torstai 5. joulukuuta 2019

Ian McEwan: "Kaltaiseni koneet/ Machines like me" - ex Libris...


"Kaltaiseni koneet", Ian McEwan, Kustannusosakeyhtiö Otava, Otavan kirjasto, 365 s., suomentanut Juhani Lindholm.

"Ian McEwan  (s.1948 Aldershotissa Englannissa) on yksi Britannian merkittävimmistä nykykirjailijoista. Hän on opiskellut Sussexin yliopistossa ja myöhemmin East Anglian yliopistossa pääaineenaan englantilainen kirjallisuus.
McEwan on saanut runsaasti tunnustusta ja palkintoja aina ensimmäisestä novellikokoelmastaan First Love, Last Rites (1975) lähtien (Somerset Maugham -palkinto vuonna 1976). McEvan sai vuoden 1998 Booker -palkinnon romaanistaan Amsterdam ja James Tait Black -muistopalkinnon vuonna 2006 romaanista Saturday (Lauantai). McEwania on sanottu sukupolvensa parhaaksi brittikirjailijaksi, ja hänen kirjansa ovat vakiinnuttaneet paikkansa bestsellerlistojen kärjessä." (Kustantaja)

                                                           ©Lily Richards

"Eletään 1980-luvun Lontoossa, mutta ei enää siinä, jonka me tunnemme.
Charlie ostaa Aatamin, kalliin, tekoälyllä varustetun keinotekoisen ihmisen.
Charlie on rakastunut naapurin Mirandaan, älykkääseen opiskelijaan, jolla on salaisuus. Yhdessä Charlie ja Miranda määrittelevät Aatamin persoonallisuuspiirteet. Aatamista tulee lähes täydellinen - lähes ihminen.
Kun Aatami rakastuu Mirandaan, kolmiodraama on valmis. Charles, Miranda ja Aatami joutuvat perustavanlaatuisten moraalisten kysymysten äärelle." (Lievelehti)


Ian McEwan on kirjailija, jolla on ollut tapana iloisesti yllättää ja saattaa ymmälleen. Hän käsittelee teoksissaan Matti ja Maija Meikäläisiä elämän pyörteissä, sattumuksia ja niiden seurauksia, ihmisen ja ihmismielen rakennetta ja oikullisuutta taitavasti,  vaihtelevia olosuhteita ja miljöitä, kauttaaltaan valoisasti ja mukaansatempaavasti aika ajoin kulmiaan kohotellen.
Hänen tekstinsä ole jättänyt kertaakaan tyhjäksi tai kylmäksi.

Kirjailija on luonut  villin ja kiehtovan, eikä niin kovin kaukaisen vision siitä maailmasta, jolloin Aatamin ja Eevan uusi tuleminen on tällä toisella yrityksellä faktaa eikä fiktiota.Triangelidraama heittelee ilmaan moraalisia kysymyksiä kuin innostunut polvihousupoika lennokkejaan, ja lukija viehättyy niitä tavoittelemaan. Eikä dekkarimaista jännitys-rikosmomenttiakaan suinkaan ole nurkkiin pölyyttymään jätetty.

Keinotekoinen ihminen oli klisee jo kauan ennen toteutumistaan, ja kun hetki lopulta koitti, jotkut pettyivät siihen mitä oli saatu aikaan. Historiaa ja teknologista kehitystä vilkkaampi mielikuvitus oli ehtinyt harjoitella aihetta - ensin kirjoissa, sitten elokuvissa ja televisiodraamoissa ikäänkuin näyttelijät, joiden silmät loistivat lasittuneesti, jotka kääntelivät epäuskottavasti päätään ja kumartelivat kankeasti, kykenisivät valmistamaan meitä elämään tulevaisuuden serkkujemme kanssa.

Charles: - Kuuluin itse optimisteihin, sillä pääsin yllättäen käsiksi rahoihin äitini kuoltua ja myytyäni arvokkaalla rakennusmaalla sijainneen lapsuudenkotini. Ensimmäinen todella toimiva, kohtalaisen älykäs ja asiallisen näköinen keinotekoinen ihminen tuli myyntiin viikkoa ennen kuin brittiläinen laivasto-osasto lähti toivottomalle retkelleen kohti Falklandin saaria. Aatami maksoi 
86 000 puntaa. Kuljetin sen vuokrapakulla luotaantyöntävään läävääni 
North Claphamiin. Olin tehnyt ostopäätöksen hetken mielijohteesta, 
mutta tuntui lohdulliselta ajatella, että Sir Alan Turing, sotasankari ja digitaalisen ajan hallitseva nero, oli hankkinut itselleen saman mallin. Luultavasti hän halusi purattaa sen osiin omassa laboratoriossaan tutkiakseen tarkemmin sen toiminta.. 

Miranda:  -  on Miranda. Hän on oma itsensä ja siinä kaikki. Hän lähestyy rakkautta varoen koska tietää miten räjähdysherkkää se se on. Mitä taas tuli hänen kauneuteensa, niin ikäni ja tilanteeni tietäen koin sen itseoikeutettuna moraalisena ominaisuutena, merkkinä hyvyydestä joka oli kokonaan riippumaton siitä mitä hän varsinaisesti teki. Ja mitä hän olikaan tehnyt - elämäni intensiivisin aistinautinto hehkui edelleen kehossani vyötäisiltä melkein polviin asti, ja myös emotionaalinen oheisvaikutus tuntui joka puolella.

Aatamin käyttöohejeista:  -  Paljasta B347k liivin yläosa saadaksesi emolevyltä huoleton-hymiön ja pienentääksesi sen avulla mielialan heilahteluun liittyvää puolivarjon aluetta.
 
Vekkuli idea, tee-se-itse-versio, joka saattaa olla hauska tyyppi, mutta  Aatami Aatamina ja henkilökohtaisesti välttäisin kyllä tietoisen riskin ottamista enkä tätä omaa "Aatamiani" - nyt kun sen on  itse jo saanut ohjelmoiduksikin  - robo-malliin, jolla on 470-sivuinen käsikirja,  vaihtaisi; olkoonkin kuinka kiiltokuvamaisen kaunis  kuten kannen sankarimme - tahansa.

Moninaisista ainesosasista McEwan kutoo hyvällä tavalla mielipuolisen hauskan ja velmun väkkyrän, jonka kustannuksella kirjailija täysillä irrottelee, ilveilee ja ilakoi säilyttäen toisessa silmässään  vakavan ja kysyvän katseensa. Sympaattinen kirjalija, aika velikulta, joka jättää ilmaan lausumattoman kysymyksen: Quo Vadis?

- Mutta muistakaakin elämämme Laki, se että valheita me emme saata käsittää... Rudyard Kipling: The Secret of the Machines"

Aatamiin ovat tutustuneet myös Kirjaluotsi  ja Tuijata, millä menestyksellä ja missä mietteissä, selviää klikkaamalla:)

Ian McEwan on kirjallisuudessa  ihan oma lukunsa, eikä hänen mielikuvituksellaan ja kekseliäisyydellän  rajaa,  ja tästäkin  elementtiryppäästä  hän on luonut teokseen tanakasti raamitetun ja monitahoisen kertomuksen, jonka lukijana mieluusti ja vaivatta jaan hänen kanssaan.  Huoliteltua,  viimeisteltyä ja älykästä jälkeä.  Vaikkakin Aatamia koreaksi kuvataan eikä älynväläyksissä tahi ajoittain loogisuudessakaan saati tietomäärässä moitteen sijaa, lopputulemaksi jää:

Yhtä ei vaihtaisi:

10 kommenttia:

  1. Onpa kiinnostava kirjan aihe. Kiitos kirjavinkistä.

    Iloa ja valoa itsenäisyyspäivääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. McEwan on taitava kietoessaan lukijansa taikaviittansa alle; hän riemastuttaa, hämmästyttää ja yllättää.
      Kommentistasi kiitän ja toivotan Sinulle mainiota itsenäisyyspäivää; päivää, josta kannattaa pitää kiinni!

      Poista
  2. Tämä kiinnostaa, kuten muukin Ian McEwanin tuotanto, jota olen aika vähän lukenut - ihan vain muutaman kirjan. Olen kyllä pitänyt niistä, mutta silti en ole tullut lukeneeksi enempää, vaikka minulla on muutama lukematon omassa hyllyssänikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! Maniota: sittenpä Sinulla on tilaisuuden tullen McEwania plakkarissa "pahan päivän" varalle:)

      Poista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta kirjan esittelystä. Tämä todella kiinnostaa. Olen pitänyt McEwanin kirjoista, vaikka kaikkia en ole lukenutkaan. Viimeksi luin Lapsen oikeus, josta pidin paljon. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen oikeus oikeuttaa paikkansa nykykirjallisuuden keskiössä. Ajankohtainen teema meilläkin, ja McEwan tuntuu siinä jotenkin palaavan juurilleen, tiiviimpään ja pelkistetympään kerrontaan.

      Tämän Aatamin kanssa ei pitkästy, joten kannattaa napata kainaloon ainakin lukutuokion ajaksi...
      Kommentistasi kiitos ja hyvää sinivalkoista itsenäisyyspäivää ikunalaudoilla perinteiset kaksi valkea kynttilää illansuussa!

      Poista
  4. Kiitos hienosta esittelystä! Kuulosti jännältä ja varmasti mielenkiintoista luettavaa! Leppoisaa joulun odottelua ja Hyvää itsenäisyyspäivää💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, tämä oli aika hulvatonta ja mietteitä poikivaa luettavaa, McEwan osaa asiansa.
      Jouluun sipsutelkaamme kevein töppösin, sitä ennen kuitenkin liehukoon siniristilippu tänään ja tulevaisuudessa vapaassa Suomessa, mainiota itsenäisyyspäivää!

      Poista
  5. Vaikka en ole isommin seurannut niin olen huomannut että robotiikka, keinoäly ynnä muu "itseohjautuva" teknologia ovat edistyneet huimasti viime aikoina. Mielikuvituksellisia vempaimia kohta jokaisen ulottuvilla? Itse just lähdössä alkeelliseen koululuokkaani fläppitaulun ääreen ilman teknologiaa.

    Hyvää uutta viikkoa 🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan hurjalta tuntuu yhä kiihtyvä kehitys, jossa on paljon hyvääkin vaan eivät nuo robottiaatamit innosta. McEwanin teokset sen sijaan kyllä, eikä tämäkään tuottanut kuin lukemisen iloa.
      Eläköön ihmisopettajat ja fläppitaulut, joten oivallista alkanutta viikkoa Sinulle:)

      Poista