torstai 24. kesäkuuta 2021

Suloista suvea & keskikesän juhlaa...

 

Jos ei nyt sitten vallan villiinnytä, heittäydytä juhannustaikojen vietäväksi ja hilppaistakkaan ilkosillaan  kirmailemaan niittysille niitä kuuluisia seitsentä erilaista kukkaa tyynyn alle poimimaan, niin pyristelläänpä kuitenkin irti kuluneen ajan ja arjen riesoista ja Eino Leinon sanoin avataan  syömen selälleen ja annetaan päivän paistaa sen sopukoihin asti. 

 



Luonto leppyi lempeäksi
kovan kiireen kolhimille,
työpaineen pakottamille.
Suvi salli suloisintaan,
kesä kantoi kauneintaan,
nurmi tuoksui,
linnut lauloi,
tuuli leyhyi leppeästi.
Järvi hohti hopeoina,
kultatähtinä kimalsi,
timantteina tuikahteli.
Kaikki kiireet katosivat
saunan sylissä somassa,
paineet pois jo putosivat,
järven lempeen lainehille.

Tuntematon

 

Oma juhannusviikko avautui kauan odotetulla ja -kaivatulla visiitillä Kuopuksen luona malliin hellurei & hellät tunteet:) Ilmassa oli sitten edellisen, vuodentakaisen tapaamisen, sakeanaan riemua, kikatusta,  lämpöä ja halauksia ynnä kosteita, huomionhakuisia koirankuonoja, herkkuja mm. nti Elohopean maukas raparperipiirakka. Kun oli jotain mitä odottaa kantoi kevään yli:)

Itse juhannusaaton viettoon kuuluu tervetullutta ja mieluisaa, leppoisaa yhdessäoloa Esikoisen hellässä huomassa rennosti turisten, sopivasti maailmaa parantaen yhdessäolon, herkuttelun, naurun ja läheisyyden lämmön vallitessa sekä uutta terassia ja muita remppatoimenpiteitä tarkastaessa,
-lue: ihaillessa.
Ettei aina jäisi silkaksi ajatukseksi: lämmin kiitos molemmille pojilleni pesueineen siitä, että olette läsnä elämässämme!! 

Minkämoisin tradition ja miettein sujuu Sinun juhannuksesi?

 




Mielenhyrinää: Ballaadi elokuvasta Klaani

 

Aamuyössä aistein avoimin
Elämääni silmiin katselin
Vanhan eilisen, uuden tulevaisuuden
Sen kaiken näin ja paljon oivalsin...
.......
Aamuyössä aistein auennein
Eilispäivät kaikki talteen vein
Ne kätkin sydämeen ja jos niillä jotain teen
Ne kertoo, niin ne kertoo rakkautein...

 

Aurinkoista ja iloista sekä omanoloista yötöntä yötä, juhannusaikaa & -taikaa!

Aistein avoimin:

16 kommenttia:

  1. Perhe on parasta juhannuksessa, nauti täysin siemauksin!

    Oma juhannus mennee prostituution ja potkupallon parissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SusuPetal, nauti Sinä hurjapää molemmista, jospa minä siis siihen jälkimmäiseen riehaantuisin;)

      Poista
  2. Minä lähden mökkeilemään vanhempieni kanssa. Ajatuksena on lukea ja saunoa ja rentoilla. Hyvää juhannusta sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanan perinteiseltä: nauti saunan lepppeistä löylyista, vastan tuoksusta kasvoja vasten ja kuuntele saunatontun turinoita:)

      Poista
  3. Meillä on siitä erikoisempi juhannus nyt, että ollaan aikuisporukalla mökillä vanhimman pojan ja miniän kanssa. Mukava vaihteeksi näin, yleensä on lapsia mukana.
    Ensi viikoksi saamme vieraaksi pojat 11v ja 14v ja isänsä loppuviikosta. Ohjelmaa on mietinnässä sekä poutapäiville että sadepäiville.
    Mukavia juhannustunnelmia sinulle läheistesi seurassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta, kiva kokea aina välillä jotain uutta ja ehkä vetää vähän henkeä ennenkuin teillä alkaa hilirimpsikset, sillä tuonikäiset lapset/nuoret pitävät kyllä reipasta menomeininkiä yllä!

      Poista
  4. Me grillataan pienellä porukalla lähiön heleässä helmassa karitsan paahtopaistia. Ja sitten valmistaudutaan johonkin mistä ei pidä julkisesti puhua.

    Hyvää Juhannusta - keskikesän eksitenssiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa makoisalta ja paikkakin somasti kohillaan!

      Jaa-a: LW:n sanoin: "Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen"...

      Kommentistasi kiitos ja nauttios' päivänkulusta:)

      Poista
  5. Rauhallisissa merkeissä kotosalla hyvän ruoan äärellä. Ihanaa juhannusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos riitta k, kuulostaa aivan juhannukselta isolla J:llä, oma rauha, omat kujeet, joten leppoisaa ja auvoisaa jussia!

      Poista
  6. Ihanaista kuulla kauan kaivatusta kohtaamisestanne perhepiirissä 💕

    Juhannus, keskikesän juhla suvi-Suomessa... Itse en juhli, nautin hiljaisuudesta ja teen puutarhatöitä. Voipi olla että grillaamme makkaraa.

    Vesi on suomalaiselle mieluisaa, minäkin tunnen mielihyvää siitä että meillä on joki lähellä vaikka en sinne menisikään. Kauniit säkeet tänne laittamassasi runossa:

    "Järvi hohti hopeoina,
    kultatähtinä kimalsi,
    timantteina tuikahteli." 🇫🇮

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A! Katselin tuossa eilen nyvillä mielin naapurin nuorten poikien kyydin odottelua trimmattuine hiuksineen, siisteine asuineen, retkikasseineen ja lonkerolaatikoineen ja tuumin: aika aikaans' kutakin;)

      Tuo ote kuvaa hyvin vesiemme kaunista kimmellystä, jota voi mainiosti ihailla rannaltakin käsin.

      Leppoisa iltapäivä meilläkin luvassa ja sitten kodin hiljaisuudesta nauttimaan sekä makoisia mansikoita popsimaan. Rauhaa & rakkautta...

      Poista
  7. Juhannuksesi kuulostaa lämpimältä ilman näitä helleilmojakin :) Nautitaan läheistemme seurasta, lämmöstä ja haleista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inna: nyt hemmotellaan lämmöllä sekä sisältä että ulkoa, joten näin me tytöt tehdään:)

      Poista
  8. Ihania kukkia!
    Meillä oli niin hirveesti juhannusseuraa:sääskiä ja mäkäräisiä, että emme juuri ulkoilleet. Tosi harmi syödä grillaukset sisällä, mutta ei kestetty pihalla.
    Yksi lapsista tuli käymään ja oleskeltiin vaan.
    Ihania juhannuskuulumisia täällä ihmisillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Serentis! No, onhan teillä ollut ruuhkaa, mutta muuten leppoisaa oloilua, grilliherkkuja ja seuraa.
      Hyönteisiä kuten kauniita perhosia, on tänä kesänä pörrännyt kiitettävästi, miinus ne inhat metsälenkillä inisijät, joista ei niin väliä.

      Aurinkoista kesän jatketta Sinulle!

      Poista