korpela.
Lars Pettersson on ruotsalainen elokuva-alan freelancer. Hän on tuottanut elokuvia, tv-sarjoja, dokumentteja ja reportaaseja. Hän on työskennellyt myös opettajana ja tuottajana Ruotsin televisiossa. Pettersson viettää talvet Norjan Koutokeinossa ja tämä on hänen esikoisteoksensa, joka on myyty Suomen lisäksi Ranskaan, Saksaan, Italiaan, Norjaan ja Viroon Sarjan toinen osa on valmisteilla.
"Tukholmassa koko ikänsä asunut apulaissyyttäjä Anna Magnusson on saamelaisäidin ja ruotsalaisisän tytär. Hän ei ole koskaan tullut pohtineeksi juuriaan tai sitä, miksi hänen äitinsä jätti sukunsa ja pohjoisen kotikylänsä Norjan Finnmarkissa. - Annan isoäiti on anonut häntä tulemaan raiskauksesta syyretyn serkkunsa Nils Mattisin avuksi. Isoäiti on epätoivoinen, sillä perhe ei tule toimeen ilman Nilsiä. - Teos vie lukijan syvälle saamelaisyhteisön omalakiseen maailmaan. Tarina sijoittuu Suomen ja Norjan rajan tuntumaan, tradition ja nyky-yhteiskunnan leikkauspisteeseen. Se kertoo, miten Finnmarkin lakia luetaan." (Takakansi)
" Koko kylä oli ilmeisesti loputon keskinäisten palvelusten ja vastapalvelusten, lahjojen ja vääryyksien verkosto, jossa asioita maksettiin ja hyvitettiin moniaalle haarautuvan maanalaisen muurahaispesän tavoin. -Oikeaa ja väärää, syyllisyyttä ja moraalia, lakia ja oikeutta koskevat kysymykset ratkaistiin muilla tavoilla. Ne saavat toisenlaisia ilmaisuja. ne tulkitaan historiallisen suodattimen läpi. Vääryyksien ja syyllisyyden muisto elää kaiken aikaa rangaistusten ja oikeuden rinnalla.
- Monet luulevat, että tuolla tunturissa tempoo lunta vain lauma poroja. Mutta ei se niin yksinkertaista ole. Se on koko elämä. Ymmärrätkö? Ei vain sinun elämäsi. Se on lastesi elämä.
Se on vanhempiesi elämä ja esi-isiesi elämä. Karjalauma on perintö, jonka jätät jälkeesi.
Se on sukupolvien uhraus ja työ. Verta ja kyyneleitä, jotka jätetään seuraavalle sukupolvelle.
Sitä on hoidettava ja vaalittava. Se on sinun tehtäväsi. Se mitä jälkeesi jää, elää tuolla tunturissa. Laumasta lapsesi näkevät, oletko ollut hyvä isä."
Saamelaisten seassa en ole ennen dekkariseikkailut, uudesta miljööstä heti kärkeen hatunnosto! Kun omaan työaikaiseen elämään säännöllisesti kuului nupin nollaus pohjoisessa, raukan rajoilla, herätti Pettersson nostalgisen mukavia muisteluksia ja mielleyhtymiä lukuisten Suomen Lappiin ja Varangerista läpi Pohjois-Norjan suuntautuneiden vaellus- kalastus- hiihto- ja turistireissujen tiimoilta. Kirja avasi saamelaisuuden, sen omaleimaisen kulttuurin ja tapojen, Finnmarkin sisäisten lakien ja niiden törmäyskurssin Norjan vastaavien kanssa sekä elintärkeän porotalouden, porolaumojen ja -tokkien, mittavia merkityksiä ollen näin myös kiinnostava tietopaketti. Luonto- ja ympäristökuvaus on taidokasta pitäen sisällään Lapin talvisen sinisävyisen ja -valoisen pakkasissa kimmeltävän avaran luonnon ja hyisen kylmyyden haastavuuden, sen ainutlaatuisen kauneuden.
Itse juoni ei päätä huimaa, muttei se tässä kerronnallisessa vahvuudessa muodostunut heikkoudeksi. Päähenkilöllä ja muilla asianosaisilla oli riittävästi lihaa luiden ympärillä: millään muotoa kokonaisuus ei jäänyt torsoksi. Läpikotaisin kaunista kerrontaa; Koutokeinoa sisältäpäin katsottuna ja lukijalle elävästi välitettynä. Jotenkin koruttomasti tosi!
Saamelaiskulttuurissa ja selkosilla
samoili:
Lars Pettersson on ruotsalainen elokuva-alan freelancer. Hän on tuottanut elokuvia, tv-sarjoja, dokumentteja ja reportaaseja. Hän on työskennellyt myös opettajana ja tuottajana Ruotsin televisiossa. Pettersson viettää talvet Norjan Koutokeinossa ja tämä on hänen esikoisteoksensa, joka on myyty Suomen lisäksi Ranskaan, Saksaan, Italiaan, Norjaan ja Viroon Sarjan toinen osa on valmisteilla."Tukholmassa koko ikänsä asunut apulaissyyttäjä Anna Magnusson on saamelaisäidin ja ruotsalaisisän tytär. Hän ei ole koskaan tullut pohtineeksi juuriaan tai sitä, miksi hänen äitinsä jätti sukunsa ja pohjoisen kotikylänsä Norjan Finnmarkissa. - Annan isoäiti on anonut häntä tulemaan raiskauksesta syyretyn serkkunsa Nils Mattisin avuksi. Isoäiti on epätoivoinen, sillä perhe ei tule toimeen ilman Nilsiä. - Teos vie lukijan syvälle saamelaisyhteisön omalakiseen maailmaan. Tarina sijoittuu Suomen ja Norjan rajan tuntumaan, tradition ja nyky-yhteiskunnan leikkauspisteeseen. Se kertoo, miten Finnmarkin lakia luetaan." (Takakansi)
" Koko kylä oli ilmeisesti loputon keskinäisten palvelusten ja vastapalvelusten, lahjojen ja vääryyksien verkosto, jossa asioita maksettiin ja hyvitettiin moniaalle haarautuvan maanalaisen muurahaispesän tavoin. -Oikeaa ja väärää, syyllisyyttä ja moraalia, lakia ja oikeutta koskevat kysymykset ratkaistiin muilla tavoilla. Ne saavat toisenlaisia ilmaisuja. ne tulkitaan historiallisen suodattimen läpi. Vääryyksien ja syyllisyyden muisto elää kaiken aikaa rangaistusten ja oikeuden rinnalla.
- Monet luulevat, että tuolla tunturissa tempoo lunta vain lauma poroja. Mutta ei se niin yksinkertaista ole. Se on koko elämä. Ymmärrätkö? Ei vain sinun elämäsi. Se on lastesi elämä.
Se on vanhempiesi elämä ja esi-isiesi elämä. Karjalauma on perintö, jonka jätät jälkeesi.
Se on sukupolvien uhraus ja työ. Verta ja kyyneleitä, jotka jätetään seuraavalle sukupolvelle.
Sitä on hoidettava ja vaalittava. Se on sinun tehtäväsi. Se mitä jälkeesi jää, elää tuolla tunturissa. Laumasta lapsesi näkevät, oletko ollut hyvä isä."
Saamelaisten seassa en ole ennen dekkariseikkailut, uudesta miljööstä heti kärkeen hatunnosto! Kun omaan työaikaiseen elämään säännöllisesti kuului nupin nollaus pohjoisessa, raukan rajoilla, herätti Pettersson nostalgisen mukavia muisteluksia ja mielleyhtymiä lukuisten Suomen Lappiin ja Varangerista läpi Pohjois-Norjan suuntautuneiden vaellus- kalastus- hiihto- ja turistireissujen tiimoilta. Kirja avasi saamelaisuuden, sen omaleimaisen kulttuurin ja tapojen, Finnmarkin sisäisten lakien ja niiden törmäyskurssin Norjan vastaavien kanssa sekä elintärkeän porotalouden, porolaumojen ja -tokkien, mittavia merkityksiä ollen näin myös kiinnostava tietopaketti. Luonto- ja ympäristökuvaus on taidokasta pitäen sisällään Lapin talvisen sinisävyisen ja -valoisen pakkasissa kimmeltävän avaran luonnon ja hyisen kylmyyden haastavuuden, sen ainutlaatuisen kauneuden.
Itse juoni ei päätä huimaa, muttei se tässä kerronnallisessa vahvuudessa muodostunut heikkoudeksi. Päähenkilöllä ja muilla asianosaisilla oli riittävästi lihaa luiden ympärillä: millään muotoa kokonaisuus ei jäänyt torsoksi. Läpikotaisin kaunista kerrontaa; Koutokeinoa sisältäpäin katsottuna ja lukijalle elävästi välitettynä. Jotenkin koruttomasti tosi!
Saamelaiskulttuurissa ja selkosilla
samoili:
torstai 21. elokuuta 2014
"Ihmisen psykologinen kehitys" - ex Libris...
"Ihmisen psykologinen kehitys", Jari-Erik Nurmi, Timo Ahonen, Heikki Lyytinen,
Paula Lyytinen, Lea Pulkkinen ja Risto Ruoppila, PS-kustannus, 2014, 458 s.
Ensimmäinen uudistettu painos, ensipainos v. 2006, WSOYPro.
"Elämän varrella on useita kohtia, joihin kehityspsykologinen tutkimus avaa näköaloja. Lapsuus ja nuoruusikä ovat vaativia elämänvaiheita,
eikä kehitys ole kaikilla ongelmatonta. Nykyisin nuoret ikäluokat myös varttuvat pätkätyön leimaamassa yhteiskunnassa, mikä heijastuu aikuisuuteen. Suuret ikäluokat puolestaan alkavat olla eläkeiässä,
jolta odotetaan terveyttä ja uusia aktiviteetteja."
Ihmisen psykologinen kehitys kattaa ihmisen elämänkaaren vauvasta vanhuuteen. kehitysvaiheiden kuvauksen läpäisee kaksi teemaa: Oppimista ja siihen liittyviä ongelmia tarkastellaan ensin perheessä, sitten koulussa ja työpaikalla ja lopulta vanhenevien kansalaisten sopeutuessa tietoyhteiskuntaan. Sosiaalisia suhteita käsitellään ensin lapsuuden perheessä ja kouluympäristössä ja sen jälkeen parisuhteessa,
omien lasten kasvatuksessa ja sopeutumisessa koko ihmisyhteisöön." (Takakansi)
Teos on tarkoitettu kehityspsykologiaa opiskeleville ja opettajiksi tähtääville sekä sosiaalialan ammattilaisille, mutta on kronologisesti iän mukaan etenevänä sopiva, selkeä ja antoisa teos myös tällaiselle keittiöpsykologiaa viljelevälle maallikolle ja muille aiheesta vähääkään kiinnostuneille. Loppuun on sijoitettu vielä lukukokonaisuudet tutkimusmenetelmistä, tutkimuksen eettisistä kysymyksistä ja tutkimusalueen historiasta.
Kun perheeseen ja lähipiiriin kuulu eri ikävaiheessa olevia jäseniä ja kun psykologia noin harrastuspohjalta on aina kuulunut mielenkiinnon kohteisiini, tämän teoksen myötä oli kiintoisaa päivittää tietämystään asian tiimoilta ja eliminoida luulotteluja ja epävalideja, pölyttymään päässeitä tietojaan ja uskomuksiaan. Kehityskin kliseisesti kehittyy koko ajan ja uutta tietoa saadaan jatkuvasti aiheesta kuin aiheesta; kaiken muun hyvän lisäksi on kerrassaan hauskaa haastaa aivonystyränsä ja antaa luetun hellästi herätellä ja hieroskella niitä.
Use it or lose it- hengessä tai kuten Tähtisilmämme tyttösenä otsa rypyssä hätäili elämänmittaista oppimista ja ihmisenä täyteen mittaansa kasvamista koskevan keskustelumme vellovissa jälkimainingeissa: "Menevätkö mun aivot ihan oikeesti pieneksi kurttuiseksi rusinaksi, jos en mä niitä käytä?"
Sun Maid:
Paula Lyytinen, Lea Pulkkinen ja Risto Ruoppila, PS-kustannus, 2014, 458 s.
Ensimmäinen uudistettu painos, ensipainos v. 2006, WSOYPro.
"Elämän varrella on useita kohtia, joihin kehityspsykologinen tutkimus avaa näköaloja. Lapsuus ja nuoruusikä ovat vaativia elämänvaiheita,eikä kehitys ole kaikilla ongelmatonta. Nykyisin nuoret ikäluokat myös varttuvat pätkätyön leimaamassa yhteiskunnassa, mikä heijastuu aikuisuuteen. Suuret ikäluokat puolestaan alkavat olla eläkeiässä,
jolta odotetaan terveyttä ja uusia aktiviteetteja."
Ihmisen psykologinen kehitys kattaa ihmisen elämänkaaren vauvasta vanhuuteen. kehitysvaiheiden kuvauksen läpäisee kaksi teemaa: Oppimista ja siihen liittyviä ongelmia tarkastellaan ensin perheessä, sitten koulussa ja työpaikalla ja lopulta vanhenevien kansalaisten sopeutuessa tietoyhteiskuntaan. Sosiaalisia suhteita käsitellään ensin lapsuuden perheessä ja kouluympäristössä ja sen jälkeen parisuhteessa,
omien lasten kasvatuksessa ja sopeutumisessa koko ihmisyhteisöön." (Takakansi)
Teos on tarkoitettu kehityspsykologiaa opiskeleville ja opettajiksi tähtääville sekä sosiaalialan ammattilaisille, mutta on kronologisesti iän mukaan etenevänä sopiva, selkeä ja antoisa teos myös tällaiselle keittiöpsykologiaa viljelevälle maallikolle ja muille aiheesta vähääkään kiinnostuneille. Loppuun on sijoitettu vielä lukukokonaisuudet tutkimusmenetelmistä, tutkimuksen eettisistä kysymyksistä ja tutkimusalueen historiasta.
Kun perheeseen ja lähipiiriin kuulu eri ikävaiheessa olevia jäseniä ja kun psykologia noin harrastuspohjalta on aina kuulunut mielenkiinnon kohteisiini, tämän teoksen myötä oli kiintoisaa päivittää tietämystään asian tiimoilta ja eliminoida luulotteluja ja epävalideja, pölyttymään päässeitä tietojaan ja uskomuksiaan. Kehityskin kliseisesti kehittyy koko ajan ja uutta tietoa saadaan jatkuvasti aiheesta kuin aiheesta; kaiken muun hyvän lisäksi on kerrassaan hauskaa haastaa aivonystyränsä ja antaa luetun hellästi herätellä ja hieroskella niitä.
Use it or lose it- hengessä tai kuten Tähtisilmämme tyttösenä otsa rypyssä hätäili elämänmittaista oppimista ja ihmisenä täyteen mittaansa kasvamista koskevan keskustelumme vellovissa jälkimainingeissa: "Menevätkö mun aivot ihan oikeesti pieneksi kurttuiseksi rusinaksi, jos en mä niitä käytä?"
Sun Maid:
tiistai 19. elokuuta 2014
"Arne. Oman elämän kintereillä" - ex Libris...
"Arne. Oman elämän kintereillä", Arne Nevanlinna, Siltala, 2014, 328 s.
Arne Nevanlinna kirjailijana tuli laajemmalti tutuksi viimeistään romaanillaan Marie ja Finlandiaehdokkuudellaan 2008.
"Arne Nevanlinna jatkaa valloittavaa kirjallista tuotantoaan omaelämänkerrallisilla esseillä, jotka tempaisevat lukijan mukaansamiltei 90 vuoden mittaiselle aikamatkalle. Teksteissään Nevanlinna hypähtelee riemastuttavalla tavalla aihepiiristä toiseen,
assosiaatio johtaa kolmanteen, ja lopulta kaikki liittyy oleellisella tavalla kaikkeena - niin kuin asiat elämässä liittyvät.
Arne. Oman elämän kintereillä pakenee kaikkia määrittelyjä.
Se on hykerryttävä, viisas ja omapäinen kokoelma tekstejä, jotka yhdessä
muodostavat saumattoman kokonaisuuden, sekoituksen muistinvaraista faktaa ja fiktiota: Arne Nevanlinna-nimisen henkilön kirjallisen muotokuvan." (Takakansi)"
"Ilman jonkinlaista menestystä kirjailijanurani olisi katkennut alkuunsa. Miten minun silloin olisi käynyt? Olisinko liittynyt veteraanien mieskuoroon ja saanut viikon kuluttua potkut kärisevän ääneni takia? Takuulla en. Olisinko ryhtynyt matkustelemaan hysteerisesti tai muuttanut Espanjaan? Toivottavasti en. Olisinko kuollut? Todennäköisesti kyllä." (Takalievelehti)
Näistä fragmenteista selviää oleellinen; lempeä, oivaltava ja itseironinen kerronta kuljettaa lukijansa vaivatta vanhaan kulttuurisukuun, sen arvomaailmaan ja miljööseen, historiallisiin ajanjaksoihin ja tapahtumiin, moralismeihin, työntekoon arkkitehtina ja siihen, kuinka kirjoittajasta kuoriutui kirjailija, Pariisissa vietettyyn aikaan, työrupeamaan Nairobissa jne.jne. Esseiden aiheet kieppuvat asiasta toiseen, mikä ei suinkaan teosta hajoita, vaan on sen rikkaus
ja anti.
Ajallista perspektiiviä mielenkiintoisin, havainollistavin valokuvin elävöitettynä ja liki 90-vuoden tuomalla kokemuksen rintaäänellä. Vaan ei suinkaan kärttyisän vanhan patun turhanaikaisia jorinoita eikä kippurointia: tässä kuuluu aidosti "The writer's voice". Napakka ageismin vastaisku!
Tähän kaleidoskooppiin kurkisti & näkemäänsä
mieltyi:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)