Heikki Kännö: "Mehiläistie" - ex Libris...

"Mehiläistie", Heikki Kännö, Sammakko, 2017, 344 s.

"Heikki Kännö  (s. 1968) valmistui taidemaalariksi Turun piirustuskoulusta, minkä jälkeen hän on työskennellyt vapaana taiteilijana ja graafisena suunnittelijana. Mehiläistie on hänen moneen kirjallisuuspalkintoon ehdolla ollut ja kriitikoiden ylistämä esikoisteoksensa. Kännön toinen romaani Sömnö on sekin saanut erinomaisen vastaanoton." (Kustantaja)

                                                         Kuva: Markku Laakso


"Eräänä tavallisena päivänä New Yorkissa vuonna 1990 galleristi
Walter Schusteriin iskee musertava tunne: kotona odottaa väärä ihminen. Todellisuuden rakenteessa on tapahtunut merkillinen muutos.
Asian selvittäminen alkaa kaukaa, keskeltä toista maailmansotaa Krimin jäisestä erämaasta, johon Luftwaffen syöksypommittajalentäjä Joseph Beuys on tehnyt liekehtivän pakkolaskun. Beuysin arvoituksen perässä näyttää roikkuneen vuosikymmenestä toiseen joukko metafysiikasta ja taiteesta kiinnostuneita natseja. Juttuun liittyvät tavalla tai toisella myös Itä-Saksasta paenneet fluxus-taiteilijat Dora Schuster ja Klaus Veit. Ainoa, joka saattaa olla perillä kaikesta,
on jänis, jonka korvaan ajatusveistoksiin erikoistunut shamaani on kuiskannut selityksen taiteensa mysteeristä." (Takakansi)

Minulla oli suuri ilo tutustua Kännöön hänen toisen teoksensa Sömnön myötä:  Rubensmaisen runsas ja noheva teos, jonka 11-vuotinen kypsyttely kantoi hedelmää. Teos, joka on itse luettava! Epäröimättä otin tässä kuitenkin käänteisen järjestyksen riskin, joka kannatti, sillä yhtään valjummaksi ei Mehiläistiellä tepsuttelu seuraajansa loistavaa antia jäänyt.

Teos on neliosainen: Berliini 1944, Berliini 1965, Duesseldorf 1965-1967 ja
New York 2003. Hitler ja natsismi sekä holokausti ovat asioita, joita en ole yrityksistä huolimatta itselleni saanut selvitettyä. Kuinka tuo kaikki saattoi tapahtua? Kuinka voi tänä päivänä on Saksassa ja Euroopassa juutalaisvastaisuuden pään nouseminen olla aktuellia ja  mahdollista?
Uskomatonta ja pelottavaa. Historia toistaa itseään?

Mehiläistie on kuitenkin kaikeksi onneksi pitkälti taidemaailman halki kiemurteleva, ehdottomasti avartava, tietoa lisäävä ja sitä etsimään houkutteleva sekä ihmismielen syntyjä syviä historiallista aikaansa vasten peilaten luotaava paketti.  Mielikuvitusrikkaasti ja korkealentoisesti kirjailija käsittelee mm. myös paranormaaleja ja ESP-ilmiöitä kuin myös kehon astraalisen olemuksen Tritokosmoksen, henkisyyden universumin ulottuvuuksia. Aihepiiri oli jossain kohtaa elämää sen verran kiehtova, että asian tiimoilta on tullut luennoillakin istuttua. Kerronta kietoutuu  kuitenkin pitkälti  Joseph Beuysin  (1931-1986) ympärille; hänestä lisätietoa saat klikkaamalla nimeä.

-  Taide on ennen kaikkea ihmiskunnan muisti. Se ulottuu kauemmas kuin tietämyksemme ihmisen menneisyydetä. Luolapiirrokset, arkeologisissa kaivauksissa esiiin putkahtelevat veistokset. Mutta se on muutakin. 
Jokainen kuva, oli kyseessä valokuva tai maalaus, sisältää palasen tekijänsä sisintä. Ihminen ei voi luoda purkamatta siihen alitajuntaansa.
Kamera on mekaaninen kone, joka valottaa filmin, mutta kuvan tarkentava, rajaava ja aiheen valitseva ihminen on luova prosessi, Katsoessamme valokuvaa vuosikymmenten takaa... tai freskoa vuosituhannen takaa, näemme  paitsi palan historiaa, myös vilauksen tekijänsä sieluun. Tämä on varmastikin selvää. Jokainen taideteos on ikkuna menneeseen. Jokainen taideteos on ikkuna ihmisen ajatuksiin...

Jäin pitkäksi aikaa pohtimaan, kuinka pätevästi tuo koskee myös kirjallisuutta,
itse kirjoittamista, omaa kirjoittamistani? Luodessamme mitä tahansa  tekstiä, teemme sen menneisyyteemme nojautuen ja ilman muuta pannen peliin alitajuntamme, sisäisen minämme. Etenkin, kun se joskus herättää aamuyöstä pakottaen tarttumaan kynään tai muuten ja pulppuaa vallattomana kuin Imatran koski parhaina päivinään. Koen sen tulevan luonnostaan, vastaansanomattomana tarpeena kirjoittaa, ajattelematta ja itsekritiikittä sekä peilaavan ominta sisintäni,  aidoimmillaan, paljaana...
Mitä työaikaisiin verbaalisiin tehtäviin  tulee, alitajunnan osuus oli tietty ratkaisukeskeistä, vaihtoehtojen etsintää, mekaanista oikolukua ja stilisointia.

Vanha sanonta: Jos ei sauna, viina ja terva auta saa kirjassa päivitetyn vaihtoehtoismuodon: mihin huopa, hunaja ja lehtikulta...

Kännö osaa asiansa ja on pohjatyönsä  perusteellisesti tehnyt.
Kirjailjan taituruus korostuu erityisesti vastenmielisten ja brutaalien asioiden kuten sadismin "neutraalissa" ja silti intensiivisessä kuvaamisessa ja tämä,
jos mikä, on delikaatti herkkyyttä ja hyvää silmää vaativa laji.
Mehiläistie makaa vahvalla perustuksella, joka ei petä. Elävää, mielikuvitusrikasta - osin pökerryttävää - ja valmiinoloista esikoistekstiä. Heikki Kännössä meillä on varteenotettava, rajoja rikkova kirjailija, jonka jatkotuotantoa kannattaa pitää visusti silmällä.

-  Kuinka selittää taidetta kuolleelle jänikselle. "Selitän kuolleelle jänikselle, 
koska ei huvita selittää ihmisille."  Aina joskus tuo tuntuu järkeenkäyvältä ja tutulta ...

-  Ihmisen tulee säilyttää yhteys alapuolisiin; eläimiin, kasveihin ja luontoon, sekä yläpuolisiin; enkeleihin ja henkiin.  John Beuys

Mehilaistiellä on vaelleltu myös blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie,
Jokken kirjanurkka  ja  Kirja Vieköön!

Yllä olevasta  Beuysin tokaisusta voidaan syystä olla montaa mieltä, mutta jäniksen jäljillä näin kulturellisti ja nykymiljöössään konkreettisesti:

loikki: