Elina Backman: "Kun kuningas kuolee" - ex Libris...

 "Kun kuningas kuolee", Elina Backman, Kustannusosakeyhtiö Otava 2020, 494 s.

"Elina Backman (s.1983) on helsinkiläinen dekkarikirjailija, joka työskentelee luovana johtajana media-alalla. Backman on koulutukseltaan medianomi 

(Master Of Culture and Arts), copywriter sekä ratkaisukeskeinen terapeutti. Backman asuu perheensä kanssa vanhassa hirsitalossa, jonka pihalla laulaa kesäisin satakieli." (Lievelehti)

 

                                               ©Jonne Räsänen, Otava 2020

 "Saana on saanut potkut, mutta hän olikin jo palamassa loppuun klikkijournalistina. Kesä tädin luona Hartolassa kuulostaa ihanalta mahdollisuudelta ottaa rennosti ja palautua. Kun Saana alkaa kaivella 30 vuotta aiemmin kuolleen teinitytön tapausta, pikkukaupungin rauha järkkyy.

Samaan aikaan Suomenlinnan Kuninkaanportista löytyy polttomerkitty ruumis. Rikosylikomisario Jan Leino ei ole koskaan nähnyt vastaavaa. Janin elämää varjostaa suru, 

mutta työhön hän ei anna sen vaikuttaa. Tutkimus kuitenkin polkee paikallaan. Ehtiikö murhaaja iskeä uudestaan, ennen kuin Jan tiimeineen pääsee jäljille?" (Lievelehti)

Kotimainen esikoisdekkaristi herätti tässäkin uteliaisuuden, semminkin kun kirjailijan haastatelusta luin teoksen valmistumisajan olleen useita vuosia ja saaneen lähtölaukauksensa helmikorvakoruista.

Hartolan kuningaskunta on erikoinen ja onnistunut valinta tapahtumapaikaksi. Lisäksi se on  minulle tuttua seutua luontoineen, (surullisen-)kuuluisine, jukuripäisine itä-hämäläisine mentaliteetteineen, kaupassakäynnin kiireettömine seurusteluineen ja uutistenvaihtoineen sekä äskettäisten tapahtumien ruotimisineen. Kuriositettina mainittakoon, että kokemusperäisesti kahvilla piipahdukseen/poikkeamiseen rattoisine rupatteluineen paikallisen luona on syytä varata minimisti kolme tuntia... Mutta toisaalta seudulla ns. miehen sana pitää eli kättä päälle toimii edelleenkin varmemmin kuin allekirjoitus paperiin täällä eteläisessä reuna- Suomessa.

- Saana sujauttaa puhelimen taskuun. Hän seisoo S-marketin kassajonossa. Edessä on vain muutama ihminen, mutta silti tuntuu, että jono ei etene. Saana kurkottelee kaulaansa, jotta näkisi edessään seisovan vanhemman naisen ohi, mikä kassalla kestää. Kassa hymyilee ja jutustelee. Nopeasti Saana muistaa olevansa Hartolassa, maalla. Paikassa, jossa kenelläkään ei ole kiire minnekään...

Luvassa siis jännitystä salaperäisellä murhaajalla maustettuna, amorin ammuttuja nuolia, henkilösuhteita ja hierarkiaa, luontoa virtoine ja vesineen, ihmiseloon kuuluvia ilonpisaroita ja surunsäveliä unohtamatta. Kaikki tämä tarjoiltuna juhlavasti Suomen ainukaisessa kuningaskunnassa pääkaupungin sykkeellä sokeroituna. Jo alkumetreiltä Backmanin määrätietoinen ja kiireetön teksti tuntuu tervetulleelta selkeänä ja rauhallispoljentoisena, vaan ei junnaavana kerrontana, - "kotoista" luettavaa.

-  Toimistolla Jan istuu työpöydän ääreen ja nostaa jalat pöydälle. Heidi seisoo hänen takanaan ja nappaa Janin pöydältä vanhan tennispallon. He ovat pyytäneet hatarien tietojen pohjalta tekijästä alustavaa profilointia. 

-  Mihin tekijä teoillaan pyrkii? Onko taustalla visionääri vai hyödyntavoittelija? Kokeeko hän toteuttavansa jotakin ylevää tehtävää vai hakeeko puhtaaasti vallantunnetta. Heitä auttaisi profiloinnissa erittäin pätevä Kaj Johansson, mutta Kaj tarvitsi aikaa.

Kaksikon ideapalaverointi sujuu näissä merkeissä:

- No niin, Heidi sanoo ja heittää pallon Janille. Jan saa täpärästi kopin ja laskee jalat maahan. Pallonheittelyn tavoittena on sanoa ääneen kaikki mitä mieli syöttää. Heidi pitää huolen siitä, 

että laukoo aina ihan mitä sattuu, ja siksi he pääsevätkin yleensä heittelyllä kiinni hyviin ajatuksiin 

- Jan on luottanut Heidiin heti ensitapaamisesta sakka. Vastaavanlaista ensivaikutelmaa ei jokaisen kanssa ole tullut. Ulospäin Heidi ei välttämättä anna paljon itsestään. Heidi on luonnollisen kaunis, mutta jotenkin kovapintainen ja vaikea luettava. Nopeasti Jan on vaistonnut naisessa samoja introvertin piirteitä kuin itsessäänkin. Heidin kyky lukea ihmisiä on tehnyt Janiin vaikutuksen jo opiskeluaikana. -Kuka murhattu on? Jan kysyy ja heittää pallon takaisin Heidille. Ketkä kuuluvat lähipiiriin?  

Heidi kysyy, ja pallo on taas Janilla. Kuninkaanportti, merkitseekö löytöpaikka jotain? Yleensä syyllinen löytyy hyvin läheltä, Heidi lisää, - Mitä tässä tapauksessa tarkoitta läheltä? Vaimo? Tyttöystävä? jne.

 

Saattaa kuulosta höperöltä konstilta, mutta olen pannut merkille, 

että hervottomasta verbaalipallottelusta on ihan käytännössä osoittautunut olevan paljon hyötyä suurempien elämänmuutosten, dilemmojen ja ratkaisujen alla. 

Mielenkiintoisena ja makoisana tietoiskuna  kirjailija tarjoaa ripauksen mystiikkaa ja taruolentoja: Koskentyttäret, Kosken kuningas, kotoisasti  Näkki , Vetehinen eli Vesihiisi,  jonka juuret siis juontavat itään. Puolassa olento on nimeltään 

Król wody, jota venäläisessä kansanperinteessä vastaa naispuolinen Rusalka.  Kiehtovaa & mielikuvitusta ruokkivaa;)

Backman tarjoaa lukijalleen viihdyttävää ja konstailematonta perusdekkaria kirjailijan omin persoonallisin piirtein höystettynä.  Pohjatyö paikkakunnan suhteen on perusteellisesti tehty. 

Kaikki tarpeelliset osaset aina poliisityön uskottavaa kuvaamista myöten ovat hyvin balanssissa. Kokonaisuudesta muodostuukin maistuvainen kattaus näin syksyn taitteeseen ja mikä parasta, tälle esikoiselle on myös jatkoa odotettavissa.

Myös Anneli A/Kirjojen kuisketta on Backmanin opastuksella vieraillut Hartolan kuningaskunnassa;) 

-  Jos ihminen ei joudu jyrkänteen partaalle, ei hänen hartioihinsa kasva siipiä. Niko Kanzantzakis

Rentoa tulevaa viikonloppua Vetehisillä, siivillä tahi ilman!

Tuulten tuiverruksen keskeltä: