Itävaltalainen Peter Handke (s.1942) kuuluu nykykirjallisuuden suunnannäyttäjiin. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu niin romaaneja, runoja kuin näytelmä- ja elokuvakäsikirjoituksiakin. Ruotsin akatemia myönsi Handkelle vuoden 2019 Nobelin kirjallisuuspalkinnon kiitellen häntä "vaikuttavasta kirjallisesta tuotannosta, joka tarkastelee kielellisellä nerokkuudella inhimillisen kokemuksen reuna-alueita ja konkretiaa." (Lievelehti)
"Jo lapsena Filip Kobal tunsi olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, yksinäinen
niin kuin vanhempansa ja sisaruksensa. Kuvitelmat lapsuusvuosilta palaavat voimakkaina, kun Filip koulunsa päätettyään matkaa kadonneen veljen jalanjäljissa Jugoslaviaan. pitkällä taipaleellaan hän hapuilee mennyttä ja tavoittelee tulevaa, etsii itseään lohtunaan kaksi veljen jättämää kirjaa.
Seikkailu sanojen ja merkitysten maailmassa avaa hiljalleen Filipille uuden näköalan, tien universumiin. ja viimein, suojaisassa turvapaikassa keskellä karuinta karstimaata, hän tietää olevansa perillä." (Lievelehti)
Koetin silkasta uteliaisuudesta lähestyä minulle vieraan Handken tuotantoa pian hänen pokattuaan Nobelinsa, vaan vieraaksi ja kesken jäi.
Josko tämän pysyvyyden suhteen nimi olisi enne? Elikkä reppu pykälään, vaelluskengät jalkaan ja mars matkaan ennestään tuntemattoman sanan ja maatyypin selvitykseen, karstimaalle:
Isä; - tuo ikääntynyt, vähänläntä mies, minua paljon lyhyempi, seisoi koukkupolvisena, käsiään roikottaen ja sormet kihdin käpristäminä, sillä hetkellä kuin nyrkkiin puristuneina tienristeyksessä ja huusi: "Mene vain, turmioon sinä joudut veljesi tavoin, se on kaikkien meidän perheen jäsenten kohtalo! Kenestäkään ei ole tullut mitään, sinustakaan ei tule mitään! Sinusta ei tule edes kunnon peluria, minun veroistani! Ja kuitenkin hän oli juuri hetkeä aikaisemmin, ensimmäistä kertaa muuten, sulkenut minut syliinsä, ja minä olin katsellut hänen olkansa yli hänen kasteesta märkiä housujaan mielessäni tunne, että hän syleili minun sijastani pikemminkin omaa itseään.
Karstimaa: - Sillä ilman sanojen soppeja, maa, tuo musta, punainen, vihertävä maa, on pelkkää erämaata, eikä yksikään näytelmä, ei yksikään historiallinen näytelmä ole minulle arvokkaampi kuin se näytelmä, joka muodostuu tämän armaan maailman asioista ja sanoista - olemassaolosta - ja karjapolkupyramidia uhkaava pommi pudotkoon sinne pehmeästi "pitkulaista päärynää" tarkoittavan sanan muodossa. Aion löytää ilmauksen valkoisen kastanjakukan tummalle sisukselle, märän lumen alla lepäävälle keltaisella savulle, omenankukan jäännöksille ja joessa hypähtävän kalan äänelle!
Sanankäyttö ja tekstin kuljetus ovat moitteettomia. Handke on eittämättä erittäin taitava miljöön kuvaaja ja tarkkakynäinen persoonain piirtäjä, joista ominaisuuksista lukiessa nautin suuresti.
Aika ajoin kuitenkin eksyin kirjailijan aatoksenriennon urilta, seikka, jota ei todellakaan voi laskea Markku Mannilan mainion käännöksen harteille.
Ehkäpä omat ajatukseni itsekseen karkasivat hakoteille, jos niin miksi, väärän lukuvireen johdostako?
Ei siis vallan varauksetonta ihastusta, pikemminkin varovaista ihmetystä ja hienoista vierauden tunnetta jäi käsiin, mutta kiinnostava tuttavuus!
- Muinaiset kuninkaat kuolivat, he eivät löytäneet itselleen ravintoa." Zohar.
. Olin milloin toisten, milloin toisten luona. Epikharmos.
Lukukokemusta rikkaampana:
En ole Handkea saanut edes aloitettua. Jotenkin vieraalta tuntuu. Mutta ei kai sitä kaikkeen voi ihastuakaan. Kiitos arviostasi, taitaa kirja tällä kertaa jäädä odottamaan aikaa, hm, toisenlaista, vaikka :)
VastaaPoistaKiitos Cara, kaikeksi onneksi erottuvat ne mieluisat helmet tarjonnasta, eikä tarvitse tykätä isästä jos pitää pojastaan...
PoistaPoliittisesti kiistanalaista Handkea on sanottu vaikeasti lähestyttäväksi, eikä hänestä taida suuren lukijakunnan suosikiksi olla, mutta onneksi meillä on valinnanvapaus, josta pitää lujasti kiinni. Mainiota alkanutta viikkoa:)
Kiitos kirjan esittelystä Takkutukka. Voin sanoa samaa kuin Cara, jotenkin olen vierastanut Handkea, kun en oikein pidä vaikeasti lähestyttävistä kirjailijoista. Ehkä jokin rauhallinen elämänvaihe sopisi tämän kirjan lukemiseen. Mukavaa viikkoa sinulle!
VastaaPoistaKiitos Anneli A! Kyllä hyvä ja mieluisa lukukokemus ainakin minulle tarkoittaa jonkinasteisen kontaktipinnan, yhteyden löytämistä.
PoistaTässä tapauksessa vaikka verbaliikka kuvauksinaan sinänsä oli herkullista, tuossa ajatuksen sukkuloinnissa putoilin kärryiltä. Des Pudels Kern jäi löytymättä; seikka, josta jäi untelo olo.
Oivallista viikonjatketta täkäläisestä lumisateesta päätellen hiukka valoisemissa merkeissä:)
Mukava, että sait luettua ja blogattua, ei tarvitse tätä lukea.
VastaaPoistaMinulla Handke ruotsiksi luettuna oli miltei ylivoimaista, en ymmärtänyt alkuun, että kirjassa ei lopulta tapahdu oikein mitään, eikä johda minnekään. Suomeksi oli hieman selkeämpi, mutta olen ajatelua, että Handke saa jäädä ainakin vähäksi aikaa...
Jokke:)
PoistaMinulta meinasi totuuden nimissä usko loppua välillä kesken punaisen langan kadotessa tuon tuosta.
Tässä pätee samaa: ajatukset rullaavat, vaan ei tapahdu - ei johda.
Kunnioitettava saavutus lukea Handkea ruotsiksi!
Jep, joutaa huilata jonniin aikaa...
Enpä muista lukeneeni ketään itävaltalaista(kaan) kirjailijaa. No, en minäkään taida tälle Handkelle lämmetä, vähän raskassoutuiselta luettavalta se vaikuttaa. Minulla lähtee niin helposti ajatukset harhailemaan... Onneksi kaikesta ei ole pakko tykätä - ja liian lyhythän tämä yksi elämä on kaikkien maailman kirjojen lukemiseen. On lupa valita parhaat päältä!
VastaaPoistaKiitos Kirjarakkautta! Vasta viime vuosina olen oppinut myös sen, ettei epämieluisaa ja kiinnostamatonta kirjaa todellakaan tarvitse sinnitellä loppuu saakka, vaan sen kannet voi hyvällä omallatunnolla läväyttää kiinni; mikä helpotus!!
PoistaTämäkin liittyy saumattomasti maanantaisen mainion postauksesi teemaan. Jatketaan malliin: parhaat päältä;)
Ai että kalskahtaa huomionarvoiselta tuo "joka tarkastelee kielellisellä nerokkuudella inhimillisen kokemuksen reuna-alueita". Saattaisi minulta jäädä lukematta. Löysin kirpparilta yhden leffan (DVD), Oscar-voittajan. Katsoimme puoliso ja minä sitä noin 20 minuuttia, sitten totesimme että parempi antaa olla 😎 Oli espanjankielinen joten ei se aika hukkaan mennyt 🍀 Mukavaa viikon jatkoa sinulle 📚
VastaaPoistaOlihan tuo Nobel komitealta melkoinen sutkaus. Luettuani sen pariinkin kertaan alkoi lähinnä huvittaa..
PoistaJep: on mainio taito kun oppi pitkän harjoittelun jälkeen pamauttamaan kesken lukemisen kirjan kannet iloisesti kiinni, jos tyrkkää.
Toinen mainio helppi on käyttää sitä off-nappulaa, mikä iloksemme on vimpotteihin asennettu.
Kiitos kommentistasi ja tarmokasta viikonjatketta:)