Pascal Engman: "Polttava maa/Eldslandet" - ex Libris...

"Polttava maa", Pascal Engman, WSOY, 2020, 557 s., suomentanut
Pekka Marjamäki.

Chileläis-ruotsalainen Pascal Engmanin (s.1986) Patriootit esitteli ajankohtaisen ja huikeaan juonenkuljetukseen yltävän esikoistrilleristin. Toinen romaani, Polttava maa, räjäyttää pankin. Se on ensimmäinen osa poliisikomisario
Vanessa Frankista kertovassa sarjassa, joka on nopeasti noussut Ruotsissa luetuimpien dekkarien kärkeen. Engman on entinen Expressen-lehden toimittaja, jonka huolellisesti taustoitettu kerronta liikkuu vaivattomasti ja juonivetoisesti eri maissa ja maanosissa." (Lievelehti)

                                                    ©Anna-Alena Ahlström

"Tukholmassa ryöstetään arvokelloja myyvä liike, mutta ainuttakaan kelloa ei viedä. Entinen eliittisotilas, chileläis-ruotsalainen Nicolas Paredes tiskaa ravintolan keittiössä ja on huolissaan autistisesta siskostaan.
Töistä pois potkittu komisario Vanessa Frank kuulee katukontakteiltaan,
että kaupungissa on siepattu ökyrikas rahamies. Mutta kun Tukholmasta alkaa kadota myös katulapsia, sieppauksilla täytyy olla jokin muu motiivi kuin lunnaat.
Toisella puolen maailmaa Chilen rannikolla lähellä Tulimaata sijaitsee salaperäinen saksalaissiirtokunta, jolla on ollut yhteyksiä maata hallineeseen Pinochetin sotilasdiktatuuriin. Siirtokuntaa ja sen huippuhienoa sairaalaa johtaa itsevaltainen don Carlos. Kansainväliset rikoslonkerot vetävät lopulta siirtokuntaan myös Vanessa Frankin - henkensä kaupalla." (Takakansi)

Patriooteista , 2018 totesin : Engmanissa on potkua! Journalistinen kirjoitustyyli miellytti. Ponteva  dekkari, jonka jatkoa odotan mielenkiinnolla! Ja tässä sitä nyt sitten nostellaan jalkoja polttavalla maalla:)  Alkupuolen kanssa - johtuen omastakin keskittymiskyvyn vajeesta - tuli tunne haahuilemisesta ja hyppelystä sinne tänne, mutta somasti Engman jälleen kerää lonkeronsa yhteen ytimeen ja vauhdikkaaseen menoon kuuluviksi.

Etulehdellä kirjailija esittelee teoksen  taustat: Colonia Dignidadin,  perustaja ja johtaja Paul Schäferin. Kyseinen paikka on edelleen olemassa, sen nykyinen nimi on Villa Baviera. Arvostankin erityisesti kirjailijan tapaa selkeästi taustoittaa teoksensa, antaa lukijalleen mahdollisuuden asettua kartalle ja niin halutessaan vaivattomasti hankkia lisätietoa sekä ympätä teoksiinsa ajankohtaisia, kipeitäkin teemoja.
Harvoin ovat kellot dekkarigenressä olleet avainasemassa, mutta Patek Philippe -aikaraudat tikittävät tässä luksusta ikiomaan tahtiinsa.

Nicolas:  - seisoi ison asianpesukoneen edessä Benicio-ravintolan keittiössä. Laitteen sisältä leyhähti höyrypilvi hänen kasvoilleen. Hän kurotti käteensä pyyhkeen, kuivasi otsansa, kaulansa ja poskensa siihen ja heitti sen sitten tuolille.
Melkein koko aikuisikänsä hän oli pyrkinyt hallitsemaan tunteitaan, hätistämään asiattomat ajatukset ja päähänpistot mielestään, tyhjentämään aivonsa kaikesta, mikä ei liittynyt eloonjäämiseen. Oli tilanne mikä hyvänsä.
Hän oli osallistunut lukuisiin tulitaisteluihin kaukaisissa maissa, keskellä pimeyttä, kun ympärillä oli välähdellyt niin paljon aseiden suuliekkejä, että tuntui siltä kuin olisi ampunut kohti tähtitaivasta.
-  Hän oli ollut tilanteissa, joissa tavalliset ihmiset joutuivat paniikin valtaan tai rojahtivat maahan odottamaan kuolemaa.

Vanessaa:  - oli aina ympäröinyt eräänlainen läpinäkyvä suojakupu, joka erotti hänet maailmasta ja muista ihmisista. Vaikka oli hän toki rakastanut Svantea. Ja rakasti jossain määrin edelleen. Hän tunsi kaipauksen piston sisimmässään ja sulki hetkeksi silmänsä.
Hän rakasti myös sisartaan Monicaa. Ja Monican lapsia. Hän ei kuitenkaan tuntenut oloaan kotoisaksi missään tilanteessa. Korkeintaan hetkellisesti. 
Hän tuntui aina siirtyvän alitajuisesti aikojen taakse, Kuubassa viettämiinsä vuosiin... 

Engman luo päähenkilöidensä rinnalle värikkään henkilögallerian, juonenkuljetus suluu solmuitta  ja sanansäilä heiluu kiiltävin välähdyksin.
Hänellä on hanskassaan loppurutistuksen taito siinä määrin, että lukijana alkoi vaivata hienoinen vauhtisokeus, kun tapahtumavyöry jylisi laviinin lailla kohti loppurutistustaan, vaan loppu hyvin - kaikki hyvin.
Ehkäpä hiukka hellittämällä faarttia - laskemalla välillä kymmeneen ja hengittämällä sitten syvään - kerronnallaan, jonka tyyli miellyttää ja, joka eittämättä nykyiselläänkin  kantaa, Engman saisi kansien väliin vieläkin astetta kompaktimman tuotoksen. Toisaalta tämä maa polttaa taatusti jokaisen action-dekkareiden ystävän hyppysissä:)

Teos toimii erittäin hyvin arjesta irroittajana ja luo siten tervetullutta ja kaivattua  henkireikää katkeamattoman uutisvyöryn lomaan. Edelleenkin siis Engmanin kirjailijauraa mielenkiinnolla

seuraamaan jää: