Fred Vargas;: "Pystyyn, kuolleet!/Debout les morts" - ex Libris....

"Pystyyn, kuolleet! ", Fred Vargas, Gummerus Kustannus Oy, 2019,
kolmas painos, 299 s., suomentanut Marja Luoma.

"Ranskan arvostetuin dekkarikirjailija ja eurodekkarin ykköstähti Fred Vargas
(s. 1957) on koulutukseltaan kulkutauteihin ja keskiajan luihin erikoistunut arkeologi. Juuri arkeologia tutustutti kirjailijan vanhoihin legendoihin ja innoitti häntä kirjoittamaan dekkareita. Pystyyn kuolleet aloittaa Kolme evankelistaa -dekkarisarjan ja se ilmestyin ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2002." (Lievelehti)

                                                          ©Louise Oligny

"Entisen oopperalaulajan Sophia Simenonideksen pihalle on yhdessä yössä kasvanut pyökki. Sophien naapuritaloon muuttaa kolme epäilyttävää miestä. Sophien pitkästynyt puoliso ei ole moksiskaan, mutta vanha laulajatar aavistaa, että tilanteessa on jotain outoa.
Naapurissa kolme evankelistaa - boheemit historiantutkijat Mathias, Marc ja Lucien - ovat asettumassa taloksi omalaatuiseen kommuuniinsa, kun Sophia pyytää heiltä apua puun arvoituksen ratkaisemiseen. Evankelistat tarttuvat lapioon, mutta tarjolla on vastausten sijasta vain arvoituksia.
Kun rauhallisessa pariisilaiskorttelissa tapahtuu julma rikos, tunnelma sähköistyy. Tarvitaan ullakkokamarissa asuvan ukko Vandooslerin, entisen poliisin, apua ja evankelistojen omaperäisiä tutkimusmenetelmiä ennen kuin päästään neljä ihmistä murhanneen rikollisen jäljille." (Takakansi)

Aiempia tuttavuuksia Vargasilta mm. Hyisiä aikoja, 2016 ja Kalmankuoriaiset, 2018, joista toteamus:  Vargasin vahvuuksia ovat kerronnallinen tarkkuus, omaleimainen tyyli ja persoonalliset henkilöhahmot. Sama tahtii jatkuu tässä
Pystyyn, kuolleissa!  humoreskein, hurmaavin henkilöhahmoin höystettynä.

Marc:  - Sitä vain katkeroituu, jos pyörii sellaisten ihmisten seurassa jotka ovat   onnistuneet siinä missä itse on epäonnistunut kolmenkymmenenviiden vuoden iässä. Alussa menestyneiden kanssa seurusteleminen tietenkin tuntuu mukavalta, sitä alkaa haaveksia, rohkaistuu. Vähitellen se touhu alkaa käydä hermoille, 
ja lopulta sitä katkeroituu. Tuttu juttu. Ja Marc ei halunnut ainakaan katkeroitua. Katkeroituminen on keljua, se on vaarallista, varsinkin keskiajantutkijalle.

Mathias:  - Tämän kaverin kanssa ei tehty mitä tahansa. Mathias oli itsepäinen ja ylpeä. Ylpeämpi kuin Marc itse? Joka tapauksessa metsästäjä-keräilijän prototyyppi, joka jahtaa alkuhärkäänsä uupumukseen saakka ja pakenee mieluummin heimoaan kuin palaa tyhjin käsin. Ei sittenkään. Tuohan oli kusipään kuvaus ja Mathias oli hieno.

Lucien:  - Tuli on yhteinen lähtökohta, julisti Lucien Devernois hymyillen. 
Pieni, mutta yhteinen. Tai pudotuskohta, kuten halutaan. 
Kusessa olemisen lisäksi se on tällä hetkellä ainoa asia, jossa olemme liittoutuneet. Koskaan ei pidä vähätellä liittoutumia.  Lucien heilautti kättään empaattisesti. Marc ja Mathias katsoivat häntä yrittämättäkään ymmärtää ja ojentelivat käsiään kohti liekkejä. Yksinkertaista, Luciien korotti ääntään. 
- Voimakas esihistorioitsija, Mathias Delamarre, tarvitsee ehdottomasti tulta... 
Pienet laumat karvaisia miehiä kokoontuvat viluisina luolan suulle tulen ympärille, tervehdyttävän tulen, jonka tarkoituksena on karkottaa villieläimet, 
siis tulipolte...

Tämä vekkuli historioitsijakolmikko, huumoritrio eli evankelistat  vahvistettuna  äreähköllä, mutta pontevalla toimintakyvyllä ja - halulla varustetulla ukko Vandooslerilla valloitti heti alkusivuilla, vei mennessän eikä yhtään vikisyttänyt kyydissä.
Vargas pureutuu oivasti tutkijaluonteen syvimpiin sielunpiirteisiin ja -maisemiin, sellaisena kuin ne minulle kollegiaalisesti piirtyivät tuossa yhteisössä työskennellessäni, tosin eri sektorilla, toimineena: intensiivistä paneutumista, hellyttävää, ihastuttavaa ja raivostuttavaa, läpinäkyvää joskin ajoittain vaikeaselkoista. Mainiota porukkaa:)

Teoksen reilu ensimmäinen puolikas olikin yhtä  verbaalista persoonallisuuksien ja dialogien ilotulitusta, mutta loppuosan ote  varsinaisine rikosten selvittelyineen ei ollut yhtä tempaavan vangitseva, vaikkei juonenkiehnäyksessä moitten sijaa, eikä se  herpaantumisen puolelle heittänytkään.

Vargas onkin sitä mieltä, että taide syntyi alun perin siksi, että ihmiset saisivat nukuttua öisin. Tarinoissa paha saa palkkansa ja pelot pysyvät kurissa! (Kustantaja)

Millaisissa mietteissä oli Kirjavieköön blogin riitta k kirjan kannet kiinni laitettuaan, selviää klikkaamalla:)

-  Juoksuhaudassa olemme kaikki veljiä... Ei siis katkeroiduta ja olla kusipäitä, vaan vietetään

virkeää ja veikeää viikonloppua: