"Suden jälki", Kerstin Ekman, Tammi Keltainen kirjasto, 2022, 176 s., suomentanut Pirkko Talvio Jaatinen, päällyksen valokuva Rainer Fuhrmann/Getty Images.
"Kerstin Ekman ( s.1933) on Ruotsin arvostetuimpia kirjailijoita. Ekman aloitti dekkarikirjailijana, ja tuotannossaan hän on käyttänyt rikosromaanin aiheita yhdistettynä rikkaaseen yhteiskunta- ja ihmiskuvaukseen.
Hänet valittiin Ruotsin akatemian jäseneksi vuonna 1978, mutta hän vetäytyi toiminnasta Salman Rushdie -tapauksen vuoksi. Suden jälki on Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2022 kirjallisuupalkintoehdokas." (Takakansi)
"Metsästyksenjohtaja Ulf näkee 70. syntymäpäivänään
suden. Hetki muuttaa kaiken. Vanhan miehen epäilys elämäntyönsä eettisyydestä kasvaa järisyttäväksi identiteettikriisiksi.
Pientä elämänpiiriä mullistavat käänteet sen kuin jatkuvat: Metsä palaa,
karhu hyökkää, Ulf sairastuu. Ja rikos tapahtuu.
Suureen
susikysymykseen sekoittuu rikoksen mysteeriä, ikääntymisen kipua ja
rakkautta. Ekmanille tyypillisesti jännitys maustaa yhteiskunnallista
sanomaa ja hiljaa syvenevää ihmissuhdekuvausta." (Lievelehti)
Edelliskerrasta Ekmanin tuotannon parissa olikin ehtinyt vierähtää aimo rupeama, mutta kas näin Huijareiden paraati puhutteli vuonna 2014:
Tässä rennossa huijarimentaliteetilla, empatialla & myötätunnolla
kirjoitetussa, eittämättä myös omaelämänkerrallisia ainesosia
sisällään pitävässä teoksessa, käydään kaunokirjallisin keinoin
hulvatonta ja terävää (itse)ironiaa unohtamatta kirjallisten piirien
ja luomisen tuskan kimppuun...
Odotusarvo oli siis varsin korkealla kun avasin tämän komean, syyttävästikö minua tuijottavan sudenkuvan kauniilla kannella varustetun uutukaisen ja totean oitis suoraan etten suinkaan pettynyt!
Talvi: - voi olla valkoinen paperi tai sinertävä laatta, jolle kirjoittaa. Viimeksi täällä ollessani kukaan ei ollut liikkunut ja kirjoittanut jälkiään. Ei näkynyt tassujen eikä sorkkien painaumia, ei edes pikkuista myyränjalkojen koruommelta. Ei lintuja.
Ei mitään jälkiä.
Ulf: - Jäin usein vain istuksimaan jouten. Hän (vaimo Inga) oli oikeassa siinä,
että tarvitsin jotain puuhaa. Istuin ja pohdin. Siihen minulle ei ollut aiemmin juuri ollut aikaa. Tarkoitan perin pohjin pohtimista. Tuntui kuin eläkkeelle jääminen olisi vasta nyt ruvennut oikeasti vaikuttamaan, tai kun vanhuus olisi iskenyt kerralla. Mieleen tuli ajatuksia, joita en olisi kaivannut.
Inga & minä: - Minä elin tavallista elämää. Todennäköisesti sitä ei jatkuisi enää kovin monta vuotta. Kun oli tämä angina pectoriskin. Mutta elämässä oli silti tavallista ja hyvää, Sain osakseni hellyyttä. Joskus hellyydenosoituksena olivat muhkeat valmiiksi laitetut voileivät. Joskus iho minun ihoani vasten.
Mutta en pystynyt täyttämään odotusta, jonka hellyys viritti meissä kummassakin. Oleta, että syypäänä olivat lääkkeet. Me joka tapauksessa sopeuduimme.
Hellyys ei loppunut.
Vaikkakin ikääntymisen tuntoja luopumisine ja uuden tulemisineen Ekman kuvaa oivaltavasti väläytellen ja siihen sopeutumiseen vastauksia hakien kyseessä ei toden totta ole mikään valitusvirsi. Ihmisen ja luonnon muuttunut ja alati muuttuva suhde ihmisen aiheuttamine epätoivottuine vaikutuksineen kulkevat solisevana pohjavireinä kautta kerronnan.
Kirjailijan hienoviritteinen, sielun syvyyksiä ja syövereitä oivaltava ja lämpimällä
myötätunnolla tarinaa kuljettava ote ovat vertaansa vailla, eivätkä jätä
lukijaansa kylmäksi. Nautin suuresti lukemastani ja Ekmanin virtuoosimaisesta taidokkuudesta kuljettaa tarinaansa, joka puhutteli ja oli suuri nautinto lukea!
Sudesta on paljon sanontoja (klik) mm. olla susi syntyessään, mutta tämä nimenomainen teos ei todellakaan sitä ole:)
- Muisti on ihmeellinen, niin, suorastaan pelottava asia. Vanha kerrostuma kuolleita luita ja sanoja, jotka voivat milloin hyvänsä nousta ja herätä eloon.
Ylläoleva pitää etenkin näin kokemuslisien karttuessa enenevässä määrin paikkansa: mitä kummallisempia, uusia muistoja kaukaa menneestä pulpahtelee lupaa pyytämättä pintaan. Ikävät sellaiset olemme yksimielisesti Kanssakulkijan kanssa päättäneet heittää oitis pitkin teitä, mutta hauskoista ja iloisista nautimme estoitta naureskellen ja niitä edelleen kehitellen pitkäänkin
- Itseään pettää ken ensi kertaan jättää. Vai olisikos se huomiseen?
Itsepetokselta välttyä lupaa yrittää:
Ekmania en ole kai koskaan lukenut, mutta tämä kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Kiitos kirjan esittelystä!
VastaaPoistaKiitos Kirjarikas elämäni! Tämä vakuuttava kirjailija on jotenkin jäänyt katveeseen minultakin, en löytänyt kuin tuon yhden postauksenkaan, mutta tämä lyhykäinen on oiva tapa palata/tutustua hänen mainioon ja koskettavaan kerrontaansa:)
PoistaPiti ihan googlettaa ja onpa Ekmanilla takanaan todella pitkä ura! Ehkä joskus ehtisi hänenkin kirjojensa pariin.
VastaaPoistaKiitos Anki! Pitkän linjan ansiokas kirjailija, joka kuten tuossa yllä totesin, on jostain syystä jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta nyt tuli pieni ja antoisa paikkaus tehdyksi:)
PoistaKiitos mielenkiintoisesta susikirjasta. Täällä Varsinais-Suomessa niitä on riittänyt aina ja susipelko on syvällä kansan tunnoissa. Meidän saarimökin riistakameraan jäi yhtenä kesänä kiinni susi. Varsinais-Suomessa on onneksi paljon ruokaa susille, mutta susihan tappaa myös, kun opettaa pentuja metsästämään. Vähän pelottaa omien koirien puolesta.
VastaaPoistaKoirien kanssa saa olla tarkkana jos susia liikkuu ympäristössä, mutta toisaalta sutta on kantaisänä kiittäminen näistä nelijalkaisista ystävistämme. Kommentistasi kiitos ja sujuvaista viikonjatkoa Sinulle & karvaisille kavereillesi!
PoistaJännä juttu, Suomi on Ruotsin naapurimaa, enkä ole tiennyt Ekmanista, joka on ollut Akatemiankin jäsen. Varmasti on ollut juttuja, mutta varmasti liian vähän, Ekmania en ole lukenut lainkaan.
VastaaPoistaHämmästyttävä juttu tosiaankin!
PoistaEkman on todella ihmeellisesti jäänyt katveeseen ehkäpä juuri mainitsemastasi syystä, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä tutustua, sillä laadukas kirjailija hän eittämättä on. Kommentistasi kiitos ja mainiota isäinpäivää Sinull!