Kate Atkinson: "Liian kirkas taivas/Big sky" - ex Libris...

"Liian kirkas taivas", Kate Atkinson, S&S, 2019, 381 s., suomentanut Kaisa Kattelus.

"Brittiläisen nykykirjallisuuden  ykkösnimiin kuuluva Kate Atkinson on syntynyt New Yorkissa 1951 ja asuu nykyisin Edinburghissa, Skotlannissa. Hän on voittanut Baileys Womens Prize for Fiction -palkinnon ja saanut useita muita tunnustuksia Jackson Brodie -sarjasta. Atkinson on todennut, ettei missään tapauksessa aikonut kirjoittaa dekkarisarjaa, mutta niin vaan kävi, ja kovaksikeitetty mutta hyväsydäminen Jackson Brodie esiintyy nyt jo viidennessä teoksessa." (Lievelehti)

                                                              ©Euan Myles


"Jackson Brodie viettää hiljaiseloa   syrjäisessä merenrantakaupungissa  ja elättää itsensä heittämällä keikkaa yksityisetsivänä uskottomuusepäilyjä tutkien.
Ajoittain hänen seuranaan ovat teini-ikäinen poika Nathan tai ikääntynyt labradorinnoutaja, ex-puolison  salliessa jopa molemmat.
Paikka on kaunis mutta kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Jackson näkee tilanteen, joka jää vaivaamaan häntä: pikkutyttö liftaa tien varressa ja nousee autoon.
Brodie saa myös toimeksiannon varakkaan esikaupungin kotirouvalta, joka väittää, että häntä seurataan. Samaan aikaan kaupunkiin ilmaantuu muuan rikoskonstaapeli Reggie Chase työpareineen tutkimaan uudelleen avattua tapausta, johon liittyy nuoria tyttöjä sekä erittäin vaikutusvaltaisia miehiä." (Takakansi)

Atkinsoniin oli ilo tutustua 2016 hänen teoksensa "Hävityksen jumala" tiimoilta: Atkinsonilla on virtuoosimainen  orkesterinjohtajan  ote, hyvän kirjailijan ominaisuus heiluttaa tahtipuikkoaan, joka pysyy napakasti hyppysissä patenttiratkaisuja tarjoilematta, hienoista huumorinhäivettä, luonnon monimuotoisuutta lintuja ja koiria unohtamatta. Minähän tähän kynänkäytön kepeyteen vaan ei laadulliseen ohuuteen kerrassaan tykästyin...

Ja nyt "taas" osui hyppysiin tämä jo viides Brodie-dekkari, sarjasta:
paree myöhään kuin ei .... Uteliaana siis testaamaan Jacksonin moton - Yhteensattuma on vain selitys, jota ei ole vielä keksitty. Jos yhteensattumia tulee tarpeeksi, syntyy todennäköisyys - paikkansapitävyyttä:

Isät & pojat: -  "Odotas vain", Jackson sanoi. "Jonakin päivänä sinulla on vielä omia lapsia ja huomaat kärrääväsi niitä kaikkiin paikkoihin, jotka nyt ovat sinusta kamalia - museoihin, kartanoihin, maaseutukävelylle - ja sitten ne vuorostaan inhoavat sinua sen takia. Katsos, sillä tavalla universumi kostaa."
"Tänne en ainakaan tule", Nathan sanoi. "Ja se ääni, jonka sitten kuulet, on minun nauruni". "Enkä kuule, Sinä olet jo siinä vaiheessa kuollut." "Kiitti. Kiitti, Nathan." Jackson huokasi. Oliko hän ollut Nathanin ikäisenä yhtä tunteeton? 
Hän ei sitä paitsi todellakaan kaivannut muistutusta kuolevaisuudestaan,
sen hän sai päivittäin muutenkin  seuratessaan oman poikansa varttumista.

Teinit ennen & nyt:  Kiitti - pienten hyvien tapojen voitto, Jackson tuumii 
("Kyllä hänestä hyvä tulee", Julia sanoi. "Teini-ikä on niin raskasta, hormonit on kaaoksessa, koko ajan on väsynyt. Kasvaminen vie energiaa.") 
Mutta entäs ne kaikki entisajan teinit, jotka olivat lopettaneet koulun neljätoistavuotiaina (melkein Nathanin ikäisinä!) ja menneet kutomoihin ja terästehtaisiin ja hiilikaivoksiin? (Esimerkiksi Jacksonin oma isä ja isänisä) 
Tai hän itse, joka oli mennyt kuusitoistavuotiaana armeijaan - nuorukainen, jonka auktoriteetit olivat ensin pirstoneet ja koonneet sitten mieheksi. Oliko noille nuorille, hänelle muiden mukana, suotu kaoottisten hormonien ylellisyyttä?

Teoksen teema on yksiselitteisesti inha!! Mutta Atkinson osoittaa tässäkin kirjoittajan- ja kuvailuntaitonsa, joka jättää tuon kaupanteon ja hyväksikäytön vain osaksi teoksen sisältöä. Hänen henkilöpiirtonsa on hersyvää esim. taskukokoisen tutkija-aisaparin, taekwondoa harrastavan Reggie Chasen ja nyrkkeilevän Ronnie Dibickin uurastusta ja jäljitystä  kuvaillessaan.

Belvedere Golf Clubin kaveri- tai kaverikaveritrion: Thomas Holroydin,
Andrew Braggin ja Vincent Ivesin - papin lukkarin ja talonpojan eli kuljetusfirman omistajan, matkatoimisto- ja hotelliyrittäjän sekä televiestintälaitteita myyvän firman aluejohtajan keskinäiset alkuperät, riippuvuuvuussuhteet ja henkilösuhteiden kemia  oli kutkuttavaa luettavaa.

Myös iloiset hännänheiluttajat: lyllertelevä ikäkoira, labbari Dido ja rodullisesti aivan uusi tuttavuus Sparky, perimältään epämääräinen, mutta monikäyttöinen lurcher - myös mustalaiskoirana tunnettu -, nostavat hymyä huulille.
 Vuonna 1790 Thomas Bewick kuvaili sitä näin värikkäästi : Sen asenne on yrmeä, ja sen käytös josta se on saanut nimensä on synkkää ja kieroa." Kyseinen kirjoitus on kuitenkin kaukana nykyisestä koirasta." (Wikipedia) Irlannin susikoirakin kun on ollut perheenjäsenenä, niin hau-hau mitkä muistot tästä uljaasta, kaikenkalunneesta hellyyttävästä rontista nousivat pintaan...

Näin sarjan keskelle hypännenä alkuun tuli hortoiltua henkilöviidakossa,
ennen kuin palaset  ja roolit loksahtelivat kohdalleen, mutta sitten kääntyivät sivut kuin itsekseen. Atkinsonin ei erehdy kylpemään kauheuksissa eikä ratsastamaan niillä, vaan herättää valonkajoa nollatoleranssin suhteen.
Itse kerronta on jutustelevaa ja velmuilevaa, kuin pilkesilmäisesti kirjoitettua. Mainio dekkari, Atkinson osaa genrensä. Kaisa Kattelukselta mainio käännös.

-  Ennen valaistumista pilkoin puita ja kannoin vettä. Valaistumisen jälkeen pilkoin puita ja kannoin vettä. Zen sananlasku.

Kirkasta taivasta on tähyilty mm. blogeissa Kirjaluotsi ja Tuijata. Onko niissä häikäistytty selviää vahvennoksia klikkaamalla:)

-  Olen totuuden puolella riippumatta siitä, kuka sen kertoo. Olen oikeuden puolella riippumatta siitä, kuka sitä kannattaa tai vastustaa. Malcolm X

Kuin myös: