Søren Sveistrup: "Kastanjamies/ Kastanjemanden" - ex Libris...

"Kastanjamies", Søren Sveistrup, Otava, 2019, 542 s., suomentanut
Antti Saarilahti. Kansi: Kirsti Maula.

"Tanskalainen Søren Sveistrup  (s.1968) on maailmankuulu käsikirjoittaja ja
Jälkiä jättämättä -menestyssarjan luoja. Hän on voittanut lukemattomia palkintoja, mm. sekä Emmy- että BAFTA-palkinnot käsikirjoituksistaan." (Lievelehti)

                                                              C Les Karner

"Rauhallisesta lähiöstä Kööpenhaminassa löytyy kammottavalla tavalla murhattu nainen - nuori äiti, jonka lapsi on nukkunut mitään aavistamatta huoneessaan, samalla kun äiti on kidutettu kuoliaaksi. Ruumiin lähelle on asetettu kastanjanukke. Kunnianhimoinen nuori poliisi Naia Thulin alkaa tutkia tapausta. Todisteet yhdistävät murhan vuosi sitten tapahtuneeseen lapsen katoamiseen. Pian löytyy toinen raa´asti murhattu nainen vierellään tuttu kastanjanukke. Thulin aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan. Murhaajan karmea suunnitelma on vasta alussa." (Takakansi)

Uusi tanskalainen kirjailijatuttavuus aloittaa vahvasti esikoisdekkarillan, veikeästi Kastanjamieheksi nimetyllä, joten odotusarvoltaan mielenkiintoinen lukukokemus edessä, arvelin. Kirjailija käyttää lyhyiden lukujen tekniikkaa onnistuneesti välttäen varmaotteisesti riskinä olevan sirpaloitumisen vaaran. Flashinomaiset väläykset toimivat yllättävän hyvin. Eikä tuo etelässä nenähermoja kutitteleva paahdettujen kastanjoiden tuoksukaan saa kuin suun herkkua vartoillessa napsamaan...

Työparista: Heistä oli tullut työpari melkein vahingossa, mutta Jensenin muistikuvien mukaan he olivat olleet samalla aallonpituudella heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ricksillä oli ollut juuri ne ominaisuudet, jotka tekivät ihmisestä siedettävän parin. Ei erityisen nokkela tai sanavalmis - itse asiassa Ricks oli harvoin puhunut monta lausetta yhteen kyytiin - mutta hän oli suunnattoman sinnikäs ja uskollinen, kun hänet sai omalle puolelleen. Lisäksi Ricksillä oli tervettä epäluuloa lähes kaikkea ja kaikkia kohtaan, luultavasti siksi, että miestä oli kiusattu suurimman osan lapsuudestaan. Jensen oli ymmärtänyt heti, 
miten Ricksin potentiaalista saisi kaiken irti: jos Jensen oli ollut pää, niin Ricks oli ollut vartalo.
Heille oli pian kehittynyt luontainen inho kaikkia pomoja kohtaan - ne eivät tajunneet poliisityöstä paskan vertaa. Yhdessä he olivat pistäneet telkien taakse niin monta pyöräjengiläistä, ählämiä, vaimonhakkaajaa, raiskaajaa ja murhaajaa, että palkankorotuksia ja mitaleita olisi pitänyt tulla ropisemalla aina eläkeikään saakka. Mutta yhteiskunta ei toimi sillä tavalla. 
Elämässä eivät nallekarkit mene tasan.

Teoksen ydin, juju on - ei suinkaan reipasotteisesti kuvatuissa viidakkoveitsen, sahan ja vastaavien katkontavimpottien pörähdyksissä etovine tuloksineen - vaan vastentahtoisesti yhteen niitatun työparin Thulin & Hess parivaljakossa ja keskinäisessä kemiassa,
joista jälkimmäinen hyvin varoen hiljalleen valuu omiin tuloksellisiin uomiinsa. Tarmokas ja siviilissä suoraotteinen sekä toimintavalmis Naia Thulin kera haahuilevanoloisen, mutta kysymyksiään satunnaisesti tykittävän machoagentin,  Europol-heppu Markin Hessin, jolla on salaperäineen menneisyys ja tutkinassa vihikoiran sitkeys. Joskaan eivät muutkaan teoksen henkilöt valjuudesta tahi verenvähyydestä kärsi.

Yhteistyöstä:  - Käytävät ovat tyhjiä ja himmeästi valaistuja, kun Thulin astuu Glostrupin sairaalan lasten ja nuorten psykiatriseen keskukseen. 
Tiskille saapuessaan hän näkee Hessin väittelevän iäkkään hoitajan kanssa taaempana kansliassa.  - Thulin työntyy heidän ohitseen, koputtaa ja avaa oven. "Tule mukaani." Hess huomaa Thulinin ja seuraa vastahakoisesti sairaanhoitajan kärttyisen katseen alla. "Minun pitää päästä puhumaan pojan kanssa, mutta joku idiootti meni lupaamaan henkilökunnalle, ettei poikaa enää häirittäisi tänään." 
"Minä lupasin sen. Mistä sinun pitäisi puhua pojan kanssa?" 
Thulin katsoo Hessiä, jonka kasvoissa ja sormissa on jostain syystä valkoisia maalitäpliä. "Poikaa on jo jututettu tänään kerran, ja jos et pysty kertomaan minulle, mistä oikein on kyse, se ei voi olla niin tärkeää." "Minulla on vain muutama kysymys. Jos saat puhuttua  hoitajan ympäri, lupaan pyytää huomenna sairauslomaa."...  
Eipä humoreski kollega juuri tuon parempaa työparilleen lupaamaan:)

Kiinnostava ja omanoloinen uuden kertojaäänen dekkari, jonka parissa aika kului sukkelasti ja mukavasti.  Pienin reunahuomautuksin, noin jatkoa silmälläpitäen: brutaliteettejä oli riittävästi, hiuksenhienosti ei kompastuskiviksi asti.
Pitkälti löytyi myös kelpo pohdintaa lapsuudenaikaisten traumojen merkityksestä ihmisen kehityskululle, suuntautumiselle ja aikuisuudelle. Jotkut reput ovat raskaampia kantaa, vaikka harvapa kai meistä kenestäkään ilman minkäänlaista nyssykkää on aikuisuuden kynnykselle selvinnyt. Kastanjakojullekaan en nyt juuri het´siltään houkuttelevistä tuoksahduksista huolimati poikkeaisi, kaikeksi onneksi ei ole niiden sesonkikaan.  Plussapisteitä heruu vielä siitä, että taitavasti Sveistrup onnistuu vielä tiivistämään ja tihentämään tunnelmaa loppua kohden yllättävine loppuratkaisuineen. Hyytävän tehokkaan ja tyylikkään kannen  taituroi Kirsti Maula.  Jatkoa mielenkiinnolla odottaen!


-  Elämässä eivät nallekarkit mene tasan.

Mutta pärjäillään: