"Miltä tuntuu tappaa", Villy Lindfelt, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2020, 277 s. Graafinen suunnittelu Tuula Mäkiä.
"Villy Lindfelt (s.1976) on ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta kotoisin oleva juristi. Hän on koulutukseltaan ekonomi ja oikeustieteen maisteri, ja kirjoittaa työkseen paljon. Miltä tuntuu tappaa on hänen ensimmäinen romaaninsa. Lindfelt asuu vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa Helsingissä." (Lievelehti)
"Teknologiajuristi Mia Lund yrittää haalia uusia asiakkaita pienelle lakitoimistolleen ja selvitä samalla yksinhuoltajan vaativasta arjesta. Yhteydenotto vanhalta asiakkaalta, teknologiayrittäjä Robert Holmsterilta, herättää hetkeksi Mian toiveet. Tapaaminen Holmsterin kanssa ei kuitenkaan suju Mian toiveiden mukaan. Psyykkisesti epävakaalta vaikuttava teknologianero kertoo Mialle jotain, mitä on vaikea uskoa todeksi – ja tarjoaa hyvin erikoista toimeksiantoa. Vaikka työn vastaanottaminen tarkoittaa poikkeamista niistä periaatteista, joiden mukaan Mia on juristintyössään toiminut, ottaa hän silti rahakkaan työn vastaan. Niin tehdessään hän tulee vääjäämättä liukuneeksi takaisin siihen väkivallan sävyttämään maailmaan, jota on onnistunut kymmenen vuotta välttelemään." (Takakansi)
No sattuipa somasti: syksyn kirjasadosta tuli poimittua ihan koemielessä ja tutustumistarkoituksin ilman suuria ennakko-odotuksia tämä teos, joka herätti kiinnostukseni paitsi esittelyllään myös tyylikkäällä ulkoasullaan ja nimikysymyksellään, jota en ollut liiemmälti tullut omakohtaisesti pohtineeksi : Miltä tuntuu tappaa?? Ja kuinkas sitten kävikään? Heti kättelyssä: on ilo todeta, että tämä esikoinen on kuin alkaneiden syysaamujen kuulaus ja piristävän kirpeä raikkaus, se punakeltaisena tarttumaan ja makustelemaan houkutteleva ja hehkuva omenaherkku sesongin suuressa hedelmälaarissa.
- Ihmisveri on raskasta, sitä vuodattanut ei jaksa juosta pakoon. Afrikkalainen sananlasku
Dekkarisssa on paitsi uusi idea, mielenkiintoisia elementtejä heti alkuasetelmasta, joka taustoittaa psykopatian partaalla keikkuvan Robertin, Rollen mielentilan syntysijoja, lähtien sekä Mian ammattieettisten pohdintojen ja yksinhuoltajuuden angstin sekä kahden ensinnämainitun henkilön yhteisen taustahistorian ja moraalikäsitteiden hiertämisen tiimoilta:
Rolle & Matias: - Kotiin päästyään Rolle oli niin hengästyksissä ja hätääntynyt, ettei äiti ensin tajunnut, mitä Rolle yritti sanoa. Jälkeenpäin he saivat tietää pelastushelikopterin saapuneen Matiaksen luo kahdeksan minuutin kuluttua siitä hetkestä, kun hätäkeskus oli saanut äidin puhelun. Kahdeksan minuuttia. Se oli aika, jonka Matiaksen luo pääseminen otti ensihoitoksiköltä. Se oli vähän. Viisitoista vuotta. Se oli ikävuosi, jonka Matias ehti täyttää ennen kuin kuoli Vasikkasaaren kalliolle. Sekään ei ollut paljon.
Mia: - Hämärään huoneeseen astuttuaan Mia jähmettyi. Tämä oli hänelle normaali reaktio ristiriitatilanteissa, tai jos joku käyttäytyi aggressiivisesti. Tai silloin, kun hän ei vain tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Mia kyllä tiesi, ettei hankalista tilanteista selvinnyt jähmettymällä kuin peura ajovaloissa...
Linda, Mian ex-kollega, joka kuuntelee taloussektorille sijoittuvia podcasteja ja harrastaa sijoittamista, on firettäjä ja tarjoaa Mialle rempseitä neuvojaan nuopeuden poistamiseksi ja elon tahdittamiseksi malliin:
- Tarvitset kunnon panon. Ihan oikeasti Mia, milloin viimeksi olet saanut munaa? Puurrat aamusta iltaan töitä ja vedät samalla jotain sankariäidin roolia. Irstaile vähän. Melaa mekkoon. Et ole vain äiti. Olet nainen.
Lindfeltin omaleimainen tyyli pitää, ja teos pysyy vaivatta koossa. Kirjailijan selkeä ajatuksenkulku ja tekstin hyvä luettavuus, eräänlainen kuulaus, - vaikkei teos olekaan ns. pärstä peruslukemilla ilman pilkettä silmissä kynäilty, - eivät kaipaa tuekseen useasti tehokeinoina käytettyjä ja useimmiten vastenmielistä hätkähdyttämistarkoituksessa ympättyä revittelyä, rivouksia tai rehvasteluja.
Plussan ansaitsee myös tietty tekstissa vilahtava EMDR-terapian vaihtoehdoksi mainittu mäyräkoira, suurta maastonakkien sukua ja heimoa, nimeltään yksinkertaisesti Nakki, omistajanaan Jari Karhu, jonka kanssa Mialla on yhteinen pelottava, hävettävä ja helvetin nolo poliisimenneisyys kenttäkokemuksineen. Omat panokseni asetan pennulle! Näin neljän perättäisen maastonakin Mattena ja nykyisin yhden sinnikkään ajurin, hirvien ja peurojen kauhun, Sempun Mummimattena totean, että nakki on kyllä aikasen uskalias rotuvalinta terapiakoiraksi, mutta toisaalta se taatusti saa ajatukset muille urille;)
Jottei vallan makiaa mahan täydeltä: loppua kohden dekkaristin ote tuntuu hivenen herpaantuvan ja teksti hajaantuvan, jäävän ikäänkuin loppusilausta vaille kokonaisvaikutelman silti repsahtamatta. Verbaliikka on riittoisaa ja ajoittain herkullistakin, persoonat kantavat ryhdikkäästi itsensä, ja juoni kietoo omat kiemuransa. Uudentyyppinen, raikas ja kutkuttava, hyvän kieliasun omaava ynnä tähän päivään sijoittuva ja sujahtava esikoinen, joka jättää lukunautinnolle tilaa ja herättää uteliaita odotuksia Lindfeltin kirjailijauran jatkon suhteen.
Hyväksi lopuksi Mia Lundin kestäviä ja suositeltavia periaatteita noin yleisempäänkin käyttöön: Synti on minulle vähän vieras käsite. Minulle asiat ovat laillisia tai laittomia. Eettisen tarkastelun kestäviä tai moraalittomia. Oikeita tai vääriä. Näillä akseleilla minä toimin.
Uuteen ja kekseliääseen teoksen ideaan & näppärään toteutukseen sekä tyylikkääseen ulkoasuun
täpöillä tykästyi:
Minä jämähdin heti tuohon kirjan nimeen, se ei houkuttele lukemaan ainakaan minua.
VastaaPoistaOnneksi luin myös sitaatit ja en usko naisten puhuvan noin, tarvitset munaa ja melaa mekkoon ja kunnon panon. Noup. Miehet puhuvat niin. Tarjoavat itseään jopa noilla sanoilla. Juupa juu minullekin silloin kun olin vielä sinkku ja kävin ulkona.
Jos suru oli puserossa, ystävät pyysivät ennemminkin kaveriksi elokuviin ja teatteriin ja kahvilaan juttelemaan.
Kiitos Mai! Nimestään huolimatta teos ei keskity kuvamaan tappamisen poikimia tuntemuksia, joten siinä on yksi tämän tulokkaan jujuista.
PoistaJopas on sattunut Sinulle tarjouksentekijöitä kohdalle! Moisia puheita en ole joutunut kuuntelemaan saati, että jos näin olisi käynyt, sekuntiakaan kuunnellut, vaikka olen mm. toiminut työelämässä miesvaltaisillakin alalla.
Kyseinen siteeraamani Lindan mielennostatuskappale on ainoa laatuaan kirjassa, joten nostin sen kuriositeettina "alatyylisyytensä" vuoksi esiin eräänlaisena Lindfeltin kokeiluluontoisena, humoreskina heittona;)
Jep: kyllä ystävien kanssa lähinnä istahdettiin takkatulen loimuun, kahvikupposen äärelle, poikettiin luontopoluille tai saunottiin ja puhuttiin maailma puhtaaksi:)
Leppoisaa sunnuntaiehhtoota ja mainiota alkavaa viikkoa!
Mielenkiintoinen kirja ja bloggaus, johon ei oikein osaa ottaa kantaa.
VastaaPoistaMaille, nykyään nainen voi puhua kuin mies, ja päinvastoin. Melkein niin, että rivosuinen nainen puhuu rivompia kuin rivosuine mies, vaikka kuten sinäkin ajattelen, että naiset ovat fiksumpia myös puheissaan kuin miehet.
Kiitos Jokke!
PoistaFiksuuden määrästä niin tiedä tahi mene vannomaan, lienee enempi persoona kuin sukupuolikohtainen ominaisuus, mutta jaan kokemuksesi naisten - niiden itse itseään ihan sivistyneinäkin pitämien - kyvystä ilmaista iteseään jokseenkin painokelvottomin ja punan poskille nostattavin verbaalisin ilmaisuin.
Suomen kieli on ajoittain yllätävän rikasta;)
Varmasti räväkkää luettavaa! Oma työ on ollut sen luontoista että hyvinkin "rikasta" kieltä on saanut monesti kuulla:) Leppoisaa sunnuntai päivää❤︎
VastaaPoistaKiitos Päden paja! Kuten jos yllä totesin: tuo oli yksi ja ainoa kappale koko teoksessa tätä sarjaa, ja minua se lähinnä juuri sen vuoksi huvitti, kornin huumorintajun uhallakin;)
PoistaHelppo uskoa, että olet saanut työurallasi täyslaidallisen eli koko repertuaarin räiskyviä ilmauksia ja tullut vakuuttuneeksi suomen kielen laajasta sanavarastosta etkä varmasti hevin hetkahda verbaalivirtuoosin edessäkään...
Oloisaa ja eloisaa sunnuntaiehtoota ja myötäistä matkaan alkavalle viikollesi:)
Olen kuullut naisten takkailloissa tuonsorttista kovaäänistä mekkalaa kuin tuossa lainauksessasi ja eristynyt jonkun toisen fiksumpia aiheita kaipaavan kanssa johonkin nurkkaan, kun en jaksa osallistua siihen mölinään. On naisia, joille humala tekee tätä ja on myös naisia, joiden mielestä jätkämäisyyden haltuun otto, kiroileminen ja rivot puheet on feminististä ja voimaannuttavaa.
VastaaPoistaLuulen, että osa naisista keskenään ja osa miehistä keskenään puhuu rivosti, mutta toista sukupuolta lähestytään romanttisemmin.
Marjatta, kiitos kommentistasi! Ehkäpä tuo rehvakas sanailu kertoo jonkinasteisesta egonpönkityksestä, mene ja tiedä...
PoistaLindfeltin raikas esikoinen sijoittuu nykypäivään ja on kieliasultaan ja verbaliikaltaan moitteeton.
Otin nuo muutamat rivit sitaatiksi ihan kuriositeettina ja yksittäisenä huumor'heittona. Tuntemieni nuorten suusta en moisia verbaalisia turahduksia usko kuultavan, niiden yleisyydestä en tietenkään tiedä.
Romanttista viikonjatkoa ja kuulaita päiviä:)
Rivoudesta ja ronskiudesta en pidä vähääkään, mutta tuo afrikkalainen sananlasku on viisaudessaan pohtimisen arvoinen. "Ihmisveri on raskasta, sitä vuodattanut ei jaksa juosta pakoon. " Toivottavasti en joudu koskaan tappamaan ketään.
VastaaPoistaKiitos Rita A, alatyyli ei kuulu omaankaan repertuaariin!
PoistaSelvyyden vuoksi: Villy Lindfeltin teksti ja kerronta ovat kaikin puolin korrekteja ja kielellisesti laadukkaita, tuo paririvinen lausesitaatti on kuriositeetti ja istuu omaan asiayhteyteensä heittona:)
Tuon afrikkalaisen sananlaskun ääreen pysähdyin ja siihen sisältyy suurempi totuus, kuin ensilukemalta havaiseekaan.
Toimeliasta ja mukavaa viikonjatketta sekä syysauringon pilkahduksia Sinulle:)