tiistai 10. maaliskuuta 2020

Lars Mytting: "Sommen kuusitoista puuta/Svøm med dem som drukner " - Ex Libris...


"Sommen kuusitoista puuta", Lars Mytting, Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2020, 476 s., suomentanut Saku-Petteri Urpo.

"Ennen siirtymistään kokoaikaiseksi kirjailijaksi Lars Mytting (s. 1968) toimi muun muassa journalistina ja kustannustoimittajana. Mytting on syntynyt ja kasvanut Norjan Gudbrandsdalenissa, samoissa jylhissä maisemissa, joihin moni hänen teoksistaan sijoittuu. Sommen kuusitoista puuta sai mm. Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa innostuneen vastaanoton, voitti arvostetun Bokhandlerprisen-palkinnon ja nosti Myttingin kertaheitolla Norjan nykykirjallisuuden kärkinimien joukkoon. Myttingiltä on aiemmin suomennettu esikoisromaani Hevosvoimat (Like) ja tietokirja Täyttä puuta." (Kustantaja)


                                                                ©Julie Pike

"Norjan syrjäseuduilla koko ikänsä asuneen  parikymppisen Edvard Hirifjellin perunanviljelyn ja kalastuksen täyttämään arkeen tulee äkillinen muutos,
kun isoisän kuolema saa kipeät muistot ja vaietut salaisuudet pulpahtamaan pinnalle. Miksi isoisä vaikeni omasta menneisyydestään? Kuka on salaperäinen veli Einar? Ja mitä tapahtui Ranskaan suuntautuneella matkalla, joka vuosikausia sitten vei Edvardin vanhempien hengen? Jäljet johtavat syvälle sotien runteleman Euroopan maaperään ja kolmen suvun unohdettuun historiaan.
Edvard matkustaa arvoitusten perässä Shetlantiin, Skotlantiin ja Ranskaan. Sommen kuusitoista puuta on kutkuttava kertomus sodasta, rakkaudesta, katkenneista perhesiteistä ja ennen kaikkea itsensä löytämisestä." (Takakansi)


No, tämä sai oitis huomioni ja herätti valppauteni: uusi kirjailijatuttavuus ja teos,
jonka teemaan, perunanviljelyyn, ei todella aiemmin ole tullut näissä merkeissä törmättyä. Elävässä elämässä selkänsä kipeyttämisestä tämän lajin parissa löytyy kokemusta  pienimuotoisesti ja rittävästi  kylläkin. Uutta olivat myöskin tietoiskut  kauniiden visakoivujen kasvattamisen saloista sekä pieteetillä veistetyistä puutöistä taidokkaisiin ruumiskirstuihin asti.
Teos sisältää luvut: Kuin tuhka tuuleen, Kesäpäivänseisaus, Merikeijujen saari, Hautautuneita kranaatteja ja Isabelle.

Äiti:  - oli minulle tuoksu. Äiti oli lämpö, hän oli jalka, johon tarrauduin. 
Aavistus jostain sinisestä, mekosta, jota muistan hänen pitäneen.
Hän lennätti minut maailmaan jousellaan, niin kerroin itselleni, ja kun sitten muodostin häneen liittyviä muistoja, en voinut tietää, olivatko ne todellisia vai eivät, minä vain loin hänet sellaiseksi, jollaisena pojan mielestäni kuului äitinsä muistaa...

Hanne:   -  Muistin häet puhtaan kauniina ja lakanaan kääriytyneenä toisen kerroksen ikkunan edessä, ja tiesin, että hän veti sisäänsä ulkona levittyvää Hirifjellin maisemaa, tuota laajaa näkyä, jolle ainoastaan nuoren tytön katse tai Leica pystyi tekemään oikeutta: marjoista tiheät punaherukkapensaat, 
kivetty jokialtaille johtava polku, puro, joka leikkasi tiensä peltojen halki ja katosi lampolan taakse. Hedelmäpuut ja herneenpalot, jotka roikkuivat kuin puolikuut niin runsaina, että olisimme voineet syödä itsemme kylläisiksi askeltakaan ottamatta. Luumupuiden tummansiniset hedelmät, notkuvat vadelmapensaat jotka näyttivät vain odottavan, että täyttäisimme lautasemme ja hakisimme kidesokeria ja kermaa. Vanha ja uusi traktori vieretysten vastapuhdistetut renkaat kiiltävinä.

Saksanpähkinäpuu onkin mielenkiintoinen tapaus, sillä teoksesta selviää,
että se on ollut himottua ja  arvokasta kauppatavaraa brittiläisen yläluokan keskuudessa, jossa puutyön ihailulla on pitkät perinteet.
Mytting kuvaa sen arvoa ja käyttöä tukkimateriaaliksi kalliisiin metsästyaseisiin ja kertoo mm. kahden tukin  yllättävästä ilmaantumisesta 1949 Lontoon Bonhamsin asehuutokauppaan.

Somme   ja saksanpähkinäpuut:  -marrakuussa 1916 Sommen taistelu oli viimein ohi. Molempien osapuolten tappiot olivat nousseet 1,2 miljoonaan kuolleeseen ja haavoittuneeseen. Saksalaisten antautumisen jälkeen kahdeksantuhatta ruumista makasi yhä mutaan hautautuneena, juurien ja räjähtämättömien kranaattien muodostamassa sokkelossa.
Mutta vanhat saksanpähkinäpuut olivat yhä paikoillaan vanhojen tuliasemien edessä. latvat olivat katkenneet, kaarna silpoutunut hajalle ja oksat palaneet karrelle, mutta puut olivat yhä pystyssä. 
- Keväällä esiin versoi pieniä oksia lehtineen. Pienten oranssien unikkojen ohella ne olivat ainoat elonmerkit entisellä taistelukentällä, ja brittisotilaiden keskuudessa puut alettiin tuntea nimellä The sixteen trees of the Somme.

Mytting kirjoittaa rauhallispoljentoista ja mietteliästä sekä verbaliikaltaan korkealuokkaista tekstiä.  Persoonainluonti on oivaltavaa ja koskettavaa ihmisen mielenliikkeiden ja niiden syntyjen syvien kuvaamista  sekä ihmisen kehittymistä sinuiksi itsensä ja menneisyytensä kanssa. Hän tarjoaa onnistuneen yhdistelmän sukusaagaa historiallisissa kehyksissä, joista muodostuu tasapainoinen lopputulos ja lukukokemus. Mainio ja lukemisen väärtti teos! Kiitos kuuluu myös taidokkaalle Saku-Petteri Urpon suomennokselle!

Teoksen taustalla soi Bob Dylanin ikivhreä  Mr Tambourine Man, josta ensilehden sitaatti:

And take me disappearing through the smoke rings of my mind
Down the foggy ruins of time, for past the frozen leaves
The hounted, frightened trees, out to the windy beach
Far from the twisted reach of crazy sorrow...

Näinä harmaina, sateisen ropinan taustoittamina päivinä ja alavireeseen houkuttelevien sekavien uutisten aikana oli mielentilalle hyväksi vaellella kotvanen puiden siimeksessä, perunankukkia ja taidokasta puutyötä ihastellen sekä todeta, että aina on menty eteenpäin, selvitetty sotkut ja sodat sekä jatkettu matkaa...

Seestynein terveisin pähkikänäpuiden siimeksestä:

4 kommenttia:

  1. Tämäpä mielenkiintoista. Olen lukenut Myttingin tietokirjan Täyttä puuta. Hän taitaa olla erikoistunut puihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit ja kylläpä taitaa tässä olla meillä mies, joka on sinut puiden kanssa ja lisäksi taitava tarinaniskijä!

      Poista
  2. Aivan uusi tuttavuus ja kiinnostuin.
    Puutöitä harrasti isänikin, alakerrassa oli hänen verstaansa, ja minulla oli siellä apulaisen paikka, 3-vuotiaana omat pienet työkalut: vasara, taltta, höylä jne. Peukalokin tuli kerran höylättyä äidin kauhuksi.

    Kiitos hyvästä arviosta, kirja menee ehdottomasti varaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara; olipa hauska kuulla tytöntyllerön verstaskokemuksista, onnekas Sinä;) Jostain sieltähän vissiin tämänhetkinenkin innoituksesi ja taitavuutesi juurensa löytää, kun ei se peukalokaan haverista huolimati keskellä kämmentä ole...

      Itselläni on myös kivoja muistoja: rakennusmestari Ukkini hyvä kaveri oli taitava puuseppä. Nämä vellokset rakensivat yhdessä mm. pari rintamamiestaloa, ja minähän siellä täysillä sain hääriä natiaisena aputyttönä ja työnnellä vimpotteja sähkörasioihin, niin, että tukka nousi pystyyn ja papat olivat kauhuissaan. Vieläkin on vastasahatun puun tuoksu yksi maailman parhaista. Palkaksi sain itsetehdyt komiat nukenvaunut kauniisti maalattuina sekä puualuistaisen mahakelkan, jossa oli maalattuna Mikkihiiren kuva.

      Nautinnollisia ja nostalgisia lukukotvasia Sinulle:)

      Poista