"Nolla kelviniä", Don DeLillo, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Keltainen kirjasto, 2017, suomentanut Helene Bützow.
"Don DeLillo (s. 1936) on Yhdysvaltain arvostetuimpia kirjailijoita. Romaaneissaan hän kuvaa taiturimaisesti kulutusyhteiskuntaa ja sen salakavalia lakeja. Hän on kirjoittanut kuusitoista romaania ja saanut teoksistaan arvostettuja palkintoja, joihin kuuluvat mm. National Book Award, PEN/Faulkner Award, jerusalem Prize ja PEN/Saul Bellow Award." (Takakansi)
"Jeffrey Lockhartin isä Ross on yli kuusikymppinen miljonääri, jonka vaimo Artis on vakavasti sairas. Ross on sijoittanut suuria summia kaukaiseen, salaiseen tutkimuslaitokseen, johon tullaan kuolemaan kontrolloidusti. Ruumiit säilötään tulevaisuutta varten, jotta ne voidaan kehittyneen teknologian avulla parantaa ja herättää eloon. Jeff matkustaa Rossin ja Artisin luo hyvästelläkseen äitipuolensa. Tuossa syrjäisessä aavikkolinnakkeessa hän joutuu samalla määrittelemään oman suhteensa elämään ja kuolemaan." (Lievelehti)
DeLillo on aina ollut minulle kinkkinen ja kaksijakoinen kirjailija, jonka teksti kiehtoo, mutta kerronnan poluilla kohtaan kompastuskiviä. Näin käy nytkin,
kun kuljetaan dystopian ja utopian, fantasia- ja reaalikirjallisuuden laidoilla ja välimaastossa. DeLillo vaihtelee tempoa ja rytmiä lennosta siirtyen kevyen jutustelun ja pohdinnan tiimoilta teknisempään ja virallisomaisempaan sanain taontaan laajalla teemasektorilla. Käsitteet: Kelvin ja konvergenssi.
Artis: - Ääneni on erilainen. Kuulen sen puheestani, se ei ole luonnollista.
Ääni on minun, mutta se ei tunnu tulevan minusta. - Ääni tuntuu tulevan ulkopuoleltani. On kuin olisin lantiosta yhteen kasvanut kaksospuoli, ja sisareni puhuisi. Mutta ei se niin ole. Mieleen tulee asioita jotka ovat luultavasti tapahtuneet. Tiedä, että tietyssä iässä muistetaan asioita joita ei ole koskaan tapahtunut. Tämä on erilaista. Nämä asiat ovat tapahtuneet, mutta tuntuu että ne ovat sattuneet vahingossa. Sitäkö tarkoitan? Harhautunut sähkösignaali.
Olen joku jonka on määrä olla minä.
Ross: - Hän oli puolivälissä tai lähellä seitsemääkymmentä, leveäharteinen ja jäntevä. - Olin selvillä siitä, että hän oli sijoittanut paljon rahaa tähän operaatioon, tähän hankkeeseen jota kutsuttiin nimellä Konvergenssi, lähentyminen, ja toimisto oli kohtelias ele, vastapalvelus joka mahdollisti sen
että hän saattoi pitää näppärästi yhteyttä verkostoonsa, yrityksiin, firmoihin, rahastoihin, instituutioihin, syndikaatteihin, kuntiin ja klaaneihin...
Äitipuolen ja isä-Rossin ohella päähenkilönä on elämässään lähinnä ajelehtiva, kaiken nimeämään pyrkivä poika Jeff ja tietty se monimutkaisissa solmuissa itse itseään kiristelevä isä-poika -suhde. DeLillo maalailee paksulla pensselillä eteemme apokalyptisia maisemia:
Apokalypsi: - sisältyy luonnostaan ajan rakenteeseen sekä ilmaston ja avaruuden pitkän aikavälin muutoksiin. Mutta näemmekö me itse aiheutetun helvetin merkit? Ja laskemmeko jo päiviä siihen kun kehittyneet, tai ei ehkä kovin kehittyneet, valtiot alkavat käyttää kaikkein hirveimpiä aseita? Eikö se ole väistämätöntä? - Tekeekö kyberhyökkäys suunnitellut aggressiot tyhjäksi? Pääsevätkö pommit ja ohjukset maaleihinsa, Olemmeko turvassa täällä maan alla? - Entä post-Hiroshima ja post-Nagasaki?....
Mutta, jottei ihan synkkyyden valtaan sorruttaisi ja uskoamme sekä toivoamme menettäisi kuvailtujen tulvien, nälänhädän, terrorismin ja muun keskellä, kirjailija palkitsee lukijansa myös tavallisen elämän ja arjen suuren ainutkertaisuuden arvon painottamisella, kun vaan siitä vaarin ottaisimme sekä kiintymyksen osoittamisen ja kaiken kattavan rakkauden äärelle hiljentymisen tärkeyden merkityksillä. Uskommeko tai edes haluammeko uskoa ikuiseen elämään joko uskontojen sanoman sisäistämällä tai kyber-ylösnousemuksen ehkä tulevaisuudessa mahdollistamalla tekniikalla, jää lukijan henkilökohtaisen arvomaailman varaan.
DeLillo on taas kerran kirjoittanut persoonallisen ja runsassisältöisen romaanin, joka ei jätä lukijaansa välinpitämättömään tilaan - vaan edelleen omalta osaltani kompasteluista huolimatta - on mielikuvitusta ruokkiva, ajatuksia herättävä ja hyvin mukanaan kuljettava sekä ehdottomasti erilainen kokonaisuus; kerrassaan tuhtia tavaraa. Helene Büzowilta hieno käännös.
Maailmanlopun tunnelmista takaisin maan pinnalle ja tassuttelemaan kohti joulua: kaksi Partiokalenteriluukkua jo auki, Kanssakulkija peurapassissa toivottavasti Sempun ajohaukkua kuunnellen ja minä tyttö heitän jörgenit jalkaan ja painelen lenkille valkoista luontoa ihailemaan sekä lähikoulun joulumyyjäisiin, joten perinteiseen tapaan:
Hyvät Hoosiannat & Auvoisat Adventit:
Hyvät Hoosiannat ja Auvoisat Adventit sinullekkin täältä valkoisesta maasta. Mielenkiintoisia jälkiä liikkuu hangilla, nietoksilla (5cm). On se niin kaunista, kun on lunta maassa, puissa ja pensaissa ja autojen päällä :)
VastaaPoistaVähänpä pistit mielenkiintoisen kirjan. Olin jo ajatellut, että syväjäähdytys on kauas jäänyttä aikaa. Mieti vähän, kuka haluaisi vanhana ja sairaana herätä sairastamaan vieraiden keskelle, en ainakaan minä. Ja ainahan pakasteet kuivuvat ja muuttuvat huonommiksi, kun ne ovat pitempään pakasteessa. Nekin ihmisraukat ja eläinraukat, jotka on löytyneet miljoonien vuosien takaa syvältä jään sisältä, ovat kuivuneet. Mielenkiintoinen kysymys, onkohan kukaan yrittänyt herättää eloon kuolleita?
Mai, olipa totta tosiaan erikoinen päivä: valkoinen maa,alkukävelystä tupsahti se keltainen pallo taivaalle ja sai silmät somasti sirrilleen. Se on siis vielä olemassa!! Askel keveni ja teki mieli pompahdella kuin pikkulikkana tsad-tsadad-tsadaa:)
PoistaDeLillo osaa asiansa mitä mielenkiinnon herättämiseen tulee. Nuo iäisyys- tai ikuisuuskysymykset eivät oikein innosta. Taidan tylsästi olla näitä yhden kierroksen immeisiä.
Kyllähän se roppa pakkasessa tahi kapselissa kuten tässä kelvinissä viruisi, mutta entäs kun herätyksen hetki koittaisi? Skeptismiä viriää ilmaan...
Minulla on Don Delilloa hyllyssä, mutta ei ole vielä luennassa, kiintoisa kirja ja bloggaus.
VastaaPoistaKiitos Jokke; mielenkiintoisia lukuhetkiä Sinulla luvassa jahka tämä kirjailija lukuvuoroosi tulee:)
PoistaHyvää adeventtia täältäkin! Lumet sulavat vesisateessa parhaillaan.
VastaaPoistaKiinnostava teos, on minullakin lukulistalla. Sinä kerroit hyvin arviosi ja mietin tuota aihetta, ikiaikaista kuolleista herättämistä joskus myöhemmin. Toisaalta mielenkiinnolla odotan miten Don DeLillo sitä käsittelee.
Kiitos Cara! Ettei totuus unhettuisi on palattu normaaliin pimeyteen ja vesisateeseen, mutta mikä odottamaton ja suorastaan hurmaava keli eilen!! Ei tuulen tuiverrusta, maa ja puut valkoisina sekä jo liki kadonneeksi luultu valoilmiö taivaalla saivat askeleet viivyttelevän verkkaisiksi nauttimaan ulkoilusta; virkistävä ja poikkeuksellinen rupeama.
PoistaDeLillo on oma lukunsa: hieroo nystyröitä, pohdituttaa ja vaikka välillä koen kompuroivani taitan lukutaivalta mielihyvin. Aihe on suuri ja ikiaikainen, joten kelpo lukutuokio luvassa.
Kiitos esittelystä, antoisia ajoja sinne ja leppoisia lumimaisema lenkkejä:) Mukavaa ensimmäistä adventtia♥
VastaaPoistaKiitos Päden Paja! Hyvin toimii Semppu-koira 8kk neljä kaatoa tähän asti. Tunnelmallista ja rauhaisaa alkanutta adevnttiaikaa Sinulle:)
VastaaPoistaSyväjäädytys, tulevaisuuden pohtiminen, dystopia, yhteiskunnan monimuotoisuus, syndikaatit... ison-isoja asioita jotka pyörryttävät. Minulle ihan tavallinenkin arki tuo valtavia ihmetyksen ja ihastuksen aiheita, taitaisi Don DeLillo olla liikaa aivoilleni 😀 Ehkä tyydyn lukemaan Pienen Hiiren joulusta. Kiva kun laitoit loppuun yhden luvun kivoista arkiasioista. Toivottavasti nautit joulumyyjäisistä 🎄🍎
VastaaPoistaJep; kyllä menee pieni pää pyörälle suuria pohtiessa. Kuten oivasti totesit: arjen pienissäkin riittää ihmettä kyllikseen. Ja siinä, että iloa & onnea osaltaan yrittää itse kiehnätä, ne ikävyydet ja haasteet tuntuvat pitävän kyllä huolen itse itsestään...
PoistaJuu kiitos: lähikoulun yläasteen myyjäisissä oli vipinää ja innokasta tunnelmaa. Pari isohkoa kauniisti koristeltua sydänpiparia lähti mukaan päiväkahviherkuiksi.