sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Abbas Kiarostami: "Matkalla tuulen kanssa" - ex Libris...

"Matkalla tuulen kanssa", Abbas Kiarostami, WSOY, 2008, 82 s., suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila.

"Abbas Kiarostami  (s.1940) Teheranissa. Matkalla tuulen kanssa on tunnetun iranilaisen elokuvaohjaajan  esikoisrunoelma. Visuaaliset, minimalistiset runot vangitsevat hetken kuten kamera kohteensa. Kuvat järjestyvät filminauhoiksi, nauhat itsellisiksi tarinoiksi. Kuvakulma kääntyy yllättävästi ja pieni arkinen tapahtuma saa uuden merkityksen. Siellä, minne katse kohdistuu, luonto on täynnä traagista komiikkaa ja suuria paradokseja.
Kiarostamin runoutta on aiemmin julkaistu suomeksi persialaisen nykyrunouden kokoelmassa  Vain ääni jää (2006)."
 
 
                                                           ©Agencia GFE/Rex
 
 
Jaakko Hämeen-Anttila, Jälkisanat: -  Tai ehkä juuri se on runosarjan perimmäinen sanoma: lineaarinen ja selväpiirteinen tapahtumien eteneminen on näennäistä. Todellisuus on itsensä ympärille kiertyvä kehä, jossa asiat ja ilmiöt toistuvat saavuttamatta mitään lopullista pysyvää tilaa. Elämä liikkuu epävarmana eteenpäin, vain kuolema pysähtyy varmasti viimeiselle pysäkille...
 
 

 
Seesteinen ja  kaunis kansi kuvaa oivasti runokoosteen luonnetta. Tämän helmen, kuten monia muitakin,  poimin blogista Kirjarikas elämäni. Esittely oli katseenvangitsevin luontokuvin somistettu, ilo silmille ja mielelle. 
Tässäpä muutamia koskettaneita ja omanoloisia lyhyitä otteita, jotka puhukoon puolestaan:

Harmaahapsiset naiset
katsovat kirsikankukkia:
Onko vanhuuteni kevät saapunut?
 
 
Punainen omena
heittää voltteja
ilmassa,
putoaa
leikkivän lapsen käteen.


Versoi,
kukoisti, kuihtui 
ja lakastui,
eikä kukaan nähnyt.

 

Kaksi paksua vihkoa,
terävä lyijykynä,
repullinen ohjeita.
Lapsi matkalla.
 
 
 
Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä miksi
hämähäkin verkko 
on niin symmetrinen ja loistelias.
 
Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä, miksi
äidit rakastavat lapsiaan
niin paljon.
 
Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä, miksi
koira on niin uskollinen. 

Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä, miksi
niiden kourissa on känsiä,
joilla on tyhjät kädet.
 
Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä, miksi
totuus on niin kitkerä.
 
Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä,
miksi Linnunrata
on niin kaukana.

 
Kontaktipintana kotimaiseen:
 
Juna valittaa
ja pysähtyy.
Perhonen nukkuu rautatiekiskoilla.

 
 Eeva Kilven versio: Nosta jalka kaasulta, perhonen ylittää tien....
 
Kerrassaan mukavaa, mieluisaa ja makoisaa luettavaa, lämmin kiitos 
Kirjarikas elämäni:) 

Sadepäivän ratoksi nakutteli:

torstai 9. syyskuuta 2021

Tuomas Vimma: "Koodinimi Taïga" - Ex Libris...

 

"Koodinimi Taïga", Tuomas Vimma. Gummerus Kustannus Oy, 2020, 332 s.

"Etelähelsinkiläinen Tuomas Vimma (s. 1979) asuu tällä hetkellä Brysselissä. Romaaneissaan hän on vakiinnuttanut asemansa uuden vuosituhannen kaupunkilaisuuden tulkkina. Oma kiinnostava lukunsa ovat Vimman kameleonttimaiset sankariteot kirjan taustatutkimuksissa, muun muassa vanhojen separatistien haastatteluissa ja tapahtumapaikoilla Korsikalla,
Parisissa ja Brysselissä." (Lievelehti)
 
                                                              ©Marek Sabogal
 
"Terroristi Le Renardin suomalaistytär Katariina Päivänsalo piileskelee Korsikan vuoristossa turvapaikan toivossa, mutta saa kannoilleen Ranskan presidentin lähettämän palkkatappajan.
Samaan aikaan Brysselin keväisillä kaduilla liikkuu toinen palkkatappaja, kiehtova Érinye, tehtävänään varmistaa, ettei oikeudenkäyntiä odottava Le Renard selviä hengissä takaisin Ranskaan. Onko vastassa ylivoimainen vihollinen?" (Takakansi)
 


Pseudonyymillä Tuomas Vimma kirjoittava Kusti Peltonen oli uusi tuttavuus ja teoksen valintaan vaikuttivat lausahduksen "Nomen est omen" paikkansapitävyyden tarkistusmahdollisuus sekä esittelytekstin kysymys: Riittääkö suomalaisen naisen sisu?

"Esipuheessaan" Vimma avaa dekkarin, jonka tapahtumat sijoittuvat akselille Korsika-Bryssel-Pariisi, syntyhistoriaa Korsikalla tekemänsä taustoituksen avulla, ja uteliaasti heittäydyinkin matkaan etsimään vastausta kysymyksiini.
 
Katariina, koodinimi Taïga:  -  Suomen armeijan laskuvarjojääkärikoulutuksen käyneelle Katariinalle ääni oli äärimmäisen tuttu. Se syntyi siitä, kun ase viritetään. Kuka kivikkoisessa maastossa hiipikään, ei selvästikään ollut ystävällisellä asialla. Kaksi kilahdusta, eli vähintään kaksi miestä, 
Katariina laskeskeli pitkän matematikian tuomalla itsevarmuudella ja äänettömästi ojensi kätensä asettaan kohden.
 
- Célestine Angers, l. Érinye:   -  DGSE vastasi Ranskan rajojen ulkopuolella tapahtuvasta toiminnasta, ja Service Action oli sen aseellinen siipi. Alfa-solu oli tunnettu siitä, että he hoitivat kaikista rumimmat keikat. Érinyeksi kutsuttu oli hänen arvionsa mukaan ehkä 55-vuotias, eikä ikänsä tai sukupuolensa puolesta sopinut tyypillisen Alfa-operaattorin profiiliin, joka oli 30-vuotias miespuolinen laskuvarjojääkäri.
 
Oli silkka ilo - kerrankin - lukea toiminnan naisista, jotka eivät keinoja kaihtaneet eivätkä lillukanvarsiin kompastuneet, vaan antoivat kirjaimellisesti palaa päähenkilö- ja sankarirooleissaan.
Lukija saa myös poimittavakseen ajoittaisia  verbaalisia rouheitakin humoristisia kielikukkasia, jotka kuitenkin sopivat dekkaristin keräämään kimppuun;)
 
Fulgence Lesauvage:  -  viihtyi parhaiten kentällä. viimeiset kymmenen vuotta hän oli viettänyt erilaisissa soluttautumistehtävissä ympäri Ranskaa. Mies hieraisi tuuheaa parransänkeään, joka herätti hienoista kateutta siistiksi ajeltujen konttorirottien keskuudessa. Hän tunsi olonsa ahmaksi koirapuiston pienten koirien puolella. Ei ollutkaan sattumaa, että hänen koodinimeksi oli valikoitunut Glouton - ahma.
Lesvauge ei ollut mikään herkkä mies, mutta nyt kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä, ja hän hakkasi nyrkillä auton kojelautaa. Hänen uransa oli huuhtoutunut vessanpöntöstä alas. Suomalainen pikkulikka ja tämän pariisilaishoora olivat tuhonneet kaiken sen, mitä hän oli lähdes kahdessakymmenessä vuodessa saanut rakennetuksi. 

Kyllähän tuo lausahdus siis paikkansa piti, sillä tämä sisupussikaksikko ei pitsihanskat hyppysissään helmat heiluen sirosti sipsutellut, vaan rymisteli täysillä kekseliäästi ja keinoja kaihtamatta kohti päämääräänsä tuloksellisesti; upeaa!

-  Suomalainen nainen kykenee synnyttämään marraskuisessa metsässä lapsen vain kuukkeli kätilönään ja tappamaan samalla karhun lapiolla. Aamulla hän tarvittaessa leipoo tuhat karjalanpiirakkaa...
 
Teos istui tempossaan saumattomasti omiin meneillään oleviin tapahtumarikkaisiin, vikkeliin ja toimeliaisiin viikkoihin, joissa nyt on käsillä jahtimiesten muonitukseksi jauhelihapihvilegioonan paistopäivä, joten hip-hurraa!! Vimman vauhdissa luontevasti
 
mukana roikkui:

lauantai 4. syyskuuta 2021

Anne B. Ragde: "Talon tytär/Dotteren" - ex Libris...

"Talon tytär", Anne B. Ragde, Tammi 2021, 295 s., suomentanut 
Katriina Huttunen.

Anne B. Ragden   (s.1957)  herkullisen osuva huumori ja humaani ote ovat ihastuttaneet lukijoita jo yli 20 maassa. Tuottelias Ragde on kirjoittanut lastenkirjoja, romaaneja, dekkareita ja novellikokoelmia. Neshovin sikatilasta kertovalla Berliininpoppelit sarjallaan hän on valloittanut myös suomalaislukijoiden sydämet. Kirjojen pohjalta on tehty Suomessakin nähty elämänmakuinen tv-sarja. (Lievelehti)                                           

                                                

                                                      ©Catherine Dillner Hagen

"Neshovin tilan perillinen Torunn on etsinyt itseään kauan, kulkenut väärästä ratkaisusta toiseen. Mutta nyt hän saa hoitaakseen sekä sukutilan että rakastetun sedän hautaustoimiston. Työtä on enemmän kuin ehtii tehdä, ja lisäksi on kohdattava hankala äiti, seksikäs pappi ja muutamia yllättäviä porsaita.
Berliininpoppelit  -sarjan päättää kertomus naisesta, joka on paennut koko elämänsä mutta uskaltaa lopulta ottaa paikkansa perheessään ja seistä omilla jaloillaan. (Takakansi)
 

Paluu Neshoviin tuntui kotoiselta sitten edellisen postauksen Perintötila (2017): Kirjailija kuvaa elävästi arkisia sattumuksia, yhteentörmäyksiä ja ristiriitoja kuin myös elämän valoisia tähtihetkiä lähentymisineen ja ilonkyyneleineen. Uteliaasti siis lukumatkaan katsomaan, kuinka Ragde sitoo mainion sarjansa paketiksi.
 
Torunnin toimenkuva sikafarmarina ja hautaustoimiston omistajana sekä siperianhusky Annan onnellisena omistajana on eittämättä kiehtova ja poikkeava yhdistelmä.

Tormod: hymyili itsekseen todetessaan, miten usein hän vaipui omiin ajatuksiinsa. Siellä hän viihtyi parhaiten. Ajatukset olivat ihmeellisiä ja erilaisia. Ensimmäinen sivusi kevyesti ja vapaasti toista ja liikkui Torunnista ja Torista ja Margidosta pakastimiin ja siihen, miten iloinen hän oli ollessaan täällä, 
kun kukaan ei moittinut eikä häirinnyt häntä.
 
Torunn:  - Hän ei ollut ymmärtänyt silloin kun hän saapui tilalle yksin ensimmäistä kertaa ottaakseen sen haltuunsa. Ei silloin kun hän kiinnitti ulko-oveen kultin, jossa oli hänen nimensä. Ei silloin kun hän nukkui täällä ensimmäisen yön.
Silloin hän oli ollut täynnä vain toiveikasta odotusta. Hänen vaistonsa oli sanonut hänelle, että hän oli tehnyt jotakin oikein.
Mutta nyt hän ymmärsi, tuona  satunnaisena keskiviikkoiltapäivänä,
kun pakastepizza suli työpöydällä ja uuni oli hohkannut kuumana varmaan pari tuntia. Vasta nyt hän kyykistyi ja itki Annan valkoiseen turkkiin kuin lapsi.
 
Torunn totuttelee epävarmoin askelin, mutta uteliaana tilanpitoon, vierailee säännöllisesti Tormudin luona vanhainkodissa sanomalehtiä ja  Soloja vieden,
käy vimmaista taistelua hautajaisjärjestelijänä alati repeilevin mustien sukkahousujen kanssa, pohtii innovatiivisena ja ajanhenkisenä arkkujen uusiokäyttömahdollisuuksia ja punastuu.
Hän hoitelee sujuvasti  yllätyslahjaansa, suloista kahta pikku porsasta,
selviää hyvin suurin vohvelitaikinakulhoin varustautuneena tanskalaissukulaisten invaasiosta ja kohtaa kuin nainen tilanteen, jossa Amor-veitikan nuolet sinkoilevat niin kiivaasti, että pöydän jalat natisevat.
 
Torunn: -  Juuri nyt hän ei kaivannut muuta kuin arkea, loputtoman monta samanlaista peräkkäistä päivää. Syksyn jälkeen tulisi talvi, ja hänen täytyisi ostaa lumilinko. Sekin täytyy merkitä listaan, sitten olisi joulu, jonka hän viettäisi isoisän kanssa.  Sen monimutkaisempaa elämän ei tarvinnut olla.... 

Ragde solmii somasti aiemmat irtonaiset langanpäät lineaariseksi kokonaisuudeksi, sukutarinaksi, jolla on hyvä päätös, ja hän tekee sen lämpimästi huumorinkukka kädessään elämän monivaiheisuutta ja kimuranteistakin mutkista selviämistä kunnioittaen. Katriina Huttuselta mainio käännös.
Mehevä ja rateva päätösosa sarjalle,  josta jäi ilkikurinen jälki ja hyvän mielen hyrinää.

Ihmisläheisin Tanskanterveisin:

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Anders Roslund: "Levon hetki nyt lyö/Sovsågott" - ex Libris...

"Levon hetki nyt lyö", Anders Roslund, WSOY, 2021, 405 s., suomentanut Annamari Typpö.

"Anders Roslund  (s. 1961) on ruotsalainen journalisti ja kirjailija, joka tuli tunnetuksi kirjoittajakaksikko Roslund & Hellströmin toisena osapuolena. 
Roslund on työskennellyt mm. kulttuuritoimittajana, julkaissut kymmenen kirjaa ja saanut lukuisia palkintoja, myös himoitun Lasiavaimen. Hänen ja työparinsa, entisen rikollisen Börge Hellströmin, Kolme sekuntia -trilogia oli kansainvälinen menestys: osuvaa yhteiskuntakritiikkiä ja uskottavaa rikollismaailman kuvausta, Roslundin yksin kirjoittamat Sä kasvoit neito kaunoinen (2020) ja Levon hetki nyt lyö ovat itsenäsiä jatko-osia trilogialle." (Lievelehti) 

 

                                                           ©Emil Eiman-Roslund

 
"Mikä on pahinta mitä voi kuvitella?
Ewert Grens ei ole koskaan toipunut vaimonsa Annin ja heidän syntymättömän tyttövauvansa menetyksestä. Mutta sitten hän kohtaa hautausmaalla naisen, jonka tarina tuntuu vielä pahemmalta: naisen nelivuotias tytär joutui vuosia sitten ryöstäjien käsiin ja katosi.
Grens lähtee kauhakuormaajatyylillään selvittämään tapausta. Hän on vannonut Piet Hoffmannille, entiselle poliisin soluttautujalle ja nykyiselle ystävälleen, 
ettei koskaan enää vedä häntä mukaan tutkimuksiinsa. Mutta joskus tulee tilanne jossa mikään lupaus ei pidä." (Takakansi)
 
 

 
Hauskasti kyllä, koko lailla tarkalleen vuosi sitten tuli Roslundin seurassa hyräiltyä: Sä kasvoit neito kaunoinen  ja todettua, että Roslund ei tyhjäkäyntiä tunne eikä haahuilua harrasta. Laadukasta ja tasapainoista luettavaa, jonka parissa viihtyy ja jota lukiessa ei unihiekka silmiä kutittele:) 
 
Roslund pureutuu tässä uutukaisessaan kynsin ja hampain valtioiden rajat ylittävän pedofilian synkkiin syövereihin eikä aihepiirin kiistämättömästä laajemmasta esiintulosta ja ajankohtaisuudesta tahi sen vaikeasta kitkettävyydestä  liene kahta kysymystä. 
Hän lähestyy asiaa sekä rikostutkijoiden että siepattujen, kohteena olevien lasten silmin. 
Oli hätkähdyttävää tai oikeammin veret seisauttavaa lukea - vaikkakin asiaa ajateltuani ymmärrettävää -, että lapset - omat ja siepatut -  monasti pitävät/alkavat pitää olotilaansa normaalina elämänä. Syvä hiljaisuus...  
Eivät muusta tiedä.

Kaapattu lapsi: -  Äiti ja isä on sanoneet, ettei vieraiden ihmisten mukaan saa lähteä - mutta ei tämä ole ollenkaan vaarallista. Kun ne kerran tietää minun nimenkin. Ja kohta me ollaan kotona.
Ja minä saan pitää takkia päällä. Se takki näyttää ihan seepralta, enkä minä halua ikinä riisua sitä, en edes sisällä, vaikka aikuiset sanoo, että on pakko. Siitä takista minä tykkään kaikkein eniten. Ja tukassa olevasta perhosesta. Se on sininen ja osaa lentää silloin kun kukaan ei katso. Ne, jotka ajaa autoa ja tietää missä minä asun, ei jankuta siitä yhtään, ne tajuaa, toisin kuin äiti.
Nyt me ollaan varmasti lähellä. Kotona...

Peluu aikaa vastaan: Tässä vaiheessa Ewert Grensillä oli yleensä tapana iskeä kätensä lujaa pöytään tai kaapinoveen tai kattolamppuun tai mihin tahansa hillittömän raivonsa tielle osuvaan kohteeseen. Hän saattoi vaikkapa avata työhuoneensa ikkunan ja karjua poliisitalon tyhjälle sisäpihalle. 
Sen sijaan hän istui tuolilla selkä Birteen päin. Aivan liikkumatta, aivan hiljaa. Aivan onttona.

Roslund on kertojana  sitä suuruusluokkaa, että vaikka pariinkin kertaan tuli lukiessa fullstoppi eteen, niin kiinnostus tutkijatiimin lopputulosta kohtaan innoitti jatkamaan sikeästi  hammasta purren eteenpäin, ja se totisesti kannatti.
Trion Grens, Birte ja Hoffmann yhteistyö on saumatonta ja intensiivistä, kuin  kirjailijan sisältäpäin kuvaamaa tempaisten lukijansa hihkumaan taistelumieltä ja voimia sitkeälle, peräänantamattomalle tutkijatiimille.
 
-  Puhdas sisältä ja ulkoa  - pikimusta sielu...

Epäkohdat eivät katoa maton alle lakaisemalla eivätkä sulkemalla niiltä silmänsä. Roslundin kiihkottomalle aiheen esille nostolle ja asialliselle, mutta eläväiselle käsittelylle täydet pisteet kuin myös Annamari Typön laadukkaalle suomennokselle

mielihyvin antaa:
 

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Syssyn syhverösiä...

 

Hellekesän ja sadekauden jälkeen saimme vielä kauniin ja aurinkoisen loppuhuipennuksen kuluneelle suvelle ja mukavia kävelylenkkejä metsäpoluille.

Kesäkuukaudet sujuivat rauhaisaan tahtiin, nauttien visiitistä Kymenlaaksossa Kuopuksen pesueen luona sitten vuoden jälkeen ja mökkiviikosta, josta sienisaaliiden sijaan jäi käteen vettä taivaan täydeltä, mutta myös hiljaisuus, ilmassa rauhaisasti liitelevät sudenkorentojen parvet, kokoontuvat pääskyt langoilla sekä puusaunan leppeät löylyt, mielenrauhaa... 

Kotiin palatessa meitä tervehtivät hehkullaan parvekkeen ryhdikkäät chilipartiot:



Edessä onkin vaihteeksi tiivistempoinen reilun kuukauden rupeama: 
tavalliseen tapaan pingon terveydellisiä 110-m aitoja, joista ensimmäinen ajokortin uusintaan näillä kokemuslisillä liittyvä MMSE-testi sujui kuulemma ennätysnopeudella tuloksella 29/30, - not bad. Tuosta on hyvä jatkaa tätä sarkaa...

Kodinhoidollisista ajankohtaan kuuluvista toimenpiteistä ovat sekä jääkaappipakastin että arkku sulatetut sekä liesi vedetty ulos ja peruspuhdistettu. Siitä onkin  hyvä aloittaa 9.10. alkavaan jahtiin liittyvä pakasta - kärsi - ja unhoita ruuanlaittoprojekti. Jahti on verrattuna monikymmenvuotiseen entiseen mallin erilainen johtuen metsästyksenjohtajan, koiramiehen ja ystävämme äskettäisesti siirtymisestä tuonilmaisten jahtimaille eli kolme päivä putkeen tauko jne. kunnes luvat, joita on runsaasti, ovat käytetyt.
Joten: jouluksi kotiin sanoi entinen hämähäkki. Siispä herkuttelevat herrojen Kuopuksen ja Kanssakulkijan sopii pysyä ruodussa ja ravittuina tulevan pitkähkön jahtikauden. 

 

 

Sosiaalinen elämä on ollut liki vuoden mittaisen hiljaiselon jälkeen veikeästi virinnyttä: Amigo & Vierelläkulkija aloittivat poikkeamalla päivällisillä kuulumisia vaihtamassa: Amigolla kesätöitä tuolloin vielä pari viikkoa ja sitten saman verran lomaa ennen opiskelujen jatkumista. Vierelläkulkija puolestaan on ahertanut kesän kandin parissa, ja hyvin on kuulemma sujunut; mainiota! Valoisia nuoria, tuoreita ideoita ja näkemyksiä!

Esikoinen Puolisoineen käväisi samalla asialla äskettäin, halattiin, herkuteltiin, puhuttiin asiaa ja pötyä sekä ihmeteltiin maailman menoa ja hiukka sitä paranneltiinkin:)

Kuopuksen pesue puolestaan lomailee vasta reilun viikon päästä kotimaan matkailun merkeissä ja me saamme iloksemme ja tarmokkaiksi ulkoiluttajiksemme energisen koissutrion: Nemppa, Semppu & Unski. Tervetuloa, sillä läheisyys lämmittää, hännänheilutusta riittää ja rapsuttaakin luultavasti saamme.

Yöpöydän kirjapino ja meikätyttö tuijottavat tällä hetkellä kysyvästi toinen toisiaan, mutta mainioita lukuhetkiä siis luvassa ja helposti saatavilla. 

Näin meillä syksy lähtee käyntiin, missä mietteissä ja millaisin suunnitelmin siellä mennään??

Isosti tervetuloa syyskuu:

torstai 26. elokuuta 2021

Juha Numminen: "Pietarin varjo" - ex Libris...

 

 "Pietarin varjo", Juha Numminen, Crime Time, 2020, 270 s.

"Juha Numminen  (S.1938)  on toimittaja ja kirjailija. Helsingissä syntynyt, 
mutta Raumalla asuva Numminen on työskennellyt toimittajana useiden eri lehtien palveluksessa, kuten Ilta-Sanomissa, Seurassa ja Suomen kuvalehdessä. Kirjallisuuden puolella hän on kirjoittanut etupäässä dekkareita, mutta myös elämäntapakirjoja, ihmissuhdekirjoja ja pakinoita. (Wikipedia)

 

                                                        ©Veikko Somerpuro

 
"Liivijengin johtaja ammutaan kotitalonsa pihalle. Helsingin Kontulassa. 
Pian löydetään kolmoismurhan uhrit puistokäytävältä Kauniaisissa.
Onko hirmuteoilla jokin yhteys? Vai ovatko ne erillisiä tapahtumia. Vastausta ei anna neljäskään murha, joka tapahtuu Lohjanjärven rannalla.
Rikoskomisario Sulo Naskali joutuu pohtimaan, miten irrallisilta vaikuttaviin surmiin voisi liittyä myös venäläisen liikemiehen väkivaltainen kuolema Pietarissa.
Tapauksia vainukoiran ottein seuraava Iltalehden rikostoimittaja Make Sarkala tuntee itsensä samaan aikaan sananvapauden sankariksi ja pahimman luokan mätämunaksi.
Pietarin varjo jatkaa  mestarikertoja Juha Nummisen Sulo Naskali -sarjaa. Dekkareissaan hän tutkii taitavasti suomalaisen yhteiskunnan, rikollisuuden ja median muutoksen herkkää ydintä." (Takakansi)
 
 

 
-  Tapahtuman yhteiskunnallinen painoarvo vaikuttaa tutkimuksiin, 
jotka haarautuvat ja levittäytyvät laajemmalle kuin tavanomaisempien veritekojen yhteydessä.
Tutkijat ryöskentelevät suurennuslasin alla. Valtakunnan vallankäyttäjät tarkkailevat ja spekuloivat huolestuneina tutkimusten edistymistä. Korkeat virkamiehet, merkittävät poliitikot ja kriittiset tiedotusvälineen vaikuttavat poliisitutkimukseen enemmän kuin halutaan myöntää (ja enemmän kuin olisi aiheellista, Naskali ajattelee). Politiikkoon kohdistuneen väkivallan seurauksia on aina vaikea arvioida, mutta ainakin on virhe aliarvioida niitä.
Kippo Kemppainen totesi Kauniaisissa:" Vanha totuus pätee. Kun tutkimuksiin sekoittuu politiikka, selvät asiat mutkistuvat ja kirkkaat totuudet sumentuvat." Sen Naskali allekirjoittaa - kokemuksesta...
 
Joitakin Juha Nummisen teoksia on tullut luettua joskus aiemminkin, ja olikin mainiota todeta, ettei mielikuvani mukavista dekkarilukukokemuksista piti edelleen täysin paikkansa. Nummisen verbaliikka on sujuva kuin myös juonenkuljetus. Hänen persoonissaan on luonnetta ja särmää sekä yksilöllisyyttä ja kirjailija tarkastelee maailmaa ymmärtäväisin ja myötätuntoisin silmin.

Rankkojen syyssateiden rummuttaessa ikkunaa ja päivän ollessä harmaa Naskali & Kumpp. pitivät luontevasti seuraa ja mielenkiintoisia ajtustenkulkuja siitä, kuinka suuressa määrin nykyisiin kaikki vaikuttaa kaikkeen. 
Vanha totuus: Kun se pitkistyy, niin se mutkistuu vaikuttaa silti edelleen olevan relevantti ja ajankohtainen.

Pietarin varjoissa mielikseen tepasteli:                                                 

lauantai 21. elokuuta 2021

Edith Södergran: "Levottomia unia" - ex Libris...

 
"Levottomia unia". Edith Södergran, Oppian, 2021, 111 s., suomentanut
 Uuno Kailas. 

"Edith Södergran  ( s. 1892, Pietari)  oli suomenruotsalainen runoilija ja kansainvälisesti tunnetuin suomalainen runoilija. Hänen runojaan on käännetty yli 40 kielelle. Södergran oli ensimmäisiä suomalaisia moderneja runoilijoita,  suomenruotsalaisen modernismin tärkein edustaja. Hänen tuotannolleen oli tyypillistä näynomaisuus ja aikakauden futuristiset ja symboliset  virtaukset. Södergran julkaisi esikoiskokoelmansa  Dikter  vuonna 1916. Hän sairasti jo silloin tuberkuloosia, johon menehtyi seitsemän vuotta myöhemmin." (Wikipedia)
 
"Levottomia unia -kokoelma sisältää valikoiman Edith Södergranin ajattomia runoja Uuno Kailaan upeina suomennoksina. Elämän riemu ja hauraus nousevat koskettavasti esille Södergranin lyriikassa" (Takakansi)

Kooste on sisältää otteita seuraavista: Runoja, Syyskuun lyyra, Ruusualttari, Tulevaisuuden varjo ja Maa jota ei ole.
 
 
 
 
- Jos olen valehtelija ....
niin ihanimmat enkelit rakastavat kuitenkin
minua niinkuin kaunista ja kadotettua veljeä:
hän kertoi satuja kuulle ja taivaanrannalle, 
ilman niitä ne eivät voineet pysyä,
niiden hauras ihanuus mureni tomuksi. 
(Levottomia unia)

 

Södergranin runojen pariin tulee palattua taannehtivasti ja aina niiden annista löytää aina jotain uutta, juuri sen hetkiseen elämän- ja tunnetilaan saumattomasti sopivaa. Tämä kooste oli mukana mökkireissulla ja istui yllättävän hyvin levolliseen tunnelmaan ja tunnetilaan.

 

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla,
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset  värit -
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mik' on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.
(Ihmeellinen uni)

 
Meri, tuo lapsuuden kesälomien ja kaikkien matkojeni rakastettu, muuttuvaisuudessaan kiehtova elementti sekä sisäinen seikkailijani, kuin Tove Janssonin Nuuskamuikkunen, eivät kärsi kokemuslisien kertymisestä, vaan iskevät aina vaan ilkikurisesti silmää  ja siitä olen iloinen ja kiitollinen...

Yksi ei ole Södergranin tuotannossa lukukokemuksena miksikään aikojen kuluessa muuttunut: lempirunoni:

 
Yön tullen
minä seison portailla, kuuntelemassa,
tähdet parveilelevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu nurmikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
              (Tähdet)                                 

 

Satuja kuulle kertoilemassa piipahti myös yks'kin taivaanrannanmaalari: