Patrik Svensson: "Ankeriaan testamentti/Ålevangelist. Berättelsen om världens gåtfulla fisk." - ex Libris...

"Ankeriaan testamentti Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta", Patrik Svensson, Tammi, 2020, 272 s., suomentanut Maija Kauhanen. Kansi: Eva Wilson ja Lars Sjööblom.

"Patrik Svensson on syntynyt Kvidingessä Ruotsissa vuonna 1972.
Hän työskentelee toimittajana sanomalehti Sydsvenskanin kulttuuritoimituksessa ja asuu Malmössä. Ankeriaan testamentti on hänen esikoiskirjansa" (Lievelehti).

                                                          ©Emil Malmborg

"Ankeriaan testamentti kertoo maailman arvoituksellisimmasta kalasta.
Se on myös tarina kirjailijasta, hänen isästään ja siitä, miten ankerias yhdisti heidät.
Ankeriaan ympärille on muodostunut oma luonnontieteellinen mysteerinsä, niin sanottu ankeriaskysymys. Ankerias on kala, josta Aristoteles, Sigmund Freud ja lukemattomat muut ovat turhaan yrittäneet ottaa selkoa. Ja joka tekee kuolemaa silmiemme edessä vieden mukanaan suuren osan arvoituksestaan.
Ankeriaan testamentti on kirja juurista, kohtalosta, elämästä ja siitä, miten sitä eletään. Sekä elämän viimeisestä haasteesta: kuoleman kohtaamisesta.
Ankeriaan testamentti on ollut menestys kotimaassan Ruotsissa. Se voitti vuoden 2019 Tietokirjallisuuden August-palkinnon, ja se on myyty yli 30 maahan." (Takakansi)

Ankerias!? Mitä väliä ja EVVK voisi äkkiseltään joku vähemmän luonnon kanssa sinut ajatella. Mutta eipä juuri tämän kiinnostavampaa: vieläkin täydellistä selvittämistä elämänkulustaan odottava eläin, vieläpä kala, voisi kätösiinsä toivoa; mutta loppuuko tutkijoilta aika kesken? Mysteeri jos mikä, ja aika näyttää, josko se siksi myös jää....

Itsellä on myös mieluisia ja jännittäviä muistoja ankeriaaseen liittyen:
Mummini ja Ukkini kanssa niitä ihania, koskaanloppumattomia lomakesiä lapsena meren rannalla viettäessäni, sattui muutaman kerran, että Ukkini, tuo kova ja innokas kalamies palasi aamukokemaltaan mielenkiintoisen otuksen kanssa.
Hän kantoi sen ämpärissä yläs kostealle, viileälle pihanurmikolle yöpuvussaan silmiään unihiekoista hierovan tytöntylleröisen eteen, laski ankeriaan ruohikolle ja kysyi: "Tiedätkö, mitä se nyt aikoo?" Ja niinpä vain kotvasen ihmeteltyään tuo otus alkoi määrätietoisesti ja tarmokkaasti luikerrella kohti merta, omaa kotiaan. Hurjaa. Toinen muisto liittyy kouluaikaan, jolloin luonnontieteen tunnilla ensimmäisen ja ainoan kerran kuulin yleensä opettajan rehellisesti toteavan ankeriaan kohdalla, että "Tästä en todellakaan tiedä läheskään kaikkea."
Noista tapahtumista  pitäen tuo kiehtova paikka, Sargassomeri ja ankerias ovat kiehtoneet mielikuvitustani.

Teos on varsin asiapitoinen lähdeluotteloineen, ja lisätietoa löytyy postauksen lihavointeja klikkaamalla, joten lähdetäänpä kaunokirjallisella puolella isän ja pojan kanssa kalaan:

-  En muista, että olisimme joen rannalla koskaan puhuneet muusta kuin ankeriaista, mikä oli paras tapa kalastaa niitä, oikeastaan en muista, että olisimme puhuneet ollenkaan.
Se voi johtua siitä, että emme tosiaankaan puhuneet. Olimmehan paikassa, 
jossa puhumisen tarve oli niukka, paikassa, joka päinvastoin pääsi parhaiten oikeuksiinsa hiljaisuudessa. Kuunvalon kuvajainen, suhiseva heinikko, puiden varjot, virtaavan joen yksitoikkoinen ääni ja kaiken yllä lepakot kuin liitelevät asteriskit. Siellä oli parempi pitää huoli, että sulautui osaksi kokonaisuutta.
Voi se johtua siitäkin, että muistan väärin. Muisti on petollinen, se seuloo ja valikoi. Kun etsimme tapausta menneisyydestämme, ei ole laisinkaan varmaa, että muistamme tärkeimmän tai olennaisimman, vaan me muistamme sen, 
mikä istuu parhaiten kuvaan. Muisti maalaa taulun, jossa yksityiskohtien on täydennettävä toisiaan. Muisti ei huoli mukaan värejä, joiden sävy riitelee taustan kanssa. Sovitaan siis, että me olimme hiljaa. Enhän minä edes tiedä, mistä me sitten olisimme puhuneet... 

Kesäaamussa kuuluu paljaiden, pienten jalkojen tassutusta ja kiihkeää puhetta: "Äkkiä ylös,  Ukki riisuu keittössä kalalta pyjamaa!!" Erikoistapaus: Ukki keittiössä ja ihmeellinen kala!!  Esikoinen ja Kuopus olivat palleilla seisten ja  kurkotellen, pyjamapöksyjään nostellen uteliaina kurkkineet Ukkinsa ja mystisen otuksen tapausta keittössä...

-  Niin ristiriitaisia tunteita kuin ankerias ihmisissä herättääkin, läheltä katsottuna, luonnollisessa elinympäristössään, se vaikuttaa aika joviaalilta otukselta. 
Se ei pahemmin hienostele. Se ei järjestä dramaattisi kohtauksia. Se syö sitä, 
mitä sattuu olemaan tarjolla. Se pysyttelee piilossa eikä vaadi huomiota sen enempää kuin arvostustakaan.
Ankerias on aivan toista kuin esimerkiksi lohi, joka kiiltää ja välkkyy ja hurjastelee kaistapäisillä vaelluksilla ja vaarallisilla ilmalennoilla. Lohi vaikuttaa mielestäni itserakkaalta ja turhamaiselta kalalta. Ankerias antaa hyvin vaatimattoman kuvan itsestään. Se ei tee olemassaolostaan suurta numeroa.

Svensson on onnistunut kietomaan runsaasti kiintoisaa asiatietoa pitkältä aika-akselilta ja liittämään sen peilautumaan isän ja pojan, kahden kalamiehen keralla ja välityksellä. Sympaattisesti ja eloisasti kulkeva kerronta pitää vaivatta mielenkiinnon yllä, vaikka sortuukin muutamaan otteeseen toisteisuuteen.
Uutta tietoa ja ahaa-elämyksiä ropisee roppakaupalla lukijan tietolaariin ja ihmettelemistä riittää.  Jo ihan kuriositeetin vuoksikin tämä testamentti on puhutteleva, huimasti mielenkiintoisempi kuin useimmat niistä, joita me kaksijalkaiset  edes kaikkemme yrittäessämme ylöskirjaamme,  ja huomattavasti mielikuvitusta ruokkivampi kuin ne kiemuraiset  tekeleemme edes inhorealistisimmillaan. Kaunis ja onnistunut kansi takaa sen, että teosta on suoranainen ilo pidellä hyppysissään.

Ankeriaan vanavedessä on vaellettu mm. blogeissa: Hemulin kirjahylly, 
Kirjaluotsi  ja Tuijata.Kulttuuripohdintoja.

-  Later in the same fields
He stood at night when eels
Moved through the grass
like hatched fears.
Seamus Heaney


Anquilla,  anguilla,  sinä äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu veijari,

turvallista matkaa: